Meillä on 2-kerroksinen omakotitalo, jossa on 5 makuuhuonetta, iso takkahuone, olohuone, keittiö, khh, pesuhuone, sauna, 3 vessaa. Asuinneliöitä 183, lisäksi autokatos, pihalla lapsille iso leikkimökki (mahtuu vaikka nukkumaan) ja pieni halkovaja.
Meitä on toki iso perhe, eli meillä on 6 lasta. Meillä on juuri sopivasti tilaa olla. Yläkerrassa on siis pienempi makuuhuone, jossa parveke, se on vanhempien valtakuntaa. Yläkerran iso(!!) makuuhuone on neljän nuorimmaisen leikkihuone, siellä on loistavasti tilaa eri leikeille, on tavallaan jaettu kolmeen leikkialueeseen (kotileikki, autoleikit, rakentelut). Alakerrassa kolme makaria, eli koululaisille molemmille omat ja kolmannessa nukkuu 4 pienintä, eli siellä on vain sängyt ja yövalot
Takkahuone on enimmäkseen lemmikkien käytössä, mutta muuntautuu vaikka vierashuoneeksi. Kasvatan pienimuotoisesti gerbiilejä, takkahuoneessa siis on niiden isot terrariot. Lisäksi meillä on kaksi koiraa ja kissa, ja takkahuoneessa on esim. kissan hiekkalaatikko ja raapimapuu, sekä siellä oli pentulaatikko, kun koiralla oli pennut.
Meillä asuminen maksaa sen verran, että emme matkustele, ja muutenkin elämme suhteellisen vaatimattomasti. Esim. ostan vaatteet aina alennusmyynneistä ja ruuassa säästämme tekemällä itse, keräämällä marjoja ja suosimalla aletuotteita.
Ja koska lainan saamisessakin oli rajansa, tingimme tontin koossa, eli meillä on hyvin pieni tontti (900m2)