Millaista on synnytyskipu?

Yhdyn niihin jotka eivät enää jälkeenpäin muista millaiselta kipu tuntui.

Avautumisvaiheessa kyllä vannoin, etten enää koskaan palaa synnytyssaliin.. Pystyasento ja liikkuminen helpottivat, samoin suihku. Epiduraali vaikutti vain toispuoleisesti, mutta toi silti helpotusta.

Ponnistusvaiheessa kätilö hoki koko ajan, että nyt sattuu, mutta ainakin minulla se oli synnytyksen helpoin ja kivuttomin vaihe. Suosittelen lämpimästi synnytysjakkaraa, sängyn päällä en olisi varmaan pysynyt tajuissani.

 

Mulla oli helppo synnytys 3h ja 5 min. 15 min ponnistusvaihetta. Mulla oli harvakseltaan supistuksia jo pidempään ja olin liikkeellä koko ajan kävelin mieheni kanssa käytävillä ja rappusissa. Supistuksen tullessa pysähdyin hengittelemään. Olin sairaalassa koska vedet oli menny edellisenä iltana. Sitten olin vielä suihkussa jossa kivut tuntu jo pahemmilta ja sitten olin jo kipeä ja sanoin että nyt jotakin kipulääkettä. Kätilö kun tutki olin jo 9 senttiä auki ja mut kärrättiin sängyllä pikapikaa synnytys saliin. Siellä otin muutaman henkosen ilokaasua alle tuntiin synty poika. Ne viimeiset supistukset otti mulla koville, mutta sitten ponnistus ei kyllä sattunut tuntui vain oudolta. Se tuntui kurjalta kun kätilö otti olkapäät ulos ja sitten vetäisi vauvan. Siihen loppui kivut. No kyllä se tikkien laitto oli vähän kurjaa mutta se oli jo sitten niin pientä... Heti olin valmis siihen hommaan uudestaan ja edelleen olen. Hyvää synnytystä vain kaikille!

 

Itselläni synnytys kesti n. 14 h josta 2 tuntia ponnistin. Viimeiset 4 h oli yhtä h..ttiä. Tuntui siltä kuin olisi ruosteisella parimetrisellä naulalla myllätty sisuskaluja 4 h.. Sektio kiitos!! seuraavan lapsen synnytyksessä.

 

Minä muistin kaikki rentoutumisopit avautumisvaiheessa ja hyödynsin niitä. Supistusten välillä rentoutin itseni täysin, alaleuan rentouttaminen on erityisen tärkeää. Ehkäpä juuri tästä syystä avautumisvaihe ei tuntunut mitenkään pahalta, vain kovilta kuukautiskivuilta.

Ponnistusvaiheessa kivut pamahtivat niin kovina päälle, että jännityin ja vastustin ponnistamista kaikin mahdollisin keinoin. Tämä varmasti pitkitti ponnistusvaihetta.

 

Luin tätä, kun olen kohta lähdössä synnyttämään kolmattani ja kipu mietityttää tietenkin.

Esikoisen syntymä kesti 9h ja alkuun supistukset tuntuivat vain vähän kipeiltä ja tuntui jopa hyvältä, kun odotettu vauva alkoi tulemaan. Kipua auttoi hallitsemaan minulla liikkuminen ja hengittämiseen keskittyminen sekä voimen kerääminen rauhoittumalla suppareiden välissä. Sain paracervicaalin, joka auttoin puoli tuntia hyvin ja vajaa kaksi tuntia kokonaisuudessaan. Tuntui, että sain sen avulla levättyä ja rentouduttua. Synnytyksen pahin kipu tuli jalkojen puhkaisusta, kun kohtu lähti oikein narisemaan alaspäin. Kipu on menkkakipua, joka tuntuu laajemmalla ensin kohdissa ja syvällä ja jossain vaiheessa myös selässä. Myös asenne vaikuttaa kivun kestämiseen ja hallintaan normaalissa synnytyksessä kuten minulla, vauva 3200g. Ponnistusvaiheessa minulla kipu hävisi aina kun aloin supistukseen ponnistamaan, vaikka tietenkin Pään tulo kiristi.

Toinen synnytys kesti reilu 3h ja kaikki edellisen 9h kivut tuntuivat tulevan vain lyhyemmässä ajassa, joten synnytys tuntui välillä kaoottiselta. Toisessa synnytyksessä siirtymävaihe (täysin auki, muttei vielä ponnistuta) on monesti pahin eli tuntui kuin oisin vellonut kivun meressä enkä pystynyt hallitsemaan enää kipua ja en ehtinyt saamaan muuta kuin ilokaasua avuksi. Kesti ehkä puoli tuntia siinä sumussa ja kun tulin takaisin "tajuihini", alkoi ponnistuttaa ja sebkipu ei ollut enää juuri mitään siirtymävaiheen vellomisiin verrattuna. Välillä tuntui, etten selviä kivusta, mutta sieltä se vauva sitten tuli ja kipu oli ohi. Huomasin, ettei kipua kuten ei synnytystäkään pystykään hallitsemaan. Pitää vain antaa mennä mukana ja luottaa itseensä ja siihen, että sieltä se syntyy. Kivut ovat näin jälkikäteen lyhyt aika elämässä ja on kuitenkin aiavn mahtava kokemus synnyttää itse vauva! Kaikille onnea ja siunausta synnytyksiin!

 

Ei synnytyskipua voi verrata mihinkään muuhun kipuun. Se on aivan syvältä. Sen konkretisuus vaan unohtuu, kun vauvakuume iskee. Sitten kun tikku näyttää plussaa, muistaa mihin on itsensä iskenyt. Ja mitä lähemmäksi synnytys tulee, sitä enemmän paniikki nousee. Siksi on loppuodotus tehty niin tukalaksi, että naiset haluaa mieluummin pian synnyttää ja se hieman hämärryttää kipupelkoa pienemmäksi. En tajua, miksi olen taas tässä vaiheessa, vaikka joka ikinen synnytys olen sitä mieltä etten enää ikinä aio synnyttää. Pitää päässä olla jotain pahasti vialla, kun aina unohtaa synnytyksen aikaisen olon. Mieluummin kuitenkin synnytän alateitse kuin vaadin pelon takia sektiota, koska toipuminen on erittäin nopeaa. Oikeastaan olen hyvässä kunnossa heti, kun vauva ulkona ja olen käynnyt suihkussa. Itselläni synnytyksien kestot lyhyitä, ettei monia tunteja tarvitse kärsiä kipuja. On hyvä ajatella kipujen keskellä, ettei ne ikuisuuksia kestä. Tosin en tajua, kuinka joku kestää jopa 24h niitä kipuja. Mä varmaan hirttäisin itseni kaikkiin niihin johtoihin, jotta pääsisi kivuista eroon. heh. Onneksi on tajolla kivunlievityksiä. On vaan ihan eri asia kerkeekö niitä saamaan ja onko niistä apua. Olen synnyttänyt 9 vauvaa ja vain kahdessa olen saanut onnistuneen puudutuksen. Lopuissa ei ole joko auttanut tai en ole kerenyt edes niitä saamaan.
Itselläni kamalin kipu on häpyluun ja takapuolen kohdilla, kun monilla selkä ja maha on ne pahimmat paikat. Nämä kivut siis avautumisvaiheessa. Ponnistusvaiheessa kipu häviää, kun ponnistaa. Jos supistus jatkuu, kun lopettaa ponnistamisen, kipu tietenkin mieletön. Kannattaa yrittää ponnistaa koko supistuksen läpi. Jos supistusta vielä on, kun lopettaa ponnistamisen, ei muuta kuin keuhkot taas täyteen ja jatkamaan samantien ponnistamista.
Nyt on rv 35+5 ja pelko taas vaan kasvaa....

 

On niin mielenkiintoista kuulla ihmisten kokemuksia synnytyksistä, koska niitä on niin paljon erilaisia! Jännää, miten tässä kaikki samaa lajia edustetaan, mutta silti kokemukset voivat olla aivan erilaisia!

Vastaan nyt omasta puolestani.

A: Avautumisvaiheen kipu tuntui pitkälti siltä kuin olisi saanut kramppeja alavatsaan. Jotkut tuntevat kipua myös tai jopa pelkästään selkäpuolella, mutta minä en tuntenut selkäpuolella mitään. Kun kivut olivat vielä jotenkin järjellisissä rajoissa, niihin auttoi alavartalon keikuttaminen eestaas ja se, kun mies silitti vatsaa.

Sitä pahinta kipua avautumisvaiheen loppupuolella en enää muista. Muistin sen vielä 2 päivää synnytyksen jälkeen, mutta sitten tajusin, että muisto oli kadonnut kehostani. Muistan kyllä miten kipuun reagoin, mutta siltikään en muista kiputuntemusta. Aika samalta kai tuntuivat kuin alkuvaiheen supistukset, mutta monta, monta kertaa pahempina. Sain lopulta epiduraalin, joten ihan pari viimeistä senttiä menivät täysin tunnottomana.

B: En tiedä. Epiduraali vaikutti vielä tässä vaiheessa. Supistukset tuntuivat epämääräisenä heikkona tunteena pakaroissa ja jossain alavatsan sisällä, enkä ilmeisesti aina edes huomannut supistuksia, vaikka mittarin mukaan ne huitelivat järjettömissä sfääreissä. Tämä toki pitkitti ponnistusvaihetta, kun en tiennyt, milloin pitäisi ponnistaa. Kestoa vaiheelle tuli 50 minuuttia, ja se oli ehkä koko synnytyksen raskain vaihe tämän takia. Ponnistin monta kertaa täysillä aivan turhaan, ja lisäksi tajusin vasta vaiheen loppumetreillä sen, miten olisi pitänyt ponnistaa. Oli outoa, kun vauva tuli ulos, enkä ollut tuntenut juuri mitään. Ajatukseni siinä vaiheessa oli lähinnä: "Ai jaa."

 

Munki mielestä synnytyskipua ei oikein voi kuvailla, se on niin erilaista kaikilla. Se riippuu mielestäni myös et minkälainen kipukynnys kelläkin on. Joidenkin mielestä synnytyskipu on kuin helvetissä käyny, toisilla taas "no jaa se oli sit tässä".
Parhaan kaverin synnytys oli hänelle rankkaa j hän meinas jo luovuttaa ja sektiolle lähteä kun ei kestäny kipua. Itse taas olin just et "no nyt syntyy" - ilman kivunlievityksiä ym.
Pääasia on se, et kerran kun on ohi niin ei sitä jälkeenpäin enää kauheesti muista varsinkin kun vauva on sylissä

Itse synnytin 3kk sitten toisen kuopuksemme ja en enää oikeastaan muista sitä kipua

 

synnytin kaksos pojat 10kk sitten ilman kivun lievityksiä ja tosiaan tipalla viellä vauhditettiin supistuksia ja se oli jotain aivan kamalaa kipua (en kerenny saamaan kivunlievitystä) nopea synnytys oli koska kaikki oli ohi 4h ja esikoiset on pojat eppari tehtiin ja kävellä en pystyny 3vko:n kunnolla puhumattakaan istumisesta...olin aivan rätti väsyny kun A vauva syntyi mutta yksi ponnistus ja B vauva "liukui" ulos poikien ikäero 3min kamala kokemus mutta 8kk päästä pääsee uudestaan tosi toimiin

 

Oma kokemukseni:

Synnytyskipu on samantyyppistä jomottavaa kipua kuin kuukautiskipu, mutta 100 kertaa voimakkaampaa.

Olennaista ei ole kuitenkaan itse kipu, vaan tauot kivun välissä. Se on se, joka vie kivun mahdollisesti sietämättömän rajoille. Minulla takana kaksi synnytystä, joista toisessa kipujen välissä oli ihan loppuun saakka parin minuutin tauko. Kestin koko synnytyksen ihan hyvin ilman kipulääkkeitä, vaikka raskasta toki oli. Sai aina hengähtää välissä hyvin niin kesti.

Toinen synnytys oli sitten käynnistetty versio ja kipu iski päälle ilman mitään taukoja. Yksi yhtäjaksoinen voimakas jomottava kipu, vähän niinkuin iso suonenveto. Kipu itsessään oli samaa kuin ensimmäisessä synnytyksessä, mutta sitä vain oli yhtäjaksoisena mahdoton kestää ilman kipulääkitystä.

Eli se on sitten paljolti kiinni henkilöstä (miten kroppa toimii) ja synnytyksestä (esim käynnistetäänkö, meneekö vedet yms). Kaikki nämä yhdessä vaikuttaa siihen, tuleeko kipu yhtäjaksoisena vai onko välissä hengähdysaikaa antavat tauot. Tauot ovat kuitenkin ne olennaiset, jos niitä on tarpeeksi niin normaalilla kipukynnyksellä varustettu nainen kestää kyllä varmasti synnytyksen ihan ilman lääkkeitäkin.

 

Mä kuvailisin sitä avautumiskipua semmoisena niin kuin sirkkelillä vedettäis lantionaluetta sisältäpäin auki. Aika kokonaisvaltaisen voimakasta kaikenkaikkiaan. Mulla eka meni helpohkosti, mutta tokassa lievän virhetarjonnan vuoksi avautumisvaihe kesti yli vuorokauden. Supistuksia tuli hiljalleen voimistuen epäsäännöllisen säännöllisesti 7-3min välein koko tuon vuorokauden ajan ja kaikki sattuivat enemmän tai vähemmän, mutta koska pää oli vähän avotarjonnassa, eivät supistukset saaneet aikaan sitä mitä piti eli vauvan laskeutumista ja kohdun avautumista kunnolla. Sain epiduraalia ja oksitosiinia siinä mukana, kun kohtu ei meinannut jaksaa supistella enää itsekseen, mutta oksitosiini ei minusta muuttanut supistuskipua yhtään sen pahemmaksi kuin miltä se tuntui ennen epiduraalia. Siellä epiduraaliannosten välissä nimittäin koitin mennä aina jonkun aikaa luomuna, mutta ei se tuntunut yhtään järkevältä kun homma eteni niin törkeän hitaasti.

Sanotaan näin, että jos tuota kipeää avautumista olisi ollut tiedossa vain n. 6t, olisin varmaan hengittämällä ja laulamalla (lue: karjumalla) päässyt siitä yli, mutta kun homma vaan kesti ja kesti, niin epiduraali auttoi kestämään viimeiset 8 tuntia siitä 30 tunnista todella hienosti. Sain nukuttua ja kerättyä voimia ponnistukseen, joka ei tosiaankaan sattunut, kiristävää tunnetta vain kun pää syntyi. Olin täysin tajuissani, hereillä ja läsnä epiduraalista huolimatta, koska se oli sopivasti vähän haihtumassa siinä vaiheessa. Paineen tunne oli hyvin selvä, kuin järkyttävän iso kakkoshätä ja vauva 3,7kg ja 52cm syntyi helposti parilla ponnistuksella n. 5 minuutissa. Sitä ennen avotarjonta oli tosiaan saatu korjattua ja avauduin vikan 2t aikana loput 4cm kuin humpsista vaan, siihen mennessä kun 6cm oli kestänyt reilun vuorokauden

Kipu on kovaa, tuntuu laajalti koko lantion alueella, semmoisena repivänä, mutta välissä se aina haihtuu ja silloin voi levätä hetken. Jos vielä synnytän ja vauva on normaalissa tarjonnassa, niin en välttämättä ota muut kuin sen morfiinipiikin mikälieolikaan nimeltään, koska selvisin noin pitkään tässäkin synnytyksessä suihkulla ja kuumavesipullolla ja sillä karjumisella Vaikka on se epiduraalikin ihan taivaallinen, en minä sitä sano.

 

Itse synnytin vajaa 2 viikkoa sitten alateitse pojan joka painoi 3970g. Koko synnytyksessä pahin kipu oli ehkä ne supistukset. Mulla ne tuli aika voimakkaina, ei auttanut kipupiikki eikä ilokaasu. Vasta epiduraali toi helpotuksen ja sitten supparit tuntuikin vain paineena takapuolessa.
Itse ponnistusvaihe ei tuntunut juuri miltään niin kauan kuin vauvan pää ja vartalo tuli ulos. Mutta koska poika olikin vähän isokokoinen, hänet jouduttiin vetämään ulos. Siinä vaiheessa tuntui jonkunlaista kipua mitä en oikein enää osaa kuvailla. Lähinnä sellainen tunne että paikat venyy aivan äärimmilleen ja kiristää ja kinnaa.
Mutta kaikki kipu unohtui kyllä saman tien kun vauva lumpsahti ulos.

 

Synnytyskivuksi luen avautumisvaiheen supistukset. Tuntuivat aivan kamalilta kuukautiskivuilta. Ponnistusvaiheen kipu olikin jotain ihan muuta, muostaakseni sattui vähemmän kun noi supparit. Supistukset kestin alussa hyvin, mutta kun lisättiin se suppareita lisäävä tippa niin se oli oksat pois. Mutta kyllä sen kaiken kestää, puudutteilla ja ilman puudutteita!

 

Kokemuksia kivuista on varmaan yhtä paljon kuin synnyttäjiäkin. Muakin kiinnosti kovin etukäteen, millaista se on, mutta en olisi minkään kuvauksen avulla osannut valmistautua siihen mitä tuleman piti. Murtunut ranne sen rinnalla oli piece of cake.

Mulla supistuksia tuli alusta alkaen 3 min välein ja kipu oli menkkakivut x 100, voimistuen koko ajan. Vesien menon jälkeen helvetilliset. Epiduraali auttoi vähän, sen verran että palasin hieman takaisin tähän maailmaan ja pystyin pitämään silmiä auki. Ponnistusvaiheessa epiduraali vaikutti edelleen, sattui v***sti mutta sen juuri ja juuri kesti. Ja kipu ei unohtunut kun vauva oli maailmassa, ei ole unohtunut vieläkään. Ja hullu odotan nyt toista lasta. Mutta sellaista se on heinänteko.

 

Minulla on korkea kipukynnys, yleensä. Avautumisvaiheen supistukset vaan olivat äärimmäisen kivuliaita ja olin suorastaan puolitajuton kivusta.
Lapsiveden menon jälkeen supistukset alkoivat noin puolessa tunnissa ja niitä tuli heti hyvin tiheästi, 7-4 minuutin välein. Pärjäsin kotona ihan ok melkein neljä tuntia, sitten sain luvan lähteä sairaalaan.
Kotona otin 1,5 g Panadolia mutta siitä ei ollut suurempaa iloa. Lepohuoneessa sain pari erilaista kipupiikkiä eikä niistäkään ollut mitään apua. Supistuksia tuli koko ajan 3-5 min välein ja kipu oli aaltoilevaa ja polttavaa.
Synnytyssalissa vedin ilokaasua mutta siitäkään ei erityisempää apua ollut. Ei auttanut kävely, lämpö tms, kipu oli todella musertavaa.
Epiduraali toimi minulla loistavasti, vei kaiken kivun mutta jätti paineentunteen ja pystyin hyvin seuraamaan supistuksia. Ponnistusvaiheessa tunsin vain paineen ja venytyksen, en minkäänlaista kipua eikä sitä tullut jälkisupistusten aikanakaan.

 

No pakko sanoa, että ihan kauheeta. Jotenkin ennen synnytystäni ajattelin että synnytyskipu on jotain, mitä vähän "liioitellaan", että ei se nyt voi NIIIIIIN kauheeta olla, kun yritti kuvitella jotain menkkakipuja potenssiin tuhat jne., että kyllähän sen nyt sietää jotenkin,. Mutta tulipa huomattua, että sitä ei todellakaan liioitella. Ja mun kodalla se menkkakipuvertaus ei oikein ole osuva, koska mun mielestä avautumisvaiheen kipu on jotai niin kauheeta, ettei sitä voi edes kuvailla menkkakivun kaltaiseksi.
Sitä on oikeestaan kaikin puolin vaikeaa kuvata, koska se tosiaan on sellanen vaikeasti paikannettava kipu tossa mahan ja selän alueella. Mun mielestä se oli todella sietämätön, en olisi tullut sen kanssa toimeen enää yhtään kauempaa. Onneksi sain epiduraalin, joka kestikin aina ponnistusvaiheen loppuun saakka. Tunsin ponnistuvaiheessa vain painetta, mutta en kipua, ja olen siitä h*lvetin tyytyväinen.
Ennen epiduraalia en pystynyt supituksen aikaan muuta kuin pitämään sellasta "hmmmmmmmmm" ääntä, joka vähän auttoi. Myös se auttoi, että yritti relata tuota alakertaa, eli ei nyt työntänyt suinkaan, mutta vähän siihen tyyliin, jolloin supistus tuntui edes hiukan siedettävämmältä. Pitkällään makaamine käyrillä oli pahinta ja käyrillä jouduin koko ajan olemaankin sydänäänten laskun takia. En siis päässyt juurikaan liikkumaan, mikä varmasti pahensi tuota kipukokemusta. Toisaalta en tiedä olisinko voinut enää kauheesti liikkuakaan. Mutta siis hirveetä, en voi muuta sanoa. ja hattua nostan niille, ketkä luomuna menee. Itsestäni ei siihen olisi ja toivon, että jos joskus synnytän uudelleen saisin myös yhtä toimivan epiduraalin.....

 

Onpa hyvä ketju. Todella hyvin osattu kuvailla erilaisia kipukokemuksia.

 

Pelkistetysti, on kuin astuisi legon päälle.

 

Minulla on kaksi tarinaa. Ensimmäinen on se kauhukertomus joten jätän sen yksityiskohdat pois. Toinen synnytys oli aivan mahtava vaikka ei kivuton. Se oli niin sanotusti korjaava synnytys ja olin heti synnytyksen valmis vaikka aloittamaan alusta.

No se ensimmäinen: Lääkärit halusivat käynnistää synnytyksen hyvissä ajoin lapsen suuren koon vuoksi ja vähäisen lapsiveden. Molemmat osoittautuivat vääriksi diagnooseiksi sillä lapsi oli 49cm ja 3300g, lapsivettäkin normaalisti. Käynnistys meni pieleen, epiduraalia käytin pitkään, joka vei vuorokauden jälkeen vauvan sykkeet ja päädyttiin sektioon. Synnytys oli 44h urakka joka ei mennyt alkuunkaan kuten olin ajatellut. Tästä oppina että pitää suhtautua realistisesti ja avoimin mielin. Ei saa luoda yhtä skenaariota synnytyksen kulusta vaan on hyvä etukäteen varautua kaikkeen.

Toisen kohdalla olin jo kauan perehtynyt synnytyksen kulkuun, rentoutumiseen ja tehnyt itselleni muistilistan kuinka toimisin. Olin päättänyt edetä niin pitkälle kuin pärjäisin ilman lääkkeitä, mutta tiedostin että jossain kohtaa voi seinä tulla vastaan. Synnytys alkoi supistuksilla. Ne tuntuivat jomotuksena ensin vatsalla josta levisivät alaselkään. Supistukset voimistuivat pikku hiljaa. Kun muistin supistuksen tullessa hengittää syvään se helpotti, seurasin myös supistusten kestoa ja se auttoi jaksamaan supistuksen kun tiesi että se kestää esim 50 sek ja sit helpottaa. Yksi kerrallaan jokaiseen keskittyen. Alussa lantion pyörittely auttoi ja pyrin olemaan pystyssä ja liikkeessä. Tens laite oli ihan huippu!! Vedet menivät kun olin ehkä 4cm auki ja silloin supistusten luonne muuttui. Vauva ehkä pääsi laskeutumaan alemmas ja silloin supistus tuntui lantiota repivänä kipuna. n.24h supistuksia ja en enää jaksanut seistä/kävellä joten päädyin väsyneenä sänkyyn. Otin kipupiikin reiteen ja vajosin synnytyskuplaan. Aina kun tunsin supistuksen tulevan, painoin tenssiä kovemmalle. Se auttoikin niin että olin hetkessä auki 10cm. Tarinan opetus, vaikka sanotaan että pysy liikkeessä, kannattaa kokeilla jossain kohti vaan makaamista ja toisin päin.
Sain oksitosiinia vauhdittamaan synnytystä ja se kovensi supistuksia niin, että aloin pelätä kipua ja päädyin ottamaan puudutuksen. Se oli virhe. Ilman pelkoa olisin jaksanut. Nyt puudutus vain pitkitti mutta toisaalta, oli ihanaa että kipu oli tiessään. Kun tunnot taas palautuivat oli ponnistuksen aika. Se ei juurikaan sattunut. Painetta tuntui kyllä alakerrassa, tunsin kuinka häntäluu kääntyi ja vauva liikkui oikeaan suuntaan. Ponnistus oli helpoin. Kesti vain n.20min. Repeämiä tuli kyllä aika paljon mutta ei mitään tietoa missä vaiheessa. Istukka vain kun pullahti ulos eli sen synnyttäminen ei tuntunut missään. Tosi on että kun vauvan saa syliin, kaikki unohtuu!!
Tsemppiä sinulle!