Milloin lapsenne ovat alkaneet nukkua täydet yöt heräämättä?

  • Viestiketjun aloittaja "wieras"
  • Ensimmäinen viesti
vierass
Yksi on nukkunut varmaan pari kuukautisesta lähtien 6-7 tunnin unia, mitä omalla kohdallani lasken täysiksi uniksi. Yksi taas on nukkunut ensimmäisen vastaavan yön vasta 8 kk vanhana ja sekin oli vain yksittäinen yö.
 
vieras...
Esikoinen luopui 1,5-vuotiaana viimeisestä aamuyön havahtumisestaan mutta vaihtoi sen nopeasti lähes joka öisiksi jonkin sortin puolen yön kauhukohtauksiksi. 2v+ nukkui useimmiten läpi yön, tai siis niin ettei herättänyt aikuisia. 3,5v siirtyi omasta aloitteesta omaan huoneeseen, ja nyt kun olen kysellyt, niin kuulemma herää yleensä yöllä mutta jatkaa vain unia, saattaa ottaa pienen hörpyn yömukista. Yövaippa on vielä käytössä, saa nähdä miten siitä luopuminen aikanaan vaikuttaa, pitääkö käydä yöllä vessassa, sekin kuuluu olevan aika tavallista leikki-ikäisillä.

Kuopus on 14kk ja herää vielä useamman kerran yössä. Yhden herätyksen yöt voi laskea yhden käden sormilla. Saattaa se aina välillä nukkua sen 5h putkeen mikä on "lääketieteellinen yö" mutta ei mikään oikea yö :)
 
Meillä
En oikeasti muista esikoisen kohdalla, milloin alkoi nukkua heräämättä. Yösyönnit lopetti vähän yli yksivuotiaana, mutta heräsi vielä pitkään yöllä. Ehkä hän oli lähemmäs 2, kun ei enää heräänyt kuin poikkeustapauksissa.

Kuopus on nukkunut satunnaisesti kokonaisia öitä jo ihan pikkuvauvasta. Hän on nyt kohta 9 kk, ja nukkuu heräämättä keskimäärin pari yötä viikosta.
 
"Noora"
Molemmat alkoivat nukkua täysiä unia noin 7-8 kk iässä, kun lopetin yöimetyksen tassuttelu-unikoulun avulla. Vieressä saivat nukkua jatkossakin, mutta enää ei syöty kahden tunnin välein. Kävi paljon helpommin kuin luulin! Nyt reippaita, ihania koululaisia
 
"yks äiti"
No tuo esikoinen on nyt kohta 13-vuotiaana alkanut nukkumaan aika hyvin jo yöt läpeensä, tosin ei kovin aikaisin sitten nukkumaan mene... on siis ollut aina mahdottoman huono nukkuja ja nukahtaja...tuossa kolmen-neljän ikävuoden aikaan oli ehkä kaikkein hankalinta, mutta kyllä ihan viime vuosiin saakka on herännyt yöllä ja välillä tullut herättämään, kun ei saa unta, pelottaa yms. yms. Kaksi nuorempaa ovat saaneet vähän paremmat unenlahjat, keskimmäinen alkoi nukkua noin puolitoistavuotiaana yönsä, kun saatiin allergiaruokavalio kuntoon, ja nuorin on satunnaisia ajanjaksoja lukuunottamatta nukkunut ehkä noin vuoden-puolentoista ikäisestä yöt melko hyvin, tosin hänellä on taipumusta ihmeellisiin uunihuuteluihin ja itkuihin, jotka usein aamuyöllä herättävät minut, vaikkei hän itse herääkään :)
 
hmmmm
Ikää nyt 2,5 v ja viime aikoina on alkanut nukkua täysiä öitä. <3 Välillä herää ja katsoo että ollaan paikalla ja sit nukahtaa itsekseen taas uusiksi, mutta en oikeastaan sitä edes laske heräämiseksi (ennen meillä siis herättiin ulvomaan täysiä keskellä yötä ja saattoi kestää tunninkin putkeen, lisäksi heräili muuten vaan 3-10 krt/yö niin että piti aina taputella takaisin uneen tms...).
 
jhg
Esikoinen 2,5 kk iässä,väliin mahtui kehitysheräilyjä aina välillä. Mutta näiden loputtua 1 v. kaikki yöheräilyt loppu.

Kuopus nyt 5 kk eikä ole nukkunut kuin pari kertaa täysiä uneja
 
viera.s
Noin 2-vuotiaana alkoi nukkua yöt läpi ja sen jälkeen on heräillyt öisin tosi harvoin. Yökuivakin on ollut siitä 2-vuotiaasta alkaen. Vauvana heräili 10-12 kertaa yössä, reilun vuoden iässä vähäni herätyksen noin puolella ja siitä sitten 2 vuoden ikään mennessä loppuivat kokonaan. Minkäänlaista unikoulua ei koskaan pidetty, vaan uskoin koko ajan, että kyllä lapsi ajallaan oppii yöt nukkumaan heräilemättä joka unisyklin välissä.
 
akava
Lapsi kohta 2v ja hyvin vaihtelevaa on ollut :) 4kk iässä alkoi eka kerran nukkua läpi yön, mutta ei se kauan kestänyt. Sitten on ollut monenlaista. Tällä hetkellä nukkuu muuten hyvin, mutta saattaa kerran pari herätä 22-23 välillä. Ja joskus myös 5-6 maissa. Yleisesti havahtuu kerran ja huutelee äitiä :)
 

Yhteistyössä