Miksi monet tekevät VAAN 2 tai 3 lasta??

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Hämmästynyt
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Minkä takia tätä samaa asiaa pitää jauhaa säännöllisin väliajoin?
Mun mielestä asia on erittäin simppeli: jotkut haluavat 10 lasta ja jotkut yhden, that's it. Ihmiset ovat erilaisia, elämäntilanteet ovat erilaisia. Mitä se kenellekään muulle kuuluu, montako lasta joku haluaa. Näiltä hämmästelijöiltä taitaa puuttua empatiakyky, suvaitsevuus ja oman elämän sisältö, kun tarvitsee toisten elämää ja ratkaisuja kauhistella.
 
  • Tykkää
Reactions: Aamuäree
Minä ihmettelen sitä, että miksi pitää ylipäänsä hankkia lapsia?

Ei sillä, ettenkö itsekin haluaisi, mutta ihmettelen silti miksi?

Järjellä ajateltuna lapsien "tekeminen" on ihan hullua touhua. Ihmisiä on maapallo pullollaan ja kodittomia lapsia iso osa.
Mihin muuhun niitä lapsia tarvitaan, kuin oman (jollain tapaa erinomaisenko?) perimän jättämiseksi elämään vielä sen jälkeen, kun itse on kuollut?

Monen vuoden tahattoman lapsettomuuden aikana on ehtinyt miettimään asiaa Miksi?Oi miksi se on niin pirun tärkeää saada juuri omista lisääntymiselimistään työntää ulos ihmisenalun?
En ole keksinyt vielä vastausta, mutta sen verran pitkälle olen ajatuksessa päässyt, että en oikein keksi enää syitä perustella esimerkiksi lapsettomuushoitojen jatkamista..

Mutta siis minä kysynkin, että miksi niitä lapsia pitäisi sitten yli 3 ?
 
  • Tykkää
Reactions: persvakoonasana
Aika outo aloitus mun mielestä.kuuluu samaan sarjaan kuin "miten joku voi käyttää aina lassien haalareita lapsillaan" taikka "miten joku ei muka voi imettää". Kaikki ihmiset ja elämäntilanteet kun ei ole samasta muotista valettuja.
 
Mä en varmaankaan halua edes kahta lasta, ja syy on nimenomaan se raskas elämänmeno. Ei vain huvita. Hyvä kun yhden lapsen kanssa pärjätään. En ole koskaan pitänyt lapsista vaikka tämä oma onkin sydämen kyllä vienyt. En pidä lasten hoitamisesta eikä lapsen kanssa puuhastelu oikeastaan anna minulle mitään enempää kuin mitä se on.

Mieluummin säilytän tämän vähän vapauteni ja käytän sen puolison kanssa.

Vahinko jos sattuu käymään niin käyköön.
 
Rupesi jo vituttaan tuo avaus. MEILLÄ ON OLOSUHTEIDEN PAKOSTA VAIN 2 lasta! ENEMPÄÄ ei luoja ole meille suonut!!!!!! :kieh:
Oltais kyllä 3 haluttu. Haista ap kukkanen, mätä sellainen! :kieh:
 
Rupesi huvittamaan tuo vaan kolme, itse saamme jatkuvasti kokea olevamme todella iso perhe kun lapsia on peräti kolme :) Varmaan tuo lapsiluku on yksi niistä asioista, johon myös monet ulkopuoliset ottavat kantaa. Meiltä ainakin jotenkin odotetaan vastausta kysymykseen miksi kolme, miksi hoidatte lapset kotona, ja lapset ovat syntyneet kahden vuoden välein päivitellään että teillä ei sitten koskaan ole varmaan aikaa mihinkään. Itse en oikeasti koskaan vaivaa päätäni kuinka paljon lapsia on kenelläkin.

Mutta itse koen perheemme olevan tässä, ja yllätyksiä meille ei ole luvassa koska miehelle on tehty sterilisaatio. Kolmen lapsen äidiksi tulin osittain sattumalta, kahden jälkeen tuntui ettei välttämättä lisää tarvitse tulla, meillä lapset ovat olleet koliikkisia ja huonoja nukkujia. Mutta sitten yllättäen huomasinkin kolmannen olevan tulossa, ja iloinen yllätys se sitten alkuhämmenyksen jälkeen olikin. Lapset ova erittäin kiintyneitä toisiinsa ja leikit sujuvat hyvin. Harrastuksia ja mukavaa yhteistä aikaa, sekä aikuisten keskeistä aikaa on mielestäni tarpeeksi. Meillä on mukava talo, kaikki lapset saavat halutessaan oman huoneen, auto on riittävä meidän perheelle. En koe mitään tarvetta saada vauvaa enää ja tavallaan aloittaa taas samaa rumbaa alusta, nuorin täyttää kolme ja se elämä tasottuu omiin uomiinsa vuosivuodelta vain enemmän. Meidän on hyvä näin :)
 
Meillä on kolme rakasta lasta. Lapsiluku on täynnä. Yhtään vähempää en olisi halunnut, mutten yhtään enempääkään. Lapissa on aivan valtava työ, huoli, ongelmia, tukemista läksyissä, harrastukisssa, kaverisuhteissa, rahanmenoa, vievät ihan valtavan määrän energiaa, joten haluan sellaisen määrän (3), jotta voin antaa jokaiselle heistä "kaikkeni", siis, aikaa, huomoita, harrastuksia, tilaa....
 
"Lisääntykää ja täyttäkää maa" --> DONE

Suurperheille ei vaan ole mitään tarvetta tai perustetta nykyisin, kun sosiaaliturvakin on keksitty.

Jep. Ja lisäisin tähän vielä lapsikuolleisuuden vähäisyyden nyky-Suomessa. Ennen on tehty paljon lapsia, koska on ollut suurempi riski, että joku menehtyy.

Ja vielä ap:n kysymykseen:

- kaksi lasta voisi olla ok, mutta yksi on tällä hetkellä paras vaihtoehto meidän perheellemme
- minulla on elämässä paljon muutakin kuin lapsi ja perhe, vaikka lapsi onkin aina ykkönen
- haluan tarjota lapselleni kohtuullisen elintason (johon kuuluu kivasti asuminen, harrastukset, matkustelu jne.) omilla ansioillani, en sosiaaliturvalla
- en todellakaan halua viettää vuosikausia kotiäitinä! :O
 
Ja säälittää ne 5-10 lapsen perheiden vanhimmat lapset, joissa lapset työnnetään ovesta ulos jo 15-18v viimeistään, jotta saadaan tilaa ja jää rahaa elättää muut lapset. En sano, että näin on kaikissa perheissä. tiedän myös suurperheitä, joissa lapsille ostetaan omat asunnot opiskelua varten.
 
Tosi hyviä perusteluja, mä samoilla linjoilla melkein kaikkien kanssa. Meillä on kaksi lasta, enempää ei tule, syitä on lukuisia.

Satun tietämäään yhden suurperheen, jonka vanhin lapsi (teini-ikäinen) on todella onneton ja valittaa sitä, kun äidillä ei yhtään riitä aika hänen ongelmista puhumiseen, ei äiti kysele koulujuttuja tai muutakaan. Äiti on niin kädet täynnä hommia jo arjen pyörittämiseen, että muuhun ei yksinkertaisesti riitä aika. Ei se suurperheen elämä mitään auvoista ole. Suurin osa ajasta menee raakaan arjen pyöritykseen ja asioiden toimittamiseen. Jonka kylkiäisenä tulee melu, ahtaus, rahanpuute jne.
 
Koska en halua riskeerata sitä mitä minulla on. Terveyteni ei ehkä kestäisi enää uutta raskautta ja avioliittokin voisi sitten olla siinä, jos yksikään vauva-aika tähän viekä pätkähtäisi. Että kumpi on parempi: rikkinäinen suurperhe vai onnellinen perhe kahdella lapsella?
 
Alkuperäinen kirjoittaja Hämmästynyt;24857861:
Parin muun ketjun innoittamana haluan tietää miksi te jotkut haluatte vain pari lasta? Täällä paljon kritisoidaan suurperheitä ja niissä lasten saamaa huomiota tai paremminkin sen puutetta, mutta miten pienten perheiden pari ainoaa lasta on teidän mielestä paremmin hoidettuja kuin esim 5 lapsisen perheen lapset.

Onko näin että halautte vain pari lasta koska niiden kanssa on niin raskasta. Vai onko teidän vaikea rakastaa lapsianne kun kerta haluatte niitä vain pari..? Monen äidin suusta kuulee ettei missään nimessä halua yhtään enempää lapsia (kauhistuneeseen sävyyn..)! Itse pidän lapsiani lahjoina ja itseäni etuoikeutettuna kun olen saanu monta lasta. Lapset ovat oikeasti elämäni keskipiste ja suuri ilonlähde.

En lukenut muita vastauksia, mutta tässä syitä miksi en halua enempää kuin nämä nyt olemassa olevat kaksi lasta:
-Kaksi lasta pystyn hoitamaan mielestäni hyvin, siis panostaa heihin ja antaa huomiota, suurempaan määrään eivät kädet ja rahat vaan riittäisi
-En halua elää pikkulapsivaihetta vuosikausia, vaan tehdä sitten isompien lasten kanssa asioita jotka eivät vauvojen ja taaperoikäisten kanssa ole mahdollisia. En halua tilannetta, että koko perhe ei voisi yhdessä tehdä juttuja kun äiti olisi aina kiinni vauvaikäisessä (ja minusta imetys ja vaikka vauvan kantaminen repussa/liinassa on tällaista kiinni olemista)
-En halua enää olla raskaana, synnyttää tai imettää (jälkimmäiseen minulla vaikuttaa perussairaus, jonka johdosta lääkäri on kieltänyt imettämästä pidempään kuin 8-10 kk per lapsi)
-Haluan elämältä muutakin kuin lastenhoitoa
-Olemme miehen kanssa järjestystä ja rauhaa rakastavia ihmisiä, kestämme juuri ja juuri sen sotkun ja metelin, joka kahdesta tytöstä syntyy ;)
-En kaipaa tähän perheeseen enempää jäseniä, ei ole tunnetta että "joku tästä vielä puuttuu" vaan perhe tuntuu nyt valmiilta
 
Kaikki naiset kun eivät voi "tehdä" niitä lapsia vaikka haluaisivat. Itse kuulun näihin, joka ei ole SAANUT kuin yhden lapsen. Ja olen siis onnellinen edes tuosta yhdestä. Toivomus olisi ollut useammastakin, mutta minkäs teet kun aina menee kesken.
 
Vieläkin hämmästelen tätä samaa asiaa. Monen vastauksissa nousi esille että ne kaksi lasta voi hoitaa hyvin (matkustella, auttaa läksyissä, on omat huoneet...) mutta esim viiden kanssa näin ei näytä olevan..?? Miksi ei olisi? Kyllä meilläkin matkustellaan ihan ulkomaille asti melkeen joka vuosi, eikä pikkulapsiaika tai imetys ole sitä mitenkään estänyt. Omat huoneet on isommilla lapsilla ja kolme muutakin saavat omat huoneet kun vähän kasvavat. Läksyt tehdään aina yhdessä ja harrastuksia meidän perheessä riittää melkeen joka illalle..ja kun olen kotiäitiyttä rakastava äiti niin mielellään kuskaan ja tuen lapsiani. Olen jyrkästi sitä ajatusta vastaan että ison perheen lapset hoidetaan huonommin kuin pienen perheen lapset.

Eikä raha voi suomessa olla este ison perheen hankkimiselle. Jokaisella on tässä maassa mahdollisuus kouluttautua niin hyväpalkkaiseen ammattiin kuin haaveilee. Äitiysrahahan määräytyy palkan mukaan ja seuraaviin lapsii saa saman rahan kun hoitaa lapset kotona. Toki kodinhoidontuella ollessa isän tuloilla on iso rooli perheen elintasossa. Ja sitten kun lapset on isoja (teinejä) uskon itsekkin olevani palannut työelämään, niin tuskin teineihin menevä raha meidän elintasoa harjuttaa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Hämmästynyt;24866228:
Vieläkin hämmästelen tätä samaa asiaa. Monen vastauksissa nousi esille että ne kaksi lasta voi hoitaa hyvin (matkustella, auttaa läksyissä, on omat huoneet...) mutta esim viiden kanssa näin ei näytä olevan..?? Miksi ei olisi? Kyllä meilläkin matkustellaan ihan ulkomaille asti melkeen joka vuosi, eikä pikkulapsiaika tai imetys ole sitä mitenkään estänyt. Omat huoneet on isommilla lapsilla ja kolme muutakin saavat omat huoneet kun vähän kasvavat. Läksyt tehdään aina yhdessä ja harrastuksia meidän perheessä riittää melkeen joka illalle..ja kun olen kotiäitiyttä rakastava äiti niin mielellään kuskaan ja tuen lapsiani. Olen jyrkästi sitä ajatusta vastaan että ison perheen lapset hoidetaan huonommin kuin pienen perheen lapset.

Eikä raha voi suomessa olla este ison perheen hankkimiselle. Jokaisella on tässä maassa mahdollisuus kouluttautua niin hyväpalkkaiseen ammattiin kuin haaveilee. Äitiysrahahan määräytyy palkan mukaan ja seuraaviin lapsii saa saman rahan kun hoitaa lapset kotona. Toki kodinhoidontuella ollessa isän tuloilla on iso rooli perheen elintasossa. Ja sitten kun lapset on isoja (teinejä) uskon itsekkin olevani palannut työelämään, niin tuskin teineihin menevä raha meidän elintasoa harjuttaa.

Mitä se äidin koulutus ja tulotaso vaikuttaa yhtään, jos kuitenkin olet kotona. Elätettävä ne lapset on silti eikä se kotihoidontuki kyllä ole isotuloisella yhtään isompi kuin pienituloisellakaan. Ja vaikka äitiysraha määräytyykin palkan mukaan, eihän sekään rajattomasti riitä hyvilläkään tuloilla. Tuleehan niitä kuluja muustakin kuin vaatteista ja ruoasta. Tarvitaan isompi koti, isompi auto ja matkustellakin aiot, niin kyllä jokainen lapsi maksaa siinäkin potissa enemmän. En tiedä miten hyvä palkka sinulla sitten on, jos nämä eivät yhtään teidän talouttanne hetkauta, mutta suurimmalla osalla kyllä hetkauttavat.

Ja vielä tuosta kouluttautumisesta hyväpalkkaiseen ammattiin. Eihän kaikki esim Suomessa voi minkään logiikan mukaan kouluttautua hyväpalkkaiseen ammattiin, vaikka se yksittäiselle henkilölle olisikin mahdollista. Mikä järki on siis ihmetellä, miksei ihan jokainen tee näin?
 

Yhteistyössä