Ä
Äiti ei jaksakkaan
Vieras
Itselläni on juuri todettu masennus ja syvä uupumus. Pelottaa kun tämän asian kanssa on niin kovin yksin.
Minulla oireilu alkoi pikkuhiljaa. Ensimmäinen merkki mikä oli pitkään ilmassa, oli se etten olisi millään jaksanut nousta aamuisn sängystä. Jokaikinen aamu tuntui että kunpa saisi vein nukkua koko päivän. Oli ärtyisyyttä ja usein vetämätön olo. Arkirutiinit hoidin kuitenkin suht hyvin. sitten pikkuhiljaa olo syveni. Elämässä taphatui myös eräs todella tramaattinen (ikävä) käänne, joka oli viimeninen niitti. sitten tipahdin tosi syvälle.
Olin hyvin peloissani(ja olen edelleen) näistä oireista. Mikään ei kiinnosta, ei siis mikään. En jaksaisi mitään, eikä mikään tuota iloa ja hyvää fiilistä. en jaksa mennä kauppaan, enkä nuorimmaisen kanssa leikkipuistoon. Koiraa en vie lenkille, ja ruuan laittokin vaatii ponnistelua.
Samalla tunnen valtavaa syyllisyytttä siitä, kun olen tällainen laiska paska. Mutta en tahallani, mulla on vain niin paha olla, ja elämänilo kadonnut.
Kaipaisin niin kokemuksia teiltä, ketkä olette käyneet masennuksen läpi, että oliko se oireilu juuri tällaista? Tuntuiko sinusta ettet enää jaksa ja halua tehdä muuta kuin maata sohvalla? Koitko syyllisyyttä? Kuika pian toivuit?
Itselläni on lääkitys juuri aloitettu, cipralex. Ja käyn myös keskustelemassa ammattiihmisen kanssa.
Kuinkahan pian voi odottaa että lääke rupeaa auttamaan?
Olen todella kiitollinen jos joku jaksaa kertoa oman kokemuksensa..
Minulla oireilu alkoi pikkuhiljaa. Ensimmäinen merkki mikä oli pitkään ilmassa, oli se etten olisi millään jaksanut nousta aamuisn sängystä. Jokaikinen aamu tuntui että kunpa saisi vein nukkua koko päivän. Oli ärtyisyyttä ja usein vetämätön olo. Arkirutiinit hoidin kuitenkin suht hyvin. sitten pikkuhiljaa olo syveni. Elämässä taphatui myös eräs todella tramaattinen (ikävä) käänne, joka oli viimeninen niitti. sitten tipahdin tosi syvälle.
Olin hyvin peloissani(ja olen edelleen) näistä oireista. Mikään ei kiinnosta, ei siis mikään. En jaksaisi mitään, eikä mikään tuota iloa ja hyvää fiilistä. en jaksa mennä kauppaan, enkä nuorimmaisen kanssa leikkipuistoon. Koiraa en vie lenkille, ja ruuan laittokin vaatii ponnistelua.
Samalla tunnen valtavaa syyllisyytttä siitä, kun olen tällainen laiska paska. Mutta en tahallani, mulla on vain niin paha olla, ja elämänilo kadonnut.
Kaipaisin niin kokemuksia teiltä, ketkä olette käyneet masennuksen läpi, että oliko se oireilu juuri tällaista? Tuntuiko sinusta ettet enää jaksa ja halua tehdä muuta kuin maata sohvalla? Koitko syyllisyyttä? Kuika pian toivuit?
Itselläni on lääkitys juuri aloitettu, cipralex. Ja käyn myös keskustelemassa ammattiihmisen kanssa.
Kuinkahan pian voi odottaa että lääke rupeaa auttamaan?
Olen todella kiitollinen jos joku jaksaa kertoa oman kokemuksensa..