Mä en voi naisena tajuta tuota toisen vastaajan vastausta. Nainen ei siis ikinä saisi olla äkäinen, ei vaikka olisi syytä.. Eikö mies nyt voisi kerran elämässään tajuta, että toinen on tosissaan, ei sitä turhasta suututa, tuossahan naisen pitäisi olla hiljaa varpaillaan ja koko ajan pelko perseessä, että ei vain toiselle tulisi yhtään huonoa ajatusta, ja että mies pelkää suuttunutta naista. Mä olen joutunut joskus suuttumaan miehille, silloin kun ei auta puhe, ei pyynnöt, ei keskustelu, ei mene yksinkertaisesti perille. Tai jos mun oikeuksia on poljettu niin, että sitä ei voi hyväksyä, silloin miehen on tajuttava, että olen tosissani, vaikka sitten suutun tai huudan.
Naisena sanon, että saakin pelätä ja silloin jos nainen tosissaan suuttuu, on tapahtunut jo jotain perusteellisen epäoikeudenmukaista tai vakavaa asiaa, että miehen mahdollinen mielipaha on sen rinnallan pieni juttu. Ei ihan pienistä silti tarvi suuttua, mutta jos nyt vaikka myöhästyy, ja ei ilmoita, niin tympäiseehän se. Mutta ei se huutamisen arvoista ole.
Miksi ihmeessä ei saisi suuttua joskus? Jokainen aikuinen ihminen nyt vain sattuu suuttumaan, sellaista ei olekkaan, jolla niitä tunteita ei tulisi. Temperamentistä riippuen se näkyy eri tavalla. Kyllä se hiljaisempikin suuttuu,m utta katkeroituu sellaiseen helposti. Minä ainakaan en näe suuttumisessa tai tuiskahamisessa lopulta myöskään mitään kuitenkaan niin vakavaa asiaa. Temperamenttisen luonteiset saattaa suuttua, se näkyy ja kuuluu, mutta kun asia on käsitelty, se on sitten pois päiväjärjestyksestä, eikä siihen jäädä.
Pidän suhteessa myös tietynlaisena suhteen ja luottamuksen mittarina sitä, että uskaltaako tosiaan näyttää ne huonotkin fiilikset, että luottaako silti jokatapauksessa suhteeseen niin paljon, että tietää, ettei normaalit riitelyt sitä hetkauta kuitenkaan pohjimmiltaan mihinkään. Musta suhde, joka kestää vain päivänvalon, ei oikeestaan ole suhde. Jos sä et voi rehellisesti sanoa, että tuntuu suututtavalta ja jos toinen ei kestä sitä, niin onko se oikeastaan kahden aikuisen suhde? Joku miellyttämisleikki korkeintaan, mutta ei aitoa rakastamista, johon kuuluu musta toisen myös huonojen tunteiden hyväksyn
Yhden asian olen huomannut, KOTIKASVATUS JA KOTOA OPITUT ASENTEET tuodaan yleensä mukana omaankin suhteeseen.
Jos on oppinut, että tunteet näytetään, ne hyvät ja huonot, tietysti jossain rajoissa, ettei nyt ihan mene täysin överiksi, niin ei silloin ovien paiskomiset tai puhuminen ISOILLA KIRJAMILLA ole vakavaa. Jos taas on oppinut, että suuttuminen on maailmanloppu, suhteen tuho, atomipommiräjähdys ja jäljelle ei jää mitään, miten tuollaisen yhdistää? MITEN VOI VAATIA; ETTÄ SUN TÄYTYY ELÄÄ JUST SILLAIN KUN ON MUN KOTIKASVATUS?
Tuohon liittyy myös se, et mies luulee jokatapauksessa helposti naisen olevan vihainen, jos nainen EI NÄYTÄ, SILLOIN KUN ON VIHAINEN. Eli vaikka temppuilis miten, lopputulos on se, et jos mies ei luota naisen aitouteen, se voi luulla ihan mitä hyvänsä. Luulee suuttumista, sitten kun suututaan, pitäisi teeskennellä rauhallista.. Oikeastaan aika sairasta. En mä ainakaan tuollaiselle rehellisyydelle osais perustaa.
Eli molempien täytyy joustaa.