Millainen äitisuhde sinulla on omaan äitiisi?

[Beep]

Te keillä huonoa sanottavaa äideistänne, oletteko koittaneet saada välit paremmiksi? Miltä tuntuis, jos omat lapsenne luovuttais teidän suhteenne aikuistuttanne? Miettikää asioita siitä näkökulmasta, että teistäkin tulee vielä äitejä, joiden lapset lähtee pesästä.

 

["minä"]

Etäinen. Äitini ei ole koskaan osoittanut mitään tunteita minua kohtaan, ja jos on niin negatiivisia enimmäkseen. Minulla ei ole hänestä juuri mitään hyvää sanottavaa tai hyviä muistoja. Hän on myös alkoholisti ja mielisairas mutta nykyään ihan hyvässä kunnossa ymmärtääkseni. Olen vuosia vihannut häntä. Äitini on hyväksikäyttänyt monia ihmisiä mukaan lukien isääni, joka on minulle tärkeä. He ovat eronneet. Hän on aina elänyt muiden siivellä, en voi koskaan kunnioittaa saatika ymmärtää häntä. Hän ei ole koskaan ollut minulle tärkeä, ja nykyään hän joskus ottaa yhteyttä mutta en vastaa hänelle. En halua olla hänen kanssaan missään tekemisissä, mutta valitetavasti muutaman kerran vuodessa täytyy pakollisissa sukujuhlissa. Hän on aiheuttanut minulle niin paljon kärsimystä,olen todella kärsinyt ja kärsin joskus edelleen henkisesti lapsuuden rikkinäisestä kodistani ja erityisesti äitini käytöksestä.

 

[tytär]

Minulla on jotenkin kinkkinen ja vaikea suhde äitiini. Vieraampi voisi luulla että olemme parhaita ystäviä ja meillä ei ole mitään erimielisyyksiä, mutta näin ei todellakaan ole!
Äitini on tehnyt paljon virheitä minun lapsuudessani ja niiden seurauksista olen nyt vasta alkanut kärsimään. Olen hakenut ja saanut apua, mutta suuttumuksen tunne äitiä kohtaan on koko ajan kasvanut. Olemme äidin kanssa asiasta puhuneet, hän on surullinen sen vuoksi mitä olen joutunut kokemaan.
Toisaalta äiti on minulle hyvin rakas ja haluan pysyä hänen kanssaan suht hyvissä väleissä.Nauramme samantapaisille asioille ja välillä hänen kanssaan on aivan kiva viettää aikaa. Välillä otamme yhteen asioista, joista meillä on hyvin erilaiset mielipiteet.
Olen itse 1,5-vuotiaan lapsen äiti ja varon tekemästä samoja virheitä mitä oma äitini teki minun lapsuudessani. Minusta kasvoi epävarma ja huonon itsetunnon omaava aikuinen lapsuuteni vuoksi, enkä ikimaailmassa halua samaa omalle lapselleni.

 

["vieras"]

Molempiin ok, vaikkakin biologiseen etäiset - kirjaimellisesti. Jäin isälle jo ihan pienenä taaperona, kun erosivat. Nykyinen äiti ei oikein hyväksynnyt biologista äitiäni ja ilmeisesti kielsi yhteydenpidon. Biologinen äiti "kaivoi minut esille" uudestaan kun olin 20 ja sen jälkeen on yritetty jonkinlaista "suhdetta" luoda, mutta eipä se kovin läheinen ole siitäkään syytä, että hän asuu jenkeissä. Nykyisen äidin kanssa ollut jossain vaiheessa todella huonotkin välit ja ne oli jopa poikki usean vuoden, mutta tällä hetkellä kaikki ihan ok ja hyvä niin, että pikkuneiti pääsee nauttimaan isovanhemmistaan, vaikka mummi ei "biologinen" mummi olekaan.

 

["eee"]

Tosi läheiset välit. Kyllä mä olen (lähes ) aina ollut sitä mieltä, että mulla on suurinpiirtein paras äiti, jonka lapsi voi saada - joo, kyllä mä teininä huusin ja kiukuttelin ja tappelin, ja olen edelleen sitä mieltä että äitini oli joissain asioissa liian tiukka, mutta toisaalta tiedän hänen tehneen kaikkensa minun ja veljeni vuoksi ja rakastaneen meitä täysin ehdoitta. Puolustaneen meitä kuin tiikeriemo.

Nyt kun olen parikymppinen, olemme tosi läheisiä. Päivittäin lähettelemme tekstareita ja sähköposteja. Kun saan vaikka työpaikan, soitan aina ensimmäiseksi äidilleni. Kyllä äiti on yksi parhaista ystävistäni.

 

[deftones]

Vaikeat. Nyt kolmekymppisenä kävin läpi irtaantumiskriisin, jossa pyristelin irti lopullisesti riippuvaisuussuhteesta äitiini. Hän ei ole ollut maailman helpoin äiti, ei kiltein tai mukavin. Mutta toki hän on minua rakastanut paljon ja antanut paljon. Silti minussa on suoranaista inhoa ja vihaa häntä kohtaan. Rakkautta vähemmän, viimeisen vuoden aikana olen joutunut teeskentelemään välittäväni. Pakotin itseni soittamaan hänelle, kun hän sai sydänoireita ja joutui sairaalaan. Enemmän velvollisuuden tunteesta kuin rakkaudesta. Pakotan kysymään vointia, jos on ollut kipeä. Pakotan itseni vastaamaan puhelimeen, kun hän soittaa... Joskus toivoin, että hän olisi kuollut. Nyt toivon, että hän osaisi ottaa minuun niin pitkän etäisyyden kuin olen pyytänyt ottamaan. Ei auta, sama jatkuu taas.

 

["sia"]

Vaikeat. Nyt kolmekymppisenä kävin läpi irtaantumiskriisin, jossa pyristelin irti lopullisesti riippuvaisuussuhteesta äitiini. Hän ei ole ollut maailman helpoin äiti, ei kiltein tai mukavin. Mutta toki hän on minua rakastanut paljon ja antanut paljon. Silti minussa on suoranaista inhoa ja vihaa häntä kohtaan. Rakkautta vähemmän, viimeisen vuoden aikana olen joutunut teeskentelemään välittäväni. Pakotin itseni soittamaan hänelle, kun hän sai sydänoireita ja joutui sairaalaan. Enemmän velvollisuuden tunteesta kuin rakkaudesta. Pakotan kysymään vointia, jos on ollut kipeä. Pakotan itseni vastaamaan puhelimeen, kun hän soittaa... Joskus toivoin, että hän olisi kuollut. Nyt toivon, että hän osaisi ottaa minuun niin pitkän etäisyyden kuin olen pyytänyt ottamaan. Ei auta, sama jatkuu taas.

Siis joko minä kirjoitin tänne?!? Aivan sama suhde mulla omaan äitiini. Mun äidillä on ollut aina se ongelma, että hänellä on todella huono itsetunto, johtuu jo koulukiusaamisesta aikanaan. Lopulta se jossain vaiheessa kääntyi niin päin, että me lapset oltiinkin niitä "viisaita" joilla oli aivan liian suuri vastuu päätöksistä. Ja sitten kun päätin jotain, sainkin äidiltä kauheat itkupotkuraivarit kun niin päätin. Äitiin ei koskaan ole ollut siis mitään oikeata kunnioittavaa äiti-tytärsuhdeta.

Tuo itsensä pakottaminen vastaamaan puheluihin esimerkiksi kuvastaa paljon tämänhetkistä tilannetta. Itseasiassa kun pikkusisko tänään laittoi viestiä ja kysyi onko äiti soittanut mulle tänään, niin tuli yhtäkkiä semmoinen tunne, että nyt jos sille on jotain sattunut, niin on myöhäistä korjata tätä suhdetta. Että tarvis tehdä jotain nyt kun vielä ehtii. Ei sille sitten mitään ollu sattunut kun oli vaan siskolle soittanu ja itkeny menneitä kun silloin oli kaikki niin hyvin kun me oltiin lapsia.

 

[...]

Äitini....
Onko mielestänne sellainen äiti, joka ei auta lastaan enää aikuisiällä? Ei ole onnellinen lapsensa menestyksestä? Ei ole koskaan kannustanut eteenpäin? On todella kateellinen kaikesta hyvästä mitä lapselleen tapahtuu? Ei halua viettää aikaa lapsenlapsien kanssa? Koira on tärkeämpi kuin lapsenlapsi? Käyttää lastaan hyväksi sillä tavalla, että manipuloi lapsensa auttamaan häntä erilaisissa asioissa, mutta koskaan ei auta lastaan vaikka kuinka vaikea elämäntilanne?
Lapsuudenmuistoja... ei läheisyyttä, ei koskaan ole sanonut "rakastan sinua", ei viettänyt aikaa/leikkinyt kanssani (tämä jäänyt elävästi mieleen), läheisen menehtyessä surun näyttäminen oli kiellettyä, paljon huutamista, vanhempien ongelmien vierittäminen minun niskoille, uhkailu että jättää meidät, ei kannustusta mihinkään, ei kehuttu, ei arvostettu, ei opetettu mitään asioita, vain haukuttiin ja huomattiin asiat joita ei osattu jne...

Luulin tuntevani äitini ennen lasteni syntymää, mutta olen huomannut että en ole koskaan häntä oikeasti tuntenut. Joku sanoikin joskus että tällainen äiti ei ole koskaan omistaankaan välittänyt, ja se onkin varmaan totta.

En osaa sanoa oikein mitään hyvää enää.

 

["helena"]

nostelen

 

[hoya bella]

Meillä on ollut aika myrskyisä suhde. Ollaan molemmat aika vahvoja ja eri mieltä monesta eikä kumpikaan tahtois antaa periksi. Mutta kuitenkin äiti on ollut aina tärkeä joka auttaa kun apua pyytää ja kai mäkin olen äidille tärkeä lapsi ollut.

Nyt kun olen saanut lapsen niin meidän suhde on kai muuttunut. Läheisemmäksi. Äiti jopa halas mua kun sain lapsen Ei tule mieleen milloin äiti olisi viimeksi mua halannut, joskus kun olin ala-asteella?! Ehkä tää uusi läheisempi suhde on pysyvää, tuntuu hyvältä ainakin nyt kun läheisemmät välit äidin kanssa.

 

["asdfasdf"]

Te keillä huonoa sanottavaa äideistänne, oletteko koittaneet saada välit paremmiksi? Miltä tuntuis, jos omat lapsenne luovuttais teidän suhteenne aikuistuttanne? Miettikää asioita siitä näkökulmasta, että teistäkin tulee vielä äitejä, joiden lapset lähtee pesästä.

Miltä tuntuisi? No miltäköhän se tuntuisi? Pahalta, ja kun sekään ei herätä? Siitä seuraa lähinnä salaliittoteorioita ja loppujen lopuksi minä olen syypää. Saatanan äpärä huora. Vitun paska pentu, joka ei kunnioita omaa äitiään. Vitun bitch, joka mustamaalaa omat lapsenlapset mummoaan vastaan. Helvetin kusipää mulkku sekopää ämmä, joka on syypää kaikkeen pahaan. Miltä tuntuu lapsesta, kun oma äiti ei pysty kohtaamaan sitä tosi asiaa, että on saattanut tehdä väärin, kohdella lastaan väärin, aiheuttaa vuosien pahaa. Miltä tuntuu lapselta kantaa äitinsä mielenterveyden vaikutuksia aikuisuuteen? Mietin kovasti näistä näkökulmista, pääni puhki. Ja sitä suuremmalla syyllä, jos se ihminen ei pysty kohtaamaan itseään, eikä minua, niin silloin minun tehtäväni on suojella lapsiani häneltä.

 

[Onaha]

Mulla sinänsä hyvä ja välittävä, mutta ei hirveän tiiviin läheinen. Toisaalta se on hyväkin, saa omaa tilaa hengittää ja sai jo lapsena. Joissain asioissa taas on ollut niin, että olisi tahtonut äidiltä tukea ja jutella äidin kanssa, mutta oli kuitenkin liian iso muuri meidän välillä... Ystävällinen ja luotettava, "tehtävänsä" sinänsä erinomaisesti hoitanut äitini on aina ollut.

 

[jt]

ihan haluan kommentoida koska oma äiti/tytär-suhde mennyt perseelleen..Tai en osaa kommentoida...Muttta siis tiedän mistä puhut!!

 

[Kotilohikäärme]

Mun äiti on hankala. Niinkuin toki olen minäkin. Ollut aina tietyllä tavalla etäinen, aina töissä tai jos on ollut kotona, oon ollut "tiellä". Periaatteessa kuitenkin kuin ihan kelpo mutsi. Ehkä sen temperamentti tekee siitä tahdittoman välillä. Laukoo suustaan liikaa sammakoita, ei kuuntele kun puhun sille puhelimessa, haukkuu muita ihmisiä ilman että tietää niistä juuri mitään. Viime viikolla kun kerroin sille kuinka törkeään hammaslääkäriin törmäsin, se sanoi vaan että "älä mulle valita". Kysyy koko ajan tarviinko rahaa, mutta henkistä pääomaa siltä ei oikein heru. Haukkuu kaikki hankinnat mitä teen raksalle. Aina on huonot kaakelit, maali kestää liian kauan kuivua. Eikö vois ottaa nopeemmin kuivuvaa ja pitää koiran pois mökiltä...

 

["vieras"]

Minulla on ihana äiti joka on antanut hyvän kasvatuksen ja täyden sylin rakkautta. Hän on antanut minulle voimakkaan empatiakyvyn ja tasapainoisen kasvualustan olemalla aina läsnä. Kiitos äiti, kun olit kotiäitinä koko elämäni ajan <3 Kiitos kun olit kotona murrosiässäkin koulun jälkeen juttelemassa mieltä painavista asioista, eikä sinulla ollut kiire mihinkään. Toivottavasti olen edes melkein yhtä hyvä äiti omille lapsilleni.