Millaisen väli-/iltapalan teidän 2 vuotiaat syö?

  • Viestiketjun aloittaja "hipsiäinen"
  • Ensimmäinen viesti
"hipsiäinen"
Meidän kohta 2 vuotias tyttö on ollut vauvasta asti oikein hyvä syömään. Koskaan ei ole tarvinnut houkutella. Vauvana hän oli hieman pullakka (ei kuitenkaan liian), nyt paino on tasoittunut, mutta on hän edelleen lapsen pyöreä, ei ylipainoinen missään nimessä!

Kavereiden samanikäiset syö kuin hiiret ja ymmärrän toki, että tässäkin asiassa lapset ovat yksilöllisiä. On vaan outoa kun meillä joutuu lähes rajoittamaan/keventämään syömisen määrää...:D Tai itse jotenkin mietin ruokavalintoja ennaltaehkäisemään ylipainon kehittymistä. Tyttöhän söisi herkkujakin vaikka kuinka. Aina lapsi saa kunnon lämpimät ateriat x 2, silloin ei syö mitään jättiannoksia, mutta hyvin kuitenkin. Aamulla pieni puuroannos.

Välipala on yleensä hedelmä+maito ja rasvaton jugurtti marjoilla, soseella tai puolikas ruisleipäpalanen päällisineen. Iltapalalla ei oikein puuroa syö, joten aika sama menee myös iltapalalla. Tuntuu vaan niin kevyeltä etenkin tuo iltapala, kun yö pitää jaksaa. Ihan mielenkiinnosta kysyn millaisilla väli- ja iltapaloilla teidän lapset pärjää? Noiden edellämainittujen lisäksi tyttö söisi vaikka mitä ja kuinka paljon. Jos kovasti pyytää niin sitten otetaan lisukkeeksi hedelmää, kasviksia yms.
 
Iltapalalla syö aika usein puuron (2dl nesteeseen tehtynä) ja sen lisänä mehukeittoa. Joskus jotain muuta, esim. tänään karjalanpiirakka ja persikka.

Välipala vaihtelee, voi olla jogurtti, leipäpala, joku hedelmä tms. Välipala on kuitenkin huomattavasti pienempi kuin iltapala. Aamuisin syö myös yleensä puuron ja lounaalla ja päivällisellä normaalit lapsen annokset ruokaa ja vihanneksia. Aina ollut hyväruokainen. Ikää 2v3kk.
 
"mama"
Mun lapsi on kyllä jo kolme, mutta samaa kaavaa aika pitkään noudatettu.

Söi esim. tänään iltapalalla päärynän + jogurtin. Lisäksi maitoa. Joskus leivän + maitoa. Hyvin riittää.
 
kokenutkin äiti jo huolissaan
Minun 2,2 vuotiaalla tytölläni on joku ihme huonosti-syömisen kausi menossa. Aamulla nakertaa vähän muroja, lounaalla ottaa muutaman hassun lusikallisen ruokaa ja juo paljon maitoa kupista päälle. Välipalana syö minimaalisen palan leipää/banaania/omenaa tai pari lusikallista jogurttia/muutaman siivun kurkkua ja tomaattia. Päivällisellä taas jokunen ruokalusikallinen ja illalla taas nakertaa jotain olematonta.

Olen jo huolissani, ihmettelen kuinka se jaksaa touhuta noin vähällä ravinnolla! Tietääkö joku, onko kaksivuotiailla yleensä joku jakso, että syövät todella vähän?
 
"hhh"
aamu-, ilta- ja mahdollinen välipala on yleensä pienen sämpylän puolikkaan puolikas, puoli jugurttia ja siinä se. Hyvänä päivänä saattaa syödä enemmän jugurttia. Välipalaa syö harvoin. Lounas ja päivällinen esim. puoli prk sosetta tai kotiruokaa, hyvänä päivänä menee vähän vajaa prk. Ja arvaa nukutaanko meillä kokonaisia öitä??
 
"a p"
Voi olla tuollaisia niukan syömisen kausia, voin sanoa sivusta seuranneena monenkin tämän ikäisen kohdalla. Joillakin ne on kestänyt jopa puoli vuotta. Mutta kyllä lapsi yleensä riittävästä ravinnosta huolehtii, vaikkei meidän mielestä lähes mitään söisikään.
 
"mamaa"
Meillä on aika pieniruokainen tyttö, jota syömiset ei juuri vähempää voisi kiinnostaa. Oli hyvä syömään n. 1,5-vuotiaaksi, mutta sen jälkeen syöminen ei ole kiinnostanut ollenkaan. Haluaisi vain leikkiä koko ajan. Säännöllisillä ruoka-ajoilla syö kuitenkin melko hyvin. On myös pienikokoinen, mutta kasvanut koko ajan tasaisesti.

Välipalaksi hän syö yleensä soijavanukkaan/hedelmäsoseen/kiisseliä tms., ehkä 1-1,5 dl, ja hedelmiä/vihanneksi/marjoja (on siis maitoallerginen myös). Iltapalaksi meillä on useimmiten puuroa, ja sitä kyllä menee yleensä noin 2 dl suunnilleen, ja päälle riisimaitojuomaa. Joskus iltapalan tilalla on soijavanukas+leipää n. 1/3 palaa levitteellä, leikkeleellä, kurkulla. Lisäksi syö aamupalan, lounaan ja päivällisen.
 
"vieras"
Lapsesi kuulostaa syövän terveellisesti, joten älä huolehdi. Takerrun tässä sivuseikkaan.
Kirjoitit antavasi rasvatonta jogurttia, kannattaa kuitenkin tarkastaa onko rasvattomuus "korvattu" sokerilla, eli tuleeko sokeria liikaa.. Anna vain normaalirasvaista jogurttia, ruuan määrä on se joka lihottaa :)
 
Himsla
Mä olen tässä kans suuriruokaisen tytön kohdalla miettinyt että annankohan liikaa välipalaa... Tyttö on reilun vuoden ja syö päikkäreiden jälkeen kananmunan/leikkelettä, juusto/jugurttia ja pari leipää. Hedelmiä myös. Yleensä päivällinen tarjotaan parin tunnin päästä välkkäristä ja yleensä hyvin menee alas. Puuroakin syö illalla aikuisen mikropuuro annoksen maidolla ja pari leipää. Voiko tuon ikäistä ylensyöttää? On kuitenkin miinuskäyrällä.
 
Oii, olen kateellinen niille joiden lapset syövät myös täytteet leivän päältä. Meillä ne kiskotaan heti pois ja pöydälle jää syömättä! Yleensä ottaa minusta mallia kaikessa mutta tässä ei sitten millään. Kurkku menee mutta se syödään heti ekana pois.

Meneekö teidän 2-vuotiailla jo ruisleipää? Meillä ei, liian kuivaa, sitkeää tai jotain..
 

Yhteistyössä