millaset välit teillä on omaan äitiinne?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vieras
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vieras

Vieras
mulla tuntuu et vuosi vuodelta käy vaan vaikeemmiksi... siis ollaan tekemisissä mut jotenkin siitä on tullut ihan outo kun olen omia lapsia tehny...
sellanen kateellisen oloinen ja katkeran, vaikee selittää mut sen käytös on mua kohtaan outoa... piilo v.ittuilee ja vinoilee ym... mun lapsia se ei oo kun 5v aikana ehkä kerran pari hoitanut ja silloinkin vain yhtä lastani kerralla... pitäisköhän ottaa etäisyyttä... ja kehtaa perustella mulla et ei kuulemma ole aikaa mut kyllä sillä olis.... ja ei mua oo kauheesti haitannut vaik ei hoido, eikait se pakko ole mut ärsyttää kun ei muulla tavallakaan ole kiinnostunut oikeen lapsen lapsistaa... oon miettiny et miten joku voi olla niin ilkeen julma pienille ihmisille kun lapseni tykkäisivät mummustaan... sit pitäs lapsia viedä näytille kun jotakin sukulaisa tulee ym... kaikenlaisia juttuja löytys mut antaapa olla... ei kait sitä ole pakko olla tekemisissä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Hallatar:
Alkuperäinen kirjoittaja ellukka1:
Todella ihanat ja hyvät.
Ilman äitiä en kyllä pärjäis

:heart:


Mulla myös, ei vois paremmat olla!

Hyppään tähän kelkkaan :wave: Joskus aikoja sitten oli hieman huonommat välit, mutta ajan kanssa ne parani ja nyt todella hyvät välit... Äitistä on ollut niin suuri apu aina välillä että en olisi ilman pärjännyt... :heart:
 
Meillä on äidin kanssa sellaiset kohteliaan etäiset välit. Äiti vierailee meillä n. kerran vuodessa (useammin olisi tervetullut, mutta ei itse halua meillä käydä. Välimatkaa n. 200km) ja me olemme tervetulleita sinne kerran vuodessa. Äitini ei ole koskaan hoitanut lapsiani enkä kyllä lapsiani hänelle antaisikaan. Siskoni asuu samalla paikkakunnalla äitini kanssa ja äiti käytää lapsen hoitoa välineenä alistaa siskoani. Kaikki menee meidän välillä hyvin, kun puhutaan niitänäitä. Mistään vähänkään tärkeästä emme voi puhua, sillä äiti ahdistuu heti siitä, jos olen hänen kanssaan erimieltä ja hän kokee keskustelun silloin riitelyksi.

Onneksi anoppi on ihana ja lapsillamme on ihana mummo sieltä puolelta. Äitini ei valitettavasti tällainen ole.
 
hyvät on välit.pari-kolme kertaa kuussa nähdään,ku asutaan sen verran kaukana toisista.paljoa ei soitella,mutta ihan tavalliset tyttö-äiti-välit meillä on. minä oon 28 vuotta ja äiti 61-v. en laita äitille lapsia hoitoon,ku on sairaseläkkeellä,eikä se varmaan jaksaiskaa kovin.ja ymmärrrän täysin.
 
Aikaa myöten välit äitiini lämmenneet. Äitini on aina ollut hyvin konservatiivinen ja kriittinen monienkin omassa elämässäni tekemien ratkaisujen kanssa. Aikanaan sanoi painavan sanansa joka asiaan ja se kiristi välejä. Vuosia sitten tekemäni irtioton jälkeen on ns.oppinut pitämään suunsa kiinni sellaisista asioista, joihin en halua hänen puuttuvan. Välit nykyisellään asialliset ja hyvät. Hoitaa mielellään pienempiä lapsiamme, kun ollaan molemmat töissä ja tykkää lapsenlapsista.
 
hyvät niin kauan kun osaan pitää ajatukseni omana tietonani (yleensä kyllä luonnistuu mutta joskus saattaa jotain lipsahtaa ja silloin saan äidiltä puhuttelun kuin joku murrosikäinen).
viihdytään hyvin vanhempieni kanssa ja ollaan usein tekemisissä.
 
Tulemme samassa tilassa toimeen noin tunnin korkeintaan. En siedä hänen katkeruuttaan minua kohtaan. Tykkää, kun lasten kans mennään, mutta mun kanssa ei juuri mitään puhu. Vuosi vuodelta hankalampaa. Asuu 10km päässä meiltä ja todella harvoin käy, nyt kun oma talo. Jos jotain otan puheeksi, johon nyt luonnolliselta tuntuis saada apua omalta äidiltä, ei onnistu. Hän kääntää asian niin että mun olis syytä hävetä, kun jotain aitoa ongelmaa hälle puran. Eli ei kovin hyvät.
 
Valitettavasti ei, meistä riippumattomista syistä, hyvät. Selvisi että hän on valehdellut meille muista ja muille meistä jo vuosia ja vedättänyt meille tärkeissä asioissa jo yli vuoden verran. Jotkut sukulaiset sanovat häntä narsistiksi, en tiedä kun en ole asiantuntija, mutta kaikki merkit kyllä viittaavat vahvasti siihen. Valehtelee ja tekee myös lapsillemme ohareita...listaa vois jatkaa pitkään, mutta ei viiti. Olen monesti ajatellut, että pitäisi mennä keskustelemaan jonkun terapeutin kanssa, koska on niitä traumoja jo lapsuudesta saakka..mutta se kynnys on vaan aika korkea avata suunsa jollekin tuntemattomalle. Lisäksi mä jotenkin pelkään sitä etten kestäkään näiden asioiden selvittämistä, vaan repeän lopullisesti liitoksistani :'(
Mulla on häntä ikävä, samoin lapsilla ja kaipaisin kylään, mutta tällä hetkellä tilanne on aivan mahdoton siihen ja sekin ahistaa.
 
Ihanat välit. Äiti on iso apu mun elämässä ollut vaikka ennen kärsikin alkoholismista. Nyt on ollut monta vuotta kuivilla *koputtaa puuta* ja kun itsekin tulin äidiksi niin yhä paranee. Ilman äitiä en pärjäis :heart:
 

Yhteistyössä