Millä ihmeellä tän suhteen saa kuntoon?

[noora]

Tilitän nyt omasta näkökulmastani, joten saatan vaikuttaa itsekkäälle/itsekeskeiselle.

Olemme kolmekymppinen aviopari, ei lapsia. Mieheni on ehjästä kodista, jossa vanhempien suhde on ollut käsittääkseni viileän rauhallinen, ei riitoja, isä on perheen pää ja sanelee asiat, äiti on passannut miestään ja lapsiaan. Mies on rauhallinen, hieman ujo, perheen kuopus, äidin poika -tyyppiä. Itse olen eroperheestä, jossa tunteet räiskyivät. Suutun ja lepyn nopeasti, kaipaan myös hyväksyntää ja rakkautta paljon. Olen tottunut ottamaan vastuuta ja olemaan vahva. Minulla on takanani pidempi suhde ja muutamia lyhyitä suhteita. Miehelleni olen ensimmäinen ja ainoa.

Minun kannaltani suhteessamme on seuraavia ongelmia:

seksi ei toimi. En koe seksiämme tyydyttävänä yleisesti ottaen
mies ei osaa tarjota minulle kaipaamaani huomiota. tarvitsen sitä luultavasti normaalia enemmän ja mies taas on kotoaan oppinut mallin, jossa sitä tarjotaan normaalia vähemmän. mies ei esimerkiksi muista hääpäiviä tms.
en näe miestäni kovin miehekkäänä. hän on enemmänkin lapsekas. hän ei esimerkiksi osaa päättää asioista, teemme yleensä kuten minä haluan. Olen voimakastahtoisempi, enkä saa hänestä riittävää vastusta, kaipaan jämäkkyyttä
emme saa toisiamme nauramaan. mieheni on rauhallinen ja melko totinen luonne minuun verrattuna
mies aistii etten ole tyytyväinen ja pyrkii miellyttämään minua kaikin keinoin. tämä saa minut näkemään miehen tossukkana.

mieheni voisi sanoa minusta ehkä että
seksi ei toimi. en koe osaavani tyydyttää naistani. hän haluaa joka kerta eri asioita enkä osaa lukea häntä
naiseni ei arvosta minua, en saa häneltä kehuja
naiseni jyrää minut, hän ei kuuntele minua
naiseni väistyy. hän vetäytyy töihinsä ja tuntuu, että hän välttelee minua suht usein
teen kaikkeni, mutta naiseni ei ole tyytyväinen. koen itseni riittämättömäksi

 

[Tiuski]

Aijai... en tiedä saako tuota tilannetta tuosta paremmaksi millään. En usko että miehestäsi koskaan tulee sellaista ihmistä kuin millaisen rinnallesi tarvitset. Suhteesi kuulostaa samalle (lähtökohtia myöten) kuin mitä edellinen suhteeni oli. Rakastin häntä ja yleisesti ottaen meillä oli todella hyvä suhde, mutta... kipinä puuttui. Nyt minulla on toinen "sarvipää" (härkä+kauris) kumppanina ja tuntuu hyvältä kun toinen ei ole 24/7 tyynen rauhallinen vaan antaa vähän samalla mitalla takaisinkin.

Tarkoitukseni ei ole masentaa tällä viestillä. Toivoa aina toki on
Itse sain exästäni sydänystävän joten sitä suhdetta en kadu päivääkään! <3

 

[KaijaLiisa]

Sori mutta taidatte olla liian erilaisia että sopisitte toisillenne. Jompaa kumpaa (tai molempia) tulee ennen pitkää närästämään toisen "erilaisuus" niin paljon että tienne eroavat.

 

[Totuus]

Voimakastahtoisella naisella/miehellä on aina nössykkä kumppani. Vertaa vaikka tavja ja pena. Seuraava äijäsi on miehesi kopio, ei voi mitään. Muita te ette yksinkertaisesti viehätä koska kukaan ei siedä teitä.

 

[mikä yhdisti]

Mikä teidät on yhdistänyt? Oliko sinun pakko saada mies juuri silloin? Eikö ollut muita vaihtoehtoja? Etkö uskaltanut olla yksin?

Oletteko käyneet parisuhdeterapiassa? Kannattaisi käydä, vaikka sitten eroaisittekin.

Et kertonut miehestäsi mitään, mitä sinä pidät hyvänä.

 

[Teuvo]

Jäin miettimään nooran juttua kun siinä oli paljon samaa kuin itsellä. Olemme jonkun verran vanhempia, ja lapsia on. Olen antanut vaimon päättää paljon kotona, tosin elämän isoista asioista olen pitänyt kiinni että menevät (myös) minun piirustusten mukaan. Vaikuttaa siltä että miehesi on päässyt elämässä ehkä helpolla. Pieni ponnistelu asioiden eteen on joskus tarpeen. Miehesi ei saisi pitää sinua itsestäänselvyytenä. Käske sitä muistamaan hääpäivät, synttärit, äitienpäivät (sitten joskus), tai muuten.... Tilanne jossa joutuu ponnistelemaan ja selviytymään yhdessä voi olla hyvä, vaellusloma Lapissa tms mikä molempia kiinnostaa. Pullo viiniä ja hyvä elokuva, kun ei olla alkoholisteja 1 pullo on ok. Ehkä epämiehekästä mutta minusta romanttiset komediatkin on joskus ihan hyviä, vaimon suosikkeja, jos oikeasti ajattelee mitä itse elokuvan tilanteessa tekisi. Räiskintäelokuvat on muka miehekkäitä mutta ne on yleensä niin epärealistisia ettei jaksa katsoa.
Eikä tuo ole pois karannut. Lykkyä tykö.

 

[noora]

Kyllä miehessäni on paljon hyviäkin puolia ja eihän esimerkiksi rauhallisuus ole missään nimessä pelkästään huono puoli. Mies oon hellä, rehellinen, kunnollinen, tunnollinen, reilu, ystävällinen, avulias, hyvännäköinen, työteliäs ja vaikka mitä... Ehdottomastihan hänessä on paljon enemmän hyviä kuin huonoja puolia. Valitettavasti tunteet ei vaan osaa punnita kokonaisuutta hyvien ja huonojen puolien summana.

Aikanaan ihastuin mieheeni totaalisesti. Aloitin suhteen pian edellisen päätyttyä ja tämä mies oli kuin vastakohta edellisestä. Edellinen oli rempseä, sanavalmis, itsevarma, omistushaluinen, vähän naistenmies-tyyppiä, seksi oli panemista kun nykyisen kanssa se on rakastelua. Ihastuin miehessäni siihen, että hän oli niin erilainen kuin exäni. Nyt kuitenkin tuntuu, että se mitä olisin oikeasti tarvinnut, olisi mies näiden kahden tyypin väliltä.

Mieheni on päässyt helpolla monessa mielessä. Hän on kuopus, jolle tie on tasoitettu edeltä ja joka on totellut vanhempiaan kaikessa. Hän ei oikein tunnu itsenäistyneen kunnolla, ei uskalla sanoa vastaan sen enempää vanhemmilleen kuin muillekaan.

Ja kyllä, olen sanonut hänelle, että hääpäivä on muistettava tai muuten... No ei siitä seurannut muuta kuin tavallistakin pahempi mieli minulle kun hän unohti kaikista lupauksistaan huolimatta mutta kyllä hän nykyään yleensä jo muistaa paremmin

 

[Sanna]

Meidän tilanne on melkein identtinen teidän parisuhteen kanssa, olemme myös 3-kymppinen aviopari eikä lapsia. Mutta meillä minä olen se ehjästä perheestä tuleva joustava ja sopeutuva nössykkä ja mies alkoholistiperheestä tuleva oikukas ja voimakastahtoinen jyrä. Kun kuvailit parisuhdettanne ja luonteitanne, en voinut kuin nyökytellä, niin samankaltaista on täälläkin.... Meidän parisuhdetta kovasti kuormittaa lisäksi miehen masennus (johtuen rankoista kokemuksista lapsuudenkodissaan).

Olen vuosia, vuosia puhunut miehelleni pariterapiaan hakeutumisesta. Mutta hän on ollut koko ajan sitä mieltä, että ei suostu vatvomaan omia asioitaan muiden kanssa. Kunnes nyt alkuvuodesta näin pilkahduksen vihreää valoa avun hakemiseen, ja varasin ajan terapeutille. Olemme nyt pari kertaa käyneet "vatvomassa" asioitamme, ja mieheni on kokenut sen - yllätys yllätys - varsin myönteiseksi kokemukseksi!

Suosittelen teillekin pariterapiaan menemistä. Vaikka olette toistenne vastakohtia, niin toki teissä molemmissa on edelleen olemassa ne ominaisuudet joihin silloin aikoinaan ihastuitte. Näitä asioita on vain päästävä vahvistamaan, ja joskus siihen tarvitaan ulkopuolisen apua.

 

[nuoska]

Olette vielä aika nuoria ja siksi teillä on hyvin aikaa muokkautua toisillenne sopivaksi. Koska rakkautta ja intohimoa on, niin teillä on paljon aineksia siihen, että suhteesta tulee teille kummallekin sellainen, jossa molemmilla on hyvä olla.

Tossukan kanssa on sikäli hyvä elää, että saat vapauden päättää monista asioista. Jos mies on tyytyväinen ja sinä tyytymätön, niin voi tulla sellainen tilanne, että kyllästyt, koska joudut päättämään niin monista asioista. Silloin sinun tehtävänäsi on antaa vastuuta ja osoittaa miehelle ne asiat, joista hänen pitää huolehtia.

Hyvänä esimerkkinä on veljeni, jonka työ on erittäin vaativaa (esim. paljon ulkomaanmatkoja, edustamista, uusia kehitysprojekteja omien työtehtävien lisäksi). Veljeni vaimo on joutunut pitämään kiinni niistä arvoista, jotka hänelle ovat tärkeitä. Tämä tarkoittaa sitä, että vaikka vaimo vastaa kodista ja lapsista, niin miehen pitää silti kotona ollessaan ottaa vastuu esim. siitä, että hääpäivä ja vaimon syntymäpäivä muistetaan ja että on kodin hoitoon liittyviä asioita, jotka ovat hänen vastuullaan. Veljeni vaimo ihan yksinkertaisesti syöttää syntymäpäivänsä miehensä kännykän kalenteriin ja varaa samalla kännykästä aikaa parisuhteen hoitoon eli kun sähköiseen kalenteriin on merkitty palaveri "maijameikäläisen" kanssa, niin samaan aikaan ei tule vahingossa varattua muita menoja. Ei ehkä kovin romanttista, mutta sillä tavoin vaimo saa mieheltään sen, mitä haluaa.

Voitte keskustella elämästä keskenännekin, mutta yleensä se tahtoo mennä riitelyksi tai mykkäkouluksi. Jos toinen on sujuvasanainen ja kiivas, mutta toinen rauhallinen ja harkitseva, niin silloin käy helposti niin, että se rauhallisempi ei saa suunvuoroa. Siksi minäkin suosittelen pariterapiaa ihan vain siksi, että kumpikin saa äänensä kuuluville, että mitä parisuhteelta haluaa. Eroa kannattaa harkita vasta sitten, kun saa todellakin tietää, että mitä se tossukampi osapuoli asioista ajattelee.

 

[noora]

Kiitoksia viesteistänne! "Kiva" kuulla, että muillakin on samoja ongelmia.

Mistä pariterapiaa saa? Mihin tässä kannattaa ottaa yhteyttä? Ei ole mitään kokemusta/tietoa näistä asioista... Mitä terapiassa oikein tehdään, jutellaan jotenkin terapeutin avustuksella? Mitä terapeutti istunnossa tekee?

Minulla on myös ollut vaikea lapsuus, kuten sinun miehelläsi, Sanna. Vaikeutemme ovat varmasti osittain sieltäkin peräisin. Ne asiat olen kuitenkin jo ylittänyt eikä minulla ole masennusta tai muitakaan oireita. Ja Nuoska, minäkin olen vaativassa työssä ja minulla menee paljon paukkuja työhöni. Silti yritän panostaa parisuhteeseemme, vaikka se joskus onkin niin vaikeaa.Jotenkin tuntuu, etten nykyään enää edes jaksa, koska en oikein usko että asiat tästä paremmiksi muuttuisivat tein mitä tahansa.

Voisitko Sanna kertoa tarkemmin, mitä terapeutin luona tapahtuu? Millaisista asioista keskustelette siellä ja millä tavalla terapeutin läsnäolo on auttanut teitä työstämään asioitanne?

 

[Sanna]

Pariterapiaa saa mm. Perheasiain neuvottelukeskuksen kautta (ilmeisesti maksuton mutta sinne saattaa olla jonoa). Me käymme yksityisessä terapiassa. Maksaa paljon, mutta halusin päästä heti kun mieheni vihdoinkin oli suostuvainen! Jos olisi joutunut jonottamaan viikkotolkulla terapiaan pääsyä, niin hänellä olisi todennäköisesti ehtinyt mieli muuttua. Googlettamalla varmasti löydät teidän paikkakunnan pariterapiamahdollisuudet.

Olemme vasta pari kertaa käyneet terapiassa, joten kovin syvällä kokemuksen rintaäänellä en voi kertoa Käymme erään perheterapeutti-pariskunnan kanssa juttelemassa viikon-parin välein. Nyt olemme lähinnä vasta kartoittaneet pariterapian tavoitteita, käyneet läpi toistemme sukutaustoja ja etsineet vahvuuksiamme ja voimavarojamme. Kuulemma jatkossa aletaan käymään läpi ahdistaviakin asioita.

Terapeutit ohjaavat keskustelua, esittävät kysymyksiä ja auttavat löytämään uusia ajatusmalleja. Näiden parin kokemuksen perusteella en vielä tietenkään osaa tarkemmin kertoa, kuinka tämä meitä auttaa, mutta olen tyytyväinen jo siihen, että sain mieheni mukaan, ja että hän kokee olonsa mukavaksi tuolla. Aiemmin hän ei suostunut kotona keskustelemaan parisuhteeseemme liittyvistä ongelmista, mutta tuon terapian myötä niistä pystytään kotonakin jo jonkin verran juttelemaan! Minua helpottaa suunnattomasti, että ollaan vihdoinkin saatu ulkopuolisen apua, ja voidaan pureutua ihan ammattilaisten kanssa ongelmiin. Tähän asti olen ollut niiiiin yksin näiden juttujen kanssa, koska en ole oikein halunnut jutella näistä asioista kenenkään ystävänikään kanssa kuin pinnallisesti. Ja vaikka nuo käynnit ovat hinnakkaita, niin mieheni vain tuumasi, että on sitä rahaa mennyt monesti turhempaankin!

Kuten toinen terapeuteistamme sanoi meille, että meillä saattaa olla vielä 50 vuotta yhteistä elämää edessä päin, niin ehdottomasti kannattaa tehdä töitä sen eteen, että se aika on mielekästä ja mukavaa.

Tsemppiä teille, Noora! Kyllä teistä(kin) vielä hyvää tulee!

 

[Keijo]

Sori mutta taidatte olla liian erilaisia että sopisitte toisillenne. Jompaa kumpaa (tai molempia) tulee ennen pitkää närästämään toisen "erilaisuus" niin paljon että tienne eroavat.

Hieno syväanalyysi tilanteesta, olisinkin kiinnostunut tietämään oletko ihan oikea parisuhde nuovoja vai pelkkä virtuaali-Vilhelmiina ?

 

[Anni]

Hei Noora!

Teidän parisuhdeongelmista löytyi paljon samoja ongelmakohtia kuin meidänkin. Ajattelin vain kun kerroit olevasi räiskyvä, vastuuta ottava ja vahva, niin oletkohan myös persoona, joka haluaa pitää itse langat käsissään ja päättää asioista?

Meidän parisuhteessa ongelmana on ainakin tuo, että olen se vahvempi puoli, joka haluaa pitää langat käsissään ja päättää asioista unohtaen välillä, että meitähän on tässä kaksi ihmistä!!! Miksi minä vain sanon ja päätän miten asiat menee ja toinen tulee vain mukana?

Tuleeko siis mieheni muuttua vai minun? vaiko molempien?

Olemme yhdessä kokeilleet niin, että yksinkertaisesti luovuin langoista antamalla ne miehelleni, joka päätti yhden viikon ajan kokoajan mitä tehdään. Minä en tehnyt muuta kuin kävin töissä ja otin muutaman tunnin viikossa liikkumiseen. Enkä sinä aikana saanut moittia miestäni hänen valinnoistaan mitä tehdään. (arvaa vain kuinka vaikeaa oli aluksi, mutta lopulta tuntui erittäin hyvältä, molemmista!!)

Tämän jälkeenkin (luonnollisesti) mies on välillä luisunut siihen mukavuuden tilaan, että antaa minun päättää vähän liikaa mielestäni, jolloin joudun joskus muistuttamaan asiasta. Mutta tuleehan hänenkin persoonalle antaa tilaa ja voimme molemmat tulla toisiamme vastaan.

Hänessä kun on niin paljon hyviäkin puolia ja oikeastaan ainoastaan tuo yksi äsryttävä puoli. Täydellistä ei löydä kukaan, kun sellaista ei ole.

Tilitän nyt omasta näkökulmastani, joten saatan vaikuttaa itsekkäälle/itsekeskeiselle.

Olemme kolmekymppinen aviopari, ei lapsia. Mieheni on ehjästä kodista, jossa vanhempien suhde on ollut käsittääkseni viileän rauhallinen, ei riitoja, isä on perheen pää ja sanelee asiat, äiti on passannut miestään ja lapsiaan. Mies on rauhallinen, hieman ujo, perheen kuopus, äidin poika -tyyppiä. Itse olen eroperheestä, jossa tunteet räiskyivät. Suutun ja lepyn nopeasti, kaipaan myös hyväksyntää ja rakkautta paljon. Olen tottunut ottamaan vastuuta ja olemaan vahva. Minulla on takanani pidempi suhde ja muutamia lyhyitä suhteita. Miehelleni olen ensimmäinen ja ainoa.

Minun kannaltani suhteessamme on seuraavia ongelmia:

seksi ei toimi. En koe seksiämme tyydyttävänä yleisesti ottaen
mies ei osaa tarjota minulle kaipaamaani huomiota. tarvitsen sitä luultavasti normaalia enemmän ja mies taas on kotoaan oppinut mallin, jossa sitä tarjotaan normaalia vähemmän. mies ei esimerkiksi muista hääpäiviä tms.
en näe miestäni kovin miehekkäänä. hän on enemmänkin lapsekas. hän ei esimerkiksi osaa päättää asioista, teemme yleensä kuten minä haluan. Olen voimakastahtoisempi, enkä saa hänestä riittävää vastusta, kaipaan jämäkkyyttä
emme saa toisiamme nauramaan. mieheni on rauhallinen ja melko totinen luonne minuun verrattuna
mies aistii etten ole tyytyväinen ja pyrkii miellyttämään minua kaikin keinoin. tämä saa minut näkemään miehen tossukkana.

mieheni voisi sanoa minusta ehkä että
seksi ei toimi. en koe osaavani tyydyttää naistani. hän haluaa joka kerta eri asioita enkä osaa lukea häntä
naiseni ei arvosta minua, en saa häneltä kehuja
naiseni jyrää minut, hän ei kuuntele minua
naiseni väistyy. hän vetäytyy töihinsä ja tuntuu, että hän välttelee minua suht usein
teen kaikkeni, mutta naiseni ei ole tyytyväinen. koen itseni riittämättömäksi

 

[noora]

Anni, kuulostaa tosi mielenkiintoiselle tuo teidän kokeilunne! Muuttiko se muuten asioita välillänne, huomasitko että joku olisi ollut toisin tuon kokeilun aikana tai sen jälkeen? Siis muuten kuin että et päättänyt asioista. Tuollainen "roolileikki" on kyllä hauska ajatus. Luulen, että voisi olla aika herättelevää kokeilla ihan tietoisesti muuttaa vuorovaikutustapojamme ja katsoa miten se vaikuttaa.

Mieheni on ryhdistäytynyt viime aikoina. Hän on ottanut enemmän vastuuta, tehnyt asioita itsenäisesti ja tehnyt päätöksiäkin. Hän sanoo, että se on muuttanut ihmisten suhtautumista häneen ihan yleisestikin, mikä on ihan varmasti totta. Ihmiset kuulemma kuuntelevat häntä enemmän eivätkä puhu niin paljon päälle tai väitä vastaan. Huomaan itsessänikin muutoksen, arvostan häntä enemmän kuin aiemmin.

Seksipuoli meillä mättää eniten tällä hetkellä. Se on mulle tärkeä osa-alue ja sen toimimattomuus turhauttaa melkoisen paljon.