Miksi sie juhlit pääsiäistä ja mitä se siulle merkkaa?

Edellisenä sunnuntaina itse oon virponu. Kevät, yhdessäolo omien sukulaisteni kanssa se vuosia sitten ollut ja koristeita, munia erilaisia myös suklaisia, herkkuja, reissussa olemista, ruokailua, vapautumista.
Mutta nyt lähivuosina en lähtenyt reissuun on ollut enemmän itse itseni kanssa ja viettänyt.
 
Mieleenpainuvin pääsiäinen oli 1990-luvulla mökkipitäjän naapurikunnassa. Kirkko oli tehnyt tiloihinsa pääsiäiskuvaelman. Pappi oli Pontius Pilatus. Tuntui kuin olisimme keskellä tositapahtumia 2000 vuotta sitten.
 
Kirkko&kaupunki-lehdessä on pääsiäisaiheisia artikkeleita.
Numero 4 näköislehti ei ole vielä netissä.
Luin jutun jossa muistellaan edesmenneitä läheisiä. Lukijat kirjoittavat mitä haluaisivat sanoa vainajilleen.
 
On perinteitä, pääsiäiskoristeet, ruoat, munien litsaus.

Ihana kevät!

80-luvulla oli muuten huvikielto pääsiäisenä. Disco oli auki, mutta musiikkia ei saanut soittaa eikä siis tanssiakaan.
 
”Ennen” ateistit moittivat kristittyjä siitä, että kristityt ”varastivat” joulun ja pääsiäisen pakanoilta ja nyt ateistit ovat valtaamassa pääsiäisen pois kristityiltä ja muuttamassa pääsiäisen ”keväänjuhlaksi”.
Höh!
 
”Ennen” ateistit moittivat kristittyjä siitä, että kristityt ”varastivat” joulun ja pääsiäisen pakanoilta ja nyt ateistit ovat valtaamassa pääsiäisen pois kristityiltä ja muuttamassa pääsiäisen ”keväänjuhlaksi”.
Höh!
Ateismi on maailman vaikein uskonto. Itselleen pitää koko ajan jankuttaa ettei ole olemassa korkeampaa voimaa.
Mielestäni luterilainen pääsiäinen on liian synkkä ja ankea.
En ole kertaakaan ollut katsomassa Kärsimys-näytelmää Helsingissä. Matteuspassio oli kauan sitten kirkossa puuduttavaa kuunneltavaa. En yhtään ihmettele, että joitakin pääsiäinen ahdistaa. Pitkäperjantain messu kirkoissa on hyvin murheellinen mustine liinoineen alttarilla.
Minulle kristinusko on valoisa, rauhoittava ja laupias elämänkatsomus. Saan olla sellainen kuin olen ja entisiä virheitäni en vatvo enkä kadu. Olin silloin jossain kehitysvaiheessa ja tuskin silloin tekisin samoin nykysellä harkintakyvylläni.
 
”Ennen” ateistit moittivat kristittyjä siitä, että kristityt ”varastivat” joulun ja pääsiäisen pakanoilta ja nyt ateistit ovat valtaamassa pääsiäisen pois kristityiltä ja muuttamassa pääsiäisen ”keväänjuhlaksi”.
Höh!
Höh itsellesi, kyllä te varastitte myös pääsiäisen kunnon pakanoilta. Hävetkää!!! 😤


onko pääsiäinen ollut pakanajuhla

AI Overview

Kyllä, pääsiäinen on yhdistelmä kristillistä juhlaa ja vanhoja pakanallisia kevään juhliin liittyviä perinteitä
. Kristinusko omaksui ajankohdan, mutta monet symbolit, kuten munat, tiput ja jänikset (puput), viittaavat hedelmällisyyteen ja uuteen elämään, jota juhlittiin kevätpäiväntasauksen aikaan. Myös pääsiäistulet ja noidat ovat pakanallista perua.

Pakanallisia ja kansanperinteellisiä juuria:

  • Hedelmällisyyssymbolit: Muna on ikivanha hedelmällisyyden ja uuden elämän symboli, joka liitettiin kevääseen kauan ennen kristinuskoa.
  • Pääsiäistulet: Muinaissuomalaiset uskoivat tulen puhdistavaan voimaan, jolla karkotettiin pahoja voimia (kiira).
  • Noidat ja trullit: Uskomus siitä, että noidat olivat liikkeellä, liittyy suomalaiseen kansanuskoon, jossa pahoja voimia peloteltiin.
  • Virpominen: Perinteinen virpominen on sekoitus itäsuomalaista karjalaisperinnettä (terveyden toivottaminen) ja palmusunnuntain kristillistä taustaa
 

Yhteistyössä