Miksi onnellisuus voi tehdä surulliseksi ja haikeaksi?

[Klonkku]

Miksi onnellisuus voi tehdä surulliseksi ja haikeaksi?

Miksi on niin vaikeaa olla pelkästään onnellinen joistain asioista?

 

[Pessi]

Pelkää kaiken katoavan tai jotain pahaa tapahtuvan?

 

[Klonkku]

Pelkää kaiken katoavan tai jotain pahaa tapahtuvan?

Hmm... Voihan se monissa asioissa olla niinkin...

Ehkä mun tän hetkiseen onneen kätkeytyy kateutta joka tekee olon haikeaksi :snotty:

 

[LisaMarie]

Kai se on joku tietoisuus siitä, että se ei ole pysyvä olotila?

 

[voi ei]

onpa omituisen monimutkainen ajattelu, ei aukea mulle asti. että elämässä on kaikki hyvin ja on onnellinen mutta miettii, ettei tämä kestä ja on surullinen, kun joskus ehkä 10 vuoden tai 2 viikon päästä joutuu ns. luopumaan tästä hyvästä olotilasta. hohhoijaa.

Minua surettaa että joudun parin vuoden päästä palaamaan töihin, ja lapsen laittamaan hoitoon. yritän olla ajattelematta, keskityn tähän hetkeen.

 

[Ultramariini]

Vaikea kysymys, sellaista puhtaan onnen tai täydellisen hetken tunnetta kokee oikeastaan aika harvoin. Niin ettei mutkuta, sitkuta tai haikaile siihen hetkeen mitään muuta.

Ja kai siinä onnellisuuden rinnalla kulkevassa haikeudessa on jo pelkoa siitä, että tietää onnenkin olevan haurasta. Sen tosiasian tiedostaminen, että koko elämä on haurasta ja voi muuttua silmänräpäyskessä.

Lasten kasvamista sitä seuraa onnellisena ja samaanaikaan se on hyvin haikea tunne.
Kun katsoo edellään iloisena juoksevaa lasta, sitä lastaan katsoo iloisena ja onnellisena lapsen hyvästä mielestä. Ja samalla joskus kurkkua kuristaa se tunne, kun tietää, että se lapsi astelee yhä ulommaksi kotipiiristä... niin ohikiitävän hetken ovat lapset pieniä :'(

 

[Klonkku]

onpa omituisen monimutkainen ajattelu, ei aukea mulle asti. että elämässä on kaikki hyvin ja on onnellinen mutta miettii, ettei tämä kestä ja on surullinen, kun joskus ehkä 10 vuoden tai 2 viikon päästä joutuu ns. luopumaan tästä hyvästä olotilasta. hohhoijaa.

Minua surettaa että joudun parin vuoden päästä palaamaan töihin, ja lapsen laittamaan hoitoon. yritän olla ajattelematta, keskityn tähän hetkeen.

Miksi ei sais ajatella monimutkaisia? Onko siinä jotain pahaa, jos yrittää miettiä omia tunteitaan ja sitä, mistä ne tulee? En minäkään tulevaisuutta murehdi, ainakaan tietoisesti, mutta silti vain on haikea olo...

 

[Klonkku]

Lasten kasvamista sitä seuraa onnellisena ja samaanaikaan se on hyvin haikea tunne.
Kun katsoo edellään iloisena juoksevaa lasta, sitä lastaan katsoo iloisena ja onnellisena lapsen hyvästä mielestä. Ja samalla joskus kurkkua kuristaa se tunne, kun tietää, että se lapsi astelee yhä ulommaksi kotipiiristä... niin ohikiitävän hetken ovat lapset pieniä :'(

Tämä on kyllä niin totta kuin voi olla =) Hyvin kirjoitettu!

 

[Pessi]

onpa omituisen monimutkainen ajattelu, ei aukea mulle asti. että elämässä on kaikki hyvin ja on onnellinen mutta miettii, ettei tämä kestä ja on surullinen, kun joskus ehkä 10 vuoden tai 2 viikon päästä joutuu ns. luopumaan tästä hyvästä olotilasta. hohhoijaa.

Minua surettaa että joudun parin vuoden päästä palaamaan töihin, ja lapsen laittamaan hoitoon. yritän olla ajattelematta, keskityn tähän hetkeen.

Hieno taito jos pystyt elämään aina hetkessä. Minä en osaa.

 

[Klonkku]

onpa omituisen monimutkainen ajattelu, ei aukea mulle asti. että elämässä on kaikki hyvin ja on onnellinen mutta miettii, ettei tämä kestä ja on surullinen, kun joskus ehkä 10 vuoden tai 2 viikon päästä joutuu ns. luopumaan tästä hyvästä olotilasta. hohhoijaa.

Minua surettaa että joudun parin vuoden päästä palaamaan töihin, ja lapsen laittamaan hoitoon. yritän olla ajattelematta, keskityn tähän hetkeen.

Hieno taito jos pystyt elämään aina hetkessä. Minä en osaa.

Mä en pääse edes irti meneestä :ashamed:

 

[Ultramariini]

onpa omituisen monimutkainen ajattelu, ei aukea mulle asti. että elämässä on kaikki hyvin ja on onnellinen mutta miettii, ettei tämä kestä ja on surullinen, kun joskus ehkä 10 vuoden tai 2 viikon päästä joutuu ns. luopumaan tästä hyvästä olotilasta. hohhoijaa.

Minua surettaa että joudun parin vuoden päästä palaamaan töihin, ja lapsen laittamaan hoitoon. yritän olla ajattelematta, keskityn tähän hetkeen.

Hieno taito jos pystyt elämään aina hetkessä. Minä en osaa.

harva kai sen hallitsee ja sekään ei ole varmaan vakaana pysyvä "taito" Toisissa vaiheessa ehkä sellainen hetkeen tarttuminen ja siinä pysyminen on helpompaa. Ja sitten sitä joutuu taas uudestaan opettelemaan,
mulla ainakin elämänmittainen koulu tuollaisen -tässä ja nyt- taidon opetteluun.