O
outolintu
Vieras
Missä mulla on vikaa? Mietin jo johtuuko mun oma huono itsetunto tästä ja tartutanko tämän vielä lapseeni? Tuntuu siltä, että en kehtaa oikein mennä lapseni kanssa mihinkään tai uskaltaudu juttelemaan kenellekään, kun pelkään,että olen opettanut lapseni käyttymään jotenkin väärin, pukenut väärin, hiukset harjaamatta, puhun lapselleni väärin. Huomaan myös, että jatkuvasti kun selitän jotain mitä lapseni tekee tai minä teen lapsen kanssa tms., niin puolustelen aioita, että miksi niin tai näin. En vain osaa sanoa, että meillä tämä menee näin. Mietin vieläkin josko kuitenkin pidin vain lastani nälässä koko pikkuvauva-ajan kun niin itki vuorokaudet ympäri. Mietin mitä hallaa tulee kun jätin D-vitamiinit antamatta, onko varmasti varmasti tarpeeksi vaatetta, vaihdanhan petivaatteet tarpeeksi usein ja vaipan ettei tartte märässä vaipassa olla, ulkonakin pitäisi olla ja jos en ole niin saako tarpeeksi raitista ilmaa, mitä haittaa tulee jos annan purkkiruokia välillä, kuinka usein pitäis paijata että kokee läheisyyttä....
tämä ketju on loputon ja tuntuu, että nyt 1.5 vuotta on mennyt näitä asioita pohtiessa. Varsinkin sitä mitä olisin voinut tehdä toisin; olisiko auttanut itkuisuuteen. Mietin mitä kaikkea pitäisi tehdä oikein ettei lapsesta tulisi kaikinpuolin tasapainoinen.
Jo tätä lukee joku "psykologian"puolen ammattilainen, niin saan neuvoa mistä tämä voisi johtua.
p.s. Olen avioeroperheestä eikä itselläni ole ollut isä läsnä 30 vuoteen (ikää 34 vuotta)
tämä ketju on loputon ja tuntuu, että nyt 1.5 vuotta on mennyt näitä asioita pohtiessa. Varsinkin sitä mitä olisin voinut tehdä toisin; olisiko auttanut itkuisuuteen. Mietin mitä kaikkea pitäisi tehdä oikein ettei lapsesta tulisi kaikinpuolin tasapainoinen.
Jo tätä lukee joku "psykologian"puolen ammattilainen, niin saan neuvoa mistä tämä voisi johtua.
p.s. Olen avioeroperheestä eikä itselläni ole ollut isä läsnä 30 vuoteen (ikää 34 vuotta)