Miksi monet paheksuu kun pienten lasten äiti ryyppää?

  • Viestiketjun aloittaja Mynde
  • Ensimmäinen viesti
[QUOTE="Vieras";25180527]Mun mielestä voi. Ainakin siinä tapauksessa, että lapset ovat kyllin isoja, ja ymmärtävät, että äiti lähtee nyt ryyppäämään ja me mennään siksi hoitoon. Vaikka hoitopaikka olisi hyvä ja mukava, voi sinne meneminen ja siellä oleminen silti tuntua epämiellyttävältä juuri sen syyn vuoksi. Tuona aikana lapsi voi kantaa huolta vanhemmastaan tai ihan muuten vain ikävöidä häntä. Kokea ehkä myös, että "viina" menee nyt hänen edelleen.

Ulkonakäyminen voi toki tarkoittaa muutakin kuin ryyppäämistä, mutta oletan että tässä nyt ryypiskelystä puhuttiin; en ole lukenut koko ketjua.[/QUOTE]
Mä voisin väittää, että ainakin meidän perheessä lapset tulee olemaan sen ikäisiä että eivät enää hoitajaa kaipaa, jos ja kun saavat tietää & ymmärtävät että äiti lähtee ryyppäämään.

Vielä toistaiseksi äidillä on ollut esim. luokan juhlat, meno kaverin luo, XXX-tädin tai YYY-sedän synttärijuhlat aikuisille, tms. Eipä ole koskaan tullut käytettyä termiä "ryyppäämään" näiden menojen yhteydessä. Eivätkä lapset ole humalassa vanhempiaan nähneet.

Ja toisekseen, onnensa kukkuloilla nuo ovat kun pääsevät vaikka isovanhemmille yökylään. Oli syy mikä tahansa, tai vaikka ei olisi lainkaan syytä. Isän kanssa kotiin jääminen on taas ihan normaalia arkea tässä perheessä, äiti kun käy vaikkapa iltalenkillä aika ajoin ja isä hoitaa iltatoimet silloin. Ei se eroa mitenkään siitä, että äiti painelee baariin ja isä on lasten kanssa.

Tämä tietty kuulostaa nyt siltä että kävisin alituiseen baarissa. Ei, en käy :). Elokuussa viimeeksi. Usein on puolenkin vuoden tauko ollut. Joskus taas menen kahdesti kuussa jos osuu esim. pikkujoulut ja kaverin kolmekymppiset lähekkäin.
 
"vieras"
Mä en kyllä ikinä mainitse lapsilleni että lähdenpä tästä dokaamaan. Ehkä tuo isompi ainakin arvaa, en tiedä. Voisinpa vaikka huomenna kysäistä, että tuntuuko pahalta silloin kun äiti lähtee ulos ja ottaa alkoholia, ja sinä jäät iskän kanssa kotiin, tai mummi tulee hoitamaan, tai menet isosiskolle yökylään :D
Niin no, se on tietysti ehkä vähän eri juttu, jos jää just isän kanssa kotiin - eikä tuo mun kirjoittamani mielipide mikään absoluuttinen totuus ole... :) Mutta näin siis joissakin perheissä, toki lapsetkin on erilaisia.
 
Se ei ole monen mielestä sosiaalisesti korrektia, saati asian mainostaminen facessa.

Minulla alle 30-kymppinen kaveri, joka ahkerasti baareili melko pian lapsensa syntymän jälkeen ja tekee tätä edelleen, nyt jo harvemmalla tahdilla. Hän myös oikein innokkaasti odotti baari-iltoja ja koki, että se on sitä kivaa elämää ja irtiottoa. Lapsi oli äidillään aina silloin hoidossa. Nyt alkanut sitten minua painostamaan että baariin lähdettäisiin yhdessä ja mulla ei sitten niin minkäänlaista hinkua sinne. En koe että tulisin siellä mitenkään autuaaksi tai rentoutuisin, tulee vain univelkaa ja rahaa palaa, jo pelkkiin takseihin useampi kymppi kun asutaan kaukana kaikesta.



Vaan kukin tavallaan.
 
Mielestäni äidin ryyppääminen vaikuttaa lapsiin. Ei välttämättä sillä hetkellä mikäli lapset isällä, mutta seuraavan päivän mahdollinen vetämättömyys yms. vaikuttaa. Sekä tietysti oleellista on se käytösmalli sekä mallioppiminen, mutta sitähän ei haluta ymmärtää.
Käytösmalli siitä, että äidin koko elämä ei ole koti ja lapset? Kyllä kiitos :). Juuri sellaisen mallin haluan lapsilleni antaa: suurin osa ajasta menee perheen parissa, mutta vanhemmillakin on oikeus joskus rentoutua ilman lapsia. Ja alkoholi on oikein käytettynä ihan okei.
 
Neil
Anatolia, väitätkö että lapset eivät opi, että äiti on välillä myös muualla muuten kuin sillä että äiti käy baarissa!? Alkoholi oikein käytettynä saattaa olla ok, mutta mielestäni itsensä juominen humalaan joka toinen vloppu ei ole ok, eikä normaalia.
 
Käytösmalli siitä, että äidin koko elämä ei ole koti ja lapset? Kyllä kiitos :). Juuri sellaisen mallin haluan lapsilleni antaa: suurin osa ajasta menee perheen parissa, mutta vanhemmillakin on oikeus joskus rentoutua ilman lapsia. Ja alkoholi on oikein käytettynä ihan okei.
Nimenomaan oikein käytettynä. Ei siitä turhaan sanota että on viisasten juoma. Jo sanana ryyppääminen (ap käyttää) viittaa känniin ja mahdolliseen krapulaan. Hienoa jos juominen tapahtuu poissa lasten silmistä, usein ei niin ole vaan nautiskellaan jo kotona pohjia tai ei edes lähdetä mihinkään vaan vedetään kalsarit ja lapset nukkumassa. Mulla itellä lapsuusmuistoja siitä että vanhemmat känässä kun menet yöllä pissalle niin eipä ole kauniita muistoja, vaikka eivät örvellyskunnossa olleetkaan. En omalle lapselle halua samanlaisia kokemuksia.
 
"vieras"
Minä en paheksu, ehkä vähän tulee sellainen olo että onko jäänyt ikäänkuin jotain kesken omasta mielestä kun täytyy niin usein ryypätä. Mutta, lapset ovat isänsä kanssa ja niin kuin joku kirjoitti niin jäähän siinä kuitenkin pitkälti yli 25 päivää olla täysipainoinen äiti.

Minun kaveripiirissäni on pariskunta, joista toinen käy ulkona perjantaisin ja toinen aina lauantaisin (no päivät voi siis vaihdella, mut lähes joka viikonloppu molemmat käyvät ulkona). Siinä olen kyllä miettinyt että millaisen mallin lapset alkoholin käytöstä saavat, kun äiti on krapulassa aina toisena päivänä ja isä toisena joka ikinen viikonloppu. He siis juovat aikas reippaasti ulkona käydessään. Muuten ovat kyllä hyvät vanhemmat.
 
kasdö
luulet vaan että paheksuvat, sehän kuuluu meidän kulttuuri-identiteettiin, toi ryyppääminen. Enemmän sua kyylättäis, jos et ryyppäis, varsinkin jos vaikka ihan selvin päin kävisit bilettämässä.
 
pukki
Kun oot lapsia kerran tehny niin on sun velvollisuutes pitää niistä huolta. Jos oot ryyppäämässä et sitä tee. Oisit miettiny vähän et mikä sulle on tärkeetä ennen ku haaras levitit.
 
yhyh
Mielestäni äidin ryyppääminen vaikuttaa lapsiin. Ei välttämättä sillä hetkellä mikäli lapset isällä, mutta seuraavan päivän mahdollinen vetämättömyys yms. vaikuttaa. Sekä tietysti oleellista on se käytösmalli sekä mallioppiminen, mutta sitähän ei haluta ymmärtää.
Samaa mieltä. Hemmetti, koko aloituksen otsikko kuulostaa niin teinix-juntti-britney-meiningiltä että oksat pois. Kaikkea pitää nykyään vaan ymmärtää ja ymmärtää, kunhan lapset nyt vaan ovat sillä aikaa jossain hoidossa kun äiti vetää kännejä ja makaa seuraavan päivän oksentamassa rankilta haisten. Onpa mukava muistella isompana hauskoja perheviikonloppuja.

Älkää käsittäkö väärin- tietysti vanhempienkin täytyy päästä välillä tuulettumaan, mutta joka toinen viikonloppu kuulostaa jo harrastukselta. Itsekin tuli ennen lasten hankkimista suunnilleen asuttua baarissa, mutta nyt ei vois vähempää kiinnostaa.
 

Yhteistyössä