Tässä pähkäilty talvilomaa, tuonne maaliskuun alkuun voisi sijoittua ellei sitten suunnitelmat muutu.
Tunisiassa ja Soussessa olen ollut joulunaikoihin joskus lähes 15 v sitten. Eli reilu puolet perheestäni ei ole tunisiaa nähnyt ja nyt olemme miettineet josko sinne sitten maaliskuun alussa ja tuo sousse kiinnostaisi jälleen koska siellä näkemistäkin olisi kun me ei todellakaan rantalomalle olla menossa.
pikkuipanat haluaisi toki räpiä hotellin uima-altaassa eli lämmintäkin saisi toki olla mutta miten lämmintä siellä tuolloin on siis miten lämpimältä se tuntui, mitä vaatetta yms? onko jollakulla kokemusta? KIITOS olen jo netistä katsonut lämpötilaa eri kuukausille eli niitä tietoja en kaipaa vaan ihan henk.koht kokemuksia.
silloin joulunaikoihin aikanaan kyllä tyttö uiskenteli mutta lähinnä hotellin sisäaltaassa ja hyvinhän muutenkin tarkeni silloinkin vaikka aavikolla olikin aamulla aikalailla kylmää!