Millä saisi tämän ainaisen säksättämisen loppumaan?

[harmaana]

Minusta on tullut ihan hirveä. :/
Natkutan lapsille koko ajan jostain, ihan pikkuasioistakin. Menetän hermoni pienestä ja suu käy koko ajan. "Täkätäkätäkätäkä."
Joka ilta päätän kun menen nukkumaan että huomenna lasken kymmeneen ennen kuin kivahdan tai aloitan sarjatulituksen mutta taas aamulla alkaa se naputus. :/
En edes huomaa että ääni nousee ja papatan kuin vasta hetken päästä. Siinä vaiheessa olen jo kiihtynyt nollasta sataan ja kiukuttaa. Olen varmaan ihan kamala äiti. Rakastan lapsiani ihan hurjan paljon, maailman tärkeimpiä ovat. :heart: Ja sylitän kyllä heitä, halataan joka päivä ja kerrotaan että rakastetaan. Mikä ihme muhun on mennyt? Haluaisin olla pullantuoksuinen äiti joka on pirteänä heti aamusta touhuilemassa lasten kanssa, joka jaksaa keksiä kaikkea kivaa, olla äiti isolla Ä:llä.
Nyt olen vaan pelkkä ärjähtelevä hermokimppu joka on naama mutkalla koko ajan. :/

 

[huhhei]

Olisko oma aika kohdallaan? Kerran tai kaksi viikossa yksin jonnekin?

 

[harmaana]

Olisko oma aika kohdallaan? Kerran tai kaksi viikossa yksin jonnekin?

Ei se ihan helpolla ole järjestettävissä kun mies tekee vuorotyötä ja on melko paljon poissa kotoa. Ja kaikilla tuttavilla jotka tässä lähellä asuu, on myös useampi lapsi taikka ihan vauvoja.
Vaikka kyllä tiedän että omaa aikaa varmaankin kaipaisin.

 

[Pessi]

Mua harmittaa sama juttu. Joka päivä huomaan hermostuvani pikkuiselle jostain. Ja hän on vielä oikeasti tosi pieni, ei voi olettaakaan että kaikki asiat menisivät aina perille.

En ole saanut nukuttua yli viikkoon kuin tunnin pätkissä suunnilleen, se varmasti myös vaikuttaa.

 

[harmaana]

Mua harmittaa sama juttu. Joka päivä huomaan hermostuvani pikkuiselle jostain. Ja hän on vielä oikeasti tosi pieni, ei voi olettaakaan että kaikki asiat menisivät aina perille.

En ole saanut nukuttua yli viikkoon kuin tunnin pätkissä suunnilleen, se varmasti myös vaikuttaa.

:hug: Ehkäpä me ollaan ihan hyvällä mallilla kun tiedostetaan tämä. (sarkasmia) Mutta oikeasti, harmittaa kyllä minuakin.

 

[vieras]

sellaista se oikea elämä on, ei mene niinkuin elokuvissa.

 

[harmaana]

sellaista se oikea elämä on, ei mene niinkuin elokuvissa.

Niin, mutta omaa käytöstään voi aina muuttaa. :/

 

[harmaana]

Onko kenelläkään muulla ollut tällaisia kausia että hermot tiukalla koko ajan ja ihan turhistakin asioista tulee napistua?

 

[minun kirjoittama]

Juuri samalta tuntuu.

 

[harmaana]

Juuri samalta tuntuu.

Millä tavalla sinä saat hermosi "kuriin"? Kun itse välillä oikein "herää" siihen että suu käy koko ajan. Varsinkin tuon esikoisen silmistä välillä niin heijastaa se harmi kun äiti on pahalla päällä. :/

 

[vierailija]

Onko kenelläkään muulla ollut tällaisia kausia että hermot tiukalla koko ajan ja ihan turhistakin asioista tulee napistua?

ON ON! Ja varsinkin tuolle eskarilaiselle tulee jäkätettyä vaikka kuinka, koska hänen jo pitäisi ymmärtää ja muistaa jotain. Ja se juupas-eipäs-jahkailu saa minut kiihtymään nollasta sataan sekunnissa. Esimerkki: tänään tulimme eskarista autolla kotiin, vein ensin kauppakassin sisälle ennen kuin päästin lapset autosta (2v karkaisi muuten ties minne). Olisin ottanut postit samalla, mutta eskarilainen pyysi että saako hän hakea ne. Vein ostokset sisälle, päästin lapset autosta - ja eskarilainen sanoo ettei hae posteja. Minä siihen että mars hakemaan kun itse niin pyysit. Käänsin hetkeksi selkäni, ja kun katson postilaatikolle päin, lapsi jurottaa puolivälissä pihatietä sen näköisenä ettei ole aikomustakaan hakea niitä posteja. Minulla napsahti saman tien ja karjaisin että NYT haet ne postit ja heti!!

Tuntuu että tuo 6v vaihtaa mieltään koko ajan, sekunnin välein haluaa-eihalua-haluaa-eihalua. En jaksa.

 

[harmaana]

ON ON! Ja varsinkin tuolle eskarilaiselle tulee jäkätettyä vaikka kuinka, koska hänen jo pitäisi ymmärtää ja muistaa jotain. Ja se juupas-eipäs-jahkailu saa minut kiihtymään nollasta sataan sekunnissa. Esimerkki: tänään tulimme eskarista autolla kotiin, vein ensin kauppakassin sisälle ennen kuin päästin lapset autosta (2v karkaisi muuten ties minne). Olisin ottanut postit samalla, mutta eskarilainen pyysi että saako hän hakea ne. Vein ostokset sisälle, päästin lapset autosta - ja eskarilainen sanoo ettei hae posteja. Minä siihen että mars hakemaan kun itse niin pyysit. Käänsin hetkeksi selkäni, ja kun katson postilaatikolle päin, lapsi jurottaa puolivälissä pihatietä sen näköisenä ettei ole aikomustakaan hakea niitä posteja. Minulla napsahti saman tien ja karjaisin että NYT haet ne postit ja heti!!

Tuntuu että tuo 6v vaihtaa mieltään koko ajan, sekunnin välein haluaa-eihalua-haluaa-eihalua. En jaksa.

Mullakin menee hermot ihan pikkujutuista. Ja kun minä säksätän, alkaa lapsetkin natisemaan ja siinäpä sitten jokainen napisee enemmän ja vähemmän. Mutta minullahan tässä pitäisi olla aikuinen ja näyttää esimerkkiä lapsille. Kauan ei auta selittää että "äiti on noussut väärällä jalalla".... joka päivä kun ei kai kukaan nouse väärällä jalalla. Eikä joka päivä voi vedota aikuisten känkkäränkkäänkään.

 

[vieras]

uppis

 

[v]

samassa veneessä seilaan myös minä.