Miksi lapsella oli kurja päivä?

Vietimme 6-vuotiaan lapsne kanssa päivän kahdestaan, kun mieheni oli töissä. Aamulla etsi suklaamunia, sitten sai katsoa dvd-elokuvan, sitten mentiin leikkipuistoon. Muuten leikki paljon kotona, kuunneltiin musaa, lapsi tanssi jne. Mitään kiukuttelua ei ollut ja itse olin tosi hyvällä tuulella. En kyllä leikkinyt lapsen kanssa, mutta en leiki yleensäkään, vaan lapsi leikkii itsekseen samalla, kun minä leivon, laitan ruokaa, tiskaan ja siivoan jne.

Joka tapauksessa siis ajattelin, että meillä oli "ihan mukava" päivä. Eikö mitä. Lapsi nukkumaan mennessä alkoi itkeä, että kamalin päivä ikinä. Ja hirvittävä pääsiäinen.

Yritin kysyä, että mikä nyt oli niin kamalaa, mutta vastaukset oli tyyliin ei saanut leikkiä leikkipuistossa tarpeeksi kauan (jouduttiin lähtemään tunnin kuluttua pois, kun lapsella vessahätä).

Yritin myös kysyä, että millaisia odotuksia hänellä oli pääsiäiselle, mutta ei osannut niitäkään sanoa.

Ja minä olin kuulemma kurjaa seuraa, mutta ei halunnut vastata, että miksi.

Ja siis joo, en tosiaan leikkinyt lapsen kanssa vaan tein kotitöitä, mutta ei se ennen ole ollut ongelma. Eikä lapsi siitä erikseen sanonutkaan. Koko ajan jutellaan ja leikkinsä lomassa lapsi tulee kertomaan mitä puuhaa, käyn välillä suukottamassa ja halimassa, ihailen piirustuksia jne.

Lapsi on ns. perushelppo lapsi, joka ei turhia kiukuttele ja oli tänäänkin hyväntuulisen oloinen. Tuli ihan nurkaan takaa, että olikin maailman kamalin päivä. Vielä iltasadun aikaan nauroi kirjalle, jota luin ja luinkin pari ylimääräistä lukua. Siitä 10 minuuttia ja alkoi itku, että oli maailman kamalin päivä.

Olen ihan neuvoton. Kuinka voin tuntea oman lapseni noin huonosti? Käskin sanoa ensi kerralla heti eikä illalla, jos on kurja olla ja paha mieli. Minä kuvittelin koko ajan, että meillä oli "ihan kivaa". Tivolissa oltiin pari päivää sitten, samoin uimassa jne. joten ei niitäkään nyt joka päivä voi harrastaa. Ja minä olen kuulemma aina kurjaa seuraa. Joo, en tosiaan juuri leiki, vaan eskarin tädit hoitaa ne askartelut, mutta juttelemme paljon, luen ääneen, käydään uimassa ja pyöräilyllä ja leikkipuistossa jne.

Onko muilla ollut tällaisia "vaiheita" ja mistä voisi johtua, että lapsi vaikuttaa tyytyväiseltä mutta sanookin myöhemmin, että olikin kamalaa?

 

Taisi olla vaan väsynyt. Tai sitten oli iskää ikävä. Ota noista selvää.
Lapsella varmasti oli mukava päivä.

 

Mukavavalta päivältä kuulostaa. Oletteko ennen tehneet pääsiäisenä jotakin erityistä koko perheen voimin? Jos lapsella on jokin tietty muisto pääsiäisestä ja nyt isä olikin töissä eikä hänen kanssaan pääsiäisenä. Meidän eskarilainen osaa olla tosi tarkkana juuri tiettyihin juhliin liittyvistä perinteistä ja muistoista. Mutta eihän niitä tosiaan aina voi toteuttaa.

 

Kiitos lohdutuksesta. Minustakin päivä oli "ihan mukava", ei ehkä huippupäivä niin kuin silloin, kun mennään tivoliin tai jollekin eväsretkelle (silloin isänsä on kotona) tai edes uimaan, mutta kotipäiväksi ihan tavallinen. Ja oltiin tosiana hyväntuulisia kummatkin, tai niin luulin. Mitään pääsiäisperinteitä meillä ei oikein ole, kun miehen työvuorot osuvat usein pyhille jne. Kyllähän isäänsä esnin itkseskeli ja huolehti, että muistaako isä käydä antamassa hyvänyönsuukon, kun tulee yöllä töistä kotiin jne. Siitä sitten jatkui valituksensa siitä, kuinka olikin maailman kamalin päivä. Ja päivän mittaan ollaan naurettu paljon. Tuo leikkipuistosta kotiin juokseminenkin vessahädän vuoksi vaikutti hauskalta, naureskeltiin siinä kumpikin, kun pingottiin lujaa vauhtia eikä tyttö edes kysellyt kotona, että mennääkö takaisin vaan siirtyi itse leikkimään. Kun siiten sanoi, että s eoli yksi syy siihen, miksi oli maailman kamalin päivä, minä muistutin, että mehän naurettiin tilanteelle ja hän sanoi, että "sinä nauroit, en minä". Ja ihan oikeasti tyttö näytti naureskelevan myös.

On tosi herkkä lapsi, mutta osoittaa tunteensa aina avoimesti (varsinkin minulle) joten olen ihan hoomoilasena, että onko voinut olla muka paha mieli ja vasta nyt sen kertoo? Mutta miksi keksisi tuollaista, ellei tosiaan olisi ollut kamala päivä?

 

No mun helppo 6v. ilmoitti aamulla haluavansa kuolla. Sitten olen ollut vuorostaan maailman ihanin äiti, että kamalin. Lapsella ei todellakaan ole mitään syytä haluta kuolla. Se on aina puhunut ääneen kaikesta ja sanonut ääneen kaiken mikä mietityttää tai päähän pälkähtää. Mua auttaa se, että tiedän, että lapsi saattaa sanoa mitä sattuu, ymmärtämättä merkitystä. Tuon ikäiset sanovat ja kokevat asiat niin eritavoin kuin itse, älä ota liikoja itseesi. Lapset kokevat asiat eri näkövinkkelistä kuin vanhemmat. Täytyy vaan yrittää parhaansa mukaan opettaa ja antaa hyvää esimerkkiä.

 

Mukavalta päivältähän tuo kuulostaa. Kuusivuotiaat ovat vielä tosi ailahtelevaisia tunteineen ja sanomisineen.....omanikin..

 

No just edellisenä päivänä toisteli minulle, että olen maailman ihanin äiti. Ja tänään sanonut mitään sellaista, että olisi ollut kurja olo ennen kuin nyt nukkumaan mennessä. Kiitos kovasti, kyllä tämä helpotti, jos muillakin lapset sanovat mitä sylki suuhun tuo. Ja varmaan sitä isää onkin ikävöinyt, kun näin lomalla poissaolon huomaa helpommin kuin eskaripäivinä.

 

Varaudun siis siihen, että näitä voi tulla tulevaisuudessakin Lapsi on tosiaan sellainen peruspositiivinen ja hyväntuulinen ollut aina luonteeltaan. Herkkä ja pelästyy helposti, mutta ne menee aina nopeasti ohi, kun saa vähän lohdutusta. Tällainen "maailman kamalin päivä" oli ihan uusi juttu, mutta jos ikäkauteen sopii ailahtelevaisuus, niin siinä valossa ymmärrän jo eri tavalla

 

joo, kuusivuotiaat tosiaan tiettyinä hetkinä puhuvat mitä sattuu. Omanikin on älykäs, fiksu, kiltti ja herttainen, mutta hetkensä on hänelläkin ja juttunsa....ei kannata murehtia sen enenpää, kyse saattanut olla just siitä, että väsähtänyt, ikävöinyt isää sillä hetkellä...tmv.

 

Joo, pitäisi varmaan ottaa ihan rauhallisesti eikä heti olla huolehtimassa, jos lapsi puhelee tuollaisia, mutta kun olen tosiana tottunut siihen, että a) ei peittele tunteitaan vaan sanoo heti, jos on paha mieli tai pelkää tms. Ei edes kykene niitä peittelemään, kun alkaa helposti itkeä jne. ja b) lapsi on tosiaan ns. helppo luonteeltaan, eli tyytyy aika "vähään". Siis siihen, ettei elämä ole jatkuvaa juhlaa, pyöräretket hevostallille on huippukivoja jne. eli ei mihinkään Disneylandiin ole tottunut, vaikka nyt sisäleikkipuistossa käy kerran kuussa, jos isänsä on viikonloppuna vapaalla.

Niin ih,ettelen nyt, että mitä ihmettä olisi pitänyt pääsiäiseksi järjestää? Kysyinkin, että luuliko hän, että pääsiäinen on toinen joulu, mutta ei osannut itse sanoa, että mitä oikein odotti pääsiäiseltä.

 

No itse pyrin ajattelemaan niin, että on hyvä kun lapsi pohtii ääneen ja kyselee, eikä vaan mukisematta niele kaikkea mitä annetaan. Siinähän se lapsi muodostaa niitä omia käsityksiään tai pohjaa käsityksilleen. Itse kyselin ja sanoin tyhmiä vielä pitkälle ala-asteikäisenä ja ainakin ajattelin vielä kauan sen jälkeenkin. Pitäisi olla kaiketi tyytyväinen jos lapsi kyselee ja ihmettelee ääneen outojakin ja ammentaa käsityksensä enimmäkseen siitä mitä vanhempi sanoo, kuin että lapsi ei kysyisi, sanoisi, pohtisi oikein mitään ja muodostaisi käsityksiään vasta myöhemmin esim. jostain netistä lukemastaan. Toki olen tietoinen siitäkin, että nykypäivänä varmasti kumpikin vaikuttaa. Varmaan sitä vaan on lapsia, jotka luonnostaan puhuu ja sanoo ajatuksiaan ääneen, ja lapsia jotka pohtivat näitä asioita hiljaa itsekseen. Varmaan kummassakin puolensa.