Millaisia savolaiset on? vertaa pohjalaiset.

  • Viestiketjun aloittaja ??
  • Ensimmäinen viesti
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja Lunatic:
Alkuperäinen kirjoittaja Pampolina:
Minä olen synnynnäinen pohjalainen ja ylpeä siitä. Mehän ollaan niitä häjyjä mutta rehellisiä ja työtä ei karteta. Kenenkään siivellä ei eletä. En tunne yhtään savolaista, enkä ole kiinnostunut tuntemaankaan. Maailmalla olen pärjännyt, mutta tämä etelä-pohjanmaa on kotini ja muualle en muuttaisi mistään hinnasta. Häjyt elokuva antoi sinänsä ihan oikean kuvan meikäläisistä. Sellaisia me ollaan. Ei tosin niin musta-valkoisena.
Itse sukulaisia asuu hesassa vai stadissako se pitäisi sanoa. nIITÄ MINÄ EN YMMÄRRÄ, EIKÄ MEILLÄ OLE MITÄÄN YHTEISTÄ. mUN MIELESTÄ ON HEMMETIN TURHA JAUHAA PASKAA JA YLENTÄÄ ITSEÄÄN. Keskustella jostakin veneilystä tai muusta yhtä ylevästä. Hohhoijaa ja muuten itse olen ihan korkeakoulutettu ja tulen kaikkien kanssa toimeen. Tekstini kertoo niistä syvimmistä tunteista, joita pohojaalaasen syrämmes liikkuu.
P:S. Työssäni voin sitten keskustella vaikka siitä veneilystä tai vaikka kehä ykkösen sisällä tapahtuvasta elämästä. Joidenkin mielestähän sitä ei muualla ole. :LOL:
Tässä hyvä esimerkki pohojalaasesta idiootista. Junttien juntti.. eikä mitään tilannetajua tai huumorintajua.. ja oi, hän on vielä häjykin. :ashamed: :headwall: :LOL:
Voi vit..
Peesi :eek: yksinkertaisia ihmisiä.

Ai, kaikki mun tuntemat pohjalaiset on työtä karttelevia sossupummeja :|
 
Pampolina

Luuletko todella,että ihan tosissani tämän kirjoitin. Meistä pohjalaisista on niin paljon stereotypioita,että naurattaa. Häjy kyllä osaan tarvittaessa olla. Se varmaan onnistuu muiltakin kuin pohjalaisilta.
Huvittavaa!
 
Liftausreissuillani kuulin kahdelta eri kuskilta kaksi eri tarinaa, joissa oli samanlainen asetelma: työläisen ammattitaitoa epäiltiin. Toisessa tilanteesta selvittiin pohjalaisittain, toisessa savolaisittain.

Autonkorjaamossa pohjalaisen korjaajan asiakkaaksi tuli mies, joka ei jättänyt häntä tekemään rauhassa työtään. Seisoskeli vieressä, kyseli, ehdotteli, ihmetteli. Aikansa korjaaja sieti miestä niska punehtuen, kunnes sitten sanaakaan sanomatta keräsi työkalunsa ja marssi pomonsa luokse ilmoittamaan: "Jos tuo äijä osaa korjata autonsa minua paremmin, niin korjatkoon! Minä en siihen hommaan enää ryhdy!" Eikä myöskään ryhtynyt. Toinen korjaaja meni jatkamaan töitä ja auton omistaja meni siksi aikaa kahville hyvin hiljaisena miehenä.

Mies oli hankkinut tuntemansa savolaisen muurarin muuraamaan takkaa kotiinsa. Vaimo epäili muurarin ammattitaitoa ja hääräsi olohuoneessa. "Pitääkö tuon mennä tuolla tavalla?", hän sitten kysyi jotain yksityiskohtaa osoittaen, jollon muurari sanoi: "Kyllähän ne oikeatkin muurarit noin tekevät!" Vaimo juoksi miehensä luokse kielimään, ettei muurari ollutkaan mikään oikea ammattilainen, mutta mies nauroi ja vakuutti muurarin tarkoittaneen, ettei häntä tarvitse neuvoa työssään. Lopun aikaa vaimo olikin muurarille hyvin kohtelias.
 
Lunatic
Alkuperäinen kirjoittaja Pampolina:
Luuletko todella,että ihan tosissani tämän kirjoitin. Meistä pohjalaisista on niin paljon stereotypioita,että naurattaa. Häjy kyllä osaan tarvittaessa olla. Se varmaan onnistuu muiltakin kuin pohjalaisilta.
Huvittavaa!
kolme asiaa:

lauri tähkä
duudsonit
turkistarhaus

siinä pohjalaisuus pähkinänkuoressa. Noista asioista inhoan/vihaan/ällöän jokaista. Mitä jää jäljelle?
 
On sinulla kova tietämys pohjalaisista. =) Onko sinun pakko jostakin syystä pitää meikäläisistä. Me viihdytään vallan mainiosti täällä ilman teikäläistäkin.
 
ap
Alkuperäinen kirjoittaja Babylonin Riippuva Puutarha:
Alkuperäinen kirjoittaja Lunatic:
kolme asiaa:

lauri tähkä
duudsonit
turkistarhaus

siinä pohjalaisuus pähkinänkuoressa. Noista asioista inhoan/vihaan/ällöän jokaista. Mitä jää jäljelle?
Koskenkorva?
Ja mä sanon, jotta mun mies ei turhia huutele, se teköö! :LOL:
 
Lunatic
Alkuperäinen kirjoittaja Pampolina:
On sinulla kova tietämys pohjalaisista. =) Onko sinun pakko jostakin syystä pitää meikäläisistä. Me viihdytään vallan mainiosti täällä ilman teikäläistäkin.
Kunhan pysytte juntit siellä, ettekä levittäydy minnekään. :wave:
 
milla
Alkuperäinen kirjoittaja miu:
meillä parisuhteessa on pohjalainen-savolainen yhdistelmä. Pohjalainen mököttää, savolainen paikkaa tilanteen puhumalla kahden edestä.
Meillä myös sama yhdistelmä, mutta toisinpäin menee. Savolainen mököttää ja pohjalainen puhuu ja paljon.

Savolainen on myös erittäin epäluotettava kun taas pohjalainen on tyhmän rehellinen.
 
..
Alkuperäinen kirjoittaja hedona:
Alkuperäinen kirjoittaja Lunatic:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Peesi :eek: yksinkertaisia ihmisiä.
Niinpä. Ääliöitä isolla äällä.
Mun mielestä se murre saa pohjalaiset kuulostamaan tosi yksinkertaiselta väeltä... :ashamed:
Mutta eikös aika moni muukin murre vaikuta samalla tavalla? Mulle ainakin. Siis toki tiedän että tietyn murteen puhuminen ei ihmisestä yksinkertaista tee, mutta suurin osa murteista kuulostaa hölmölle ennen kun siihen tottuu.
 
Yhteistyössä