Miksi pahoinvointi yhteiskunnassa on lisääntyny?

  • Viestiketjun aloittaja Borkku
  • Ensimmäinen viesti
Borkku
Mun mielestä tää on hyvin laaja-alanen ja vakava juttu.

Aikuisilta vaaditaan työssä valtavia määriä aikaa ja tehoa, pois ei saa olla tai joku on heti niskassa.

Päiväkodit pursuaa yli äyräiden, vedetään niin pienellä hoitaja määrällä mitä laki vaan sallii, koska kunnilla ei oo rahaa palkata enempää henkilökuntaa.

Iltapäiväkerhoihin ei pääse edes puolet niistä lapsista jotka sen paikan tarvitsisivat ja nämä pienet joutuvat koulun jälkeen menemään tyhjään kotiin, koska kaikilla vanhemmilla ei ole mahdollista olla siellä vastassa tai palkata kotiin ulkopuolista hoitajaa.

Aikuisten väsymys työpäivän jälkeen voi olla aivan valtava ja näin lapsi ei saa sitä huomiota/turvaa mitä kaipais, koska ihminen ei ole kone, ei edes se äiti.

Nuorisotaloja ei enää ole, eli ei ole myöskään niitä turvallisia kokoontumispaikkoja joissa aikoinaan oli se aikuinen ohjaaja paikalle, jolle vois myös purkaa murheita.

Jotain ajatuksiani tässä.
 
vieras
Luulen, että se johtuu siitä, että joillain on niin kauhea tarve päteä eikä haluta luottaa muihin. Halutaan itse mestaroida joka asiaa ja tuntea ylemmyyttä sellaisistakin asioista, mistä ei tiedä hevonhäntää. Esim. vaikka olisi valtakunnassa erinomaiset lääkärit, niin silti ei voi olla asiasta onnellinen, vaan pitää valittaa ja kuvitella olevansa itse pätevämpi määrittämään sairauksia. Kun on elintaso tarpeeksi korkea eikä ole todellisia ongelmia, niin sitä jotkut alkavat itse generoimaan kaikenlaisia tällaisia ongelmia, joilla voi tehdä elämän vaikeaksi.
 
vieras
verot ylös musta ja kunnon palvelut kansalaisille edelleen =) yhteisöllisyyttä, inhimilliset ryhmäkoot tarhassa, koulussa ja työpaikoilla, aitoa välittämistä muista ihmisistä. Suomalaisten perusrehellisyys ja työteliäisyys ovat kärsineet inflaation!!
 
vierailija
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:

Ja vieraan ongelmana oli?
 
Borkku
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
verot ylös musta ja kunnon palvelut kansalaisille edelleen =) yhteisöllisyyttä, inhimilliset ryhmäkoot tarhassa, koulussa ja työpaikoilla, aitoa välittämistä muista ihmisistä. Suomalaisten perusrehellisyys ja työteliäisyys ovat kärsineet inflaation!!
Niin tää ei varmaan ollu se syy miks voidaan pahoin kuitenka, vai ?
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja Candide:
Alkuperäinen kirjoittaja Reppuliinatar:
yhteiskunta puuttuu liikaa ihmisten yksityisiin asioihin
tai sitten ihmiset odottavat, että yhteiskunta hoitaa kaikki heidän asiansa?
Tai sitten ihmiset eivät suostu uskomaan että tarvitsevat apua. Taikka heille ei kelpaa normaali apu kun ovat vähän ylemmyydentuntoisia.
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja Borkku:

no on siinä osa sitä, ihmisten perusrehellisyys on kadonnut, ja into työntekoon! ei kaikesta voi päästä yli siitä mistä aita on matalin. .ja mä vaan ehdotin myös korjauskonsteja..
suurin ongelma kai on välinpitämättömyys muita ihmisiä kohtaan joka elämänalueella??
 
Varmaan kaikkia näitä löytyy.
 
Keittiönoita

Verojen nostaminen tuskin kannustaa ihmisiä työntekoon. Kun jo nyt monet laskevat, kannattaako mennä ollenkaan töihin vai saako kutakuinkin saman olemalla kotona.

vieras
Mikä ero on normaalilla avulla ja ei normaalilla? Mielestäni avun tarjoamisessa kannattaa suosia markkinamiesten keinoja, kuten asian positiivisten puolten vaikutuksia eikä niinkään niiden kielteisten asioiden korostamista. Paljohan sillä on merkitystä miten asian esittelee.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Candide:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja Candide:
Alkuperäinen kirjoittaja Reppuliinatar:
yhteiskunta puuttuu liikaa ihmisten yksityisiin asioihin
tai sitten ihmiset odottavat, että yhteiskunta hoitaa kaikki heidän asiansa?
Tai sitten ihmiset eivät suostu uskomaan että tarvitsevat apua. Taikka heille ei kelpaa normaali apu kun ovat vähän ylemmyydentuntoisia.
Varmaan kaikkia näitä löytyy.
:LOL:
 
Borkku
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja Borkku:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
verot ylös musta ja kunnon palvelut kansalaisille edelleen =) yhteisöllisyyttä, inhimilliset ryhmäkoot tarhassa, koulussa ja työpaikoilla, aitoa välittämistä muista ihmisistä. Suomalaisten perusrehellisyys ja työteliäisyys ovat kärsineet inflaation!!
Niin tää ei varmaan ollu se syy miks voidaan pahoin kuitenka, vai ?
no on siinä osa sitä, ihmisten perusrehellisyys on kadonnut, ja into työntekoon! ei kaikesta voi päästä yli siitä mistä aita on matalin. .ja mä vaan ehdotin myös korjauskonsteja..
suurin ongelma kai on välinpitämättömyys muita ihmisiä kohtaan joka elämänalueella??
Mistä se välinpitättömyys on tullu?

Tuliko meille liian lyhyessä ajassa liian hyvät oltavat ja sen myötä katos se naapuriapu myös.
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja Keittiönoita:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
no on siinä osa sitä, ihmisten perusrehellisyys on kadonnut, ja into työntekoon! ei kaikesta voi päästä yli siitä mistä aita on matalin. .ja mä vaan ehdotin myös korjauskonsteja..
suurin ongelma kai on välinpitämättömyys muita ihmisiä kohtaan joka elämänalueella??
Verojen nostaminen tuskin kannustaa ihmisiä työntekoon. Kun jo nyt monet laskevat, kannattaako mennä ollenkaan töihin vai saako kutakuinkin saman olemalla kotona.

Valtio ei vaan ole vielä ottanut tarpeeksi lainaa, eikä painanut tarpeeksi euroja. Siinä ongelmien syy.
 
Borkku
Alkuperäinen kirjoittaja Keittiönoita:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
no on siinä osa sitä, ihmisten perusrehellisyys on kadonnut, ja into työntekoon! ei kaikesta voi päästä yli siitä mistä aita on matalin. .ja mä vaan ehdotin myös korjauskonsteja..
suurin ongelma kai on välinpitämättömyys muita ihmisiä kohtaan joka elämänalueella??
Verojen nostaminen tuskin kannustaa ihmisiä työntekoon. Kun jo nyt monet laskevat, kannattaako mennä ollenkaan töihin vai saako kutakuinkin saman olemalla kotona.
Mulle jäis loikoillessa hiukan enemmän käteen mitä nyt jää ku teen hommia
 
myös kotiin tuet minimiksi! vain veroja maksamalla valitettavasti pidetään kasassa jonkunnäköinen hyvinvointiyhteiskunta! voi amerikasta sitten katsoa sitä mallia yksilö-painotteisesta elämästä, jos sellainen yhteiskuntarakenne miellyttää niin mikäs siinä.. mä mieluummin otan täkäläisen hyvinvointiyhteiskunnan ja yhteisöllisyyden =)
eli jotain vastinetta myös siitä verojen maksamisesta! =)
 
ihan sama täällä! mutta mieluummin käyn töissä =)

vieras
Alkuperäinen kirjoittaja Borkku:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja Borkku:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
verot ylös musta ja kunnon palvelut kansalaisille edelleen =) yhteisöllisyyttä, inhimilliset ryhmäkoot tarhassa, koulussa ja työpaikoilla, aitoa välittämistä muista ihmisistä. Suomalaisten perusrehellisyys ja työteliäisyys ovat kärsineet inflaation!!
Niin tää ei varmaan ollu se syy miks voidaan pahoin kuitenka, vai ?
no on siinä osa sitä, ihmisten perusrehellisyys on kadonnut, ja into työntekoon! ei kaikesta voi päästä yli siitä mistä aita on matalin. .ja mä vaan ehdotin myös korjauskonsteja..
suurin ongelma kai on välinpitämättömyys muita ihmisiä kohtaan joka elämänalueella??
Mistä se välinpitättömyys on tullu?

Tuliko meille liian lyhyessä ajassa liian hyvät oltavat ja sen myötä katos se naapuriapu myös.

niinpä, sen kun tietäis... kai se on tää raha- ja kateuskeskeinen nykyihminen? =)
 
Juu tuli liian hyvät oltavat, hyvä terveydenhoito esim. jolloin unohdimme kaikki ne ongelmat, joita liiittyi siihen, että ei ollut hyvää terveydenhoitoa - unohdimme, millaisia sairauksia oli kun ei ollut rokotuksia, lääkäreitä eikä antibiootteja. Sitten kun unohtaa nämä kauheudet, joista ihmiset ennenmaailmassa joutuivat kärsimään, niin voi alkaa narista turhista, eikä osaa olla syystä tyytyväinen. Tällaisia syitä on pahoinvointiin. Kuvitellaa, miten ihanaa ihmisten elo on ollut ennen. Eikä tajuta, miten hyvin meillä asiat nykyään on.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras :
Alkuperäinen kirjoittaja Keittiönoita:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
no on siinä osa sitä, ihmisten perusrehellisyys on kadonnut, ja into työntekoon! ei kaikesta voi päästä yli siitä mistä aita on matalin. .ja mä vaan ehdotin myös korjauskonsteja..
suurin ongelma kai on välinpitämättömyys muita ihmisiä kohtaan joka elämänalueella??
Verojen nostaminen tuskin kannustaa ihmisiä työntekoon. Kun jo nyt monet laskevat, kannattaako mennä ollenkaan töihin vai saako kutakuinkin saman olemalla kotona.
myös kotiin tuet minimiksi! vain veroja maksamalla valitettavasti pidetään kasassa jonkunnäköinen hyvinvointiyhteiskunta! voi amerikasta sitten katsoa sitä mallia yksilö-painotteisesta elämästä, jos sellainen yhteiskuntarakenne miellyttää niin mikäs siinä.. mä mieluummin otan täkäläisen hyvinvointiyhteiskunnan ja yhteisöllisyyden =)
eli jotain vastinetta myös siitä verojen maksamisesta! =)
Tuo yhteisöllisyys. Minusta ongelma on, että Suomessa yhteisöllisyys on liian valtiojohtoista. Kasvottomassa järjestelmässä, jossa yhteiskunta on koko yhteisö, myös väärinkäyttö on helpompaa. Pienemmässä yhteisössä sosiaalinen paine asialliseen käytökseen on isompi, joskin siinä tulee sitten muita ikäviä sivujuonteita kyttäyksestä. Mutta jos joku on laskeskellut, että ihmisen aivot ovat sikäli monimutkaiset, että pystyvät käsittelemään noin sadan ihmisen sosiaalisen ympäristön, niin siihen verrattuna yhteiskunta on liian suuri kokonaisuus. Toisaalta en kyllä haluaisi palata mihinkään "vanhan ajan" kyläyhteiskuntaankaan. :|
 
päätön
yhteiskunnalla ei ole varaa, mihin lie menee verorahat.
ennenvanhaan oli kuulema köyhää, mutta oli nuorisolle ohjaajia, tiloja ja toimintaa.
aika harvassa oli ne ongelmanuoret, vaikka asuinkin ns, huonolla alueella :attn:
 
Borkku
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja Borkku:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja Borkku:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
verot ylös musta ja kunnon palvelut kansalaisille edelleen =) yhteisöllisyyttä, inhimilliset ryhmäkoot tarhassa, koulussa ja työpaikoilla, aitoa välittämistä muista ihmisistä. Suomalaisten perusrehellisyys ja työteliäisyys ovat kärsineet inflaation!!
Niin tää ei varmaan ollu se syy miks voidaan pahoin kuitenka, vai ?
no on siinä osa sitä, ihmisten perusrehellisyys on kadonnut, ja into työntekoon! ei kaikesta voi päästä yli siitä mistä aita on matalin. .ja mä vaan ehdotin myös korjauskonsteja..
suurin ongelma kai on välinpitämättömyys muita ihmisiä kohtaan joka elämänalueella??
Mistä se välinpitättömyys on tullu?

Tuliko meille liian lyhyessä ajassa liian hyvät oltavat ja sen myötä katos se naapuriapu myös.
Juu tuli liian hyvät oltavat, hyvä terveydenhoito esim. jolloin unohdimme kaikki ne ongelmat, joita liiittyi siihen, että ei ollut hyvää terveydenhoitoa - unohdimme, millaisia sairauksia oli kun ei ollut rokotuksia, lääkäreitä eikä antibiootteja. Sitten kun unohtaa nämä kauheudet, joista ihmiset ennenmaailmassa joutuivat kärsimään, niin voi alkaa narista turhista, eikä osaa olla syystä tyytyväinen. Tällaisia syitä on pahoinvointiin. Kuvitellaa, miten ihanaa ihmisten elo on ollut ennen. Eikä tajuta, miten hyvin meillä asiat nykyään on.

Naapuria myös sillon autettiin ku mä olin pieni ja lapset hoidettiin porukalla. Aina oli jonkun vanhemmista joku kotona, vaan eihän nykyään olla monissa taloissa naapureiden kans missään tekemisissäkään.
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja päätön:
yhteiskunnalla ei ole varaa, mihin lie menee verorahat.
ennenvanhaan oli kuulema köyhää, mutta oli nuorisolle ohjaajia, tiloja ja toimintaa.
aika harvassa oli ne ongelmanuoret, vaikka asuinkin ns, huonolla alueella :attn:
kyllä, jonnekin ne verorahat menee muualle.. systeemin pyörittämiseen?
 
Yhteistyössä