Mielestäni selitin tuossa miksi näin kävi.
Eli aiheellinen maahanmuuttokritiikki hukkui aidon rasismin alle.
Ja sitä aitoa rasismia on Suomessa kuitenkin paljon. Ei ylitsevuotavasti, mutta liikaa kumminkin. Noihin poltopulloiskuihin ja muihin pystyi 2015-2016 heittämään allaolevaa kommenttia tuleva kansanedustaja:
"– Hyvät kansalaiset, te jotka olette ottaneet isojakin riskejä toimiessanne eliminointitehtävissä olemassa olevien ja suunnitteilla olevien vastaanottokeskuksien tuhoamisessa. Työnne on ja on ollut monella tavalla tärkeää itsenäisyytemme ja turvallisuutemme puolustamisessa. Poliisin kädet ovat poliittisesti sidotut, joten kansan täytyy toimia itse. Tehdyt toimet ovat median kautta tavoittaneet hyvin kansalaiset ja jokainen tietää mistä tässä on ollut kyse. Onko nyt aika laajentaa toimia vihollisen pääpaikkoihin, joista sen toimia johdetaan. Tästä jakamastani artikkelista selviää pahin vihollisemme (SPR) joka hurraa yksittäisen kansalaisen pelolle."
Tämä siis Anon kirjoittamana. Aikamoista, että tuon jälkeen voi jatkaa.
Perussuomalaisten kansanedustaja Ano Turtiaisen rikostuomio ja siihen liittynyt Länsi-Savon haastattelu ovat aiheuttaneet keskustelua. Länsi-Savo on sittemmin muokannut artikkeliaan.
www.iltalehti.fi
Maahanmuuttokriittinen saa olla. Minä olen, aika moni muukin on. Mutta jos ainoa asia on pohtia muualta tulleiden rikoksia, homma menee helposti yli. Tuossakin asiassa tarvitaan rakentamista, ei pelkkää tiettyjen ihmisryhmien totaalista mollausta.
Sinällään elintason perässä muuttamisessa ei ole mitään pahaa. Sen tehköön ne, jotka kynnelle kykenee, Mutta sitten pitää olla jotain tarjottavaa sille yhteiskunnalle johon tulee. Ja luonnollisesti pakolaisstatus ei tälle porukalle kuulu. Siitä olemme varmaan samaa mieltä.
Nyt tosin nämä 2015-liitännäiset kysymkset voi muutenkin laittaa hiukan sivummalle ja keskittyä tähän nykyiseen, kokonaisuudessaan pahempaan kriisiin. Maahanmuuttomielessä se tosin lienee helpompi monesta syystä. Nykyisen ja 2015 vuoden maahanmuuttoaallot ovat tosiaan täysin erilaiset, en ole missään vaiheessa sitä millään muotoa kiistänyt.