Miksi siitä ei puhuta ettei mielenterveysongelmainen välttämättä parannu koskaan?

Äitini kävi vuosikymmenet terapioissa,söi masennus ja unilääkkeitä mutta aina muutaman vuoden päästä hän joutui psykoosiin ja mielisairaalaan. Kunnes taas oli vähän parempi jakso tosin jonkinlaisia harhaisia käsityksiä hänellä oli aina terapioista ja lääkityksistä huolimatta.

Näin lapsen kannalta se oli ihan hirveää ja toivon ettei kukaan sellaista joudu koskaan kokemaan.

 

Kai siksi ei puhuta, kun siitä ei parannu koskaan. Jos on joku mt diagnoosi esim. skitsofrenia, kaksisuuntainen mieliala tai masennus niin aina ne siellä taustalla kummittelee, vaikka olisikin parempia kausia pitkäänkin välissä.

 

Eihän niistä mt- sairauksista parannutakaan. Niin kuin vieras #2 sanoikin, niin aina ne vain ovat elossa mukana, häilyvät taustalla hyvien seesteisten jaksojen aikana. Ovat pinnan alla kytemässä. Ja ehkä hoitava taho mieltää asian jo sen verran tutuksi kuitenkin "kaikkien" keskuudessa, että eivät sitten ota asiaa sen kummemmin enää puheeksikaan.

:hug: - voimia sinulle. Toivottavasti olet lähiomaisena saanut asiaan itsellesi tukea ja vertaisyhmän apua.

 

eikö se nyt ole selvää, että jos on kitsofrenai, kaksisuuntainen yms. ei siitä parannu ikinä mutta monesti sairaus saadaan siihen malliin, että elämä voi jatkua suhtkoht normaalina. ja että on hyviä ja huonoja jaksoja, kuten kaikissa parantumattomissa sairauksissa

 

Pitäskö siitä sitten mesoa? IHan hirveesti varmaan auttaa vaikka masentuneelle sanoa ettet sä tosta koskaan pääse eroon? Voisko syy olla vaikka siinä että jos sanotaan ettet sä koskaan parane ni sitten ei kannata yrittääkkään enää vaan antaa vaan olla ja kaikki on vielä paskempaa.

 

Kyllä puhutaan. Puhutaan sekä mielenterveyspotilaan itsensä kanssa että potilaan hoitoon osallistuvien läheisten kanssa. Ei nykyään kenellekään jää epäselväksi mikä on sairauden suhteen se optimaalisin mahdollinen tilanne. Kyllä ne asiat käydään läpi, eikä herätellä kenessäkään mahdottomia unikuvia täydellisestä tervehtymisestä. Minusta taas aivan liian vähän puhutaan siitä, kuinka hyväksi ja elämisenarvoiseksi mt-potilaan elämä voidaan saada, kun oikeat hoitomuodot ja lääkitys löydetään. Jos siitä puhuttaisiin enemmän ja avoimemmin, mielenterveysongelmat ja mt-ongelmaiset olisi helpompi kohdata ja mt-ongelmien kanssa selviytyminen olisi helpompaa.

 

psykoosistakin nousee, tai ainakin luulen nousevan. Lasten isä sairastui ei-määriteltyyn-psykoottiseenhäiriöön ja oli vuoden aivan ulkona normaalielämästä. Itse epäilen mutta mies on jo normaalisoitunut ja palanut töihin ja mukaan arkeen. Ehkä tästä pääsee eteenpäin vaikka moni maalaa piruja seinille. Oma asia on miten asiaa suhtautuu.