Ihminen voi oppia ja opiskella myös ilman tutkintoja. Olen tavannut aika paljon akateemisia, jotka eivät tajua mistään mitään, eivät välttämättä edes omasta suppeasta alastaan. Oma esikuvani elämässä on ollut isäni äiti, jonka kouluvuodet rajoittuivat kansakouluun. Ammatiltaan hän oli leipuri. Hän oli äärettömän sivistynyt ihminen, enkä tarkoita tällä ainoastaan "sydämen sivistystä".
Hän selvisi sotaleskenä, parin lapsen kanssa, joista toinen ei isäänsä koskaan ehtinyt tavata. Hän eli yksin lastensa kanssa aikana, jolloin moinen oli harvinaista. Hän kävi töissä, maksoi veronsa ja lainansa itse. Hänen lapsistaan tuli kunnon ihmisiä, eräs jopa päätyi yläasteen rehtoriksi. Mummo luki niin kauan kuin vain silmät antoivat myöten. Hän kävi katsomassa passioita Saksassa asti kielitaidottomana seitsemänkymppisenä, itse rahat matkoihin säästäen. Hän uskalsi, yritti ja lannistumattomana jatkoi eteenpäin. Viimeisenä elinvuonnaan hän passitti minut kauppaan ostamaan soitinta, jolla kuunnella äänikirjoja. Koska oppiminen on aina tärkeää.
Mummon tärkeys ei ollut yhtään vähäpätöisempi siksi, että hänellä oli matala koulutus tai käsityötä vaativa ammatti. Palapelit, sanaristikot ja kanavatyöt pitivät mielen virkeänä loppuun asti. Kuinka moni meistä pystyisi pyöräilemään rv 38 taapero ritsillä 40 km koko maallinen omaisuus mukanaan, aviomies kuollut viikkoa aiemmin ja pommituksia alueella? Ihminen pystyy paljoon, jos vain uskaltaa. Kotiäidin ei tarvitse olla nuupahtanut, matala koulutus ei tarkoita ällin puutetta.