Opiskelisin edelleen jotain ykskaikkista pelkän opiskelun vuoksi, en siksi että se kiinnostaa. Samoin kun mieskin.
Haikailisin lapsia, joita edelleenkään ei olisi varmasti yhtään.
Asuisin siinä kaksiossa, jonka anoppi osti ja jossa koskaan en viihtynyt. Kokkailisin iltaisin anopin keittiössä anopin ostamiin kattiloihin ruokaa, jota syötäisiin anopin lautasilta. Hyvässä lykyssä anopin kanssa, jos se olisi päättänyt vaihteeksi tulla kylään ihan mitään ilmoittamatta.
Tappelisin viikottain siitä, kenen elämää ja ketä varten se mies oikein elää.
Pyörittäisin ehkä kenneliä siinä sivussa, jotta hoivavietilleni olisi edes joku kohde.
Haaveilisin nykyisestä elämästäni
Parempi siis näin.