Miksi oletetaan, että lapsi on mielenvikainen/epäkehittynyt/huono ihminen, jos äiti on nuori?

Alkuperäinen kirjoittaja Äiti92;24852883:
Minua ainakin kiinnostaisi puistossa tm. vaihtaa vanhempien äitien kanssa kokemuksia, mutta en viitsi edes mennä puhumaan heille, koska minua katsotaan niin pahasti jo heti kättelyssä. Sitäpaitsi, vanhemmilla äideillä usein on jo tarpeeksi ystäviä joilla on lapsia, joten heille ei tule yksinäisyyttä. (kai) Näin olettaisin. Kuitenkin, meillä nuorilla niitä ystäviä on niin vähän ja suurin osa lapsettomia, että sitä kaipaisi muita äitejä.
Tuo on kyllä harmi juttu.: /

Tietty riippuu leikkipuistostakin, useinhan täällä kuulee varttuneemmiltakin äideiltä kuinka vaikea siellä on solmia mitään kontakteja kun kaikki ovat jo valmiiksi kuppikunnittain ja uusia tulokkaita katsellaan kuin halpaa makkaraa. Leikkipuisto (& perhekerho yms)kulttuuri on välillä vähän...

Mutta se on kyllä totta että silloin kun omasta ikäluokasta ja vanhoista kavereista about kellään ei ole perheen perustaminen vielä mielessäkään, sitä on varmasti luonnostaan yksinäisempi kuin se joka hankkii lapsensa siinä iässä että jokatoinen kavereista tuntuu olevan samaan aikaan raskaana. Silloin lapsen saaminen vaikuttaa sosiaalisiin suhteisiin ihan erilailla.

Meillä yhden tytön päiväkotikaverin äiti oli juuri kerennyt täyttämään 17v kun sai lapsensa. Hän tykkäsi kovasti kun avoimella päiväkodilla järjestettiin tuollaisia nuorten äitien päiviä missä sai tutustua muihin alueen nuoriin äiteihin ja sitä kautta sisälle muuhunkin lapsiperheiden toimintaan. Kieltämättä tuo, nyt 19v nuori nainen näyttää ihan 15v tytöltä ja varmasti häntä usein luullaan tyttärensä isosiskoksi. Mutta silti hän on löytänyt oman paikkansa muiden alueen lapsiperheiden joukosta enkä usko että häntä katsellaan mitenkään alaspäin. päinvastoin olen kuullut ihailua siitä miten kypsä ja reipas äiti hän on nuorensä iästään huolimatta. =)
 
En tarkoittanut tuolla mummolaan hoitoon lauseellani sitä, että joka viikonloppu tai useasti, vaan sillä, että jos kerran parissa kuukaudessa tai harvemmin menee sinne hoitoon. Mekin käymme mummolassa koko perheen voimin sillä asuvat nii kaukana. Ja vaikka käymme siellä n. joka toinen viikonloppu ei tarkoita sitä, että me lähdemme aina juhlimaan. Hyvin harvoin menemme mihinkään.

Ja ystäväni tekevät tota, että mennää tupakalle ja jätetään lapsi huutamaan, en moiti sitä, mutta en myöskään sano tietäväni miltä se lapsesta tuntuu. Jos minä joskus harvoin menen tupakalle, pidän huolen, ettei lapsi ala huutamaan, vaan että hänellä on muuta virikettä, eikä ole toistaiseksi vielä raivaria siitä saanutkaan. Kuitenkin lapsi on jatkuvasti näköpiirissäni ikkunan läpi. Itse tuota huutonukuttamista en harrasta, ei yksinkertaisesti riitä luonto antaa lapsen huutaa yksinänsä. Yleensä teen niin, että laitan lapsen sänkyyn ja tutin tarvittaessa, niin ei ainakaan vielä ole huutamista aloittanut vaan nukahtanut tyytyväisenä.
 
"Noh"
Minusta tuo baari-vertailu on myös äärimmäisen tyhmää.

Vaikken itse viihdy baareissa. En näe siinä mitään pahaa jos viihtyy esim. tanssimassa baareissa. Eihän sana BAARI tarkoita automaattisesti ääretöntä kännin vetämistä tai örveltämistä.

Ihan samalla tavalla jonkun vanhemman äidin lapsi voi olla siellä mummolassa jotta äiti pääsee sienestämään, shoppailemaan toiseen kaupunkiin, pääsee konserttiin jne. Tuskin se lapsi siellä mummolassa miettii ja tuomitsee äitiään sen perusteella miten se oman aikansa hyödyntää.

Mulla on esim. 1 tuttu joka on hurahtanut tanssimiseen, 4 iltana viikossa 3 tunnin treenit + viikonloppuisin leirejä. 1 tuttu taas tekee hirveästi käsitöitä kotona. Menee ihan omiin maailmoihinsa kun ottaa puikot käteensä ja silloin lapset eivät saa häiritä, äidiltä ei saa suurinpiirtein silloin kysyäkään mitään.

Eli olisko kuitenkin tärkeämpää että sen lapsen kanssa kun on, niin sitten kanssa on. Oikeasti läsnä. Uskon että tälläkin palstalla on monta äitiä jotka notkuu täällä tunti tolkulla päivittäin ja kun lapsi pyytää äitiä tekemään palapeliä kanssaan äiti sanoo "joo, joo, kohta.."
 
"sama"
Alkuperäinen kirjoittaja Horuksen silmä;24852955:
Varmaan jos asuu jossain Kyseenalaisessa lähiössä tuo on hyvinkin mahdollista. Mun tuntemat vanhemmat äidit jotka tupakoi, menee aina tupakalle mahdollisimman kauaksi lapsistaan, mieluiten niin ettei lapset edes näe äidin tupakointia.
Mutta yleinen havaintoni on kuitenkin se kuinka nuoret äidit tupakoivat pienten lasten vierellä.
Ihan hyvällä alueella asun. Nuoret äidit ovat täällä yliopisto-opiskelijoita ja osa nyt amk:sta valmistuneita "ylemmän sosiaaliluokan" väkeä.
Ehkä mä en vaan tunne tuollasia lähiöröökaajia sitten.:)
Nuo nyt on kunnon reippailijoita eikä yksikään edes tupakoi.
 
"Piparnakkeli"
Tuossa voin olla kyl samaa mieltä. Ei ole kerhoihin ym. asiaa kun siellä oikeasti tulee ihan paska olo kun on minä, nuori äiti ja sitten ne muut... Onneksi muita kontakteja pitkin saa lapsille kavereita eikä ole pakko kärvistellä noissa, ja alkaa hiljalleen muutkin ikäluokkani edustajat saada lapsia niin eiköhän tämä tästä, tarvitse olla enää se ainoa.

En tosiaan ole kokenut tällaista "syrjintää" missään muualla kuin vanhemmuuden saralla. Joku ihmeen pakko lokeroida, kilpailla ja tehdä niistä reimoista ja liberoista maailman suurin juttu...
 
höps
Missä mulkerokerhoissa te käytte? En ole ikinä törmännyt mihinkään nyrpeisiin katseisiin ja syrjintään?! Päinvastoin, tunnen oikeastaan pienen ylpeydentuulahduksen kun olen nuorin, nuorempi ikähän on positiivinen asia, ainakin minun mielestä! :D
Ehkä tämä on itsetuntojuttu sitten, te kuvittelette että teitä syrjitään.
Mä ainakin pää pystyssä ponnari viuhuten juttelen kaikkien kanssa ja yhdessä nauretaan ja pidetään mukvia jutusteluita. Ne hartiat lyntässä epävarman oloset helposti jää toki "seinäruusuksi" ja ehkä kuvittelevat että heitä jotenkin syrjitään. Tuskinpa vaan. Mukaan vaan. Yleensä vanhemmat naiset ihailee nuorta ikää eikä päinvastoin. :D Aika moni kuitenkin haluaisi olla nuorempi/nuorekkaampi! :)
 
[QUOTE="sama";24852970]Ihan hyvällä alueella asun. Nuoret äidit ovat täällä yliopisto-opiskelijoita ja osa nyt amk:sta valmistuneita "ylemmän sosiaaliluokan" väkeä.
Ehkä mä en vaan tunne tuollasia lähiöröökaajia sitten.:)
Nuo nyt on kunnon reippailijoita eikä yksikään edes tupakoi.[/QUOTE]

Lähiöröökaajiin törmää väkisinkin työpaikoilla, opiskellessa, busseissa jne vaikka ei heitä itse tuntisikaan. Todennäköisesti yliopistossa opiskelevat nuoret äidit tietävät tupakan haitallisuudesta ja haluavat näin myös kantaa vastuunsa paremmin kun nuori äiti joka kyseenalaistaa kaikki tupakanvastaiset tutkimukset. Tai kokee rentoutumisen tarkoittavan 2% kännejä.
 
Itse olin aikanani nuori äiti. Koskaan ei mua syrjitty äitipiireissä ikäni takia. Uskon, että neuvolassakin minuun suhtauduttiin, kuten muihinkin esikoisen saaneisiin ja seuraavan kohdalla, kuin muihinkin 2 lapsen äiteihin.

Mitä tulee perhekerhoihin yms., niin harvemmin niissä edes äitien ikä oli puheena. Muistan kerrankin, kun täytin 21 vuotta, niin pihapiirissa osa oli todella yllättyneitä, kun luulivat minun olevan samaa ikäluokkaa kuin itsekin. Eli uskon, että äidin omalla käytöksellä on enemmin asiaa kuin iällä.
 
Mitä noihin kerhoihin ja leikkipuistoihin tulee niin usein on saanut lukea sitä kun äiti kokee että häntä syrjityään koska hän hän on liian nuori/vanha, muita hoikempi/lihavampia, varakkaampi/köyhempi jne. Mahtaakohan näillä asioilla loppupelissä olla mitään tekemistä sen kanssa että ko ihmistä ei olla otettu hänen toivomallaan tavalla vastaan? Vai ovatko ne vaan ihmisen itsensä keksimiä selityksiä tapahtuneelle.

Onko syy enemmänkin ihmisen epärealistisissa odotuksissa sen vastaanoton suhteen, suomalaisten yleisessä tuppisuu-luonteessa, siinä että kukaan ei kunnolla edes huomannut tämän äidin mukaan tuloa, siinä että muilla oli juuri joku juttu kesken jne.

Tai siis kun itse mietin niin en osaa ajatella että jättäisin johonkin, miellyttävältä tuntuvaan ihmiseen tutustumatta hänen ikänsä, ulkonäkönsä tai vaikka vaatetuksensa takia. Tosin on sellaisia hetkiä jolloin en ole sen aktiivisemmin vastaanottamassa uusia tulokkaita koska on juuri jotan muuta tekeillä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Äiti92;24853014:
Ja tuosta tupakoinnista vielä sen verran, että minulla ei tulisi mieleenikään tupakoida lapsen aikana tai vaunuillessa. Yleensä suoritan paheeni silloin kun lapsi nukkuu.
Plussat siitä sulle. Tosin voisit varmaan kokonaan lopettaakin paheesi, jo pelkkä tupakoiminen on haitaksi lapsellesi, vaikka polttaisitkin lapsesi nukkuessa.
 
"mamma"
Alkuperäinen kirjoittaja Äiti92;24852883:
Minua ainakin kiinnostaisi puistossa tm. vaihtaa vanhempien äitien kanssa kokemuksia, mutta en viitsi edes mennä puhumaan heille, koska minua katsotaan niin pahasti jo heti kättelyssä. Sitäpaitsi, vanhemmilla äideillä usein on jo tarpeeksi ystäviä joilla on lapsia, joten heille ei tule yksinäisyyttä. (kai) Näin olettaisin. Kuitenkin, meillä nuorilla niitä ystäviä on niin vähän ja suurin osa lapsettomia, että sitä kaipaisi muita äitejä.
En nyt kyllä oikein ymmärrä että miten nuo "muut äidit" tietävät että a)olet lapsen äiti ja b)olet vasta 19v. Huudatko sen siellä puistossa kaikille että sitten tietävät nämä asiat varmasti vai onko kaikilla muilla telepaattisia kykyjä. Jos heti kättelyssä ilmoitat nämä asiat niin en yhtään ihmettele että sinua katsotaan kummasti, sehän ON outoa käytöstä. Toisaalta jos luulet että he osaavat lukea ajatuksesi niin sekin ON outoa.

Olisikohan tässä nyt käynyt niin että SINÄ oletat mitä muut ajattelevat ja tuomitset sitten heidät omien olettamuksiesi perusteella?

Olet varmasti ihan hyvä äiti nyt 19v:na mutta olisit ollut erilainen äiti jos olisit saanut esikoisesi vasta 40v:na. Kukaan ei voi tietää olisiko jompikumpi ikä ollut juuri sinulle parempi. Itse voit vaikuttaa siihen minkälainen äiti olet juuri nyt mutta myös siihen miten muut sinut näkevät. Jos oletat että kaikki kohtelee sinua karsaasti ja istut ja mökötät jossakin puiston nurkassa niin ajattelevat juuri niin kuin oletatkin. Mene mielummin itse hymyilevänä juttelemaan ja kerro sitten pikkuhiljaa omat asiasi siinä määrin kuin se on sinulle luontevaa ja tilanne sallii. Nämä sosiaaliset taidot nimittän lisäänytvät usiella iän myötä joten olisikohan sinulla siinä vähän parannettavaa??
 
Yritetty on! Siitä tulee vain pelkkä harrastus.. (lopettamisesta) Mies polttaa, niin vaikea pitää itsellä itsekuri.

Noista kerhoista sen verran, että en edes tiedä on täälläpäin muita kerhoja kuin nuoret vanhemmat plaa joku joka on kerran kuukaudessa. Neuvola ei pahemmin minulle ole kertonut äiti-lapsi piireistä tms. Joten, ehkä neuvolassakin se vika, ettei kerro noista.
 
weerr
Ei millään pahalla, mutta miksi sinä, Horuksen silmä, jokaisessa nuoria äitejä koskevassa ketjussa tulet sanomaan samat asiat? Tiedät varmaan, että läheskään kaikki nuoret äidit ei polta, ja nekin, jotka polttaa, ei kuitenkaan kaikki polttele missä sattuu tai raskaana ollessa.
 
"niin"

Jotkut jotka ovat epävarmoja omasta iästään usein tulevat joka ketjuun selittelemään. Ei horus hauku mutta huomaa sen sävyn kyllä mitä jokaisessa ikäketjussa on. :)
 
Olen yrittänyt jutella muille, enkä ole kertonut elämänkertaani kättelyssä tai ollenkaan, mutta joskus yksi äiti sanoi minulle suoraan, että "keskittyisit vähän vähemmän ulkonäköösi ja enemmän muihin asioihin" Tiedä sitten mitä tuolla tarkoitti. Sillä silloin olin vain meikannut, hiukset ponnarilla, kollarit ja takki. Lapsi oli silloin sylissäni, että ei voinut siitäkään johtua, joten tiedä sitten?
Teki mieli kysyä, että on tainnut mennä hiekkaa vaginaan, mutta en sitten viitsinyt ja poistuin paikalta.
 
Meery
Alkuperäinen kirjoittaja Horuksen silmä;24852955:
Varmaan jos asuu jossain kyseenalaisessa lähiössä tuo on hyvinkin mahdollista. Mun tuntemat vanhemmat äidit jotka tupakoi, menee aina tupakalle mahdollisimman kauaksi lapsistaan, mieluiten niin ettei lapset edes näe äidin tupakointia.
Mutta yleinen havaintoni on kuitenkin se kuinka nuoret äidit tupakoivat pienten lasten vierellä.
Mikä pakkomielle täällä palstalla on noihin lähiöihin? "jossain kyseenalaisessa lähiössä". Onko ne tosiaan ainoita paikkoja jossa tapahtuu jotain??? Avatkaapa ne silmänne.
Ja tosiaan, itse olen myöskin nähnyt useammin 30+ äitejä tupakka suussa vaunuja työntelemässä kuin nuoria.
 
nööööööf
Alkuperäinen kirjoittaja Äiti92;24853111:
Olen yrittänyt jutella muille, enkä ole kertonut elämänkertaani kättelyssä tai ollenkaan, mutta joskus yksi äiti sanoi minulle suoraan, että "keskittyisit vähän vähemmän ulkonäköösi ja enemmän muihin asioihin" Tiedä sitten mitä tuolla tarkoitti. Sillä silloin olin vain meikannut, hiukset ponnarilla, kollarit ja takki. Lapsi oli silloin sylissäni, että ei voinut siitäkään johtua, joten tiedä sitten?
Teki mieli kysyä, että on tainnut mennä hiekkaa vaginaan, mutta en sitten viitsinyt ja poistuin paikalta.
Niin, kai itsekin huomaat että nainen oli kateellinen? Etkä huomaa?
Nuori kaunis ja huoliteltu äiti istuu rakkaan lapsen kanssa, mitä muuta siitä voi tuntea kuin kateutta tai ihailua? Jos joku tuohon tulee tuhahtelemaan jotain ei kyse vaan voi olla mistään muusta. :)
 
Mikä pakkomielle täällä palstalla on noihin lähiöihin? "jossain kyseenalaisessa lähiössä". Onko ne tosiaan ainoita paikkoja jossa tapahtuu jotain??? Avatkaapa ne silmänne.
Kyseenalainen lähiö on lähiö missä todellakin tapahtuu jatkuvasti jotain. Kaikki lähiöt eivät ole sellaisia. Silmät auki kulkiessa tietää kyllä missä lähiöissä ne sossunasiakkaat ja elämäntapatyöttömät useimmiten asuvat. Ja niiden joukosta varmaan bongaa kypsiä äitejä lapsineen tupakka suussa.
 
"vieras"
Alkuperäinen kirjoittaja Horuksen silmä;24853013:
Lähiöröökaajiin törmää väkisinkin työpaikoilla, opiskellessa, busseissa jne vaikka ei heitä itse tuntisikaan. Todennäköisesti yliopistossa opiskelevat nuoret äidit tietävät tupakan haitallisuudesta ja haluavat näin myös kantaa vastuunsa paremmin kun nuori äiti joka kyseenalaistaa kaikki tupakanvastaiset tutkimukset. Tai kokee rentoutumisen tarkoittavan 2% kännejä.
No nyt mä tajusin, sä olet provo.. :) :D
Eilen luin pari kommenttiasi, enkä päässyt oikein selville oletko lintu vai kala (eli tyhmä vai provo) mutta tässä keskustelussa se on kyllä ihan selvää.
 
Meery
Alkuperäinen kirjoittaja Horuksen silmä;24853130:
Kyseenalainen lähiö on lähiö missä todellakin tapahtuu jatkuvasti jotain. Kaikki lähiöt eivät ole sellaisia. Silmät auki kulkiessa tietää kyllä missä lähiöissä ne sossunasiakkaat ja elämäntapatyöttömät useimmiten asuvat. Ja niiden joukosta varmaan bongaa kypsiä äitejä lapsineen tupakka suussa.
Oletko katkera jostain? Et vaikuta siltä että olisit ihan tyytyväinen omaan elämääsi.
Ja varmaan niitä äitejä tupakka suussa voi bongata mistä tahansa.
 
Niin, voi kai asia noinkin olla, mutta sen jälkeen ei ole ollut kauheasti mielenkiintoa mennä ihmisille juttelemaan, vaan olen mielummin rypenyt itsesäälissä ja näin. :D
Se on tietysti oma vika. Ja vois tänään oikeen puistossa repästä ja mennä jollekkin juttelemaan. Hah, toivotaan ettei tuu "pakkeja".. 8)
 
Alkuperäinen kirjoittaja Äiti92;24853111:
Olen yrittänyt jutella muille, enkä ole kertonut elämänkertaani kättelyssä tai ollenkaan, mutta joskus yksi äiti sanoi minulle suoraan, että "keskittyisit vähän vähemmän ulkonäköösi ja enemmän muihin asioihin" Tiedä sitten mitä tuolla tarkoitti. Sillä silloin olin vain meikannut, hiukset ponnarilla, kollarit ja takki. Lapsi oli silloin sylissäni, että ei voinut siitäkään johtua, joten tiedä sitten?
Teki mieli kysyä, että on tainnut mennä hiekkaa vaginaan, mutta en sitten viitsinyt ja poistuin paikalta.
No silloin oli kyllä pahasti vikaa siinä kyseisessä äidissä. Rohkenen veikata että noin käyttäytyvä äiti ei ole kovin suosittu muidenkaan varttuneempien äitien keskuudessa...

Mutta tuskin kaikki muut nyt samanlaisia on, eli rohkeasti yrittämään niin varmaan sitä löytää mukaviakin äitituttuja.
 
Ei millään pahalla, mutta miksi sinä, Horuksen silmä, jokaisessa nuoria äitejä koskevassa ketjussa tulet sanomaan samat asiat? Tiedät varmaan, että läheskään kaikki nuoret äidit ei polta, ja nekin, jotka polttaa, ei kuitenkaan kaikki polttele missä sattuu tai raskaana ollessa.
Onko oikolukemisessa ongelmia? Olen jokaisessa ketjussa mihin osallistun sanonut kyllä etten väitä kaikkien nuorien äitien tupakoivan. Joten älähän laita sanoja suuhuni. Suurin osa nuorista äideistä ei varmaankaan polta.
 
Meery
Alkuperäinen kirjoittaja Horuksen silmä;24853171:
Onko oikolukemisessa ongelmia? Olen jokaisessa ketjussa mihin osallistun sanonut kyllä etten väitä kaikkien nuorien äitien tupakoivan. Joten älähän laita sanoja suuhuni. Suurin osa nuorista äideistä ei varmaankaan polta.
Ja silti ne jotka polttavat ovat näitä kyseenalaisten lähiöiden nuoria äitejä?
Ai että kun oot muuten ärsyttävä tyyppi.
 
Yhteistyössä