Millainen on helppo vauva? Millaista oli vauva-arkenne?

Tarkoitin asennekysymyksellä sitä miten yleensäkin elämään ja asioihin suhtautuu. Toiset on positiivisempia, rennompia, sopeutuvampia, hyväksyvämpiä jne kuin toiset. Toinen kaatuu taakan alla helpommin kuin toinen. Eli toiset yksinkertaisesti sietää ja kestää enemmän kuin toinen.

 

Taivaalliselta, hehkuin onnea ja kävin joka paikassa ja innostuin kaikesta. Se oli niin ihanaa aikaa, olin tullut äidiksi ja mietin sitä hymyillen päivittäin, odotin vauvan heräävän ja joskus vähän melusinkin enemmän, että vauva jo heräsi kun odotin niin kovasti.
Esikoinen oli tällainen superhelppo, kokonaisia öitä tuli jo parin viikon iässä ja aina nukkui hyvin. Söi erittäin hyvin ja oli tosi tyytyväinen pienokainen.

Toisen kanssa ei enää asenne auttanut, kun herätyksiä oli yli 20 krt pitkin (lyhyttä)yötä. Se määrä on jo niin paljon, etten usko kenenkään selviytyvän siitä täysillä tai sitten on jo jotain vikaa ihmisessä tai liioittelee herätysmääriä tai JOSSAIN on vika. Se vaan on liikaa, ihan jokaiselle niin pitkän aikaa putkeen.

Nyt kun lapsi heräilee puolitoistavuotiaana about viisi kertaa yössä, selviän jo hyvin asennoitumalla oikein, vaikka toki haaveilen ajasta kun saa nukkua yönsä kokonaan.

 

joskus vähän melusinkin enemmän, että vauva jo heräsi kun odotin niin kovasti.

Mielikuvat

 

Mielikuvat

 

Olin jo tulossa kirjoittamaan että kaikki kolme lastani ovat olleet hyvin helppoja vauvoja mutta sitten muutaman viestin luettuani tajusin että ilmeisesti lapseni eivät olleetkaan ns. helppoja...

esikoinen imi rintaa yötä päivää kolmen tunnin välein aina 2 vuotiaaksi saakka, nukkui vain vieressä (kosketuksessa) eikä koskaan nukahtanut esim. autoon vaan halusi seurustella.

Keskimmäinen söi rintaa ja pulloa (pieni syntymäpaino, haluttiin varmistaa että varmasti saa riittävästi ravintoa) parin tunnin välein yötä päivää ensimmäisen vuoden ajan, sitten päästiin yösyönneistä eroon. Ensimmäisen 5 kuukautta nukkui sylissäni pieniä vaunu-unia lukuunottamatta. Ei siis nukkunut omassa sängyssä tai edes erossa minusta. Muutti omaan sänkyynsä nukkumaan 3 vuotiaana.

Nuorin täyttää kohta 2 vuotta, ei ole koskaan nukkunut muualla kuin äidin vieressä tai sylissä. Ei edes pikkuvauvana suostunut nukkumaan vaunuissa vaan heräsi jos joutui eroon äidistä. Isä kelpaa päiväunien ajaksi nykyään joten viikonloppuisin minulla on mahdollisuus touhuta jotain muutakin kuin olla "unileluna".

Tämän nuorimman takia nousen edelleen öisin ylös n.3-4 tunnin välein; hän herää pissahätäänsä ja minä käytän sitten vessassa jotta lapsi voi jatkaa uniaan taas seuraavat 3-4 tuntia. Eli yössä tulee kaksi herätystä ja kolmas on sitten jo ylösnousu-herätys.

Minä olin todellakin ajatellut että lapseni ovat olleet helppoja...kenelläkään ei ole ollut korvatulehduksia, ei koliikkia, ei vatsanpuruja eikä mitään allergioitakaan joten eivät ole olleet kärttyisiä eivätkä itkuisia. Mitä nyt hiukkasen verran sylissä viihtyneitä vaan ; )

Kovin reippaita ja omatoimisia ovat kyllä vaikka ovatkin viettäneet paljon aikaa sylissä ja ovat saaneet nukkua "iholla" näinkin pitkään. Nauravat paljon ja ovat kaikenkaikkiaan kovin hyväntuulisia. En siis pätkääkään kadu vaikka omat yöunet ovatkin olleet katkonaisia ja ovat sitä edelleenkin. Helppoja lapsia ; )

 

Siis jos sä kerrot vauvakerhossa että teillä menee kaikessa hyvin niin muut ei saa kertoa että heillä ei mene? koska se tarkoittaa ettei ole onnellinen teidän puolesta? mä kun kuvittelin että tuo on vaan sellaista vuoropuhelua... ai teillä noin, meillä taas....

Vaikean vauvan äitinä sitä kyllä ottaa ehkä helpommin itseensä (koska syyllistät itseäsi siitä lapsen huonosta olosta muutenkin ihan hirveästi) mutta sitten just jos esim. vauvakerhossa joku äiti alkaa sun jälkeen selittää että minä vaan aina odotin että sieltä tulee hankala vauva niin ehkä siksi mulla on ollut niin helppoa... siitä kun tulee helposti mielikuva että sillä tarkoitetaan sitä, että sillä hankalan vauvan äidillä on ollut vaan liian ruusunpunaiset mielikuvat vauva-arjesta ja siksi ei nyt pärjää ja kokee kaiken hankalana. Vaikka todellisuudessa onhan sitä aika hankalaa käsittää mitä on elää vaikka koliikkivauvan kanssa, vaikka sitä olis etukäteen miettinytkin.... meilläkin oli tiedossa että suvussa on paljon koliikkivauvoja, mutta ei sitä väsymyksen ja huolen määrää oikein voinut ennalta käsittää kokonaisuudessaan.

Nyt ymmärsit väärin. En tiedä kirjoitinko vähän huonosti mutta puhuin eri asioista, läheiseni jotka tietää miten meillä on mennyt kun ovat tosiaan siinä lähellä näkemässä, ovat sanoneet että toivottavasti teillä tulee kauhea uhmaikä kun meillä nyt on niin rauhalliset lapset. Ja vauvakerhoissa taas en kerro ollenkaan omista kokemuksista kuin kysyttäessä, koska pelkään että se otetaan v*ttuiluna tai neuvomisena ymsyms ja tietysti nämä läheisten kommentit ovat vaikuttaneet. Minä kyllä mielelläni kuuntelen ja olen keskusteluapuna äitikavereilleni joilla on vaikeaa. Meidän vaikeuksista puhun aika vähän koska ne on olleet aika pieniä monien muiden tilanteisiin verrattuna joten tuntuisi tyhmältä valitella omaa väsymystä jollekin vielä väsyneemmälle esimerkiksi. Onneksi mulla kuitenkin on mies jolle voin vuodattaa jos siltä tuntuu.