Miksi mun mies, tuleva isä ei kerro raskaudesta kellekään?

  • Viestiketjun aloittaja Pahamieli
  • Ensimmäinen viesti
Pahamieli
Eli mua on alkanut vaivata kamalasti, kun mun mies ei halua kertoa suvulleen, ei tuttavilleen tai kavereilleen meidän tulevasta perheenlisäyksestä. Syiden täytyy olla miehessä, koska sukulaiset on ihan "normaaleja", tavallisia ihmisiä, joilla itselläänkin on lapsia. Raskaus on edennyt jo rv 20, eikä mies ole kertonut oikeastaan kenellekään, vain tulevat isovanhemmat tietää. Kun kysyin syytä tähän, niin mies suuttuu. Väkisinkin tulee mieleen, että eikö mies ole ylpeä tulevasta lapsesta tms, kun ei halua siitä puhua?
 
vieras
Anna nyt sen mies paran edes itse ensin sisäistää asian. Minä annoin ihan rauhassa olla, ja yllätyin kun tulin kotiin niin oli kertonut parhaalle ystävälleen, pyysi lähes olematosta vatsaa näyttämään. Kyllä se siitä!!!
 
Miehille toi vauvan tulo ei välttämättä ole niin käsinkosketeltavaa vielä tuossa vaiheessa, toisin kuin naisille!! Anna miehen sulatella asiaa ihan kaikessa rauhassa, älä painosta. Lapsi on miehelle varmasti iso juttu ja sen pitää käydä asioita läpi omalla tavallaan ja omassa tahdissaan.

Jos lasketun ajan ollessa käsillä mies ei vieläkään oo asiasta kellekään puhunu, niin sit olisin jo huolissaan.. :/
 
Ei kaikki halua "kailottaa" tuota uutista, on paljon ihmisiä jotka haluavat pitää tiedon ihan perhepiirissä. Miun mies ei ole koskaan kertonut itse esim. veljilleen meidän tulevista perheenlisäyksistä, ainoastaan hän on kertonut yhdelle minun kaverilleni meidän 2 tulosta sekä meidän 3 tulosta kertoi minun vanhemmilleni, minä olen sitten huolehtinut muille tiedosta. Ei siitä tosiaan kannata ottaa itseensä, se vain kuuluu suomalaisen perusmiehen luonteeseen ;)
 
Pinjan äiti
Ei meilläkään mies kertonut kuin vasta vähän ennen kuin raskus alkoi näkymään,tosin oltiin ihan yhteisesti sovittu ettei kerrota kuin vasta sitten kun ne kriittisimmät ajat on takanapäin.Ehkä sinunkin mies haluaa kertoa vasta vähän myöhemmin,tosin en ymmärrä miksi suuttuu jos asiallisesti kerta kysyt asiasta...Mutta onhan sekin jo jotain että isovanhemmille on kertonut.Älä huolestu,eihän sitä salassa voi jokatapauksessa pitää loputtomiin =)
 
eipä tuo munkaan ukko oo vanhemmilleen puhunu.hyö tosin tietää jo ku ukon muksut olivat sit kertoneet...mutta ukko ei taas vaihteeks oo ilmeisesti vanhempiensa kanssa puheväleissä,eli eivät ole keskenään asiasta puhuneet.minua hyö vihaavat,joten tuskin riemuissaan ovat :whistle: :saint:
 
Ja se raskaus ei ole maailman tärkein asia, vaikka se odottavasta äidistä onkin sitä.

Muista että sulla hormoonit heittää ja siksi tuommoiset "pikkuasiat" tuntuvat jumalattoman suurilta ja isoilta.

Kaksi kertaa raskaana olleena, voin väittää jopa tietavani mistä puhun. Mun raskaudet oli mulle tärkeitä, mutta eivät muille. Ei muita kiinnostanut se olinko paksuna vai en.
 
Pahamieli
Olen yrittänyt kysyä, mutta mies tosiaan hermostuu. Ehkä se sitten kokee sen painostamisena. En vain ymmärrä, mikä siinä on niin vaikeaa. Raskaus oli suunniteltu ja toivottu.
 
Pahamieli
Niin, no meille on tulossa esikoinen ja sukuun tulossa vauva piiiitkästä aikaa, joten sikäli luulisi, että asiassa on kertomista. Mutta ehkä ne hormoonit heittää tai jotain..
 
No mun mieski kerto kavereilleen tyyliin "musta tulee varmaan viikon sisään isä"
Mies ei itse pitäny sitä niin tärkeenä asiana kertoa kuin mä, ja varmaan aihe oli hänen kaveripiirissään muutenki uus ku muita perheellisiä ei vielä ollu.. Mut ei se mua mitenkään kyllä vaivannu silloin.
 
Kerttu-Kyllikki
Alkuperäinen kirjoittaja se toinen täti:
Ja se raskaus ei ole maailman tärkein asia, vaikka se odottavasta äidistä onkin sitä.

Muista että sulla hormoonit heittää ja siksi tuommoiset "pikkuasiat" tuntuvat jumalattoman suurilta ja isoilta.

Kaksi kertaa raskaana olleena, voin väittää jopa tietavani mistä puhun. Mun raskaudet oli mulle tärkeitä, mutta eivät muille. Ei muita kiinnostanut se olinko paksuna vai en.
Noh. Mun raskaus on päättyny jo 1v7kk sitten. mun mies (nykyisin kyllä ex) on tavannu meijän entisiä yhteisiä kavereita, ja nyt kun mä kävin kaljalla, sille kaverille tuli ihan puun takaa, että meillä on lapsi.
 
Borkku
Alkuperäinen kirjoittaja Pahamieli:
Olen yrittänyt kysyä, mutta mies tosiaan hermostuu. Ehkä se sitten kokee sen painostamisena. En vain ymmärrä, mikä siinä on niin vaikeaa. Raskaus oli suunniteltu ja toivottu.
Eikö se kuitenkin ole asia jonka mies saa ihan itse päättää koska kertoo ja kenelle?
Aika painostamiselta kuullostaa tollanen mun mielestä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Pahamieli:
Olen yrittänyt kysyä, mutta mies tosiaan hermostuu. Ehkä se sitten kokee sen painostamisena. En vain ymmärrä, mikä siinä on niin vaikeaa. Raskaus oli suunniteltu ja toivottu.
mitäs jos krtoisitte yhdessä kun seuraavaks meette kyläreissulle?
 
PahaMieli
Niin no minä en vaan tajua, _miksi_ mies ei halua kertoa asiasta, kun kuitenkin paljon viettää aikaa ko. ihmisten kanssa. Mutta ketjuun tulleiden vastausten perusteella tuo voi olla ihan normaalia, joten kiitos teille vastauksista :).
 
neppis
Olen rv25 ja mun ex. mies joka lapsen isä niin ei ole kertonut kenellekkään. Mä kerroin sen äidille, mutta lapset, sukulaiset jne. ei tiedä mitään. Ollaan läheisissä väleissä vaikka ei asuta yhdessä. Nytkin ex. oli juhannuksen serkkunsa luona jolle ei ole siis kertonut tulevasta lapsesta, koska halusi viettää "villin" juhannuksen. Serkku siis ei olisi hyväksyny sitä että on lapsi tulossa ja sitten mies vehtaa muiden naisten kanssa.

Olen ollut tosi pahoillani tästä asiasta, mutta ei mun auta muuta kun hyväksyä tilanne. On vaan vaikeuksia uskoa että mies olisi iloinen lapsesta kun ei siitä voi kenellekkään kertoa. Äidilleen on sanonut että me ei enää olla tekemisissä jne..

Anna aikaa miehellesi. Uskon että hän on tosi onnellinen kun lapsi syntyy ja silloin viimeistään haluaa kertoa asiasta koko maailmalle :)
 
Marja
Meillä mies kertoi ihan kaikille; suurin piirtein kaikille vastaan tulijoillekkin kuka vaan kehtas kuunnella kuinka ME odotamme :) toisaalta oli ihanaa katsoa tulevan isän ylpeyttä ja riemua mutta rajansa kaikella
 
jospa se sitten vielä pelkää että menee joku vinoon raskaudessa ja kun on toivottu lapsi niin sitten se selittely kaikille kyseliöille että mitä mitä niin haluaa siks pitää vielä omana tietona..

yhdyn muihin että älä ressaa sitä kyl se mies kertoo kun on ite valmis se on kuitenkin loppuenlopuks isooo asia tulla isäks.. voimia ja jaksuja..
 

Yhteistyössä