Milloin SUURI RAKKAUS vauvaan syntyy...?

Tämä on ehkä vähän hassu kysymys, mutta olen käsittänyt, että heti kun vauvan saa syntymän jälkeen syliinsä, niin rakkauden tunne on niin suuri vauvaa kohtaan, ettei sitä voi edes kuvailla. Joillakin tämä tunne kuulemma tulee jo raskausaikana.

No minulla ei tätä vielä ole tullut :ashamed: :/ Toki rakastan vauvaani ja hän on aivan ihana, enkä häntä mistään hinnasta pois antaisi :heart: Hassua vaan, kun en tunne sitä rakkautta, joka on niin suurta että sattuu... Milloin te muut olette "rakastuneet" vauvaanne? =)

Toivottavasti minua ei nyt ymmärretty väärin... :/

Lisäämpä vielä, että tyttömme on nyt 4vkoa :heart:

 

moi, ymmärrän täysin mitä tarkoitat. mulla pulpahti se noin kaksikuukautta vanhaan vauvaan :heart:

 

Mä rakastuin heti ensi silmäyksellä, mutta eihän tuo tietenkään mikään sääntö ole.

 

Minulla vauvaan rakastuminen on tapahtunut joka kerta siinä vaiheessa, kun vauva on alkanut hymyillä ja "jutella". Siis n. 6-7vko:n ikäisenä.

 

mulla oli ehkä alkuun enemmänkin suuri huolehtimisvietti, ja epäusko siitä, että tuossa on mun lapsi. suurta äitiytä en kokenut tai mitään ihmeellistä rakkautta. suuri rakkaus on tullut vähän huomaamatta, kun tajuaa miten tärkeä osa perhettä lapsi on ja miten mahtava persoona tuo pieni tyyppi on. nykyään rakkautta on niin paljon, että välillä itkettää, kun lapsi on niin rakas. (myös miestäni, :heart: )

 

lisäys, että poitsu n. 11 kk nyt.

 

Se rakkauden ihana tunne kasvoi raskauden aikana valtavasti ja "räjähti" kun kuulin ensimmäisen parkaisun.. :heart: ja se rakkaus kasvaa aina päivä päivältä enemmän :heart:

 

Sillä hetkellä kun sai vauvan rinnalle synnytyssalissa. Plus että kaikenmaailman koettelemukset, kun jotain sattuu, nostattavat sellaisen rakkaudenpuuskan, että sydän tuntuu särkyvän. Myös jos on joutunut työmatkojen takia olemaan erossa - silloin tulee oikein kova ikävä ja tajuaa miten kovasti sitä lapsiaan rakastaa.

 

Mulla se suurempi rakkausisku tuli vasta kun alkoi olla vuorovaikutteisuutta, eli hymyjä, katseella seuraamista jne. Nyt kun tavuttelee ja kikattelee, niin tää menee aina vaan parempaan. Poika on pian 11kk.

 

Mulla ainakin rakkaus lasta kohtaan alkoi kasvaa pikku hiljaa, alussa heti vauvan synnyttyä ja saadessani hänet syliini olin jotenkin niin päästä pyörällä ja "sekaisin", että tässä se meidän vauva nyt on, tuntui niin uskomattomalta ja ihmeellisesltä, että ei sitä oikein edes tajunnu. Varsinainen SUURI RAKKAUS tuli myöhemmin ja pikku hiljaa, kun "alkushokista" selvittiin. Ja kotona ensireaktiot oli enemmän väsymystä, ahdistusta, sekavuutta, itkua ja naurua, pelkoa ja iloa. Kaikkea sekaisin. Tunneskaala koko laajuudessaan. Mutta kun arki alkoi rullaamaan ja sujumaan ensiviikkojen jälkeen ja hormooniheittelyt vähän tasoittumaan niin aivan usomaton rakkaus, huolenpito, ilo ja Onni (yksi meidän pojan nimistä!) valtasi mielen.

Jotenkin tuo ajatus, että "heti kun lapsen saa syliin sen synnyttyä, äiti tuntee valtavaa rakkautta vauvaa kohtaan" ei läheskään aina pidä paikkaansa. Useimmat ovat synnyksestä väsyneitä, järkyttyneitä kivusta, uupuneita ja hämmentyneitä siinä vaiheessa. Monesti taitaa nuo parhaimmat fiilikset tulla paljon myöhemmin. Kun tutustuu vauvaan ja aikaa vähän kuluu. Tunteesi ovat mielestäni aivan normaaleja. Äitiyteen kasvetaan ja opitaan. Jokainen tavallaan. Niin monenlaiset tunteet kuuluu äitiyteen. Ja kyllä sitä jatkossakin tulee vaikka minkälaisia tunteita omaa lasta kohtaan, mutta suurin on kuitenkin RAKKAUS! AP, älä mieit liikaa näitä asioita, asiat järjestyy ja luonto hoitaa huomaamatta :hug:

 

Ensimmäiseen rakastuin suunnatomasti jo odotusaikana. Kuopukseen rakkausroihahti silloin kun näin hänet ekakerran, se tunne oli aivan uskomaton! :heart: :heart:

 

Mullakin on käynyt mielessä kysyä tätä asiaa.. Mutta en ole minäkään vielä sitä suurta rakkautta vauvaan löytänyt, vaikka vauveli on jo 10 kk. Näköjään näytän olevan se poikkeus, joka ei ole sitä löytänyt..

 

Älkää panikoiko :hug: kyllä se on niin että rakastamaan oppii lujaa sitten kun sen ihmisen eli vauvan oppii tuntemaan. Eli ajan myötä.
Toki sitä rakastaa automaattisesti jollain tapaa jo mahassa ja heti vauvana MUTTA tosiasiahan on, että aitoa kunnon ja vahvaa rakastamista MUN mielestä on vasta se, kun oppii tuntemaan toisen ihmisen persoonan eli kun tutustuu siihen. Sitä ennen se on enempikin ihastumista.
No, kaikki kutsuu noita miten haluaa, ihastumiseksi tai rakkaudeksi.
Mutta näin mä ajattelen.
Ite oon rakastanu esikoista jo mahassa toki ns äidillisesti ja syntyneenä mutta aito vahva ja juuri se KÄSITTÄMÄTTÖMÄN YLISUURI rakkauden tunne tuli vasta kun aika kului ja opin sitä tuntemaan :wave: enkä muista aikaa tarkalleen koska mutta pikkuhiljaa toki, niikuin pikkuhiljaa tutustuinkin siihen. Vuosien myötä rakkaus vahvistui käsittämättömiin mittoihin.
Nyt tyttö 5viikkoa ja rakastan todella sitä MUTTA taas kerran voin sanoa että koska tyttö ei vielä ole ns tuttu niinkuin esim poika(4v8kk) ja se ei osaa vielä kommunikoida, en tunne se tapoja ym, niin kyllä se vahva jalat alta-tyyppinen rakkaus tulee myöhemmin. :heart:
Odottakaa ja älkää syytelkö itteenne. :hug: :wave:

Niin ja ps...kaikki KOKEE asiat erilailla joten eipä tää munkaan ajattelutapa mikään ehdoton totuus ole

 

niin, ei se äidinrakkaus oo itsestäänselvää, että se jo laitoksella iskisi..Itse olin alkuun niin väsynyt ja itkuinen ja pelokas ja ihmettelin vaan et totako mun pitäis nyt hoitaa 24h.. nyt vasta ku poika täytti 3kk eikä enää niin arvailua että mikä sillä millonki on niin alkaa jo rutistelemaan/halimaan ja tajuaa kuinka tärkee se on!! enkä sano että se ois jotain jalat alta-rakkautta.on vaan kiintynyt ja tottunut uuteen ihmiseen!

No panic!!

 

Se rakkauden ihana tunne kasvoi raskauden aikana valtavasti ja "räjähti" kun kuulin ensimmäisen parkaisun.. :heart: ja se rakkaus kasvaa aina päivä päivältä enemmän :heart:

Hyvin kuvailtu

 

esikoiseen se iski jo odotusaikana... ja päivä päivältä tota rakastaa vaan enempi. mutta mutta, tämä kuopus, kohta 2kk ja en ole sitä SUURTA rakkautta tuntenut, mutta kuitenki se on ihan pakkaus. mmennään vaaan päivä kerrallaan ja tutustutaan, ni kyllä se rakkaus sielä löytyy...=)

 

Kiitos ihanista kommenteistanne, onneksi meitä on niin monta erilaista ja moneen eri junaan =) :heart: Ajattelin jo, että saan kauhean haukkumisryöpyn päälleni kun en sitä SUURTA RAKKAUTTA ole vielä kokenut :ashamed: Kirjoitelkaa toki lisää kokemuksianne! =)

 

Rakastuin ensi kosketuksella kuopukseen, esikosta en enää muista... :ashamed: Kuopus vietiin heti sukupuolen kertomisen jälkeen vauvojen teholle ja menin vajaan parin tunnin jälkeen perässä, jolloin sain koskettaa ensimmäistä kertaa. Ne suuret tunteet;pelko, rakkaus ja suurimpana avuttomuus ovat vieläkin mielessä...

 

Älkää panikoiko :hug: kyllä se on niin että rakastamaan oppii lujaa sitten kun sen ihmisen eli vauvan oppii tuntemaan. Eli ajan myötä.
Toki sitä rakastaa automaattisesti jollain tapaa jo mahassa ja heti vauvana MUTTA tosiasiahan on, että aitoa kunnon ja vahvaa rakastamista MUN mielestä on vasta se, kun oppii tuntemaan toisen ihmisen persoonan eli kun tutustuu siihen. Sitä ennen se on enempikin ihastumista.
No, kaikki kutsuu noita miten haluaa, ihastumiseksi tai rakkaudeksi.
Mutta näin mä ajattelen.
Ite oon rakastanu esikoista jo mahassa toki ns äidillisesti ja syntyneenä mutta aito vahva ja juuri se KÄSITTÄMÄTTÖMÄN YLISUURI rakkauden tunne tuli vasta kun aika kului ja opin sitä tuntemaan :wave: enkä muista aikaa tarkalleen koska mutta pikkuhiljaa toki, niikuin pikkuhiljaa tutustuinkin siihen. Vuosien myötä rakkaus vahvistui käsittämättömiin mittoihin.
Nyt tyttö 5viikkoa ja rakastan todella sitä MUTTA taas kerran voin sanoa että koska tyttö ei vielä ole ns tuttu niinkuin esim poika(4v8kk) ja se ei osaa vielä kommunikoida, en tunne se tapoja ym, niin kyllä se vahva jalat alta-tyyppinen rakkaus tulee myöhemmin. :heart:
Odottakaa ja älkää syytelkö itteenne. :hug: :wave:

Niin ja ps...kaikki KOKEE asiat erilailla joten eipä tää munkaan ajattelutapa mikään ehdoton totuus ole

Tätä vois peesata :heart: :heart: kahden lapsen kokemuksella.

 

Esikoisen kanssa meni n. nelisen kuukautta. Alkuvaikeuksien ja totaalisen elämänmuutoksen väsyttämänä en oikein ehtinyt ja jaksanut tuntea mitään ihmeellistä. Pikkuhiljaa tutustuin vauvaani ja yhtäkkiä tuli voimakas äidinylpeys, kiintymys ja valtava rakkaus.
Kuopuksen helppouden takia ihastuminen alkoi jo kuukauden kuluttua synnytyksestä, tyttö kun oli koko ajan yhtä hymyä...
Molempien lasten ensinäkeminen on kyllä ollut mieletön kokemus, joka on saanut kyyneleet silmiin, mutta sellainen kiintymys, hellyys ja ihaileva rakkaus on tullut hieman myöhemmin. :heart:

 

Oho, en olekkaan ainut tai oonhan mie tienny että en olisi ainut mutta nyt kun sen näkee ja lukee näitä täältä niin tuntuu siltä vielä enemmän. Kai se rakkaus kunnolla tulee kun vauva hieman kasvaa. On kyllä tässä muutama päivä takaperin tullu jo sellasia tunteita että tää on miun lapsi älkää koskeko ja että rakastan häntä yli kaiken, mutta vielä joku pieni tunne puuttuu, se tunne jonka luulin tulevan kun saan vauvan syliin, sitä ei ole vielä tullut :/

 

En mäkään muista tarkkaa aikaa, mutta kyllä se rakkaus kasvoi ensikuukausien kanssa pikkuhiljaa. Herkimpiä hetkiä on ehkä imetys ja kun vauva nukkuu. Silloin vauva näyttää NIIN tyytyväiseltä ja autuaalta olemassaoloonsa. Välillä tosiaan meinaa tulla tippa linssiin, kun kurkkaa pinnasängyssä nukkuvaa vauvaa. Se vaan on niin suloinen, että tekisi mieli mennä pusimaan, halimaan ja silittelemään (mutta sitten ei kuitenkaan viiti häiritä unia...).

Kyl tää vauva on ollut suurinta rakkautta, mitä itse on kokenut. :heart:

 

Kuukauden iässä :heart:

 

Kyllä tähän kuopkseen on rakastunut moneen otteeseen jo ja aina sit syvemmin. Alussa hänet leikattiin vastasyntyneenä ja siellä teholla tuli suuri rakkaus että voi kun sais hänet letkuista ja syliin ja kotiin niin muuta ei tekis ku rakastais.

Sitten hänet sai kotiin ja alkoi raskas vaihe vatsakipujen takia. Valvominen ja väsymys tuli rakkauden ylle.

Meni taas aikaa kun poika parani koliikistaan ja sit oli ihan tasaista, ei mitään megatunteita, mut normaalia huolehtimista, välittämista jne.

Nyt oli jäppyrä viikon kovassa kuumeessa ja ihan äidin harteilla.Oli kuuma kekäle sylissä lötkönä posket punaisna. sieltä kaivoi vielä hymyn äidille-rakkaus puhkesi kukkaan :heart:

Ja nyt on kuume ohi ja kaveri ihan äidin pauloissa ja äiti vauvansa :heart: :heart: :heart: Olemme ihan rakastuneet =) Ja siis poika 7kk.Tuijottelemme toisiamme leikkien lomassa silmiin, naureskelemme hassuja, hymyilemme hölmöinä ja halimme vähän väliä :hug:

 

Tämä on ehkä vähän hassu kysymys, mutta olen käsittänyt, että heti kun vauvan saa syntymän jälkeen syliinsä, niin rakkauden tunne on niin suuri vauvaa kohtaan, ettei sitä voi edes kuvailla. Joillakin tämä tunne kuulemma tulee jo raskausaikana.

No minulla ei tätä vielä ole tullut :ashamed: :/ Toki rakastan vauvaani ja hän on aivan ihana, enkä häntä mistään hinnasta pois antaisi :heart: Hassua vaan, kun en tunne sitä rakkautta, joka on niin suurta että sattuu... Milloin te muut olette "rakastuneet" vauvaanne? =)

Toivottavasti minua ei nyt ymmärretty väärin... :/

Lisäämpä vielä, että tyttömme on nyt 4vkoa :heart:

Mulla se iski n. 2,5 kk iässä. Ja tiedän tasan mitä tarkoitat Mutta yleensä se tulee joko silloin kun vauvan saa synnytyksen jälkeen syliin tai sitten kun vauvasta tulee vähän "seurallisempi" ELI KATSOO SINUA SUORAAN SILMIIN, HYMYILEE TMS..