Miksi olen katkera synnytyksestä, en pysty lukemaan muiden tarinoita normaalisti sujuneista synnytyksistä

koska mulla tulee vihan tunteita niistä. Rupean jopa mielessäni halveksimaan niitä joilla synnytys mennyt normaalisti.
Minulla siis pitkä synnytys, kipeä ja päätyi leikkaukseen josta myös paljon kipua. Itkin monta päivää sairaalassa tapahtuneita ja nyt on jo ihan ok olo, mutta edelleen ilmeisesti jokin vaivaa. En edes ole mitään katkeraa sorttia joten nuo olot hämmästyttää itseänikin.

Olen menossa juttelemaan synnytyksestä sairaalaan piakkoin, ilmeisesti hyvä juttu.

Muilla samanlaisia tuntemuksia?

 

Ja ajatukset mitä tulee on todella katkeria, esimerkiksi "tuo ei kivusta tiedä mitään", "olkoot tuo onnellinen kun sai normaalin synnytyksen eikä käynnistettyä kipeää ja leikkausta" ja sellaisia. Aivan naurettavia ajatuksia ja hävettää.
Sitten päätin, etten enää lue mitään muiden synnytyksistä, kun tulee vain paha olo.

 

Johtuisiko nuo ajatukset nyt raskauden aiheuttamasta herkistymisestä, itsellä oli samanlaisia ajatuksia imettämisestä kun eka imetys meni pieleen, itku tuli kuukausia synnytyksen jälkeen. Keskustele asia perin pohjin kätilön kanssa tai puhu miehelle tai ystäville, kerrot kaiken mikä jäi kalvamaan ja sitten siihen auttaa aika.

 

Mulle tuli kans oman käynnistyksen ja kiireellisen sektion jälkeen paha olo muiden helpoista kokemuksista. Itsestä tuntui hirveän epäreilulta. Jossain määrin nuo tunteet siis ok, mutta ei saisi jäädä liiaksi vaivaamaan ja katkeroittamaan.

 

"kiva" kuulla etten ole ainoa. : /
Pelkään että tuollaiset jäävät päähäni. En jotenkin ole päässyt sen yli vaikka välillä tulee hetkiä kun ei ole mitään hampaankolossa. Sitten yhtäkkiä saattaa alkaa ärsyttämään, tuntuu jopa vihaa ja ristiriitaisia tuntemuksia.

 

Voi jumalauta. Kysymys on vain huonosta itsetunnosta. Ja siitä että kaikilla asiat ei mene samalla tavalla. Ole onnellinen että olet saanut terveen lapsen.

 

[QUOTE="vieras";28439273]Voi jumalauta. Kysymys on vain huonosta itsetunnosta. Ja siitä että kaikilla asiat ei mene samalla tavalla. Ole onnellinen että olet saanut terveen lapsen.[/QUOTE]

Viitsinkö edes vastata mitään...

 

Et tosiaan ole ainoa ap. Minullakin oli pitkä ja vaikea synnytys, joka päätteksi vauva joutui tehohoitoon ja sen päälle ei imettäminenkään onnistunut. Huonekaverilla oli nopea, kivuton(!) ja helppo synnytys, hänellä maitoa suorastaan tursusi jne. Mulla meinasi järki sumeta, kun vitutti se tilanne niin paljon; itsellä ei onnistunut mikään ja toisella kaikki. (molemmat oltiin ensisynnyttäjiä) Mutta ne tunteet haalistuu ajan myötä. Toki vieläkään en omaa synnytystä mielelläni muistele ja pieni ketkeruus nousee mieleen kun kuulen juttuja normaalisti sujuneista synntyksistä. Lapsi täyttää loppukesällä 3 vuotta.

 

[QUOTE="iita";28439293]Et tosiaan ole ainoa ap. Minullakin oli pitkä ja vaikea synnytys, joka päätteksi vauva joutui tehohoitoon ja sen päälle ei imettäminenkään onnistunut. Huonekaverilla oli nopea, kivuton(!) ja helppo synnytys, hänellä maitoa suorastaan tursusi jne. Mulla meinasi järki sumeta, kun vitutti se tilanne niin paljon; itsellä ei onnistunut mikään ja toisella kaikki. (molemmat oltiin ensisynnyttäjiä) Mutta ne tunteet haalistuu ajan myötä. Toki vieläkään en omaa synnytystä mielelläni muistele ja pieni ketkeruus nousee mieleen kun kuulen juttuja normaalisti sujuneista synntyksistä. Lapsi täyttää loppukesällä 3 vuotta.[/QUOTE]

Kuulostaakin aika hurjalta tuo kaikki. Mulla imetys sujui, mutta voin vain kuvitella niissä masentuneissa olotiloissa ja hormonimyrskyissä fiiliksen, kun maito ei lähde tulemaan kunnolla ja vieressä kaikki menee niin ihanasti. Hali*

 

Kyse ei ole vain huonosta itsetunnosta, vaan surutyöstä. Toki voit itse vaikuttaa surutyön kulkuunkin.

Itsellä on ollut äärimmäisen vaikea vauva-aika. Olin pari vuotta helvetin katkera jos näin tavallisen vauvaperheen jossain, esim. kaupassa tai neuvolassa. Meidän vauva kirkui kaarella AINA ja mitään syytä ei löytnyt. Allergiat, sairaudet ja refluksit; kaikki tutkittiin, mitään ei löytynyt. Emme saaneet ensimmäiseen kolmeen kuukauteen katsoa vauvaa silmiin kun kivutonta hetkeä ei ollut. Vaunulenkillä lapsi nukahti kirkumiseen, nukkui 20min ja heräsi kirkumaan. Neuvolassa kirkui. Kotona kirkui. Yöllä, päivällä, aina.

Salli kaikki tunteet itsellesi. Voit ikään kuin tarkkailla itseäsi: onpas kummallista, että koen näin vahvaa tunnetta tämmöisestä asiasta. Hyväksy se tunne ja ajattele, että siitä voi päästä yli. Et voinut itse vaikuttaa asiaan. Ja onhan se ihan älyttömän epäreilua, että toiset käyvät synnärillä tekemässä plussapisteitä ja toiset kärsivät henkihieverissä ja saavat ehkä loppuelämään vaikuttavia fyysisiä vammoja. Hyvä, että olet menossa juttelemaan! Voimia sinulle!

 

[QUOTE="a.p";28439320]Kuulostaakin aika hurjalta tuo kaikki. Mulla imetys sujui, mutta voin vain kuvitella niissä masentuneissa olotiloissa ja hormonimyrskyissä fiiliksen, kun maito ei lähde tulemaan kunnolla ja vieressä kaikki menee niin ihanasti. Hali*[/QUOTE]

Kiitos. Olihan se aikamoista. Itse uskon että pääsyy niihin katkeriin tunteisiin oli ihan puhtaasti oma järkytykseni synnytyksen kulusta. En siis ollut ihan tolallani plus tietysti hormonit ja monen vuorkokauden univaje siihen päälle. Ja sitten kova huoli vauvan hyvinvoinnista, kun syöttöpunnituksissa paino ei koskaan ollut noussut grammaakaan ts. vauva ei saanut maitoa.

Mutta pääasia toki, että sain lopulta syliini elävän ja terveen lapsen.

 

Kerroppa miten nuo katkerat ajatukset mahtavat auttaa sinua tuossa tilanteessa ja miten se on sinulta pois jos joku toinen saa asian helpommin suoritettua? Olisko sinun helpompi suhtautua tuohon kipuun jos se olisi kaikilla yhtä paha vai onko se toisen kivuttamuus mielestäsi lisännyt sinun kipuasi?
Et voi tietää miten huonosti noilla suht vähäkipuisen synnytyksen kokeneilla ihmisillä menee muilla elämän osa-alueilla joten kannattaa yrittää unohtaa tuo katkeruus.

 

Kerroppa miten nuo katkerat ajatukset mahtavat auttaa sinua tuossa tilanteessa ja miten se on sinulta pois jos joku toinen saa asian helpommin suoritettua? Olisko sinun helpompi suhtautua tuohon kipuun jos se olisi kaikilla yhtä paha vai onko se toisen kivuttamuus mielestäsi lisännyt sinun kipuasi?
Et voi tietää miten huonosti noilla suht vähäkipuisen synnytyksen kokeneilla ihmisillä menee muilla elämän osa-alueilla joten kannattaa yrittää unohtaa tuo katkeruus.

No eivät kai ne autakaan, siksi haluan ne ajatukset pois. Siitähän tässä juuri oli kyse kun ei omastakaan mielestä se ole minulta pois ja ajatukset vain pahentavat oloa.

Kai ymmärsit, että aloitin tämän ketjun juuri siksi, koska pidin katkeruuttani ikävänä asiana jota en saa pois päältä ja siksi halusin kuulla onko muilla ollut samoja ajatuksia ja onko muita jotka pystyvät ymmärtämään/samaistumaan noihin.

 

[QUOTE="a.p";28439448]No eivät kai ne autakaan, siksi haluan ne ajatukset pois. Siitähän tässä juuri oli kyse kun ei omastakaan mielestä se ole minulta pois ja ajatukset vain pahentavat oloa.

Kai ymmärsit, että aloitin tämän ketjun juuri siksi, koska pidin katkeruuttani ikävänä asiana jota en saa pois päältä ja siksi halusin kuulla onko muilla ollut samoja ajatuksia ja onko muita jotka pystyvät ymmärtämään/samaistumaan noihin.[/QUOTE]

Juu en minä v**tuilu tarkoituksessa vastannutkaan. Tarkoitus oli vaan selvittää että oletko miettinyt että onko muiden elämä välttämättä kuitenkaan sitä kuuluisaa ruusuilla tanssimista vaikka yksi asia onnistuisikin helposti. Jotkut kun keskittyvät niin pahasti omaan oloonsa että kenenkään asiat eivät voi olla enää huonommin. Eikös se ole niin että ongelman myöntäminen on ensimmäinen askel parantumiseen?

 

Juu en minä v**tuilu tarkoituksessa vastannutkaan. Tarkoitus oli vaan selvittää että oletko miettinyt että onko muiden elämä välttämättä kuitenkaan sitä kuuluisaa ruusuilla tanssimista vaikka yksi asia onnistuisikin helposti. Jotkut kun keskittyvät niin pahasti omaan oloonsa että kenenkään asiat eivät voi olla enää huonommin. Eikös se ole niin että ongelman myöntäminen on ensimmäinen askel parantumiseen?

Anteeksi ymmärsin väärin.
Ihan hyviä mietteitä minulle kyllä.

 

Niin joo, itsellä ollut kohtuu helpot synnytykset(käynnistyksistä huolimatta) mutta 2 lasta kolmesta joutunut teholle suoraan synnytyssalista joten eipä se helppo synnytys anna takeita että kaikki silti menee hyvin.

 

Kerroppa miten nuo katkerat ajatukset mahtavat auttaa sinua tuossa tilanteessa ja miten se on sinulta pois jos joku toinen saa asian helpommin suoritettua? Olisko sinun helpompi suhtautua tuohon kipuun jos se olisi kaikilla yhtä paha vai onko se toisen kivuttamuus mielestäsi lisännyt sinun kipuasi?
Et voi tietää miten huonosti noilla suht vähäkipuisen synnytyksen kokeneilla ihmisillä menee muilla elämän osa-alueilla joten kannattaa yrittää unohtaa tuo katkeruus.

IHANKO TOTTA?! :headwall:
Ihminen on siitä kummalinen otus, että se kaipaa empatiaa. Jos on kokenut jotain mitä uskoo, etteivät muut voi ymmärtää niin se vetää katkeraksi. Oma napaista? Kyllä. Inhimillistä? Erittäin. Nykymaailma on pullollaan mindfulness, mediaatio yms. tekniikoita, joissa pyritään oppimaan elämään hetkessä, eikä "minä, minä, minä, minä, minä" -maailmassa. Minä-lähtöisyys on kuitenkin tervettä ja luo pohjan selviämiselle.

Ap:hän tunnistaa omat fiiliksensä ja tekee asialle jotain! Way to go!

 

Ensimmäinen oli vaikea synnytys, joka johti synnytyksen jälkeiseen jonkinasteiseen masennukseen, jota en silloin tunnistanut. Koin olevani kivuliaan synnytyksen jälkeen yksin tunnetasolla siten, että koko neuvolasysteemi ei antanut neuvoja/tukea. Tietysti esikoinen, en ymmärtänyt, että tämä voisi olla toisenlaistakin. Toista tehdessä näin todella kipeitä synnyttäneitä äitejä ja he eivät voineet edes katsoa minuun päin, kun olin hyväntuulinen ja virkeä. Ymmärsin kyllä. Kipukokemuksia ei ehkä voi käsittää jos ei ole kokenut samaa itse. Ajan kanssa, traumoista voi puhua, kun aikaa on kulunut riittävästi. Käsittelemättä ei kannata jättää ettei ala ahdistaa myöhenmin.

 

Minä olin kanssa omasta esikoisen synnytyksestä niin järkyttynyt (tosin muista syistä kuin ap:lla) etten voinut itkemättä asiasta puhua tai edes ajatella. Kuvia pystyin katsomaan vasta puolen vuoden päästä. Ja todellakin olin katkera ja vihainen niille, jotka hehkuttivat miten ihanaa se synnyttäminen on ja blaa blaaa.... Miksi en itse saanut kokea sitä ihanaa tunnetta oman lapsen kanssa- ajatuksia pyöri päässä. Onneksi aika teki tehtävänsä, vaikka toinen lapsi syntyikin "pelkopolin kautta" ja oli oikeastaan ihan miellyttävä kokemus, kun kaikki meni ns. nappiin.

Hyvä, että pääset juttelemaan asiasta. Hormoonihuurut tekevät asioista monta kertaa vaikeampia ja niihin reagoi herkemmin. Tsemppiä ja haleja!

 

Kerroppa miten nuo katkerat ajatukset mahtavat auttaa sinua tuossa tilanteessa ja miten se on sinulta pois jos joku toinen saa asian helpommin suoritettua? Olisko sinun helpompi suhtautua tuohon kipuun jos se olisi kaikilla yhtä paha vai onko se toisen kivuttamuus mielestäsi lisännyt sinun kipuasi?
Et voi tietää miten huonosti noilla suht vähäkipuisen synnytyksen kokeneilla ihmisillä menee muilla elämän osa-alueilla joten kannattaa yrittää unohtaa tuo katkeruus.

Tuo on pahin isku kasvoille, kuin märkä rätti läsäytettäis päin näköä, oli kyse mistä asiasta tahansa. Ärsyttävin klisheeeeeee! :kieh:
Vaihtakaa pliis levyä!

Ap:lle tsemppiä! Olet vasta synnyttänyt ja herkässä tilassa. Asiat menevät parempaan suuntaan. Hyvä, että pääset purkamaan asioita! :hug:

 

Mulla meni synnytys todella pieleen lääkärin virheen takia. Ihmettelin sairaalassa miksi virheen tehnyt lääkäri kävi 3 kertaa pahottelemassa ja leikkaava lääkäri kävi juttelemassa kuin myös kätilö. Sanoivat vielä, että voin käydä psykiatrillakin juttelemassa jos haluan. He olivat kaikki ihmeissään, kun en ollut asiasta vihainen tai surullinen, MIKSI OLISIN OLLUT, KUN MINULLA OLI SYLISSÄ MAAILMAN IHANIN TYTTÖ JOKA OLI ELOSSA JA TERVE.
Ei ole mitään järkeä murehtia menneitä tai asioita joihin ei voi vaikuttaa. Asiat olisivat voineet mennä todella vituilleen. Ole kiitollinen siitä mitä sinulla on.

 

Kauanko sulla ap on aikaa siitä synnytyksestä? Mulla meni aivan pieleen ja jouduttiin sektioon, maito ei alkanu nousta ja vauva itki yötäpäivää jne siinä kun naapurilla piisasi maitoa ja vauva nukkuikin syöttöjen välillä jne...Ja kyllä, olin katkera, surullinen yms siitä että mun tilannetta ei ajoissa tajuttu, ei uskottu enkä perkule onnistunu edes imettämään ja pitämään vauvaa pelkällä tissimaidolla. Enkä saanu sitä nukkumaan laitoksellakaan. Alkuun oli vaikeaa ajatusten ja kokemusten kanssa, mutta sopiville henkilöille purin ja puhuin ja aikakin teki tehtäväänsä. Katkeruudessa pyöriminen ei auta ketään ja mitään, aina ei asioille voi tehdä itse tarpeeksi eikä asiat mee hyvin kaikilla. Jotenkin tuntuu sille että sulla on vielä kesken tuo prosessi ja todellakin kannattaa mennä puhumaan jne. Ja muistaa se että meitä on paljon muitakin joilla ei oo menny tuubiin synnytys. Mulla aikaa tapahtuneista 5,5v ja muistot jo haalistuneet. Lopulta aloin ajatella että onneksi on nykyään keinoja auttaa ja minä+lapsi olemme elossa. Meni miten meni, loppu hyvin ja lapsi sylissä.

 

Mulle taas kävi niin että kukaan ei lääkäreistä, kätilöistä tai hoitajista käynyt perseelleen mennyttä synnytystä kanssani läpi. Siitä jäi liikaa kysymyksiä, hämmenystä ja kaiken maailman syyttelyitä vuosiksi mieleen. Mutta minulle valehdeltiin aivan päin naamaa mm että kaikki (7 hlöä salissa) olivat jääneet lomalle synnytystä seuraavana päivänä. Äitini ja anoppini yrittivät saada selkoa tilanteeseen koska jouduin korjausleikkauksiin jotka nekin epäonnistuivat niin sitä myötä kaikki paperini ovat olleet kadoksissa nyt 11 vuotta.
Valituksen tein joskus silloin kun fysiatri sen käski tehdä mutta tuli takaisin tietoja ei ole löytynyt versiona. Jätinpä jutun sitten siihen, mutta välillä kyllä edelleen asia askarruttaa.
Tsemppiä keskusteluun

 

mulla vaikea synnytys joka päätyi sektioon, vauvalla imemis vaikeuksia yms. 2 päivän jälkeen osastolla sain uuden huonekaverin joka KÄVELI synnytyshuoneesta vauva sylissä huoneeseen. kyllä vielläkin välillä potuttaa kun en saanut imettää tai synnyttää normisti(neiti nyt 8kk) mutta on tuo paha olo jo helpottunut. pystynyt katsomaan asioita positiivisesti enkä ole enään niin katkera