Millä tavalla elämä muuttuu kun vauva syntyy perheeseen?

["naapuri"]

Kaikki muuttuu. Kohta kaikki on vain vauva sitä ja vauva tätä. Et jaksa valvoa, keskittyä leffaan ja seksikin on hankalaa. Ensin se sattuu ja tuntuu oudolta ja sitten kun paikat on kunnossa, niin lapsi on koko ajan esteenä. Mitään extemporea ei koskaan enää ole. Ei mitään. Ette voi lähteä edes lähikauppaan ilman hirveitä valmisteluja, kun pitää ensin vaihtaa vaippa, sitten pitää pukea, sitten pitää pakata hoitolaukku, sitten pitää virittää turvaistuin jne... Turha kai sanoakaan, että isommat extemporet nyt ei tule kysymykseenkään, kuten vaikka ravintolaillallinen miehen kanssa.

Seksi, silloin kun sitä enää on, latistuu lähetyssaarnaajaksi peiton alla. Turha luulla että leikitte roolileikkejä, tai jaksatte nähdä enää mitään vaivaa asian eteen. Miksei voisi nähdä... juu juu... mutta kun ei jaksa. Ne jotka muuta väittää, ne valehtelee. Seksistä tulee sitä "luksusta" lauantai-iltaisin väsyneenä... eli lähetyssaarnaajaa sen hetken ajan.

Koti alkaa näyttää kohta paskaläjältä. Se teidän valkoinen sohva saa lastenruokakuorrutteen, eero aarnion valaisin on tuhannen päreinä ja keittiön seinä on tussattu... kaukosäädin löytyy akvaariosta ja tabletin lasi on lyöty rikki leluautolla.

Miestä alkaa pännimään ja kohta sillä on vähintään joka toinen viikonloppu jotain "pakollista menoa". Se lähtee poikien kanssa Leville ja naistyökaverin kanssa panolomalle Viroon... väittää että siellä oli joku futispeliturnaus poikien kanssa. Nekin viikonloput kun se sitten on kotona, se luikkii man caveen pelaamaan pleikkaria ja juomaan viskiä. Työpäivätkin venyy niin, että sitä ei arkisin näe kotona ennen kuutta illalla.

Lapsen kasvaessa pitää alkaa myös kiinnostumaan kaikesta turhasta paskasta. Pitää olla kivaa jossain hop lopissa, vaikka oikeasti koko paikka meteleineen vituttaa. Pitää lähteä luistelemaan ja kesällä soutelemaan, vaikka paljon mieluummin oikeasti joisi puoli pulloa punkkua ja katsoisi braking badia neljä jaksoa putkeen. Pilvenpolton voi niin'ikään unohtaa tyystin. Se kuului "villiin nuoruuteen", johon ei vanhempana enää ole mahdollisuutta.

Sitten joka vitun sunnuntai pitää olla muuten aina jossain sukuloimassa. Jos ei isovanhemmilla, niin jomman kumman sisaruksilla serkkuja näkemässä tai vähintään naapureilla.... kun niilläkin on miltei samanikäinen lapsi. Siinä sitten litkit sitä kitkerää kahvia, mussutat jotain sokeriherkkua ja keskustelet siitä miten kepu voittaa tulevat vaalit. Vaihdat talon emännän kanssa reseptit mureasta lihapadasta ja kysyt miten hän saa nuo omat yrttinsä kasvamaan niin kivasti.

Sitä se on!

 

[juu, kiitos ei]

Miksi koulujen ehkäisyvalistuksessa ei voisi printata tätä ketjua ja pakkoluetuttaa oppilailla?

Toimii ainakin mun kohdalla.

 

["kieppi"]

Kai se muuttui, mutta en enää oikein muista, että miten. Vanhempi lapsi on jo seitsemän ja nuorempi neljä. Kyllähän se koko elämään vaikuttaa se lasten tekeminen. Tuskin miehen kanssa oltaisiin omakotitaloa hommattu ilman lapsia ja moni muukin juttu, esimerkiksi Puuhamaa, olisi jäänyt väliin. Tuskin sitä tulisi myöskään ulkoiltua pulkkamäessä tai käytyä HopLopissa, jos lapseton olisi.

 

["riikka"]

Ihan mahtava! Nauran täällä vedet silmissä. Terkuin äiti ja lapset 5v ja 1v

 

["riikka"]

Tarkoitin siis tuota nimimerkki "naapuri"n kommenttia!

 

[Ciervo]

Kai nää vastaukset on läppää? Eihän se nyt tollasta ole, ellei ole aivan totaalisen uusavuton ja täysi käsi...tai onko silloinkaan, tuskin.

Ad/hd-lapset ymv. ja koliikkivauvat on tietysti asia erikseen, mutta he ovatkin marginaalissa.
Valtaosa lapsista on pienestä pitäen aivan tavallisia ja suht. rauhallisia ihmisiä, joiden kanssa elämä jatkuu pitkälti samaan tapaan kuin ennenkin.
Normaalin vauvan kanssa voi kyllä käydä vaikka missä, valvoskella ja katsella leffoja yömyöhään, hengailla kavereiden kanssa, juoda sen punkkupullon mökin laiturilla tai polttaa joskus pössyt.

Mä en nyt äkkiseltään keksi mitään muuta mitä vauva/lapsi olisi rajoittanut, kuin imetysajan päihteitä ja sit muutenkin todella äänekästä seksiä ja koko asunnon valtaavia seksileikkejä.

 

[Ciervo]

Tässä ketjussa on joko pahemman luokan asennevammaisia egoisteja TAI oikeasti vaikeiden lasten vanhempia.

Toivottavasti jälkimmäisiä ja marginaalista huolimatta ovat vain sattuneet tähän ketjuun, sillä ensimmäiseksi mainittuja on muutenkin liikaa ja en tiedä, kuinka hyvää maaperää moiset ovat pienelle ihmistaimelle.

 

[-.-]

Tässä mun henkilökohtainen kokemus..

Tottakai elämä muuttui, mutta vain parempaan. Meillä ei ollut isompia mahavaivoja tms. vauvalla, joten välillä arki oli jopa tylsää Siis siinä vaiheessa kun vauva lähinnä nukkui ja söi. Mutta nautin joka hetkestä. Mahdollista univelkaa sai pois ku nukkui itsekin torkut samalla ku vauva oli päikkäreillä.

Kaikki riippuu omasta suhtautumisesta, siitä miten molemmat osallistuu vauvan hoitoon ja siitä suostutteko tarpeen tullen jättämään vauvan hoitoon vaikka tunniksi jollekin läheiselle että saatte omaa aikaa.

On normaalia pelätä. Itselläkin oli raskausaikana tunne että entäs jos kadunkin tätä. Ja ei, hetkeäkään en ole katunut Rakkaus lapseen vain lisääntyy päivä päivältä.

 

["Minna"]

Henkilökohtaisiin kokemuksiini pohjautuen voin vain sanoa: lapsen saaminen on hyppy tuntemattomaan. Vauva on oma yksilönsä etkä voi tietää etukäteen, minkälainen uusi tulokas on. Etkä voi siihen itse vaikuttaa. Painotan tätä, koska meille nykyajan ihmisille on tärkeää ymmärtää, että kaikki ei ole omassa hallinnassa/kontrolloitavissa. Et voi päättää, että jatkossa "katsotaan leffoja, tehdään ruokaa, kutsutaan ystäviä kylään, yms. aivan kuten ennenkin". Tai "käyn ystävän ja vauvan kanssa kahviloissa, teen pitkiä vaunulenkkejä tms". Jos hyvä tuuri käy, näin voi ollakin, mutta voi käydä aivan toisinkin.
Kannattaa henkisesti yrittää varautua kaikkeen mahdolliseen. Jos vauva onkin sitten helpompi, kaikki on positiivista yllätystä.
Mutta jos saat hyvin vaativan lapsen, ensimmäiset kuukaudet ja ensimmäinen vuosi ovat raskaita

 

[Pointsit]

Ihan hyviä juttuja tässä ketjussa! Sain esikoiseni kun olin "sinisilmäinen" 22-vuotias, nuori rouva ja korkeakouluopiskelija (v.2001). Luulin oikeasti että pystyn edelleen tekemään omia juttujani ja lapsi tulee siinä sivussa.... Luulin myös että äitini (joka ei ollut vielä viittääkymmentäkään muttei myöskään työssä) auttaisi.... Molemmat meni mistiin....
Pystyin kyllä kovalla tahdonvoimalla jatkamaan ja menestymäänkin opinnoissani, miehen sukulaiset auttoivat lapsenhoidossa ja oikeastikin kuljin koululla muksun kanssa ekat noin 8-9kk.
Mutta tajusin että kuvittelemani ura (olen ns. taidealalla) kyllä jäisi tekemättä. Ei samalla tavalla jäänyt aikaa ja jaksamista valmistautua extrahyvin, kilpailla tms. Ihan hyvin nyt kolmenkympin paremmalla puolella ja muutaman lisälapsen jälkeen kuitenkin pärjätään mutta onhan tää vaatinut jumalatonta sisua ja jos oisin parikymppisenä tiennyt tämän kaiken olisi lapset tehty vasta reilu 3-kymppisenä. Ihan ihania tyyppejä he ovat ja jokainen päivä on uusi seikkailu, jolla on tarkoitus, kun elää perheenä, mutta fakta on että helpommalla sitä kyllä pääsisi ilman! Lisäksi mahdollisuus että jotain menee pieleen on valitettavasti ihan todellinen. Sairaan tai vammaisen lapsen kanssa voi löytää olevansa kiinnisidottu lopunikäänsä. Jos haluaa "kylmää kylpyä", voi googlettaa erilaisia erityislastenäiti-blogeja. Itselleni ovat kyllä toimineet siten että ymmärtää olla kiitollinen että hankaluudet ovat kuitenkin tilapäisiä -kun mukelo on kouluiässä saa ison osan omaa elämäänsä takaisin, jos kaikki on ok.
Good luck ja tsemppiä! Paljon se ottaa, paljon se antaa!

 

["M33"]

Valtaosa lapsista on pienestä pitäen aivan tavallisia ja suht. rauhallisia ihmisiä, joiden kanssa elämä jatkuu pitkälti samaan tapaan kuin ennenkin. -- -- Mä en nyt äkkiseltään keksi mitään muuta mitä vauva/lapsi olisi rajoittanut, kuin imetysajan päihteitä ja sit muutenkin todella äänekästä seksiä ja koko asunnon valtaavia seksileikkejä.

Tämä on niin paljon kiinni siitä, minkälaista elämää elää, ennen kuin hankkii lapsen. Minä keksisin paljonkin asioita, joita meillä tehdään viikoittain mutta jotka olisivat lapsen kanssa joko suorastaan mahdottomia tai ainakin niin hankalia tai erilaisia, ettei niitä todennäköisesti tulisi enää tehtyä.

 

[: (]

Varaudu siihen, että pillusi on sitten piloilla synnytyksen jälkeen

 

[Aaaaivan]

Varaudu siihen, että pillusi on sitten piloilla synnytyksen jälkeen

Joo, ihan varmasti niin. Miten se nyt on piloilla?

 

[Ciervo]

Joo, ihan varmasti niin. Miten se nyt on piloilla?

Ofcuz se on piloilla synnytyksen jälkeen. Sen vuoksihan ihmisnaaras on kautta aikojen kyennyt tekemään vain yhden poikasen.

 

[höh ja pöh]

Vauvat nukkuu paljon. Ei niitä tarvitse tuijottaa tekemättä mitään silloin kun nukkuvat. Nykyään on Netflixit, Areenat, Katsomot, tallentavat digiboxit jne joista voi katsoa lempparisarjoja kun itselle sopii.

Mies mukana arjessa ja hoidossa niin saat vapaat kädet välillä sinäkin. Vauva kainalossa voi mennä ja tehdä asioita. Lapsillekin rikkaus kun tottuu ja saa olla aina mukana menossa. Ei silloin tarvitse kotiin mädäntyä.

 

[....]

Riippuu ja roikkuu monesta asiasta.

Meillä elämä muuttui paljonkin. Saatiin suuritarpeinen vauva (+ koliikki 3:ksi kuukaudeksi), eli eka vuosi meni konkreettisesti siinä kun kanniskelin vauvaa aamusta iltaan, imetin kahden tunnin välein ja myös öisin söi 2 tunnin välein ja nukkui vain vieressä. Ekat 2,5 vuotta nukkui perhepedissä, ennenkuin siirtyi nukkumaan omaan sänkyyn meidän sängyn viereen.

Seksielämä ei kärsi siitä että lapsi nukkuu vieressä, vaan siitä väsymyksestä. Päivät täyttyy pienen lapsen kanssa niin pitkälti hänen tarpeidensa täyttämisestä, että illalla molemmat haluaa vaan olla ja möllöttää itsekseen ja mennä ajoissa nukkumaan. Konkreettisesti samat kuviot toistuu joka päivä... ruokkimiset, nukutukset, siivoamiset, pesut, ulkoilutukset jne... menot pitää enempi tai vähempi suunnitella niiden mukaan, lapsen iästä ja persoonasta riippuen. Toiset nukkuu missä vaan eikä mene sekaisin vaikka ei olis mitään rutiinia, toisia ei saa kirveelläkään nukkumaan kuin omassa sängyssä ja rytmi on aivan sekaisin jos esim. päikkärit jää välistä. Yksi konkreettinen muutos on se että koti täyttyy niistä lapsen roinista vaikka koittaisi pitää esim. lelut minimissä, niitä pyörii siellä täällä ja siivouksen jälkeen koti on myllätty puolessa tunnissa. Pienen lapsen kanssa, isommat ehkä viihtyy enempi omissa kopperoissaan...

Toisaalta päivät on välillä hyvin erilaisia, riippuen pikkutyypin mielentiloista. Konkreettisesti tulet sen ehkä huomaamaan siinä 2 ikävuoden kieppeillä... kutsutaan uhmaksi. Välillä on ihanaa, välillä täyttä tuskaa.

Extempore menoja kyllä tehdään edelleenkin jonkin verran, siis saatamme lähteä esim. ilta-ajelulle klo. 21.00, lapsi vaan autoon nukkumaan. Tai lähteä hetken mielijohteesta naapurikaupunkiin tms. Parisuhdeaika on vähentynyt huomattavasti, mutta sitä paremmalta se maistuu kun harvemmin saa.

Ja niin kornilta kuin se kuulostaakin niin kaikki tämä on kuitenkin sen arvoista. Rakkaus omaan lapseen on niin ainutlaatuista, ettei sitä edes ymmärrä ennen oman nyytin syntymistä. Toisaalta se rakkaus on myös tosi raastavaa, kenenkään muun puolesta sitä ei joudu pelkäämään samalla tapaa kuin oman lapsen. Kun lapsi oppii uusia asioita tai kokee uusia asioita, se on mahtavaa. Niistä kasvaa omia pikku persooniaan, vaikka heissä palan itsestään voi nähdäkin.

Niin hienoa, että pikkutyyppi nro. 2 syntyy n. kuukauden päästä