Milloin on valmis perustamaan perheen?

[vieras]

Olen pohtinut tässä jo jonkin aikaa, että milloin olisi sopiva hetki aloittaa lapsen yrittäminen. Olemme olleet yhdessä mieheni kanssa jo 6 vuotta ja naimisissakin vuoden. Molemmilla on korkeakoulututkinto, vakituiset työpaikat ja hyvät palkat. Asumme omistusasunnossa ja autot ym. löytyy. Ulkoiset puitteet siis kunnossa, eikä ikääkään ole vielä paljon yli 25.

Sukulaiset ovat kovasti ihmetelleet, että eikö meille vieläkään ole lapsia tulossa. Olemme toki miettineet lapsien hankintaa, mutta se joku viimeinen sysäys vielä puuttuu. Ei kai kukaan lapsia tee siksi, että "muutkin" tekevät tai vain siksi, että se olisi ns. sopivaa tässä elämäntilanteessa.

Olen jäänyt odottamaan sitä tunnetta, kun lapsia on ihan pakko saada nyt ja heti. Elämämme on mukavaa nytkin, saamme vihdoinkin toteuttaa omia haaveitamme, kun rahaa ja aikaa on riittävästi ja suhde kunnossa. Olisihan se mukavaa perustaa perhe, mutta jotenkin tuntuu, että se "mukava" ei riitä.

Kysymykseni kuuluukin, että mistä sitä tietää, milloin on aika perustaa perhe? Millainen on se tunne ja olotila, että lapsia on kertakaikkiaan pakko saada? En halua saattaa maailmaan lasta, jota en välttämättä haluakaan tai en ole valmis saamaan. Olen seurannut lapsiperheiden elämää läheltä ja lukenut kirjallisuutta, joten äiti varmaan osaisin olla, mutta olenko siihen valmis?

 

[ap]

Onko kommentteja asiaan? Vai onko muut pohtineet tätä asiaa lainkaan?

 

[abcdefghijk1]

mielestäni ei kannata siihen ryhtyä jos ei tunne olevansa valmis. silloin lapsesta tulee pelkkä rasite ja valitettavasti silloin usein myös lapsi kokee itsensä rasitteeksi. mielummin odottaisit sen verran että tunnet olevasi valmis.

 

[Alaston lohikäärme]

Kyllä sen vaan tietää, milloin on itse valmis.

 

[vieras]

Älä liian kauan mieti. Me tuon ikäisenä ajateltiin, että saa lapsi tulla. Ja se syntyi sitten kun olin täyttänyt 30 (vähän tarvittiin lääkärin apuja). Vaikka eihän kaikkien tarvitse saada tai haluta lapsia.

 

[neiti Dina]

Ja lapsen mukana kasvaa, kukaan ei ole ihan kokonaan valmis missään elämäntilanteessa.

 

[neiti Dina]

ihan hyvät puitteet teillä tuntuis olevan kyllä.

 

[Wanha-Rouva]

Kirjoituksesi perusteella et ole valmis pitkään pitkään aikaan perustamaan ns.lapsiperhettä. Tiedä oletko valmis siihen koskaan?

 

[ap]

Olen kuitenkin perhetynyt lapsiin esim. lukenut kirjallisuutta ja kaikki vauva-aiheiset lehdet, telkkariohjelmat ym. kiinnostaa. Olenko sitten lukenut liikaakin, kun asia alkaa pelottamaan... Kaikki ongelmat mitä lapsen kanssa voi tulla puhumattakaan esim. synnytykseen ja odotukseen liittyvistä ongelmista pelottaa.

Entä jos elämä ei olekaan sellaista kuin kuvitteli? Olen nyt niin tyytyväinen elämääni, että pettymys olisi suuri... Toteuttaako se lapsi oikeasti kaikki naisen todelliset haaveet ja unelmat äitiydestä?

 

[ap]

Kertokaa te kokeneet vielä tarkemmin, mikä sai teidät tekemään päätöksen lapsien hankinnasta?

 

[xx]

Olen kuitenkin perhetynyt lapsiin esim. lukenut kirjallisuutta ja kaikki vauva-aiheiset lehdet, telkkariohjelmat ym. kiinnostaa. Olenko sitten lukenut liikaakin, kun asia alkaa pelottamaan... Kaikki ongelmat mitä lapsen kanssa voi tulla puhumattakaan esim. synnytykseen ja odotukseen liittyvistä ongelmista pelottaa.

Entä jos elämä ei olekaan sellaista kuin kuvitteli? Olen nyt niin tyytyväinen elämääni, että pettymys olisi suuri... Toteuttaako se lapsi oikeasti kaikki naisen todelliset haaveet ja unelmat äitiydestä?

Kirjallisuus ja lehdet ei todellakaan ole sitä vanhemmuutta, kasvattamista.
Ne ei oikeastaan kerro mitenkään onko valmis vanhemmaksi tai pärjääkö siinä.

No ei elämä todellakaan ole aina sellaista mitä kuvittelee, odottaa, pelkää

Jos olet nyt täysin tyytyväinen elämääsi, etkä tiedä haluatko lapsia, niin ei niitä varmaan kannata saada tässä vaiheessa.
Totuus sekin sitten, ettei kaikille tule koskaan mitään palavaa pakkoa saada lapsi ja silti tällaiset ovat vanhempia... että mitään pakkoa ei kannata jäädä odottelemaan, sitä ei kun koskaan pakosti tule.

Ei lapsi ole sitä varten, että se toteuttaisi äidin haaveita ja unelmia.
Ei missään nimessä...

 

[vera]

Kertokaa te kokeneet vielä tarkemmin, mikä sai teidät tekemään päätöksen lapsien hankinnasta?

Halu tulla vanhemmaksi, antaa lapselle elämä.
Ja ei, en "tee" lapsia siksi, että olisi jokin pakko tai siksi, että voisin sitä kautta toteuttaa haaveitani, vaikka perheen perustus tavallaan haave onkin ollut.

Ja se päätös on tehty yhdessä kumppanin kanssa, ei yksin.
Vauvakuumeen vuoksi en ole koskaan lapsia saanut, tehnyt.... vaikka sellaisesta olenkin ns. kärsinyt ties kuinka kauan. Minulle se ei ole peruste tehdä lapsia, että kuumeilee vauvasta.

Lapsi on muutakin kuin vauva, eikä kuumeilu pakosti milloinkaan poistu.
Toisilla sitä ei koskaan, vaikka onkin lapsia.
Ja se kuume voi kadota raskauden tultua, joten pelkkä vauvakuume ei minusta ole ok syy lasten hankintaan...

 

[ap]

Mikä on järkevä syy sitten ryhtyä vanhemmaksi vai onko se täysin itsekäs päätös? Miksi vauvakuume ei sitten ole järkevä syy yrittää lasta tai miksi sitä pitäisi odottaa? Miten voisin perustella itselleni sen, että lapsi on tervetullut? Nautin elämästä jo nyt, nauttisinko sitten enemmän?

Niin kuin sanoin, mieheni olisi heti valmis lapsen yrittämiseen, hän on kuin tehty isäksi. Yhdessä me ratkaisun tietenkin teemme.

 

[no mulle]

Mulle kävi niin että tulin vahingossa raskaaksi ja päätin pitää lapsen. Tämä ei ehkä ollut kovin hyvä juttu sillä meni todella kauan hyväksyä asia jne.... Vähän julmasti sanottuna. Kehitys jäi mulla kesken kun en ehtinyt saada sitä halua tulla äidiksi, eikä sitä ole juuri vieläkään.
Miehellä oli vielä vaikeampaa, sehän sitten jättikin meidät kun ei siitä isäksi ollut...

Itse sanoisin että sitten kun itse ja kumppanisi olette 1000% varmoja ja nk. juoksut juostuna ettei harmita sitten elämätön nuoruus/elämä.
Ja anteeksi vähän rankka tekstini...

 

[No]

Minä sanoisin ap:lle että odottakaa vielä vuosi pari ja nauttikaa elämästä ja vapaudesta, olette vielä nuoria ehditte hyvin tehdä lapsia hieman myöhemmin. Jos olet tällä hetkellä tyytyväinen elämääsi niin älä muuta sitä sen vuoksi että "pitäisi". Lapsi muuttaa niin totaalisesti elämän että silloin tulee olla valmis jättämään kaikki muu taka-alalle pitkäksi aikaa. Ehtii sitä nauttia niistä itkuista ja sairasteluista hieman myöhemminkin

 

[Odottanut odottaja]

Itse olen jo lähempänä neljää- kuin kolmeakymppiä ja vasta nyt (jos nytkään...) valmis äidiksi. Älä kiirehdi, jos/kun sinulla noin paljon on vielä epävarmuutta asiasta. Olen samaa mieltä kuin "No" tuossa edellä - odottakaa ainakin se vuosi, pari (ellei enemmänkin).

 

[Huom]

Yritin päivällä vastata, mutta palsta tökki. Joten...

25-vuotias on vielä niin nuori, että kannattaa ihan rauhassa tehdä niitä asioita, joiden tekeminen on sitten lapsen kanssa vaikeampaa. Kuten vaikka matkustella. Teillä on aikaa vielä vaikka kuinka.

Sitä pakottavaa tarvetta saada lapsi ei kannata jäädä odottamaan, koska sitä ei välttämättä tule. Itselleni ei ainakaan tullut. Päätimme vaan miehen kanssa yhtäkkiä 33-vuotiaina että nyt on lapsen aika. Oli tehty ne asiat, jotka haluttiin tehdä ennen lapsia.

 

[ap]

Mielenkiintoisia kommentteja. En sinänsä ole epävarma asiasta, haluan kyllä perheen, mutta milloin se lopullinen, pakottava tunne tulee? Vai tuleeko koskaan? Tai miksi se tulee?

 

[Huom]

Mielenkiintoisia kommentteja. En sinänsä ole epävarma asiasta, haluan kyllä perheen, mutta milloin se lopullinen, pakottava tunne tulee? Vai tuleeko koskaan? Tai miksi se tulee?

Ei kaikille tule sitä koskaan ja silloin lasten saaminen on "järkiratkaisu" (kuten sen minusta pitäisi aina olla ; )

 

[maritu]

Minun mielestäni on tärkeää ymmärtää myös se, että lasten kanssa eläminen on elämää, perheen perustaminen on elämää.
Ei suorittamista, kuten ap tuntuu vielä ajattelevan. Rentoudu.

 

[Chala]

Kukaan muu kuin sinä itse ei pääse sun pään sisään ja sydämeen, tietämään ja tuntemaan mitä sä todella asiasta ajattelet. Itse tunsin jo todella nuorena olevani valmis äidiksi, tiesin olevani oikean miehen kanssa, halusimme yhdessä perustaa perheen ja itsekkäästi saada elämäämme pienen ihmisen jota rakastaa ja kasvattaa, tarjota mahdollisimman hyvän alun elämälle ja eväät toivottavasti tasapainoiseen tulevaisuuteen.

Me jouduttiin yrittämään monta vuotta vaikka nuorena aloitettiin. Meille ei tosiaan ollut tärkeintä että taloudelliset puitteet on jotenkin huippukunnossa, me ollaan tultu aina toimeen vaikka ollaan opiskeltu ja eletty suht nuukasti. Ehkä se on se asenne kaikkineen, mikä elämässä on tärkeintä.. Meille on ollut tärkeintä toisemme, perhe, sellanen perus elämästä nauttiminen, ei siihen ole tarvittu kallista elektroniikkaa, matkoja tai kalliita autoja. Asuntolaina löytyy ja auto on pihassa, mutta ei tosiaan kalleimmasta päästä.

No, toi nyt oli tuollaista pohdintaa mitä itse pystyn asiasta tekstimuotoon laittamaan.. Jos sun pitää itsellesi paljon järkeillä miksi nyt olisi tai ei olisi hyvä aika "tehdä" lapsi, niin ehkä ei tosiaan ole vielä oikea aika. Vaikka päätöstä perheen perustamisesta ei välttämättä pidä pelkästään tunteella tehdä, niin ei sitä voi tehdä pelkästään järjelläkään, vaan siihen tarvitaan lisäksi se tunne, vahva tunne siitä että haluaa olla äiti ja antaa itsensä vauvalleen.

Ja tosiaan, vauva ei synny tähän maailmaan toteuttamaan sun haaveita ja unelmia. Vauva-arki tulee lähes jokaiselle yllätyksenä, varsinkin mitä enemmän asiasta on lukenut ja töllöstä katsonut. Se harvoin on ruusunpunaista ja helppoa, yleensä todella kuluttavaa, väsyttävää, hajottavaa, mutta samalla todella antoisaa, koska kyseessä on oma pieni jota toivottavasti on toivottu ja odotettu. Mutta helppoa se ei ole, ja lapsi kasvattaa äidin, ei mitkään kasvatusoppaat.

 

[Huom]

Vaikka päätöstä perheen perustamisesta ei välttämättä pidä pelkästään tunteella tehdä, niin ei sitä voi tehdä pelkästään järjelläkään, vaan siihen tarvitaan lisäksi se tunne, vahva tunne siitä että haluaa olla äiti ja antaa itsensä vauvalleen.

.

Minä olen tästä eri mieltä.
Itselläni se tunne tuli vasta lapsen syntymän jälkeen.

 

[Kamala]

Mä ainakin kasvoin sen 9kk:n aikana enemmän kuin koskaan.
Lapsi oli vahinko, mutta erittäinen iloinen sellainen. Puitteet ei olleet kuten teillä, eikä oma elämäkään oikein reilassa, mutta väitän silti olevani paras äiti lapselleni :heart:

Sä olet ap perehtynyt paljon asiaan, joten huomaa että se sua kiinnostaa. Varmasti pelottaa, en ihmettele yhtään. Mutta uskallan sanoa, että jos raskaaksi tulisit, niin et enää miettisi että oletko asiasta varma.

 

[Kamala]

Mikä on järkevä syy sitten ryhtyä vanhemmaksi vai onko se täysin itsekäs päätös? Miksi vauvakuume ei sitten ole järkevä syy yrittää lasta tai miksi sitä pitäisi odottaa? Miten voisin perustella itselleni sen, että lapsi on tervetullut? Nautin elämästä jo nyt, nauttisinko sitten enemmän?

Niin kuin sanoin, mieheni olisi heti valmis lapsen yrittämiseen, hän on kuin tehty isäksi. Yhdessä me ratkaisun tietenkin teemme.

Ei voi sanoa että nauttisit enemmän elämästä lapsen kanssa, mutta nauttisit siitä erilailla. Elämän arvojärjestys menee uusiksi, ja ihminen kasvaa äidiksi ja isäksi samalla kun kasvattavat lasta (jo mahassa).

 

[Ninni]

Niin ei lapsia tosiaan järjellä "tehdä", muutoin ne jäis tekemättä
Parisuhde joutuu koetukselle, se on varmaa. Mistään omasta et voi uneksia vauvan tulon jälkeen aikoihin. Ajankäyttö rajoittuu kummasti.

Itse olin kovassa vauvakuumeessa ennen lasta, mutta lapsen tulon myötä "totuus" valkeni. Eli ei tosiaan ole mitään herkkua vaan 24h työtä ja valvomista jaksamisen äärirajoilla. Näin ainakin meillä oli.

Jos olen nautiskeleva luonne niin suosittelen ainakin siirtämään perhenperustamista.. ikää sulla ei vielä liikaa ole