Kuvitellaan, että ihminen tapaa nuorena kivan tyypin, jonka kanssa on hyvä olla yhdessä ja johon tuntee myös seksuaalista vetoa. Henkilöt hengailevat yhdessä, kiintyvät toisiinsa, ihastuvat, rakastuvat, tutustuvat seksin ihmeelliseen maailmaan. Ensin vaihdetaan varovaisia sanoja kaveriporukassa, joku kerya ehkä pussaillaan laiturin nokassa kaunis kesäyö, ja kohta vietetäänkin suuri osa vapaa-ajasta yhdessä. Ensin puhutaan viikoista, sitten kuukausista... he ymmärtävät toisiaan, ovat onnellisia, ja haluavat jakaa arkisetkin asiat yhdessä. He nauravat samoille asioille ja osaavat olla paikalla myös kun toista itkettää, vaikka eivät ihan tiedä mitä sille nyt sitten pitäisi tehdä. Ajan myötä kiintymys kypsyy jonkinlaiseksi rakkaudeksi, ensin nuoreksi sellaiseksi ja aikaa myöten syvemmäksi, sävykkäämmäksi ja kestävämmäksi. Vaikka mitään suuria keskusteluja ei ensin käytäisi, on silti selvää että edessä on yhteinen elämä.
Mikä on se hetki tuossa jolloin pitää tajuta hankkiutua siitä toisesta tyypistä eroon, lakata tapaamasta, ettei vaan mene vakavaksi ja jää jotain oleellista näkemättä tai kokematta siksi että haluaa olla tämän ihmisen kanssa? Missä on vakavan raja? Kahden viikon jälkeen? Vai onko kolme kuukautta turvaraja? Vuosi? Vai se kun aletaan puhua rakastamisesta? Tavataan toisen vanhemmat? Kun uskaltaa pieraista toisen kuullen vai kun aletaan pyöritellä ajatusta yhteisestä osoitteesta "sitten joskus"?
Minä löysin kumppanini 14-vuotiaana. Ihan naurettavan nuorena. Niin siinä vaan kävi, ihastuin eikä sen jälkeen ole tullut eteen mitään syytä hankkiutua toisesta eroon

En kyllä vielä nyt yli kolmekymppisenä tiedä mikä se on mikä minulta jäi kokematta tai näkemättä mikä olisi ollut sen arvoista että olisin heittänyt menemään sen mitä minulla nyt on. Parempaa puolisoa en osaa kuvitella, lapsillani on mitä ihanin isä, ja meidän suhde sai kypsyä ja vahvistua ihan kaikessa rauhassa 11 vuotta ennen ensimmäisen lapsen syntymää mikä oli varmasti melkoinen voimavara kun pikkulapsiaika pakotti parisuhteen hetkittäin hyllylle.
Mikä minulta jäi tekemättä tai näkemättä? No seksikokemukset ovat tietysti kaikki tähän yhteen ihmiseen liittyviä, mutta en näe sitä ongelmana. Olen opiskellut, matkustellut, juhlinut, pyörähtänyt lyhyesti töissä ulkomaillakin, tehnyt ihan itse päätökseni opiskeluista, asunut yksin... ja kyllä vain, avioitunut 22-vuotiaana. Vielä en ainakaan ymmärrä katua

Ehkä olen vielä liian nuori?