Miksi niin moni eroaa, kun lapsi/lapset ovat pieniä?

Eli ne ovat onnellisimpia ihmisiä, jotka eivät halua missään nimessä lapsia. Mutta se ei toki ole mikään valintakysymys, kuten ei sekään kuinka mustasukkainen ihminen olet ja kuinka hyvin kestät toisen ihmisen pettämistä tai muuta vastaavaa. Ne ovat onnekkaimpia, jolla ei toimi normaalit biologiset asiat, jotka ovat vähiten tunteiden perässä olevia ihmisiä. Järkiihmiset ovat onnellisimpia, koska eivät tunne yhtä vahvoja tunteita kuin muut. Toki he eivät välttämättä koe koskaan yhtä vahvoja onnellisuustunteita kuin tunne ihmiset. Järkiihmiset eivät vaan romahda koskaan. He ovat tasaisia ihmisiä.

En voi edes sanoin kuvailla sitä tunnetta, kun saat ensimmäisen lapsesi ja voisit tuijottaa häntä silmiin vaikka koko päivän. Et haluaisi edes jättää häntä lähikaupassakäynnin ajaksi yksin, koska hän on sanoinkuvaamattoman ihana, suloinen ja rakas pieni yksilö. Olen tunneihminen.
 
Minä ymmärrän oman ajan tarkoittavan sellaista aikaa, jolloin voin muiden häiritsemättä syventyä tekemään juuri niitä asioita kuin haluankin tehdä. Tällaisen ajan määrään pätee vähenevän hyödyn laki: yksikin tunti omaa aikaa päivässä parantaa elämän mielekkyyttä todella paljon nollaan verrattuna, kolmas tunti parantaa mielekkyyttä kohtuulisen paljon ja viideskin jonkin verran, mutta sen jälkeen on aika sama, onko omaa aikaa esimerkiksi kahdeksan vai yhdeksän tuntia päivässä. Se, että kokkaa yhden ihmisen sijaan kahdelle, saattaa teoriassa vähentää aikaa, jonka voisin syventyä taulun maalaamiseen, mutta käytännössä näin ei ole. Lapsiperhearjen ja parisuhteen vaikutukset oman ajan määrään ovat siksi ihan eri planeetoilta.
 
[QUOTE="vvieras";29487430]Musta tämä on aika itsekäs ajatusmaailma ja myös aika väärässä ja koskee vain pientä osaa maapallon väestöstä.[/QUOTE]Kyllä tuo parisuhdetyytyväisyyden romahtaminen koskee juuri sitä enemmistöä ihmisistä, joka lapsia päätyy hankkimaan.
 
Itse en olisi todellakaan vielä vuosi sitten voinut ymmärtää (jolloin meillä oli vasta yksi lapsi ja todella pitkä suhde takana). Nyt kuitenkin toisen lapsen myötä on tullut jatkuva väsymys (vauva on jo 9 kk, mutta herää silti useasti yön aikana). Väsyneenä minua ärsyttää pienetkin asiat (kuten se, että mieheni ei korjaa omia jälkiään). Mies taas "joutuu" töiden lisäksi hoitamaan esikoisen suurelta osin, koska vauva vie edelleen paljon aikaani. Ja minua ärsyttää, jos mies ei leiki töiden jälkeen esikoisemme kanssa (esikoinenkin vaatii lähes jatkuvaa seuraa eikä leiki yksin juuri ollenkaan). Kahden lapsen kanssa meillä on siis tuplasti työtä, mutta mieheni ei ole ihan sisäistänyt sitä. Joudun jatkuvasti ohjeistamaan/pyytämään miestäni tekemään yksinkertaisia asioita. Jos en niin tee, niin ne jäävät tekemättä tai minä teen ne. Hän tekee kaiken "kohta". Ja lasten kanssa ei voi niin toimia. Olen pyytänyt häntä muuttamaan tapojaan ja kertomaan, jos voin muuttaa jotain omiani. Hän ei kuitenkaan muutu, vaikka hetken yrittääkin. Olen siispä ruvennut, useastikin, miettimään eroa, vaikka en olisi koskaan niin uskonut tapahtuvan. Mieheni on sanonut, että ei halua erota koskaan enkä minäkään aio, vaikka välillä raivostuttaakin niin vietävästi. Arkemme kiertää kuitenkin samaa kehää ja täytyy sanoa, että ymmärrän nykyään eroavia ihmisiä, vaikka itse suinkin pitää perheemme kasassa.
 

Similar threads

Yhteistyössä