Millainen kokoonpano teillä on jouluaattona?

kaveri tulee käymään aattona ja tuo pienelle lahjat (niinku joka aatto, on kehkeytyny jo traditioksi jota ilman ei oikeen enää osaa ees olla :D ). ollaan mie, ipana ja miun vanhemmat saman katon alla varmaan koko joulu. jossain vaiheessa ipana näkee myös isäänsä.
 
Tähän asti ollaan oltu pohjoisessa mun kotipaikassa, isä,minä ja mun sisarukset puolisoineen. Nyt sitten ollaan kaikki tässä viimisen parin vuoden aikana alettu kunnolla sikiämään ja ei sitten vielä tiedetä miten tehdään.:D Tekisi mieli alkaa tehdä niitä omia jouluperinteitä. Yksi velikin asuu toisella puolella Suomea ja saavat joulun alla vauvan, joten tuskin lähtevät sieltä kaukaa tulemaan. Mahdollisesti isä tulee nyt vuorostaan meille, samoin toinen veli perheineen, kun tässä lähellä asuvat.
 
Niin kauan kun muistan niin jouluna mun vanhempien luo on tullut isovanhemmat, joskus isän veli perheineen ja me lapset lapsinemme. Tapaninpäivä on aina sitten oltu miehen vanhempien ja sukulaisten luona.
 
Toivottavasti jompikumpi minä tai mies joka päivä pyhien ajan kotona lapsen kans. Molemmilla sellanen työ mitä tehdään oli pyhä tai arki ja läpi vuorokauden. Jos ei saada työvuoroja lomittain, ei mitään hajua miten järjestetään. Ja olishan se tetysti joku päivä kiva olla koko perheelläkin kotona.
 
Ei mitään tietoa. Ainoa varma asia on, että esikoinen ei ole jouluna Euroopassa. Kuopuksesta en tiedä, meneekö isälleen vai ei. Systerin perheestäkään en tiedä, viettävätkö joulun mökillä. Mun äitini ei halua koskaan viettää joulua kaksin isäni kanssa, joten ainakin mä vietän joulua heidän kanssaan. Voi olla, että myös systeri perheineen. Missä joulua vietetään eli meillä, systerillä vai mun vanhemmilla...ei mitään tietoa :xmas:
 
Alkuperäinen kirjoittaja Keittiönoita:

Paitsi jos suhun iskee "sikaflunssa" ja "joudut" viettämään joulun yksin.
 
Koska on niin monta luoksensa kutsujaa, ollaan sovittu tasapuolisuuden nimissä että aaton olemme ainoastaan kotona oman perheen kesken (2aikuista 4lasta). Ennen aattoa kierrellään lahjoja vaihtamassa sukulaisten kanssa, ja sitten joulunympäryspäivinä käymme yhdessä kyläpaikassa per päivä.
 
Me ollaan tänä jouluna mun vanhemmilla, toivon että mamma ja pappa tulee kans. Ihanaa olis jos mun siskokin tulis perheensä kanssa mutta ei ole äidin kanssa väleissä :(. Viime joulu oltiin anoppilassa.
 
En tiedä, haluaisin olla kotona rauhassa kolmistaan, mutta mistä vetoa että kauhea polemiikki tulee jos ei mennä pojan mummolaan missä puoli sukua odottaa kieli pitkällä pojan näkemistä.
 
Oma perhe vaan, siis minä, mies, tytöt ja koirat. Ongelmana on tosin yksi tietty henkilö, kun meille SAATTAA tulla yksi mun (meille kaikille tosi rakas ja tärkeä ) sukulainen, jos muuten joutuu olemaan yksin aaton. Niin siitä menee kyllä sit toisella sukulaisella herne palkoineen päivineen nenään, ja en jaksa joulunalla alkaa kenenkään kans taistelee jostain joutavan päiväisestä asiasta, niin en tiedä, et miten tästä nyt livahtais kun koira veräjästä :/
 
Ensimmäinen ikioman perheen kesken! Vauva 3kk, vaimo, minä ja tietty halinalle koiramus :heart: Ei tod. kummankaan vanhemmille vaikka jo kyselty. Eikä niin kaivata kauheesti vieraitakaan =)
 
mun vanhemmat ja miehen vanhemmat tulee meille jouluna.
mun isovanhemmat talvehtii ulkomailla,mikä on mulle harmillista kun haluisin olla joulun taas niidenkanssa. mutta ovat siellä mun serkkujenkanssa =) ihanaa siis niille.
miehen mummu kuoli kesällä ja on nyt senpuolesta kurjaa jouluna kun puuttuu joukosta.
mä arvostan näitä perhejouluja ja toivon että saadaa viettää kaikki yhdessä näitä vielä monta kertaa.

nii ja mun sisko tulee tietty meille myös =)
 
Alkuperäinen kirjoittaja The lost moon of Poosh:
En tiedä, haluaisin olla kotona rauhassa kolmistaan, mutta mistä vetoa että kauhea polemiikki tulee jos ei mennä pojan mummolaan missä puoli sukua odottaa kieli pitkällä pojan näkemistä.

Tää probleema meilläkin jo ilmennyt... :/ Tuntuu vaikeelta mummoloitten (kummankaan puolen) ymmärtää, että halutaan viettää ainakin tää eka joulu ihan keskenämme. Ja kun matkatkin per suunta 500km...
 
Alkuperäinen kirjoittaja Lillu:

Meillä ei ole edes hirveästi matkaa mummolaan, ja siihenkin on vedottu. Ja sitten on sanottu, että "teillä on niin monta joulua vielä perheen kesken, miksi tämä ensimmäinen pitää juuri olla poissa?" Ja kun heilläkin on oikeus olla pojan kanssa jne. Huokaus.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Meritähti:
Voih, tänä jouluna meitä on yksi enemmän kun edessä on ensimmäinen vauvantuoksuinen joulu... :heart: Ellei sitten anna odottaa itseään paria viikkoa yliajalle jolloin vietän joulua kätilöiden kanssa.
Mutta muutoin me kolme :heart: sekä siskoni ja vanhempani.

Oih, mulla on niin kauhea vauvakuume että kateeksi käy!
 
me käydään ekana mummoilla ( 3 eri paikkaa), yhdellä riisipuurolla ja lopuissa kahvilla. sitten tullaan kotiin syömään( minä,mies, meiän 2 lasta ja mun isä ja ehkä mummo). ja sit vielä illaksi joudutaan mennä miehen isälle avaamaan lahjoja. tää on ollu nyt perinne monen vuoden ajan, ehkä ois kiva olla kotona oman perheen kesken koko päivä mutta tää on nyt vaan jäänyt tälläseks rutiiniksi.
 
Alkuperäinen kirjoittaja The lost moon of Poosh:
Alkuperäinen kirjoittaja Lillu:
Alkuperäinen kirjoittaja The lost moon of Poosh:
En tiedä, haluaisin olla kotona rauhassa kolmistaan, mutta mistä vetoa että kauhea polemiikki tulee jos ei mennä pojan mummolaan missä puoli sukua odottaa kieli pitkällä pojan näkemistä.

Tää probleema meilläkin jo ilmennyt... :/ Tuntuu vaikeelta mummoloitten (kummankaan puolen) ymmärtää, että halutaan viettää ainakin tää eka joulu ihan keskenämme. Ja kun matkatkin per suunta 500km...

Meillä ei ole edes hirveästi matkaa mummolaan, ja siihenkin on vedottu. Ja sitten on sanottu, että "teillä on niin monta joulua vielä perheen kesken, miksi tämä ensimmäinen pitää juuri olla poissa?" Ja kun heilläkin on oikeus olla pojan kanssa jne. Huokaus.

Kuulostaa NIIIIIIN tutulta...
 
Yhteistyössä