Miksi koira syö nappuloitaan niin että hakee nappulan kerrallaan keittiössä olevasta ruokakupistaan,

  • Viestiketjun aloittaja "Oops"
  • Ensimmäinen viesti
koirankouluttaja
[QUOTE="diu";25139777]No niinpä. Varsinkin kun siitä ei ole mitään haittaa. Eri asia sitten jos märkäruokaa tai muuta sotkevaa alkaa kuljetella kupista ympäri mattoja jolloin sotkeutuisi matot, mutta noista raksuista tuskin haittaa on. Ihan ihme touhua jos koirienkin pitäisi olla jotain robotteja jotka ei saa tehdä mitään mitä omistaja ei käske.[/QUOTE]

No meillä ei toimisi se, että kupit ja ruuat lojuu lattialla puolipäivää. Meillä on suuria koiria, joista nuorin kyllä syö oman ja toisten ruuat jos kuppiin jää. Lisäksi meillä on 1v lapsi, jota myös ruokakupit saattaisi kiinnostaa. Lisäksi laitan AINA ruuan sekaan raakaajauhelihaa +porkkana/paprika sosetta, enkä todellakaan halua niistä jälkiä mattoihin. On vain kätevämäpää,että ruuat syödään heti ja voin nostaa kupit pestäviksi odottamaan seuraavaa ruokaa.
Joissakin tilanteissa tuo robottina oleminen on fikusmpaa, kuin se että koira tekee mitä tahtoo. 90% ongelmakoirien ongelmista saadaan pois hyvän koulutuksen avulla ;)
 
Meidän vanhempi koira kantaa yhden nappulan kerrallaan olkkariin. Siten se vartioi ja puolustaa sitä nuoremmalta koiralta joka kärkkyy sitä yhtä helvetin nappulaa vaikka keittiösä olisi täyden ruokakupit.
Joskus nuorempi koira onnistuu kähveltämään sen nappulan ja sitten alkaa helvetinmoinen ralli kun toinen juoksee karkuun ja toinen perässä.
 
koiranystävä
Ette kai oikeasti anna koirillenne pelkkiä nappuloita. :( Meidän koira saa raakaa lihaa ja luita yms., eikä kyllä koskaan raahaa ruokaansa pitkin lattioita vaan syö hyvällä halulla. Mun mielestä tossa on jotain vikaa jos eläimellä ei ole ruokahalua.
 
"carelia"
Veikkaisin koiran osoittavan mieltään. Tyyliin "mulla ois nälkä ja syön nyt TÄN muron, vaikken tykkää"..."syön tänkin muroon...ettekö älyy antaa maittavampaa safkaa". Jos koira muuten syö hiljaa ja sit noita muroja rouskuttaa älyttömällä metelillä niin toki se jotain huomioo hakee. Ainakin mulla oli tuon tyyppinen koira(silloin harvoin kun joku eväs ei sen mielestä ollut aivan heti syömisen arvoista).
 
Alkuperäinen kirjoittaja koiranystävä;25140660:
Mun mielestä tossa on jotain vikaa jos eläimellä ei ole ruokahalua.
Vai olisiko niin että kuten ihmisiä niin koiriakin on erilaisia.

Meillä on kaksi portugalinpodengoa joista toinen on nautiskeija ja toinen aivoton syömäkone.
Nautiskelijan kouluttaminen on varsin haasteellista sillä kouluttaminenhan vaatii runsaasti toistoja ja palkitsemista esimerkiksi herkkupalalla. Homma kusee siinä vaiheessa kun koira pyöritelee ja nuoleskelee herkkupalaa puoli minuuttia vaikka se olisi kuinka pieni. Mitään vikaa koirassa ei ole sillä osaa se tarvittaessa syödä nopeastikin jos kissat kyttäävät vieressä.

Toinen taas vetää ihan mitä vaan aivot narikassa ja kuppi tyhjenee ennen kuin ehtii kissaa sanoa.
 
"ääliö"
Jos se tapa häiritsee, niin ruokakuppi heti pois, kun kupilta poistuu. Oppii pysymään kupilla. Meillä kun koiria on useampi, ne menee kupilleen heti luvan saatua ja syövät kuppinsa tyhjäksi hetkessä.
Ei toimi meillä. Voin kertoa vuoden kokemuksella. Siis vuoden jaksoin tuota että kipot pois jos postutaan kipolta, mutta en enää. Koirat nyt 8 ja 6 v. Ja meillä tuo vanhempi kantaa aina noita papanoita matolle syötäväksi.

Sitäpaitsi idiootti konsti sinulta koirankouluttaja: yrität siis opettaa koirasi ahmijoiksi. Meidän koirat ei ahmi ja syövät sen mitä tarvivat, niillä on ruokaa paljon tarjolla ja nostan sitten noin 1/2 tunnin päästä kipon pois. Säännöstelevät itse syömänsä ruoan, eivät ahmi ja ovat kuitenkin sopusuhtaisia, eivät lihavia.
 
"vieras"
Alkuperäinen kirjoittaja TriplaIsä;25140629:
Meidän vanhempi koira kantaa yhden nappulan kerrallaan olkkariin. Siten se vartioi ja puolustaa sitä nuoremmalta koiralta joka kärkkyy sitä yhtä helvetin nappulaa vaikka keittiösä olisi täyden ruokakupit.
Joskus nuorempi koira onnistuu kähveltämään sen nappulan ja sitten alkaa helvetinmoinen ralli kun toinen juoksee karkuun ja toinen perässä.
Ihania :LOL: :D
 
"ikiihana"
Meidän koira tekee ihan samaa - ottaa nappulan kupista ja vie olohuoneen matolle, syö sen ja hakee uuden. Muun ruuan syö normaalisti kupillaan. Jännä, koska edellinen koiramme teki myös samaa ja vieläpä samassa kohdassa rouskutteli :D
 
koirankouluttaja
[QUOTE="ääliö";25140804]Ei toimi meillä. Voin kertoa vuoden kokemuksella. Siis vuoden jaksoin tuota että kipot pois jos postutaan kipolta, mutta en enää. Koirat nyt 8 ja 6 v. Ja meillä tuo vanhempi kantaa aina noita papanoita matolle syötäväksi.

Sitäpaitsi idiootti konsti sinulta koirankouluttaja: yrität siis opettaa koirasi ahmijoiksi. Meidän koirat ei ahmi ja syövät sen mitä tarvivat, niillä on ruokaa paljon tarjolla ja nostan sitten noin 1/2 tunnin päästä kipon pois. Säännöstelevät itse syömänsä ruoan, eivät ahmi ja ovat kuitenkin sopusuhtaisia, eivät lihavia.[/QUOTE]

Siis jätätkö sä puolen tunnin päästä loput koiran ruuat kippoon ja annat samat sit illalla? Hyi helvetti. Meillä kupit syödään tyhjiksi yksi ahmii (oli ahmatti jo pentuna meille tullessa) ja kaksi syö normaalisti. Ovat normi kuntoisia, kiiltävä karvaisia ja terveitä. Ja pesen aina kupit ruokailun jälkeen.. en itsekkään syö ruokaa likaiselta lautaselta. Lisäksi kun annan ruuan sekaan raakaa jauhelihaa, paprika-porkkana sosetta.. niin ei tulisi mieleenkään seisottaa tuota ruokaa kupissa ja antaa illalla uudelleen.
 
"vieras"
Siis jätätkö sä puolen tunnin päästä loput koiran ruuat kippoon ja annat samat sit illalla? Hyi helvetti. Meillä kupit syödään tyhjiksi yksi ahmii (oli ahmatti jo pentuna meille tullessa) ja kaksi syö normaalisti. Ovat normi kuntoisia, kiiltävä karvaisia ja terveitä. Ja pesen aina kupit ruokailun jälkeen.. en itsekkään syö ruokaa likaiselta lautaselta. Lisäksi kun annan ruuan sekaan raakaa jauhelihaa, paprika-porkkana sosetta.. niin ei tulisi mieleenkään seisottaa tuota ruokaa kupissa ja antaa illalla uudelleen.
Luitko ajatuksella?
Eli koirat saavat omaan tahtiin ruokailla sen puoli tuntia ja sitten kuppi pois,missä luki että ko kirjoittaja ei pese sen ruokailun päätteeksi kippoa?
 
"Koiruus"
Meidän koira teki niin että haki perunan kupistaan, vei sen olohuoneeseen, hyppäsi peruna suussa tuolilleen ja söi potun. Sama homma neljä kertaa peräkkäin :D
Nappulat otti yksitellen kupin eteen ja söi siinä, ihme.
 
Meillä kaikki isompi eines pitää syödä olohuoneen matolla. Jos vaikka nakkaan palan perunaa tai leivänkannikan kippoon, niin aina se pitää syödä olkkarissa ja mieluiten makuulla.

Raksuja ei meillä ole koskaan kuljeteltu, mutta olisiko tässäkin takana, että kyseessä on enemmän pureskeltava sapuska, joka on kivempi natustella vähän syrjemmässä.

Onko kenenkään koira harrastanut vesikipossa sukeltamista? Se se vasta on raivostuttavaa, kun lattiat lainehtii ja koira on päälakea myöten märkä :D
 
"miia"
Mun tipsu kantaa raksut matolle yksitellen, mutta kaikenlisäksi valitsee sieltä vain mieluisimmat. Riskaa sitten lisää....niitä mielestään pahimpia syö vain tosi kovaan nälkäänsä
 
koirankouluttaja
[QUOTE="vieras";25141015]Luitko ajatuksella?
Eli koirat saavat omaan tahtiin ruokailla sen puoli tuntia ja sitten kuppi pois,missä luki että ko kirjoittaja ei pese sen ruokailun päätteeksi kippoa?[/QUOTE]

"niillä on ruokaa paljon tarjolla ja nostan sitten noin 1/2 tunnin päästä kipon pois. Säännöstelevät itse syömänsä ruoan, eivät ahmi ja ovat kuitenkin sopusuhtaisia, eivät lihavia."

Siis paljon ruokaa tarjolla, säännöstelevät itse syömänsä ruuan... eli viskaatko kuppiin jääneet ruuat pois? Meillä juniorin ruokasäkki 15kg maksaa 71e, vanhempien koirien ruokasäkki maksaa liki 60e 15kg, joten enpä kehtaisi haaskata ruokaa menemään hukkaan. Annan sen määrän, minkä syövät heti ja pysyvät sopivassa kunnossa.
 

Yhteistyössä