J
joku äiti
Vieras
Mietin tässä sellaista kun olen tavannut mukavan miehen jolla itselläänkin kaksi lasta. Mulla myös kaksi lasta. Että milloin olisi sopiva aika heidän tavata keskenään?
Mies on sitä mieltä ettei mitään kiirettä, että tutustellaan ensin keskenämme. Itse taas voisin kuvitella että parin kuukauden päästä tapailemisen aloittamisesta. Nyt siis ollaan tapailtu kuukausi. Ehkä kesällä olisi sopiva hetki?
Mulla nimittäin menee hankalaksi kun pitää aina erikseen hankkia lastenhoitaja. Lasten isä ei ole mukana kuvioissa. Olen kyllä toki sitä mieltä että ensin katsellaan rauhassa ja katsotaan, tuleeko meistä mitään.
Mutta jossain vaiheessa on pakko ottaa lapsetkin mukaan kuvioihin.
Miehellä ei huolta lastenhoidosta koska lapset asuu äidillä. Pääsee siis treffaamaan melkein niin usein kun haluaa.
Mitä ootte mieltä, millä aikataululla ootte edenneet?