Meillä perheessä oli 3 lasta. Minä vanhin, veli keskimmäinen ja sisko nuorin. Kaikki siis samoista lähtökohdista, eli köyhästä ja alkoholisoituneesta perheestä. Minä pärjäsin kohtalaisesti koulussa ja vaikka vanhempiani ei koulumenestykseni kiinnostanut, niin tsemppasin silti. Muistan tunteneeni jonkinlaista ulkopuolisuutta perheeseeni jo ihan pienestä asti ja haaveilin paremmasta elämästä. Se on, näin jälkikäteen, vaikuttanut paljolti kaikkiin valintoihin elämässäni, jopa ystäväni ovat jollain tasolla "valittuja".
Veljeni on alkoholisoitunut työtön, joka ei edes ymmärrä että elämää voisi olla toisellakin tavalla. Hän ei näe mitään pahaa alkoholismissaan, päinvastoin: hän nauttii elämästään.
Siskoni ei tule koskaan olemaan alkoholisti, mutta hänellä on toisaalta rima aivan liian alhaalla opiskelun ja työn suhteen. olen kovasti häntä tsemppaamassa ja jollain tasolla jopa painostamassa. Olen tehnyt kovasti töitä sen eteen ettei hän alkoholisoituisi ja onneksi näin ei sitten lopulta käynyt.
Ja sitten olen minä, joka olen pärjännyt vallan mainiosti. Ei ongelmia alkon kanssa, eikä rahahuoliakaan. Töitä olen paiskinut kohta 20 vuotta (miinus kotiäitiysvuodet) ja kouluja olen käynyt. En tiedä miksi olen ollut erilainen kuin muut perheessäni, mutta sen tiedän että hemmetin sitkeästi ja sinnikkäästi olen tietäni raivannut. Valtava on ollut tahto ja se on kannattanut
.
Joku kirjoitti tuolla edellä että on joutunut opettelemaan monia sellaisia asioita, jotka hyväosaisille on itsestäänselviä. Allekirjoitan tuon ja tunnistan itsessäni. Olenkin oppinut PALJON ystäviltäni, mieheltäni ja hänen perheeltään. Sellaisia asioita, joiden pitäisi tulla selkäytimestä, mutta mulla ei ole ollut moisista asioista pienintäkään ymmärrystä. En voi siis kiittää vain itseäni, vaan myös ystäviäni ja miestäni perheineen.
ja ylpeä siitä!!!
