Ensimmäinen Suomeen saapunut Sinebrychoff oli 1700-luvun lopulla Kymin Ruotsinsalmen varuskuntaan asettunut ja siellä kauppiaana toiminut Pjotr, Suomeen tultuaan Peter. Hän kuoli vuonna 1805.
Peter Sinebrychoffilla oli viisi poikaa. Heistä vanhin oli vuonna 1786 syntynyt Nikolai ja nuorin 13 vuotta myöhemmin syntynyt Paul, jotka molemmat jäivät myös Suomeen. Nikolai Sinebrychoff aloitti liiketoimintansa perustamalla kauppahuoneen, ja Suomen sodassa 18081809 hän muun muassa muonitti venäläisiä sotilaita.
Nikolai muutti Viaporin linnoitukseen vuonna 1817, jossa hänen liikkeensä myös silloin sijaitsi. Kaksi vuotta myöhemmin hänellä oli jo yksinoikeus oluen valmistukseen ja myyntiin Helsingissä kymmeneksi vuodeksi. Vuonna 1822 hän laajensi liiketoimintaansa paloviinan tuottamiseen ja myyntiin, sekä siirsi panimon Hietalahteen. Nikolai kuoli vuonna 1848 lapsettomana ja naimattomana, jolloin hänen veljensä Paul otti yrityksen hoitaakseen. Tämä moninkertaisti liikevaihdon laajentamalla toimintaa ja luomalla jälleenmyyntiverkoston. Ostamalla osakkeita Paul kasvatti yrityksen omaisuutta ja rakennutti kiinteistöjä. Kiinteistöjen suunnittelussa hän käytti luottoarkkitehtiaan Theodor Höijeriä. Höijerin parhaiten tunnettu tunnettu työ on Ateneumin rakennus. Paul Sinebrychoff oli 1870-luvulla Helsingin eniten verotettu henkilö ja vaurain yrittäjä.
Naimisiin hän meni vasta vuonna 1850. Paul nai Annan, joka oli hänen taloudenhoitajattaren Johanna Tichanoffin tytär. Perheeseen syntyi neljä lasta 1850-luvun aikana. Perheen esikoinen oli Maria, joka syntyi vuonna 1852. Kaksi vuotta myöhemmin syntyi Anna. Esikoispoika Nicolas syntyi vuonna 1856 ja perheen kuopus Paul nuorempi vuonna 1859.
Tuotteet[muokkaa] OlutKoff-tuotemerkki (Koff I, Koff III, Koff IVA, Koff IVB, Koff Indian, Koff Lite, Koff Extra brew(III, IVA))
Karhu-tuotemerkki (Karhu III, Karhu A, Karhu Korpisavu, Tosi Vahva Karhu)
Porter-ale
Carlsberg III
Nikolai-tuotemerkki (Nikolai Premium Lager, Nikolai Tumma Lager, Nikolai IVA, Alkoholiton Nikolai 0,0%)
Light Beer
Perinnekalja
Saku Originaal
Jouluolut III
Velvet
Staropramen Dark
Leffe-tuotemerkki (Leffe Blonde, Leffe Brune)
Kilkenny Irish Beer
Brooklyn Lager
Jakobsen-tuotemerkki (Jacobsen Bramley Wit, Jacobsen Original Dark Lager)
Baltika
Stella Artois
Franziskaner-tuotemerkki (Franziskaner Weissbier Kristallklar, Franziskaner Hefe-Weissbier, Franziskaner Hefe-Weissbier Dunkel)
Budweiser
East India Pale Ale
Bud?jovický Budvar -tuotemerkki (Bud?jovický Budvar Premium Lager, Bud?jovický Budvar Premium Dark Lager)
Staropramen Premium
Hoegaarden Witbier
Guinness Draught
Sinebrychoff Porter
[muokkaa] SiideritGolden Cap -tuotemerkki (Golden Cap Classic, Golden Cap Go, Golden Cap Sparkling Dry, Golden Cap Smooth Perry, Golden Cap Perry, Golden Cap Perry Light, Golden Cap Strawberry, Golden Cap Smooth Apple, Golden Cap Green Apple Light, Golden Cap Move, Golden Cap Raperperi Light, Golden Cap Vanilja Light, Golden Cap Non-alcoholic Perry (alkoholiton), Golden Cap Lime
Crowmoor Dry, Crowmoor Extra Dry
[muokkaa] Long drinkGin Long Drink
Grape Mieto Long Drink
Sinebrychoff Gin Cranberry Long Drink
Kurko-tuotemerkki (Kurko Grape Long Drink, Kurko Grape-Omena, Kurko Verigrape Long Drink, Kurko Grape Ananas)
[muokkaa] VirvoitusjuomatCoca-Cola-tuotemerkki (Coca-Cola, Coca-Cola Light, Coca-Cola ZERO)
Fanta-tuotemerkki (mm. Fanta Orange, Fanta World Mandariini)
Sprite-tuotemerkki (mm. Sprite, Sprite ZERO)
Bonaqua-tuotemerkki (mm. Bonaqua, Bonaqua villivadelma)
Battery-tuotemerkki (Battery, Battery Stripped, Battery Heat, Juiced Cranberry, Juiced Orange)
Smurffi
Muumi
Dr Pepper
Evian
Hyvää Päivää -tuotemerkki (mm. Kuitujuoma, Marjajuoma, hedelmäjuoma...)
Schweppes
Powerade-tuotemerkki
Nestea
Ilman mamuja, olis moni persu janoinen.