Miksi vanhemmat uskovat sokeasti omaa lastaan?

[Kiitos]

Meillä on kinkkinen tilanne erään tuttavaperheen kanssa enkä oikein tiedä, miten toimia. Kai pidän vaan mölyt mahassa, kuten aina ennenkin. Oma poika vaan säälittää, kun on aina torujen kohteena.

Oma poika ja tämä tuttavaperheen poika saivat aikaan aikamoisen sotkun veden kanssa leikkiessään kylppärissä. Tämä tuttujen poika tuli äidilleen valittamaan että xx kasteli hänet ja kylppärin. Ja oma poika sai sitten syyt niskoilleen ilman sen kummempaa kritiikkiä. Kun juttelin asiasta oman pojan kanssa, hän kertoi, että itse asiassa molemmat olivat olleet osallisena jutussa ja tuo toinen poika oli ollut se, kenellä se suihku oli kädessä ollut. Oma poika siis myönsi olevansa kyllä syyllinen, mutta ei koko juttuun.

Olen aiemminkin saanut tämän toisen pojan kiinni siitä, että hän on väittänyt poikani tehneen jotain, mitä hän ei ole tehnyt (olen siis nähnyt tilanteet). Kun hän on tullut äidilleen valittamaan, oma poikani saa nuhteet ilman mitään kritiikinpoikastakaan.

Mitä tällaisessa tilanteessa voi tehdä vai voiko mitään? En kai voi toiselle mennä sanomaan hänen lastansa valehtelijaksi. Ymmärrän, että ensisijaisesti uskoo omaa lastaan, mutta tässä tapauksessa ei ihan kannattaisi.

Ylipäänsä olen sillä linjalla, että puolia ei oteta, jos ei olla nähty tilannetta.

 

[joo]

Ei sun tarvitse valehtelijaksi ketään sanoa, voit kysyä pojalta äitinsä kuullen mistä voisi johtua että pojat kertovat kaksi erilaista tarinaa.

Mikä saikaan sinut uskomaan sokeasti oman lapsesi sanaan? Ei pahalla, tuli vaan mieleen

 

[pieras]

Jos olet paikalla, kun sun poikasi saa nuhteita, niin puolusta häntä ja pyydä että kertoo, mitä hänen mukaansa tapahtui.

Ja tottakai vanhempi uskoo omaa lastaan.

 

[Pessi]

Kai se on ihan luonnollista että vanhemmat pitävät lastensa puolia.

 

[Draumsyn]

Minulla oli lapsena tuollainen kaveri. Oli todella tympeää saada aina syyt niskoilleen, vaikka kaveri oli tehnyt (tai ainakin aloittanut ) kaikki typeryydet.

 

[-]

Ota asia puheeksi tuttavan kanssa ja sano, että asialla näyttää olevan nyt kaksi puolta. Puhukaa yleisesti, että noin ei saa tehdä, mutta jättäkää syyllisten etsiminen.

Jotkut vanhemmat henkeen ja vereen asti aina puolustavat omaa lastaan. Itse olen yrittänyt ajatella aina, että voi se vika olla omassa lapsessakin,vaikka muuta väittää. Samalla olen miettinyt, että teenköhän tuossakin väärin -tiedä häntä pärjäävätkö ne lapset sitten elämässä paremmin,joita on kotona "tuettu" asiassa kuin asiassa.

 

[Kiitos]

Ei sun tarvitse valehtelijaksi ketään sanoa, voit kysyä pojalta äitinsä kuullen mistä voisi johtua että pojat kertovat kaksi erilaista tarinaa.

Mikä saikaan sinut uskomaan sokeasti oman lapsesi sanaan? Ei pahalla, tuli vaan mieleen

Minä olen miettinyt tätä paljon. Ehkä juuri siksi, että olen tosiaan moneen kertaan nähnyt kuinka lapseni saa niskoilleen syyn asiasta, jota ei ole tehnyt. Ja koska hän kysyttäessä myönsi että on syyllinen (tuo toinen poika kiisti kaiken).

 

[Kiitos]

Kai se on ihan luonnollista että vanhemmat pitävät lastensa puolia.

On se tottakai luonnollista, ymmärrän sen hyvin. Mutta miksi aina se oma poika on syytön ja muut syyllisiä?

Itse ainakin uskon, että oam poika voi hölmöillä myös enkä automaattisesti oleta, että hänessä ei ole mitään vikaa. Kai sitä voi kriittinen olla lapsen sanaan, vaikka se oma lapsi onkin?

 

[joo]

Minä olen miettinyt tätä paljon. Ehkä juuri siksi, että olen tosiaan moneen kertaan nähnyt kuinka lapseni saa niskoilleen syyn asiasta, jota ei ole tehnyt. Ja koska hän kysyttäessä myönsi että on syyllinen (tuo toinen poika kiisti kaiken).

Ymmärrän. Luulen että on aika nostaa mirri pöydälle, viimeistään seuraavalla kerralla kun osut paikalle. Jotkut ihmiset ei tosin uskalla/osaa vielä aikuisinakaan myöntää omia virheitään, minkä lie pelossa.

 

[Heffalump]

Ei sun tarvitse valehtelijaksi ketään sanoa, voit kysyä pojalta äitinsä kuullen mistä voisi johtua että pojat kertovat kaksi erilaista tarinaa.

Mikä saikaan sinut uskomaan sokeasti oman lapsesi sanaan? Ei pahalla, tuli vaan mieleen

Tää on hyvä, näin toimisin itse.

 

[MorbidMama]

No, jos mä uskoisin omaa lastani sokeasti olis maailma ja ihmiset melko kummallisia....vaikka, taitaahan näin ollakin.

Eli uskon kyllä, mutta pienen epäilyksen kera...

 

[Kiitos]

Minä olen miettinyt tätä paljon. Ehkä juuri siksi, että olen tosiaan moneen kertaan nähnyt kuinka lapseni saa niskoilleen syyn asiasta, jota ei ole tehnyt. Ja koska hän kysyttäessä myönsi että on syyllinen (tuo toinen poika kiisti kaiken).

Ymmärrän. Luulen että on aika nostaa mirri pöydälle, viimeistään seuraavalla kerralla kun osut paikalle. Jotkut ihmiset ei tosin uskalla/osaa vielä aikuisinakaan myöntää omia virheitään, minkä lie pelossa.

Kaipa se vaan on pakko, ihan silläkin uhalla että menee välit. Se vaan on niin vaikeaa, kun toinen ei voi millään uskoa, että hänen herranterttunsa tekisi mitään väärin. Tilanne on vaan alkanut risoa oman pojan takia. Häntä se harmittaa.

 

[Madicken04]

Ei sun tarvitse valehtelijaksi ketään sanoa, voit kysyä pojalta äitinsä kuullen mistä voisi johtua että pojat kertovat kaksi erilaista tarinaa.

Mikä saikaan sinut uskomaan sokeasti oman lapsesi sanaan? Ei pahalla, tuli vaan mieleen

Minä olen miettinyt tätä paljon. Ehkä juuri siksi, että olen tosiaan moneen kertaan nähnyt kuinka lapseni saa niskoilleen syyn asiasta, jota ei ole tehnyt. Ja koska hän kysyttäessä myönsi että on syyllinen (tuo toinen poika kiisti kaiken).

Mutta siis etkö korjannut tilannetta edes silloin kun olit itse ollut silminnäkijänä ja todistanut ettei oma lapsesi ole syyllinen?

 

[Kiitos]

Ei sun tarvitse valehtelijaksi ketään sanoa, voit kysyä pojalta äitinsä kuullen mistä voisi johtua että pojat kertovat kaksi erilaista tarinaa.

Mikä saikaan sinut uskomaan sokeasti oman lapsesi sanaan? Ei pahalla, tuli vaan mieleen

Minä olen miettinyt tätä paljon. Ehkä juuri siksi, että olen tosiaan moneen kertaan nähnyt kuinka lapseni saa niskoilleen syyn asiasta, jota ei ole tehnyt. Ja koska hän kysyttäessä myönsi että on syyllinen (tuo toinen poika kiisti kaiken).

Mutta siis etkö korjannut tilannetta edes silloin kun olit itse ollut silminnäkijänä ja todistanut ettei oma lapsesi ole syyllinen?

Yleensä olen tullut näihin tilanteisiin niin, että olen nähnyt tilanteen jostain kauempaa ja poika on jo ollut äidilleen itkemässä ja oma lapsi on siinä jo toruttu siinä vaiheessa, kun ehdin paikalle ja kuulen siitä ekaa kertaa. Nämä on tosi kurjia tilanteita, mutta tässä perheessä tosiaan se lapsi on kunkku eikä koskaan väärässä. Ihan sama mitä sille äidille selitän.

 

[joo]

Kaipa se vaan on pakko, ihan silläkin uhalla että menee välit. Se vaan on niin vaikeaa, kun toinen ei voi millään uskoa, että hänen herranterttunsa tekisi mitään väärin. Tilanne on vaan alkanut risoa oman pojan takia. Häntä se harmittaa.

Mä tapaan tällaisissa tapauksissa sanoa että, ei ole ystävyytesi arvoinen jos ei pysty asioista aikuisten (ja lasten) kesken puhumaan. Säkin olet varmasti sen verran kotiin päin että pidät poikasi puolia

Toisinaan joissain pikkujutuissa saatan itse lasteni kanssa käydä keskustelun valehtelusta, totuuksista ja omatunnon asioista. Jos jostakin syystä ei halua välirikkoja ja riitaa, niin asian oikean laidan kuitenkin itse tietää. Omalta osalta asia on kuitenkin kunnossa, koska lapsi on tunnustanut teon eikä hänen tarvitse salata mitään. Olen sanonut lapsille suoraan että valehtelu paljastuu lopulta kuitenkin ja valehtelijan on itsensä todella kurja olla kun joutuu kokoajan varomaan sanojaan ettei vaan jäisi kiinni.

 

[Pessi]

AP:n tekstien perusteella vaikuttaisi siltä, että hänkin luottaa "sokeasti" lapseensa. Jos ei kuitenkaan ole aina ollut paikalla näkemässä mitä on tapahtunut.

 

[Kiitos]

Kaipa se vaan on pakko, ihan silläkin uhalla että menee välit. Se vaan on niin vaikeaa, kun toinen ei voi millään uskoa, että hänen herranterttunsa tekisi mitään väärin. Tilanne on vaan alkanut risoa oman pojan takia. Häntä se harmittaa.

Mä tapaan tällaisissa tapauksissa sanoa että, ei ole ystävyytesi arvoinen jos ei pysty asioista aikuisten (ja lasten) kesken puhumaan. Säkin olet varmasti sen verran kotiin päin että pidät poikasi puolia

Toisinaan joissain pikkujutuissa saatan itse lasteni kanssa käydä keskustelun valehtelusta, totuuksista ja omatunnon asioista. Jos jostakin syystä ei halua välirikkoja ja riitaa, niin asian oikean laidan kuitenkin itse tietää. Omalta osalta asia on kuitenkin kunnossa, koska lapsi on tunnustanut teon eikä hänen tarvitse salata mitään. Olen sanonut lapsille suoraan että valehtelu paljastuu lopulta kuitenkin ja valehtelijan on itsensä todella kurja olla kun joutuu kokoajan varomaan sanojaan ettei vaan jäisi kiinni.

Näin toimin itsekin ja siksi tiedän tai ainakin luulen tietäväni, että oma poika puhuu totta. Hän tunnusti sen aika vakavana pitkän keskustelun aikana ja tietää, että en rankaise tai moiti, jos on rehellinen. Valehtelemisesta meillä saa rangaistuksen, se on aivan selvä asia.

 

[Kiitos]

AP:n tekstien perusteella vaikuttaisi siltä, että hänkin luottaa "sokeasti" lapseensa. Jos ei kuitenkaan ole aina ollut paikalla näkemässä mitä on tapahtunut.

Mistä saat sen käsityksen, että luotan sokeasti omaan lapseeni?
Johan olen sanonut, että olen todistanut moneen otteeseen että lastani syytetään väärin perustein ja oma lapsi tunnusti osan tuosta teosta, josta häntä syytettiin. Voisitko valaista, kun en ymmärrä.

 

[joo]

Kaipa se vaan on pakko, ihan silläkin uhalla että menee välit. Se vaan on niin vaikeaa, kun toinen ei voi millään uskoa, että hänen herranterttunsa tekisi mitään väärin. Tilanne on vaan alkanut risoa oman pojan takia. Häntä se harmittaa.

Mä tapaan tällaisissa tapauksissa sanoa että, ei ole ystävyytesi arvoinen jos ei pysty asioista aikuisten (ja lasten) kesken puhumaan. Säkin olet varmasti sen verran kotiin päin että pidät poikasi puolia

Toisinaan joissain pikkujutuissa saatan itse lasteni kanssa käydä keskustelun valehtelusta, totuuksista ja omatunnon asioista. Jos jostakin syystä ei halua välirikkoja ja riitaa, niin asian oikean laidan kuitenkin itse tietää. Omalta osalta asia on kuitenkin kunnossa, koska lapsi on tunnustanut teon eikä hänen tarvitse salata mitään. Olen sanonut lapsille suoraan että valehtelu paljastuu lopulta kuitenkin ja valehtelijan on itsensä todella kurja olla kun joutuu kokoajan varomaan sanojaan ettei vaan jäisi kiinni.

Näin toimin itsekin ja siksi tiedän tai ainakin luulen tietäväni, että oma poika puhuu totta. Hän tunnusti sen aika vakavana pitkän keskustelun aikana ja tietää, että en rankaise tai moiti, jos on rehellinen. Valehtelemisesta meillä saa rangaistuksen, se on aivan selvä asia.

Ihan täsmälleen samoin meilläkin toimitaan, paljon on asian eteen tehty mutta tulos on mitä loistavin