A
"angel"
Vieras
Olen juuri 20 vuotta täyttänyt nuori ja en jaksa enää!
Minusta on tullut itseäni kohtaan aivan uskomattoman kriittinen, tätä on kestänyt 1½-2 vuotta. Tunnen itseni aivan luuseriksi, koulu loppui juuri, en ole saanut töitä,kämppä pitäisi löytää. Jotenkin kaikki kaatuu niskaan ja pelottaa tulevaisuus, tuleeko minusta koskaan mitään? Entä jos en pääse opiskelemaan, mitä edes haluaisin opiskella ? Olen siis täysin hukassa..Tunnen itseni arvottomaksi luuseriksi.
Tuon kanssa vielä pärjäisi, mutta ulkonäöstäkin on tullut jonkin sortin pakkomielle, tiedän tavallaan olevani kaunis ja välillä hyväksyn itseni. Myös ulkopuolisten mielestä olen kaunis (ei tarkotus kerskua tällä). Toisinaan sitten syynään itseäni hulluuden partaalle; hammas on hieman vinossa,hampaat ei tarpeeksi valkeat,tuo hammas on liian terävä, silmät liian lähellä toisiaan,luomet roikkuvat,olen läski, oho! takapuolessa maailmankaatava raskausarpi,ohuet hiukset,rumat hiukset, oudot korvat,outo nenä, millin liian leveä leuka,pienet rinnat,selluliittiä pyllyssä iiiiks!... lista jatkuisi loputtomiin..
Olen käynyt jo täyttämässä huuliani ja se helpotti vähän, mutten halua mihinkään kauneusleikkauskierteeseen..
Muut näkevät kauneuteni,miksi minä en? ! Haluaisin itsekin nähdä itseni kauniina ja saada jo mielenrauhan sillä nämä ulkonäköjutut pyörivät päässäni koko ajan! Minä myös näen muut kauniina,mutta itseäni pidän kamalana!
Olen jutellut vanhempien kaverieni kanssa ja sanovat että menee iän myötä ohitse, se on kuulemma juurikin tämä 18-20v. tämmöinen kriisi-ikä.. Mutta onko se totta? Onko teillä kellään ollut tällaista ja auttaako tähän muu kuin aika ?!
Olen oikeasti aivan loppu!!! Tuntuu vain että olen ihan idiootti enkä koskaan tule saavuttamaan mitään ja painiskelen loppuikäni näiden lapsellisten ulkonäköongelmien kanssa. Vaadin itseltäni täydellisyyttä ja vähättelen itseäni, en ole mihinkään suoritukseeni tyytyväinen kun "ois sen joku muu tehnyt kuitenkin vielä paremmin". Raastavaa.
Minusta on tullut itseäni kohtaan aivan uskomattoman kriittinen, tätä on kestänyt 1½-2 vuotta. Tunnen itseni aivan luuseriksi, koulu loppui juuri, en ole saanut töitä,kämppä pitäisi löytää. Jotenkin kaikki kaatuu niskaan ja pelottaa tulevaisuus, tuleeko minusta koskaan mitään? Entä jos en pääse opiskelemaan, mitä edes haluaisin opiskella ? Olen siis täysin hukassa..Tunnen itseni arvottomaksi luuseriksi.
Tuon kanssa vielä pärjäisi, mutta ulkonäöstäkin on tullut jonkin sortin pakkomielle, tiedän tavallaan olevani kaunis ja välillä hyväksyn itseni. Myös ulkopuolisten mielestä olen kaunis (ei tarkotus kerskua tällä). Toisinaan sitten syynään itseäni hulluuden partaalle; hammas on hieman vinossa,hampaat ei tarpeeksi valkeat,tuo hammas on liian terävä, silmät liian lähellä toisiaan,luomet roikkuvat,olen läski, oho! takapuolessa maailmankaatava raskausarpi,ohuet hiukset,rumat hiukset, oudot korvat,outo nenä, millin liian leveä leuka,pienet rinnat,selluliittiä pyllyssä iiiiks!... lista jatkuisi loputtomiin..
Olen käynyt jo täyttämässä huuliani ja se helpotti vähän, mutten halua mihinkään kauneusleikkauskierteeseen..
Muut näkevät kauneuteni,miksi minä en? ! Haluaisin itsekin nähdä itseni kauniina ja saada jo mielenrauhan sillä nämä ulkonäköjutut pyörivät päässäni koko ajan! Minä myös näen muut kauniina,mutta itseäni pidän kamalana!
Olen jutellut vanhempien kaverieni kanssa ja sanovat että menee iän myötä ohitse, se on kuulemma juurikin tämä 18-20v. tämmöinen kriisi-ikä.. Mutta onko se totta? Onko teillä kellään ollut tällaista ja auttaako tähän muu kuin aika ?!
Olen oikeasti aivan loppu!!! Tuntuu vain että olen ihan idiootti enkä koskaan tule saavuttamaan mitään ja painiskelen loppuikäni näiden lapsellisten ulkonäköongelmien kanssa. Vaadin itseltäni täydellisyyttä ja vähättelen itseäni, en ole mihinkään suoritukseeni tyytyväinen kun "ois sen joku muu tehnyt kuitenkin vielä paremmin". Raastavaa.