Miksi se joltain pois, kun meillä on suurperhe ja seitsemäs lapsi syntyy pian?

En ymmärrä miksi sitä pitää joidenkin niin arvostella. En mäkään arvostele muita perheitä. Me voidaan mainiosti, ollaan onnellisia ja tyytyväisiä elämään, mieleinen koti mukavalla paikalla, rakkautta riittää, taloudellinen tilanne hyvä, ihanat rakkaat kauniit lapset. Mies on ihana, osallistuva, rakastava ja huomaavainen. En usko että lapset jäävät mistään paitsi, vaikka heitä useampi onkin.

Itse olen koittanut oppia ajattelemaan että tämä on meidän elämää eikä kuulu muille, arvostelijat pitäs osata jättää omaan arvoonsa. Miten te muut suurperheelliset olette kokeneet, onko teidän elämäänne arvosteltu?

Ps, Olen kyllä saanut palautetta myös toisin päin, esim että olemme mahtava ja pärjäävä perhe mistä näkee ulospäin että ollaan tyytyväisiä. Ja että äitinä olen reipas ja jaksava, ne kommentit on suuresti ilahduttaneet.

 

Millaiset tulot teillä on? pärjäättekö omillanne?

 

Lisää vaan suomalaisia eläkeen ja verojen maksajia tänne. Teet arvokasta työtä yhteiskunnan hyväksi.

 

JOS siihen isoon perheeseen on varaa sekä taloudellisesti, henkisesti että ajallisesti ja JOS lapset saa oikeesti riittävästi huomiota niin ei mua ainakaan rassaa isot perheet mitenkään. Kaikki tehköön mitä lystää niin kauan kun pitää siitä jälkikasvustaan kans huolta. Mutta sitte en ymmärrä ollenkaan jos koko ajan itketään ja valitetaan, että kyllä yhteiskunnan pitää tukea enemmän suurperheellisiä ja epäreilua kun perheliput on aina neljälle eikä kukaan suostu ottamaan seittemän mukulaa hoitoon että vanhemmat sais vähän kahdenkeskistä aikaa ja vanhemmat on ihan uuvuksissa kun koko ajan joku on kipee tai vauva itkee, ikinä ei saa omaa aikaa vaikka kuntosalikäyntejä tai shoppailua varten, rahat ei riitä Lintsi-reissuihin saati ulkomaanmatkoihin jne.

Tosin että kyllä mä vähän epäilen sitä miten seittemän lasta voi saada riittävästi henkilökohtasta huomiota vanhemmiltaan. En sano, etteikö se olis mahollista, mutta yleensä suurperheiden vanhemmat itse sanoo että kyllä riittää aikaa ja rakkautta kaikille, mutta sitte jos isoilta tai aikuistuneilta lapsilta iteltään kysytään että miten kävi, niin vastaus on toisinaan ihan toisenlainen..

 

En ole tavannut vielä yhtään seitsen- tai useampilapsista perhettä, jossa kaikilla olisi ollut riittävästi henkilökohtaista huomiota.

Oletko vanhoillislestadiolainen? Tunnistan liiankin hyvin tuon sävyn: kun on hyvä talo ja kauniit naamat ja riittävästi rahaa, ovat asiat kohdallaan. Nuorten oireilun suostuvat omat vanhemmat viimeisenä huomaamaan.

 

Ison kirjan kehoitus on mennyt kiitettävästi perille."Lisääntykää ja täyttäkää maa".
Itse suurperheen esikoisena sanon suoraan, että ainakin tyttölapset meillä saivat sanoa hyvästit kultaiselle lapsuudelle/nuoruudelle liian varhain. Jouduimme kaitsemaan pikkusisaruksiamme, kun muut samanikäiset saivat
olla vielä lapsia. Kun äiti sitten menehtyi seitsemänteen (koti)synnytykseensä, oli selvää, että perin hänen saappaansa.

 

Meillä neljä lasta ja viides haaveissa. On oma talo ja molemmilla vakituiset työsuhteet. Ikinä ei tarvitse lainata rahaa keneltäkään ja laskut tulee aina maksettua. Lapset hoidetaan niin hyvin kuin pystytään, pidetään puhtaissa ja siisteissä vaatteissa ja annetaan ravitsevaa ruokaa. Tehdään yhdessä perheenä paljon asioita. Joistakin asioista, esimerkiksi ulkomaanmatkoista, on ollut pakko luopua, kun tulisi maksamaan turhan paljon näin isolta perheeltä, mutta kotimaassa tehdään lomamatkoja vähintään kerran tai kaksi vuoden aikana.

Vaikka kaikki on hyvin ja me molemmat miehen kanssa nautitaan isosta perheestä, saan kuulla arvostelua ja ihmetystä siitä, että halutaan lisää lapsia. Olemme itse päättäneet, että lapsia saa tulla niin paljon kun niitä meille suodaan, mutta joillekkin ihmisille se tuntuu olevan tosi kova pala. Varsinkin mummoille, vaikka heiltä pyydetään hoitoapua vain jos on välttämätön pakkotilanne ja tämä pakkotilanne on yleensä n. pari kertaa vuodessa. Synttäri- tai joululahjoja ei isovanhemmilta vaadita, mutta itse omasta halustaan ovat niitä antaneet. Silti saa aina kuulla naputusta siitä kuinka menee niin paljon rahaa lastenlasten lahjoihin..

Minä itse en osaa ajatella meidän perhettä suurperheenä, vaikka se sitä kai virallisesti onkin, ja ihailen suuresti ihan oikeiden suurperheiden vanhempia.

 

Mikä se on se henkilökohtaisen huomion määrä mikä lapsen pitäisi saada?

 

Ei olla vanhoillislest, arvelinkin että joku sitä kysyy. Joku kyseli tuloja, ne on riittävät tälle porukalle ja kaikki tarpeellinen on aina pystytty hommaamaan ja ylimääräistäkin.

Miehen kanssa päästään useamman kerran vuodessa kahdestaan reissuun, tai jos on ollut pieni vauva niin vauva tietenkin mukaan. Lastenhoito ei ole koskaan ollu ongelma. Tiedän että joillain se on ja me ollaan siinä suhteessa onnekkaita.

Mun mielestä esim lasten onnellisuus ei ole verrattavissa siihen miten usein he pääsee mm huvipuistoihin yms... hassua jos joku niin ajattelee!! Pääsevät kyllä niihinkin, isommat varsinkin mutta en usko että se tekee lapset onnellisemmiksi. Toki kivoja kokemuksia nekin. Huomio mitä saavat on jokapäiväistä. Se on hellyyttä, sitä että lasta kuunnellaan ja hänen kysymyksiin vastataan, kerrotaan ja näytetään miten rakastettu ja tärkeä hän on. Ei kai sitä huomion määrää voi määrittää?

Meillä ei lapset joudu liikaa kotihommia tekemään. Sopivasti kyllä joutuvat, niin että oppivat. Eivätkä joudu pienempiä paimentaa.

 

[QUOTE="Lilli";29689533]Mikä se on se henkilökohtaisen huomion määrä mikä lapsen pitäisi saada?[/QUOTE]

En tiedä miten menee lain mukaan tai onko sellaista lakia edes, mutta tuokin on niin yksilökysymys. Meilläkin jokainen lapsi on niin erilainen. Vanhin tykkää välillä vetäytyä yksin huoneeseensa ja puuhailla omiaan kun taas kaksi lapsista ovat todella huomionhaluisia. Haluavat koko ajan tehdä asioita minun tai isänsä kanssa, istuvat sylissä ja kertovat omia juttujaan. Kyllähän sitä jokainen saa päivän mittaan kahdenkeskistä huomiota ihan niinkuin vahingossakin.
Jokaisen kanssa juttelen kahdestaan aina koulupäivän päättyessä ja kyselen miten koulussa meni ja autan läksyissä. Yhden saatan ottaa kauppaan mukaan, yhden kanssa lähden lenkittämään koiran. Yksi voi tulla mukaan vaikka tiskaamaan.

Ei se henkilökohtainen huomiointi aina tarkoita sitä, että pitää tunnin ajan istua sohvalla ja vain paijailla ja suukotella. Suukkoja ja haleja me jaellaan muutenkin puolin ja toisin pitkin päivää ja se yhteinen aika saattaa sitten olla vaikka ihan vain kotitöiden tekemistä yhdessä.

 

En tiedä miten menee lain mukaan tai onko sellaista lakia edes, mutta tuokin on niin yksilökysymys. Meilläkin jokainen lapsi on niin erilainen. Vanhin tykkää välillä vetäytyä yksin huoneeseensa ja puuhailla omiaan kun taas kaksi lapsista ovat todella huomionhaluisia. Haluavat koko ajan tehdä asioita minun tai isänsä kanssa, istuvat sylissä ja kertovat omia juttujaan. Kyllähän sitä jokainen saa päivän mittaan kahdenkeskistä huomiota ihan niinkuin vahingossakin.
Jokaisen kanssa juttelen kahdestaan aina koulupäivän päättyessä ja kyselen miten koulussa meni ja autan läksyissä. Yhden saatan ottaa kauppaan mukaan, yhden kanssa lähden lenkittämään koiran. Yksi voi tulla mukaan vaikka tiskaamaan.

Ei se henkilökohtainen huomiointi aina tarkoita sitä, että pitää tunnin ajan istua sohvalla ja vain paijailla ja suukotella. Suukkoja ja haleja me jaellaan muutenkin puolin ja toisin pitkin päivää ja se yhteinen aika saattaa sitten olla vaikka ihan vain kotitöiden tekemistä yhdessä.

Juuri näin! Lapset on niin erilaisia ja heillä eri tarpeet!

 

Lilli, riittävä määrä edes useimmiten. Se on sopivasti. Mikä se määrä on, riippuu tietysti lapsesta. Kovin arka, ylivilkas, sairas, oppimishäiriöinen tms. saattaa tarvita sitä tosi paljon. Hiljaisempi sitte tyytyy vähempään, vaikka saattaiskin tarvita huomiota enemmän kuin mitä osaa vaatia.

Ylipäätään mä en ymmärrä sitä, että niitä isompia sisaruksia vaaditaan huolehtimaan pienemmistään. Vanhemmat tekee päätöksen lisääntyä, niillä on hoitovastuu, joten hoitovelvollisuuden siirtäminen isommille lapsille on minusta väärin.

Ja mitä tulee siihen viiden lapsen hoitamiseen, jos VIIDELLE lapselle tarttee kerralla hoitajaa, ei minusta isovanhempiakaan voi siihen nakittaa edes paria kertaa vuodessa, jos eivät itse tarjoudu.

 

Ehkä tuo onnistuu vielä ihan pienten kanssa, mutta kyllä musta tuntuu että meillä menee jo kahdenkin teini-ikäisen kanssa ihan älyttömästi rahaa ja aikaa niitten harrastuksiin. Kokoajan pitää olla kuskaamassa ja pojalla on vielä viikonloppuisin pelejäkin, harrastaa futista. Sitten pitää lähteä ihan toisille paikkakunnillekin.

 

A.p., ei minusta onnellinen lapsuus tarkota huvipuistoja, ulkomaanmatkoja ja merkkifarkkuja, mutta JOS lapset niitä pyytää eikä niihin riitä perheen rahat, niin ihan turha sitte vanhempien sitä valittaa ja itkee että kun ei pysty lapsille tarjoomaan sitä ja tätä mukavaa kun on niin kallista.

 

Beta-miestä ja veronmaksajia käy sääliksi.

 

Mikäs siinä jos te kerran selviätte omillanne täysin. Toista se on siskollani, juuri synnytti seitsemännen lapsensa ja kun kotiutuivat eilen synnäriltä, ei kaapeissa ollut ruokaa, eikä vauvalle vaippoja ja mitään muutakaan kun ei ollut rahaa.

Minä sitten kävin tarvittavat tuotteet ostamassa ja ilmoitin että joudun informoimaan tästä lastensuojelua (pidempään ovat olleet tiukilla ja aina lainaamassa toisilta rahaa).

 

Töissä (yläkoulu) havaittua: Suurperheiden lapsista (5+ lasta) tytöt tunnollisia ja vastuullisia "hiirulaisia" ja pojat huomionhakuisia pellejä. Tämä havainto on tietenkin yleistys enkä ole asiaa sen kummemmin tutkinut (syitä/seurauksia), olenpahan vain laittanut merkille.

 

Mikä siinä on, että tällä palstallakin saa yhden/kahden lapsen äidit valittaa rahan loppumista/hoitopaikan puutetta/parisuhteen hoitamisajan puutetta/väsymystä/lasten sairastelua jne. niin paljon kuin huvittaa. Sitten kun suurperheen äiti huokaisee, että vähän väsyttää kun kaikilla seitsemällä lapsella oli mahatauti, tullaan huutamaan että mitäs teit niin monta lasta. Kai kuka tahansa voi olla joskus väsynyt tai surullinen tai unelmoida jostain, huolimatta lapsimäärästä. Sen kyllä allekirjoitan, että pitää pohtia onko varaa kymmeneen lapseen tai jos lapsilla jotain perussairautta/vaikeutta pitää pohtia omia voimavarojaan. Mutta pitääkö lapset jättää tekemättä siksi, että joskus saattaa tulla vaikka mahatauti?

 

Tämä on vähän samaa sarjaa kun nuristaan miksi joku ei halua tehdä ollenkaan lapsia tähän maailmaan. Suku ei jatku ja ei tule lisää veronmaksajia.
Mitä tulee lapsimäärään, muutkin asiat vaikuttaa kuin raha. Osaako kasvattaa kaikista lapsista ns. kunnon kansalaisia ja pysyykö kärryillä kaikkien lapsien sen hetkisistä tarpeista.
Asun pääkaupunkiseudulla, omat ei hillu kaupungilla kännissä, noudattavat sovittuja sääntöjä ja keskittyvät koulun käyntiin harrastuksia unohtamatta. Huonomminkin voisi olla...

 

Nyyh, tottakai jos vauva pitää yöllä hereillä, siinä vanhemmatkin väsyy. Sama se on, montako lasta on, mutta jos yhdelläkin on mahatauti, vesirokko, paha allergia, oppimisvaikeuksia tai joku kehitysvamma, niin elämä voi olla hankalaa ja uuvuttavaa. Mutta minusta on täysin eri asia harmitella sitä että lapsella on allergia kuin sitä, että on tosi uupunu kun ei oo kymmeneen vuoteen saanu nukkua kunnolla syystä että lapsia on tehny tasaseen vuoden tai puolentoista välein kokonaisen fudisjoukkueen verran. Tai että rahat on tiukilla jos äiti on omasta vapaasta tahdostaan ollu kotiäitinä viimeset kymmenen tai viistoista vuotta valtavan lapsikatraan kanssa ja mies on aina ollu joku perus duunari pikkupalkalla. Tai että sitä omaa vapaa-aikaa ei oo ikinä kun kukaan ei suostu ottamaan hoitoon yli viittä lasta. Jos lyö vasaralla vahingossa sormeen, ottaa pattiin ja on varmasti syytä itkuun ja kiroiluun. Mutta ei sillon, jos sillä vasaralla lyö sormeensa tahallaan.

 

Sen yksilöllisen huomion puutteen huomaa varsin selvästi kouluikäisistä. Ja välillä hämmästyttää, miten lasten omat vanhemmat eivät sitä näe.

 

Mikä se muute on se juttu että niitä lapsia pitää tehdä kauhee liuta?

 

Hömelö, se on varmaan se ette me halutaan. Toiset taas eivät halua ja sekin on ok, mulle ainakin. Tämäkin ketju näköjään menee neg arvostelun puolelle enimmäkseen enkä oikein ymmärrä sitä.

 

Onko teillä jokaisella lapsella oma huone? entäpä harrastukset? entä maksatteko ajakortit,kenties autot?autatteko takuuvuokrissa tai ostatteko jokaiselle asunnon? Tällaisiin on minusta joka lapsella oikeus.

 

Todella kurjaa, että meidän yhteiskunnassa on niin negatiivinen asenne suurperheitä kohtaan. Täällähän kuitenkin on vapaus tehdä niin monta lasta kuin huvittaa. Jos joku ottaa vaikka useita koiria, niin ei sitä ihmetellä. Tiedän monia perheitä, joissa on vain yksi tai kaksi lasta, ja se yksikin on ensin viikot hoidossa ja viikonloput mummolassa kun ei itse viitsitä hoitaa. Onko se muka parempi? Ei silloinkaan kukaan tule sanomaan, että mitäs sitten teit sen lapsen. Ja moni suurperheen äiti keskittyy täysillä lapsiinsa ja nauttii joka hetkestä. Ei lapsi välttämättä saa yhtään enempää huomiota, vaikka olisi ainoa lapsi.