Miksi kukaan synnyttää alateitse?

  • Viestiketjun aloittaja "Reeta"
  • Ensimmäinen viesti
"mimmis"
Tai sit tällä Samilla on pieni pippelintynkä housussa tai siinä vieressä mihin oikea penis kuuluisi olla. Kaikkien naisten pitää olla hiton löysiä ja synnyttäneitä ja revenneitä kun ei samin pilissä tunnu..
 
kukkeli
Itse synnytin sektiolla vastentahtoisesti molemmat lapseni. En olisi halunnut sektiota, mutta nyt kun asiasta on jo vuosia olen tajunnut että molemmissa on huonot puolensa, kuten lähes kaikissa asioissa.

Itseasiassa molemmat tavat voi aiheuttaa laskeumaa ja sen lisäksi niillä on omat mahdolliset vaivat. Turha siitä on väitellä.

Normaalia synnytystä kannatan kuitenkin mikäli olosuhteet sen sallii, sillä siinä vauva saa mm. oikean mikrobikannann puskiessaan läpi. Sektiossa tämä kanta ei ole yhtä luonnollinen. Lisäksi noin 98% naisista ei tarvitse mitään väliintuloja ja homma menisi silti oikein.
 
"Sanny"
[QUOTE="Sami";30715192]Miehen kannalta parempi tosiaan että nainen synnyttää leikkauksella. Kyllä sen huomaa miten vauvan pullauttaminen pilaa pimpsan, kaverit on tunnustaneet että vaimo ei ole enää kunnossa. Oma vaimoni synnytti kaikki lapsemme leikkauksella ja pimpsa on yhtä tiukka kuin ennenkin, ja on muutenkin yhtä kaunis ja hoikka.[/QUOTE]

Taitaa sitten Samillakin olla vikaa tuntoaistissa. Ei se synnytys ole ainoa asia, joka sitä alapäätä löystyttää. Löystyminen alkaa jo raskausaikana, kun kroppa alkaa "kypsyä" synnytystä varten. Lantionpohjanlihakset ovat avainasemassa tiukkuuden suhteen ja raskausaikana relaksiini löystyttää niitä.
 
Rouva tiukkapimpsa
Itse halusin sektion ja sain (kaikkihan sen saa, jotka vähänkin haluaa). Olin jalkeilla jo sektiopäivänä. Särkylääkkeitä jouduin syömään 4pvää leikkauksen jälkeen. Sen jälkeen kivuton. Synnytyksestä nyt siis 4kk ja arpi nyt 5cm pitkä ja 2mm paksu valkoinen viiva bikinirajassa.

Monet sektioiden mainostetut komplikaatiot ovat sattuneet kiireellisessä- tai hätäsektiossa, eivät suunnitellussa. Koska hyvin suunniteltu on aina puoliksi tehty :). Suosittelen lämpimästi!
 
"Minea"
Minä synnytin alateitse, ja oli ihana kokemus! En voi ymmärtää naista joka haluaa tieten tahtoen riskeerata oman sekä vauvan turvallisuuden, jos sektiota vaatimalla vaatii. Jos se ei ole oma valinta, niin sille ei tietenkään voi mitään. Olen kuullut liian monta kurjaa tarinaa sektiosta, ja niissä palautuminen ja parantuminen ollut todella hidasta.. :/myhden tuttavani sektiohaava tulehtui ja repesi pahasti, ja jäljelle jäi suuri arpi. Ikävää, kun hän nimenomaan halusi sektion sen "helppouden" takia.

Mutta näin muutama kuukausi sitten synnyttäneenä olen taydellisesti palautunut. Ei vatsassa minkäänlaista arpea, ja tavara muutenkin ihan entisellään ;) näin liikunnallisella ja normaalipainoisella naisella ei synnytys tunnu ei niin missään :) olen ylpeä itsestäni!
 
Rouva tiukkapimpsa
Inhottavia tosiaan noi mouhoojat. Hoikkana, urheilullisena ja muutenkin edustavan näköisenä mulle oli tärkeää näyttää hyvältä myös alapäästä. Uhrauduin tosiaan lapsen takia tähän, koska en halunnut napanuora kaulan ympärillä, välilihan läpi imukupilla riuhdottua puikulapäätä. Mä olen todella ylpeä itsestäni, että uskalsin valita sektion kaikista kateellisten pelotteluista ja "kurjista tarinoista" huolimatta :).
 
Meetwursti

Hienoa että voit olla ylpeä itsestäsi, vaikka laitoitkin oman tavarasi lapsesi hyvinvoinnin edelle! Tarkistappa ne sketion riskit uudestaan.. Vaikka kyllä sua taitaa vähän kaivella nämä synnyttäneiden kertomukset, kun pitää itseäs noin mainostaa ;) olisitpa perehtyny vähän enemmän siihen naisen anatomiaan, olisit sitten tietoinen ettei synnytys suinkaan naisen alapäätä pilaa.. ;)
 
vieras sika
Suomennos sinulle: sinä olet sama aloittaja, joka tehtailee täällä aloituksia vähän väliä ja vastailet itse niihin. Kirjoitustyylisi on hyvin tunnistettava, vaikka yrität mielipiteitäsi muka vaihdella tms. Herää huoli sinusta...onko sinulla ystävyyssuhteita, sosiaalista elämää palstan ulkopuolella?
 
Rouva tiukkapimpsa
Mulla ei ole "tavaraa", toisin kuin sulla. Mässäilen mielelläni alapääsynnyttäjien kertomuksilla ja niitä on hauska lukea. Lapsellehan suunnitellun sektion riskit ovat alapääsynnytystä pienemmät. Kymmenen pisteen lapset ovat useammin syntyneet suunnitellulla sektiolla kuin alateitse.
 
vIER
En jaksa lukea ketjua mutta arvelen että palstalaisten mielestä alatiesynnytys on turvallisempi ja luonnollisempi ja siitä toipuu äkkiä (vaikka sektion jälkeen olisi heti liikkeellä...). Seksielämäkin paranee palstalaisten mielestä eikä nainen ole oikea nainen jos ei synnytä.
Sektiota ei Suomessa todellakaan saa omasta halustaan, ilman lääketieteellisiä perusteita, mikä on väärin.
 
"Helli"
No, tämähän on tietysti provo, mutta kerron miksi itse synnytin alakautta:
Ei tulehtuvaa leikkaushaavaa, lapselle lempeämpi tapa tulla maailmaan, lapsen terveyden kannalta on myös hyväksi saada alatien bakteereja synnytyksessä, vähemmän kipuja synnytyksessä tai sen jälkeen, maito nousee rintoihin paremmin.
Alapää toki vähän löystyy synnytyksessä, mutta lantionlihaksia jumppaamalla saa emättimen kuntoon.
 
Meetwursti
Mulla ei ole "tavaraa", toisin kuin sulla. Mässäilen mielelläni alapääsynnyttäjien kertomuksilla ja niitä on hauska lukea. Lapsellehan suunnitellun sektion riskit ovat alapääsynnytystä pienemmät. Kymmenen pisteen lapset ovat useammin syntyneet suunnitellulla sektiolla kuin alateitse.
Saat sanoa pimpsaasi miksikä haluat, ei se siitä sen tiukempaa tainparempaa tee :D Ja lueppa hei nuo riskit uudestaan,et nyt selvästi tiedä mistä puhut.. jännä kun otit nuo apgar-pisteet puheeksi, nimittäin meidän muksu on ihan täyden kympin pisteet saanut, ja alateitse syntynyt ;)

Mutta hei, kaikki ei vaan osaa,ja kaikista ei vaan ole alateitse synnyttämään. Näinhän se on!
 
Rouva T.
Oletpa sitten kovin väsynyt. Hirveästi ei haittaa, kuka on mitäkin mieltä alapään revittämisen tavoista, tai mikä on naisen sukupuolen määritelmästä palstalaisten mielestä :). Sektion jäkeen seksielämän pystyi aloittamaan parin viikon päästä synnytyksestä. Ja sektion todellakin saa omasta halustaan. Suomessa. Riippuu vain vähän siitä, KUKA haluaa ;).
 
Bbierass
[QUOTE="Sami";30715192]Miehen kannalta parempi tosiaan että nainen synnyttää leikkauksella. Kyllä sen huomaa miten vauvan pullauttaminen pilaa pimpsan, kaverit on tunnustaneet että vaimo ei ole enää kunnossa. Oma vaimoni synnytti kaikki lapsemme leikkauksella ja pimpsa on yhtä tiukka kuin ennenkin, ja on muutenkin yhtä kaunis ja hoikka.[/QUOTE]

Juu niin aivan :D
 
noooh
Saat sanoa pimpsaasi miksikä haluat, ei se siitä sen tiukempaa tainparempaa tee :D Ja lueppa hei nuo riskit uudestaan,et nyt selvästi tiedä mistä puhut.. jännä kun otit nuo apgar-pisteet puheeksi, nimittäin meidän muksu on ihan täyden kympin pisteet saanut, ja alateitse syntynyt ;)

Mutta hei, kaikki ei vaan osaa,ja kaikista ei vaan ole alateitse synnyttämään. Näinhän se on!
Tämä on hyvä esimerkki säälittävästä naisesta jolle ainut ylpeys on että sai pungettua muksun pimpastaan. :) Siihen pystyy kyllä suurin osa naisista. Itsekin. Ja kyllä, ne löysensi paikkoja. Seuraava olikin sektio, eikä löystynyt enää. Sektiolla on puolensa.
 
pieni, kaunis ja täydellinen
Miksi joillekkin naisille ottaa noin koville se että synnytys löysyttää pimppaa, ja miehetkin huomaa sen? Jos mies saisi valita niin jokainen ottaisi sektiolla synnyttäneen. Mun kotimaassani sektiot on yleisiä kun naiset haluaa sen pimpukan kunnon takia, ja siksi että mieskin tykkää.
 
Meetwursti
Niin no, alakautta synnytyksen jälkeen seksielämä oli ihan normaalia kolmen viikon kuluttua synnytyksestä. Että en ole ihan vieläkään yhtään vakuuttunut miksi sektio olisi parempi vaihtoehto. Varsinkaan kun en kyllä pysty sanomaan, että alapää olisi mitenkään erilainen synnytyksen jälkeen, tai mitenkään pilalla. Ja kyllä, minä olen myös kuullut lähes pelkkää negatiivista sektioista. Muutama poikkeus on, mutta enemmistö negatiivista.

Kertokaas nyt siis naiset millaisia jättiläisiä olette alapäästänne lykkineet jos se pimppa on pilalla? :eek:
 
Rouva T.
Tämä on hyvä esimerkki säälittävästä naisesta jolle ainut ylpeys on että sai pungettua muksun pimpastaan. :) Siihen pystyy kyllä suurin osa naisista. Itsekin. Ja kyllä, ne löysensi paikkoja. Seuraava olikin sektio, eikä löystynyt enää. Sektiolla on puolensa.
Naulan kantaan :). Noh, ansionsa kullakin. Jotkut on maistereita, toiset maatalouslomittajia ja joidenkin osa on olla tuotantoeläimiä. Kullakin paikkansa ravintoketjussa. Näin tämä yhteiskunta pyörii ja eri kansankerrokset toimittavat omalle yhteiskuntaluokalleen ominaisia tehtäviä.
 
p*mppa hyvin kaikki hyvin
Niinhän sitä sanotaankin että v*ttu on viiden lapsen äidillä... Mutta sektiolla onneksi pystyy välttämään tuon lörttöyden ja saa silti suurperheen. ;) Miettikääs ajoissa rouvat. :p
 
"Jokke"
Mua lähinnä naurattaa, että te sektiolla lapsen maailmaan saattaneet ette oikein pysty muulla revittelemään, kun sillä teidän "tiukkuudella". Hohhoijjaa, keksikäähän jotain uutta. Taitaa itsetunto olla aika nollissa jos täytyy vakuutella itselleen ja muille, että se mies pysyy rinnalla koska pimppi on niiiiiiin tiukkaa tavaraa. Ette taida siitä muuta positiivista sektiosta löytää. Tai sitten teitä vaan harmittaa kun teistä ei ollut alateitse synnyttämään.

Yksikään tuntemani mies ei ole koskaan moittinut naisensa alapään tiukkuutta synnytyksen jälkeen. Ja olen miesvaltaisella alalla jossa lentää ihan hurtti huumori, myös näistä asioista. Enemmän ne miehet on vaihtaneet kokemuksia niistä synnytyskertomuksista, ja ylpeydellä puhuneet. Että näin ;)
 
Yhteistyössä