MIKSI oi miksi menen ehdottelemaan tällästä mitä en itsekkään tahdo..

[Hölmö]

eli eipä taas järki paljon päätä pakota. Olen aina ollut sellanen että kun jotain saan päähäni niin teen sen heti ja mietin vasta sitten.
Tänään sitten tuli idea pistää exälle viesti.. siis lapseni isälle joka ei ole koskaan lasta tavannut.
Menin ilmoittamaan hälle että olen valmis unohtamaan kaikki meidän välillä olleet jutut mikäli tahtoo poikaa tavata joskus..
Ja nyt olen sitten illan miettinyt että mitä menin taas tekemään?!? Siis se ihminen on kamala narsisti ja kertoo varmaan jotain hänestä että oman lapsenkin kykeni noin vaan hylkäämään kun ero tuli.

Niin en mä oikeasti ole edes valmis unohtamaan sitä kaikkea paskaa.. saati antamaan lastani hänen mukaansa.
Miksi ei voi ajatella ennekuin tekee??
No,luultavasti hän ei lasta tahdo edelleen tavata,mutta mitäs jos tahtookin.
Voi apua,asiat kun on suht ok niin pitää aina jotain alkaa sekoilemaan ja sekottamaan.

 

[noo]

nyt en kyllä minäkään ymmärrä, jos on ihan narsisti eikä oo lapsesta ollut kiinnostunut...

Mitä sit ajattelit?

 

[Vieras]

Ehkä ajattelit lasta, että hänelle kuitenkin olisi hyväksi tavata isäänsä edes joskus.

 

[Casper]

Älä välitä, mulle käy monesti samoin. Olen luonteeltani vähän sellainen, että ryntään tekemään ja ajattelen vasta sitten. Et ole ainoa.

 

[ap]

Ehkä ajattelit lasta, että hänelle kuitenkin olisi hyväksi tavata isäänsä edes joskus.

Näin taisin ajatella :/
Kun on vielä poika eikä ole ketään miehenmalleja. Ja joka tuutista kuullut taas miten "viallinen" isättömästä pojasta tulee. Niin taisin sitten vaan keskittyä näihin juttuihin ja unohtaa millanen miehenmalli se oikea isä nyt olis edes. Ei ihan terve ainakaan. Näitä aloin miettiä vasta tässä myöhemmin. Ja sitä että ei me oikeesti voitais sen ihmisen kans olla sovussa luultavasti koskaan,sen historian muistaen.

 

[Mia]

Tiedän tunteen! Niin monesti tekisin minäkin noin. Mutta sitten muistan sen kaiken pahan, että ihan lukkiudun.

Tuo on varmasti tavallaan ikävää, ei ehkä sitä ihmistä kohtaan, vaan tunnetta siitä, että lapsella on kuitenkin se isä. Ehkä olet yksinäinen? Ja toivot, että joku jakaisi vastuuta lapsesta kanssasi?

Luulen, että tämä on varmasti sitä ja kun muistelee niitä alkuajan hyviä hetkiä, niin tunne, että antaisi anteeksi, valtaa. Kunnes taas muistaa, jotta ei se tilanne muutu sellaisen kanssa, joka lapsensa hylkäsi.

Voimia!

 

[ap]

Älä välitä, mulle käy monesti samoin. Olen luonteeltani vähän sellainen, että ryntään tekemään ja ajattelen vasta sitten. Et ole ainoa.

Tää on kyllä rasittava luonteenpiirre!!
Miksi ei voi ajatuksen saatuaan vaikka päättää miettiä sitä joka kantilta aikansa ja päättää vasta sitten miten toimii.
Mutta ei,samantien vaan toimimaan kun joku idea päähän putkahtaa.

 

[ap]

Tiedän tunteen! Niin monesti tekisin minäkin noin. Mutta sitten muistan sen kaiken pahan, että ihan lukkiudun.

Tuo on varmasti tavallaan ikävää, ei ehkä sitä ihmistä kohtaan, vaan tunnetta siitä, että lapsella on kuitenkin se isä. Ehkä olet yksinäinen? Ja toivot, että joku jakaisi vastuuta lapsesta kanssasi?

Luulen, että tämä on varmasti sitä ja kun muistelee niitä alkuajan hyviä hetkiä, niin tunne, että antaisi anteeksi, valtaa. Kunnes taas muistaa, jotta ei se tilanne muutu sellaisen kanssa, joka lapsensa hylkäsi.

Voimia!

Yritän tästä nyt oppia ja seuraavalla kerralla oikeasti mietin ennenkuin toimin. Kun usein ei näistä päähänpistoista ole seurannut kuin huonoa vaan..
Niin,en osaa sanoa. Enenmmän varmaan vaikuttaa se kun tulee kamalan paljon mietittyä miten poikaan vaikuttaa isättömyys.
Mutta en kuitenkaan ole omaa mielenterveyttä valmis uhraamaan edes sen takia että poika sais isän. Sillä hyvin lähellä oli senkin menetys silloin kun yhdessä olimme.

 

[ap]

Mutta luultavasti ei mies ota mitään yhteyttä. Inhottaa vaan kun olen nyt tuollaista mennyt "lupaamaan" ja vielä sanoin "jos joskus tahdot.." eli siis jätin niinkuin sen portin auki suunnilleen ikuisiksi ajoiksi.

 

[Mia]

IKaikista pahin tuossa varmaan onkin se, kun mies ei kuitenkaan vastaa. Silloin pitää itseään taas niin typeryksenä.

Minulla myös poika ja kovasti kaipaa isäänsä. Olen myös miettinyt vaikutuksia häneen.
Olen kuitenkin nyt paljon tasapainoisempi, joka taas näkyy pojassakin.

Jos sinä voit huonosti, se ei voi olla lapselle, että on 2 huonosti voivaa vanhempa. Toinen narsisti ja toinen kärsijä.

Yksin vastuun otto lapsesta tuossa tilanteessa on SUURI vastuu ja raskas taakka.

Mutta itse ainakin olen tullut tulokseen, että, koska en kestä isän kanssa veivaamista, vaan sekoan sitten itse, se ei ole lapselle yhtään parempi vaihtoehto.

 

[ap]

IKaikista pahin tuossa varmaan onkin se, kun mies ei kuitenkaan vastaa. Silloin pitää itseään taas niin typeryksenä.

Minulla myös poika ja kovasti kaipaa isäänsä. Olen myös miettinyt vaikutuksia häneen.
Olen kuitenkin nyt paljon tasapainoisempi, joka taas näkyy pojassakin.

Jos sinä voit huonosti, se ei voi olla lapselle, että on 2 huonosti voivaa vanhempa. Toinen narsisti ja toinen kärsijä.

Yksin vastuun otto lapsesta tuossa tilanteessa on SUURI vastuu ja raskas taakka.

Mutta itse ainakin olen tullut tulokseen, että, koska en kestä isän kanssa veivaamista, vaan sekoan sitten itse, se ei ole lapselle yhtään parempi vaihtoehto.

Kuullostaa oikein fiksuilta ajatuksilta. Ihan samoin minäkin ajattelen. Paitsi välillä näemmä meinaa unohtua asiat ja silloin sekoilen jotain tälläistä :/