Millä perusteella valitsitte lapsillenne nimet? kertokaa nimet jos haluatte

Me muokattiin yhdistelemällä minun suosikki nimeä Salli ja miehen suosikkinimeä Anni. Mies päätti toisen ja minä kolmannen nimen Tytöstä tuli Sanni Martta Elviira

 

Koko raskaus ajan puhuin toukasta Sit loppuraskaudesta istutin marjapensaita takapihalle ja rupesin puhumaan kyseisen marjan toukasta. Ja niimpä mukula sai nimekseen kyseisen marjan hiukan muunneltuna

 

mä selasin jotain "erikoisempien" nimien listaa netissä ja sieltä löysin meiän pojalle nimen joka miellytti heti,ja mikä sopi myös miehelle (tätä ennen oltiin kinasteltu nimestä) nimeksi tuli Jooa ainiin, toinen nimi kulkee miehen suvussa.

 

Minä ihastuin esikoisen nimeen jo teininä, ollessani päiväkodissa työharjoittelussa. Kuulin nimen tuolloin ekaa kertaa ja nyt niitä onkin jo hirmuisesti (reilu 13000 kautta aikojen). Suurin osa nimistä tullut 2000-luvulla. Toinen nimi tulee miehen isältä ja isoisältä ja isoisoisältä nyt ainakin.

Keskimmäisen nimen halusin alkavan samalla kirjaimella kuin esikoisen etunimen. Käytin nimen löytymiseen KAUAN aikaa ja löytyikin todella hyvä! Niitä ei vieläkään hirmuisesti (reilu 700 kautta aikojen) ole vaikka nimeä on annettu muutamia jo 1800-luvullakin. Toinen nimi tuli hurjasta synnytyksestä (Onni) ja kolmas nimi perinteinen ihana, jonka miehen kanssa haluttiin.

Kuopuksen nimeä haettiin myös aika kauan, samoilla kriteereillä kuin keskimmäisen (reilu 900 nimeä kautta aikojen). Ja tytön nimi on kokanaisuudessaan vieläkin mielestäni tosi kaunis, toisena nimenä nimi jonka mies olisi halunnut etunimeksi ja kolmantena nimenä kahden kauniin nimen yhdistelmä (Sofianna).

 

Esikoisen eka nimi muistutti minua eräästä jalokivestä, jotenkin vain tykästyin nimeen ja siinä se. Oli soppari miehen kanssa, että hän päättää pojan nimestä ja minä tytön nimestä. Oli vahva tyttötunne koko raskauden ajan ja tulikin tyttö. Onneksi, muuten olisi aika erilainen nimi.

Kuopukselle haluamani nimi (tyttö hänkin) ei mennyt läpi, joten mies kekkasi hätäratkaisun, joka sopi tiukkoihin kriteereihin sekä meidän, että maistraatin puolesta. En oikein vieläkään, 8 vuoden jälkeen, tunne omakseni tätä nimeä, jota en valinnut. Siksi kuopuksella käytössä lukuisia lempinimiä, mutta esikoista kutsun ihan etunimellä. Eivät ole vielä tästä erilaisesta kohtelusta mulle ärähtäneet.

 

Mieheni isoisän nimi oli Sebastian, joten halusimme siirtää nimen omalle lapsellemme. Isoisä oli hyvin rakas ja on upeaa, että voimme pitää edes nimen elossa ja muiston mielessämme.

 

Se vaan jotenkin kolahti- on tytön nimen tarina.
Jännästi tosin kävi, että mietin ensin nimeä Helmi- tytön nimi (se joka annettiin) on alkuperäismerkitykseltään helmi
Puhdas vahinko.

Pojan nimenä on yhdistelmänimi joka myös kolahti, mutta nimellä on henkilökohtaisempi merkitys myös, yksi nimi on kuolleen veljeni nimi- tämä nimi yhdistettiin viime hetken ajatuksena koska se tuntui kovasti sopivan kahden aiemmin valitun nimen kaveriksi.

 

=)Meillä on yhdistelmä äidin ja isän nimestä. Kummastakin eka tavu ja ihan suomalainen perinteinen nimi. Sai meistä kummastakin puolet

 

No esikoinen on Pinja Lotta Eveliina. Näin Pinja nimen jo ennen raskautta ja tykättiin siitä kumpikin. Kolmas nimi oli myös valmiina tai oikeastaan toisena. Pojalle olisi ollut kolme nimeä, joten mies halusi tytöllekin kolme. Aloin käydä kalenteria läpi ja lopulta löytyi väliin hyvä nimi.
Toinen on Pihla Salla Karoliina. Keksin etunimen jo esikoista odottaessa ja toinen ja kolmas nimi tuli mieleen heti raskauden alussa.
Poika on Tatu Jaakko Johannes. Nimi oli hankala keksiä. Ehdotun vaikka mitä nimiä P kirjaimella. Ainoa josta tykättiin oli Pietu ja se hylättiin ettei tue lällätystä. Etsittiin S nimiä ja ne ei kelvanneet mitkään miehelle. Mies ehdotti nimeksi Sasu jonka hylkäsin kun tympi hänen ei joka nimeen. Sanoin että jos se on Sasu ja on s vika niin sitten se on Tatu. Muut nimet on perinnenimiä.

 

Me haettiin lyhyttä, ilman r-kirjainta olevaa m-alkusta nimee. Ei oikein löytynyt molempia miellyttävää kunnes yhden leffan lopputekstit oli telkkarissa, yhteen ääneen todettiin et tossahan on kiva nimi.
Toinen nimi on meidän suvun "perintönimi" ja kolmas on sama kun anopin toinen nimi.
Tirppa on siis Mi Vuokko Kreetta :heart:

 

Hmm.. Mitenhän tuon selittäisi. Esikoiselle mietittiin monia eri nimiä, mutta sitten jostain muistui eräs kuulemani nimi joka oli molempien mielestä tosi hyvä pojalle.. Kun poika syntyi niin olikin juuri sopiva nimelleen Toiseksi nimeksi ehdotin alunperin Aleksanteria, mutta ukkoa miellytti enemmän Valtteri. Ristiäispäivänä kuitenkin kun täytin nimipapereita ja kysyin että mikä se toinen nimi nyt sitten olikaan niin ukko sanoi että "no eikö se nyt ollut sovittu että Aleksanteri?" "No.... Kyllä se musta olisi ihana mutta etkö sä pitänyt siitä Valtterista?" "Ei se sovi tuolle pojalle, se on selvä Aleksanteri".

Kuopuksen nimi taidettiin bongata vasta tytön syntymän jälkeen, aivan ihana nimi joka on osoittautunut juuri sopivaksi hänelle. Sellainen oikein ylisöpö siirappisenihana Sitä tuo tyttökin on Ja toiseksi nimeksi tulikin sitten veljen mukaan Aleksandra.

 

Lisää =)

 

Mieheni on Irlantilainen ja halusin nimet, jotka olisivat suht helppoja lausua molemmissa maissa.

 

Lapsilla on suomen yleisin (tai toiseksi yleisin, jompi kumpi) sukunimi, joten etunimeksi piti valita selkeästi suomalainen nimi joka ei ole ihan jokaisella vastaantulijalla.

Esikoisesta piti tulla Elmo, mutta miehen sukulaisten vähättelyn vuoksi vaihdoimme nimen 6-kirjaimiseen T-alkuiseen nimeen. Tätä ennen tunsin vain yhden kyseisen nimen kantajan, ja hän on suomalainen keski-ikäinen sympaattinen näyttelijä.

Kuopuksesta piti tulla Eino, ja tällä kertaa parikin asiaa johti nimen hylkäämiseen: englanninkielinen kälyni oli sitä mieltä että sanan lausuminen on kirjaimellisesti perseestä hänen äidinkielellään ja pankissa sain kuulla että kyseisiä Eino + sukunimi yhdistelmiä on tuhansia. Taas sattumalta päädyttiin 6-kirjaimiseen T-alkuiseen nimeen.

Esikoisen toinen nimi tulee isältä ja tämän isältä, kuopuksen toinen nimi on sama kuin isäni ja veljeni toinen nimi.

Terkkuja tutuille!

 

Raskausaikana ihan tavallista nimipäiväkalenteria tihrustaessani törmäsin yhteen ainoaan pojan nimeen, joka miellytti. Tämä nimi onneksi miellytti lapsen isääkin, hän olisi tosin halunnut, että nimi olisi kirjoitettu sen ulkomaalaisessa asussa, mutta minä olin tiukkana. Suomalainen poikamme sai sitten suomalaisen nimen. Isänsä ehdottama olisi ollut suomalaisen ääntämyksen kannalta hankala.

Toisen nimen tarinaa en kerro, koska tarina on niin erikoinen, että tutut tunnistaisivat

Jos joskus lapsia lisää tulee, niin ainakin tällä hetkellä nimet on päätetty. Tosin törmään melkein joka päivä uusiin kauniisiin nimiin.

 

Tytön nimi Laura Elisabet tulee lempi tv-sarjastani.

 

Eka oli vain juuri sen nimen näköinen poika. Sitä paitsi nimi oli tosi kiva ja on vieläkin. Toinen nimi valittiin rimmaamaan ekaan. Molemmat hieman erikoisia nimiä, mutta sopivat hyvin meidän ruotsinkieliseen sukunimeen.

Tokan nimi valittiin sen mukaan, että lapsi oli vilkas jo vatsassa, pikkunen kirppu, jäntevä ja jotenkin kiinnostunut kaikesta. Edelleen on vilkas ja eloisa pakkaus. Nimi kuvaa häntä loistavasti. Toka nimi löydettiin suvun nimistä sattumalta ja se sopi etunimeen ja molemmat esikoisen nimeen enemmän ku hyvin.

Kolmannen nimi valittiin jo ennen vauvan syntymää, koska nimi oli meidännäköinen, sopi sisarusten nimiin ja siihen perään luontui loistavasti eräs suvun nimistä.

 

Etunimen piti olla

- suomalainen, ei vierasperäisiä konsonantteja
- sopivan lyhyt
- tarkoittaa jotakin
- sopia sukunimeen
- olla sellainen, josta ei tule väännöksiä kovin helposti
- sopivan harvinainen mutta kuitenkin ymmärrettävä
- ei sama kuin jollakin oppilaallani

Toisen nimen keksin lapseni syntymän aikaan teattereissa pyörineestä elokuvasta.

Kolmas nimi vain sopi "rimpsuun".

Tuli Otso Valo Elmeri :heart:

 

Haluttiin antaa yksi nimi suvusta, yksi nimi jolla on kaksoismerkitys ja kolmas nimi löytyi allakasta.

 

Mä olin ihan koko esikoisen odotusajan sitä mieltä että tytöstä tulee Jenni Petriina. Mutta sitten syystä tai toisesta päädyin ihan toiseen nimeen, nimee joka on ollut iän kaiken äitini kutsumanimenä - se kun hänelle sopi, tosin mietin tuota nimeä viivalliseksi, mutta ajattelin että siitä jää sitten pian vaan toinen nimi käyttöön. Eikä tuo toinenkaan nimi pitänyt. Tytöstä tuli Ella Elisabet.
Toista lasta odottaessa olin koulunkäyntiavustaja kurssilla ja jossain meidän tyyppikirjaimistossa tuli vastaan Essi nimi, päätin silloin, että jos on tyttö niin tule olemaan Essi. Tämä tyttö sai sitten toiseksi nimekseen mummoni nimen, Anastasia.
Kolmannella kerralla sitten piti jo vähän miettiä nimeä, päädyin sitten miettimään Emmaa tai Emmiä, Emmaan päädyin sitten. Tälle tytölle olikin sitten vaikea keksiä toinen nimi - tuo vanhin tyttö oli saanut jostain päähänsä että vauvan nimi voisi olla Amanda ( oli tuolloin 5 vuotias), jostain syystä en kuitenkaan kuunnellut isosiskon toivetta, vaan tytöstä tuli Emma Anniina.

Näiden tyttöjen isää ei tuo nimivalinta kiinnostanut pätkänvertaa , toisaalta sainpahan antaa nimet jotka miellytti itseäni

Parin lapsen nimeä en nyt tässä paljasta... Eivät ole mitään harvinaisuuksia, mutta sillä en paljasta ettttei mua tunnisteta.
Näiden lasten nimistä tuli hiukan enemmän vääntöä kun en saanut yksin päättä. Mutta periaattessa on silla että pojalla on mun valitsema etunimi, isänsä toinen nimi toisena ja kolmantena.
Tytöllä sitten on kait yhteisymmärryksessä valittu, siis kutsumanimi, tosin tästä olisin halunut kaksiosaisen nimen, toisena on mun toinen nimi ja kolmantena on tätinsä kolmas nimi.

 

Olemme halunneet kaikille lapsille sellaiset nimet jotka on täysin Suomalaiset. Niin helppoja että jokainen osaa ne kirjoittaa ja sanoa ilman selittämisiä.

 

Pojasta tuli Elia. Siksi kun halusime nimen joka on lyhyt ja ytimekäs. Jota ei ole ihan jokaisella mut silti ihan suomalainen nimi.
ja Elias olis ollu liian ylien. Joten päädyimme Elia nimeen.

 

Korkeintaan kaksitavuinen nimi, jossa ei ole r-kirjainta (itselläni oli lapsena r-vika), joka sopii epäsuomalaiseen sukunimeemme, jonka osaa lausua muutkin kuin suomalaiset (olen oman nimeni kohdalla huomannut että on reissatessa kätevää), jonka kaikki osaa kirjoittaa ilman että tarvii tavata kirjain kirjaimelta (sukunimi tarvii), ja jota ei todennäköisesti ole tulevaisuudessa useammalla lapsen luokkakaverilla. Esikoisen nimi löytyi näillä kriteereillä kalenterista ja kuopuksen nimen olin taas kuullut jostain. Toiset nimet on suvusta etunimiin sopivat. Ja tykätään näistä nimistä edelleen .

 

Esikoinen sai isoisäni nimen. Miehen isä on ulkomaalainen ja äiti suomalainen, mies on suomessa asunut koko ikänsä, mutta sukunimi on tosiaan vieraskielinen. Siihen ei sopinut mikä tahansa Jussi tai Pekka, mutta halusimme kuitenkin suomalaisen nimen, isoisälläni sattui olemaan tällainen nimi, suomalainen ja samalla myös englantia puhuvan suuhun sopiva. Toisena nimenä on miehen suvussa kulkeva nimi, Suomessa on samannimisiä vain neljä, mies, meidän poika ja kaksi muuta. Kolmas nimi on muunnos isän nimestä, isän nimi suomalaisessa muodossa voisi sanoa.

Kuopus puolestaan sai nimensä vitsistä. Raskausaikana eräs sukulainen heitti ilmaan nimen ja väänsi siitä useamman mahdottoman kirjoitusasun muuttaen kirjaimia tyyliin Niko->Nicó, Nicóu ym... Kutsuimme mahavauvaa sitten tällä vitsinimellä ja meillä oli pojalle jo ihan muu nimi valittuna. Kun vauva sitten syntyi totesimme suunnitellun nimen sopivan pojalle hyvin. Seuraavana aamuna mies tuli sairaalaan ja sanoi, ettei hän vauvaa osaa kutsua miksikään muuksi, kuin siksi raskausaikaiseksi vitsiksi. Nimi sinänsä oli ihan hyvä, valitsimme siitä normaalin kirjoitusasun ja toiseksi nimeksi laitoimme etunimeksi suunnitellun nimen ja kolmanneksi miehen suvusta nimen. Nimi sopi hyvin sukunimeen ja isoveljenkin nimeen.

 

Tytön nimi kolahti, kun kirjottelin asiakkaalle laskua ja siihen tuon nimen. Kun sen riittävän monta kertaa olin kirjottanut (sattumoisin sille asiakkaalle lähti useampi lasku samalla kertaa), jossain vaiheessa syttyi lamppu, ja totesin, että onpas kiva nimi. Sit varovasti kyselin ukolta, tykkäiskö se siitä, ja se sanoi, että hän on oikeestaan aina ajatellu, että sillä asiakkaalla on tosi kiva nimi. Joten se sitten annettiin meidän tytöllekin.

Poitsun nimen löysin/keksin/muistin minä, kun selasin nimikalenteria läpi. Se vaan kolahti. Miestä piti ylipuhua rv 20 tienolta asti, mutta syntymään mennessä sekin oli jo ihan sitä mieltä, että just se nimi meidän kundille pistetään. Ja se sitten tuli. =)