O
"Otus"
Vieras
Itsekin "haluttomuudesta" pitkään kärsineenä olen miettinyt tätä aihetta paljon ja hartaasti. Mielestäni parisuhteen muodostumisessa nykyisin kiinnitetään paljon huomiota kumppanuuteen, ystävyyteen, lapsihaaveisiin, ja muihin suhteen toimivuuden kannalta keskeisiin asioihin, kun etsitään sitä sopivaa kumppania - mutta seksuaalisuus jää usein täysin varjoon. Alkuihastumisen huumassahan yhteensopivuudesta huolehtivat hormonit ja tunnemyrsky, mutta kun arki asettuu uomiinsa, tulevatkin vastaan ongelmat seksielämässä. Jotenkin ajatellaan, että seksi on kuitenkin sitä samaa kaikille, vaikka ihmiset ovat myös seksuaalisuutensa suhteen yksilöitä.
Itse ainakin näen seksuaalisuuden yhtenä jatkumona, jonka toisessa ääripäässä ovat seksiaddiktit jotka eivät juuri muuta voi ajatellakaan, kuin seksiä. Toisessa ääripäässä ovat sitten täysin aseksuaalit yksilöt. Suurin osa kuitenkin sijoittuu halujensa ja tarpeidensa suhteen jonnekin sinne viivan keskipaikkeille. Ja jos suhteen molemmat osapuolet ovat suurin piirtein samassa kohtaa, suhdekin tietysti toimii asian suhteen, tai vaatii vain hieman kompromisseja. Ongelma syntyy, jos pari on hyvin etäällä toisistaan seksin suhteen. Siinä ei syyllistäminen auta. Jos toinen luonnostaan tarvitsee ja haluaa vähemmän, se ei tarkoita, että hän olisi "pihtari", tai että hän tekisi seksistä kauppatavaraa. Jos ei kiinnosta, ei kiinnosta. Se ei ole "väärin" tai "epänormaalia", mutta tietysti enemmän haluavan osapuolen kannalta ongelmallinen tilanne. Usein se, jota syytetään "pihtaamisesta" on yhtä lailla ahdistunut tilanteesta, tuntee itsensä vialliseksi, ja masentuu entisestään. Ei siis auta syyllistää, kiristää tai lahjoakaan.
Kyse ei myöskään ole pelkästä määrästä, vaan myös laadusta. Tällä tarkoitan sitä, mikä toisen saa syttymään, mitkä ovat ne henkilökohtaiset keinot kiihottua: fantasiat, fetissit, tai sen arkisen seksin luonne. Väittäisin, että miehillä useammin kuin naisilla seksi toimii paineiden purkajana, jolla voi helpottaa stressiä, väsymystä ja yleistä ketutusta. Naisilla taas nuo tekijät usein päinvastoin _estävät_ kiihottumisen. Myös tunteilla on naisille keskimäärin enemmän merkitystä. Itse en todennäköisesti pystyisi harrastamaan yhdenillan panoja, lähinnä omista epävarmuuksistani johtuen. En kuitenkaan myöskään kiihotu romanttisesta hötöstä. Kuhertelu, halailu ja lähekkäin oleminen on tärkeä osa parisuhdetta, mutta se ei johda minun kohdallani kiihottumiseen ja seksiin. Minulle seksi on luonnonvoima, intohimoa ja villiä läsnäoloa. Tässä oli paljon yhteensovittamista mieheni kanssa. Hänelle kun arkiseksi oli juurikin tärkeä stressinlaukaisija ja siksi "ihan ok" seksi oli aina parempi kuin ei seksiä ollenkaan. Ajan mittaan olemme hyväksyneet sen, että minä vain olen seksuaalisuudeltani erilainen. Tarvitsen intensiivisyyttä, erilaisia "roolileikkejä", apuvälineitä ja fantasioita kiihottuakseni, mutta sen jälkeen nautinkin täysin siemauksin. Olemme löytäneet jonkinlaisen kompromissin näiden kahden hyvin erilaisen seksuaalisuuden välillä.
Mikä sitten ratkaisuksi näihin ongelmiin? Ensinnäkin minusta pitää selvittää, mikä on perimmäinen "ongelma". Kysehän voi olla todellakin siitä, että yksilöt ovat liian kaukana toisistaan tuolla "seksuaalisuuden viivalla". Toinen ei vain tarvitse seksiä niin paljon. Jos tosiaan on näin, joudutaan miettimään aika radikaaleja ratkaisuja: onko tämä ongelma riittävä syy erota? Onko mahdollista päästä jonkinlaiseen kompromissiin? Auttaisiko avoin suhde? (Googlettakaa Dan Savagen termi "Monogamish")
Kyse voi olla myös elämäntilanteesta: nainen on stressaantunut, eikä siis seksi kiinnosta, väsymys, pienet lapset, monissa näissä asioissa voi tosiaan kotitöiden tasapuolisempi jakaminen auttaakin tilanteen parantamisessa.
Tai sitten on kyse siitä, ettei toinen tunne omaa seksuaalisuuttaan: mitä tahtoo, mikä kiihottaa. Oletetaan, että kaikkihan tykkäävät nuolemisesta, mikä ei tosiaankaan pidä paikkaansa. Minä en pidä siitä, että minua nuollaan. Sen sijaan kiihotun suunnattomasti siitä, että annan suuseksiä miehelle. Osa voi jopa kieltää tarpeensa, koska pitää niitä "väärinä" tai "huonoina", ja keskittyä vain toisen tarpeisiin. Tämä on kuitenkin pidemmän päälle aika huono ratkaisu. Esim BDSM-yhteisöissä käytetään paljon erilaisia "checklistejä", joiden avulla voidaan helposti kertoa omista toiveista ja siitä, mikä kiihottaa ja mitä ei ehdottomasti halua. (Esim: http://www.cepemo.com/checklist.html. Tarkoitus ei siis todellakaan ole käyttää tällaista listaa jonkinlaisena "kova jätkä"-listana, vaan todellakin miettiä, mitkä asiat kiihottavat, mitä ehdottomasti haluaa seksissä olevan, mitä haluaisi kokeilla, ja mitä ei missään tapauksessa halua ajatellakaan... Ne voivat auttaa myös fantasioinnissa, mikä puolestaan voi vaikuttaa seksuaalisuuteen positiivisesti - jos ei ole esim. koskaan tottunut luomaan omia fantasioita.
Itse ainakin näen seksuaalisuuden yhtenä jatkumona, jonka toisessa ääripäässä ovat seksiaddiktit jotka eivät juuri muuta voi ajatellakaan, kuin seksiä. Toisessa ääripäässä ovat sitten täysin aseksuaalit yksilöt. Suurin osa kuitenkin sijoittuu halujensa ja tarpeidensa suhteen jonnekin sinne viivan keskipaikkeille. Ja jos suhteen molemmat osapuolet ovat suurin piirtein samassa kohtaa, suhdekin tietysti toimii asian suhteen, tai vaatii vain hieman kompromisseja. Ongelma syntyy, jos pari on hyvin etäällä toisistaan seksin suhteen. Siinä ei syyllistäminen auta. Jos toinen luonnostaan tarvitsee ja haluaa vähemmän, se ei tarkoita, että hän olisi "pihtari", tai että hän tekisi seksistä kauppatavaraa. Jos ei kiinnosta, ei kiinnosta. Se ei ole "väärin" tai "epänormaalia", mutta tietysti enemmän haluavan osapuolen kannalta ongelmallinen tilanne. Usein se, jota syytetään "pihtaamisesta" on yhtä lailla ahdistunut tilanteesta, tuntee itsensä vialliseksi, ja masentuu entisestään. Ei siis auta syyllistää, kiristää tai lahjoakaan.
Kyse ei myöskään ole pelkästä määrästä, vaan myös laadusta. Tällä tarkoitan sitä, mikä toisen saa syttymään, mitkä ovat ne henkilökohtaiset keinot kiihottua: fantasiat, fetissit, tai sen arkisen seksin luonne. Väittäisin, että miehillä useammin kuin naisilla seksi toimii paineiden purkajana, jolla voi helpottaa stressiä, väsymystä ja yleistä ketutusta. Naisilla taas nuo tekijät usein päinvastoin _estävät_ kiihottumisen. Myös tunteilla on naisille keskimäärin enemmän merkitystä. Itse en todennäköisesti pystyisi harrastamaan yhdenillan panoja, lähinnä omista epävarmuuksistani johtuen. En kuitenkaan myöskään kiihotu romanttisesta hötöstä. Kuhertelu, halailu ja lähekkäin oleminen on tärkeä osa parisuhdetta, mutta se ei johda minun kohdallani kiihottumiseen ja seksiin. Minulle seksi on luonnonvoima, intohimoa ja villiä läsnäoloa. Tässä oli paljon yhteensovittamista mieheni kanssa. Hänelle kun arkiseksi oli juurikin tärkeä stressinlaukaisija ja siksi "ihan ok" seksi oli aina parempi kuin ei seksiä ollenkaan. Ajan mittaan olemme hyväksyneet sen, että minä vain olen seksuaalisuudeltani erilainen. Tarvitsen intensiivisyyttä, erilaisia "roolileikkejä", apuvälineitä ja fantasioita kiihottuakseni, mutta sen jälkeen nautinkin täysin siemauksin. Olemme löytäneet jonkinlaisen kompromissin näiden kahden hyvin erilaisen seksuaalisuuden välillä.
Mikä sitten ratkaisuksi näihin ongelmiin? Ensinnäkin minusta pitää selvittää, mikä on perimmäinen "ongelma". Kysehän voi olla todellakin siitä, että yksilöt ovat liian kaukana toisistaan tuolla "seksuaalisuuden viivalla". Toinen ei vain tarvitse seksiä niin paljon. Jos tosiaan on näin, joudutaan miettimään aika radikaaleja ratkaisuja: onko tämä ongelma riittävä syy erota? Onko mahdollista päästä jonkinlaiseen kompromissiin? Auttaisiko avoin suhde? (Googlettakaa Dan Savagen termi "Monogamish")
Kyse voi olla myös elämäntilanteesta: nainen on stressaantunut, eikä siis seksi kiinnosta, väsymys, pienet lapset, monissa näissä asioissa voi tosiaan kotitöiden tasapuolisempi jakaminen auttaakin tilanteen parantamisessa.
Tai sitten on kyse siitä, ettei toinen tunne omaa seksuaalisuuttaan: mitä tahtoo, mikä kiihottaa. Oletetaan, että kaikkihan tykkäävät nuolemisesta, mikä ei tosiaankaan pidä paikkaansa. Minä en pidä siitä, että minua nuollaan. Sen sijaan kiihotun suunnattomasti siitä, että annan suuseksiä miehelle. Osa voi jopa kieltää tarpeensa, koska pitää niitä "väärinä" tai "huonoina", ja keskittyä vain toisen tarpeisiin. Tämä on kuitenkin pidemmän päälle aika huono ratkaisu. Esim BDSM-yhteisöissä käytetään paljon erilaisia "checklistejä", joiden avulla voidaan helposti kertoa omista toiveista ja siitä, mikä kiihottaa ja mitä ei ehdottomasti halua. (Esim: http://www.cepemo.com/checklist.html. Tarkoitus ei siis todellakaan ole käyttää tällaista listaa jonkinlaisena "kova jätkä"-listana, vaan todellakin miettiä, mitkä asiat kiihottavat, mitä ehdottomasti haluaa seksissä olevan, mitä haluaisi kokeilla, ja mitä ei missään tapauksessa halua ajatellakaan... Ne voivat auttaa myös fantasioinnissa, mikä puolestaan voi vaikuttaa seksuaalisuuteen positiivisesti - jos ei ole esim. koskaan tottunut luomaan omia fantasioita.