Miksi kaikki asiat tuntuu hankalammilta esikoisen kohdalla

["vieras ap"]

Ensimmäisen lapsen kanssa en koskaan tajunnutkaan, kuinka helppoa voi vauva-aika olla. Stressasin jokaisesta pienestäkin asiasta, eikä osannut ottaa yhtään rennosti. Sen myönnän, että olen erittäin onnellisessa asemassa, koska mun lapseni ovat erittäin helppoja vauvoja. Eivät turhia itke ja valita, viihtyvät itsekseen ja nukkuvat hyvin... No niin hyvin, kuin vauvat nyt ylipäänsä voivat nukkua. Oikeen harmittaa, että miksi tein asiat monissa kohdin niin vaikeasti. Nyt jos saisin muuttaa mennyttä, tekisin monet asiat eritavalla.

-nukuttaisin perhepedissä, enkä edes kokeilisi väkipakolla omaa sänkyä
-en murehtisi "liiasta" tissillä olosta (mikä voikaan olla ihanampaa, kuin vauva rinnalla)
-en pelästyisi jokaista itkua, joskus vauvat vaan itkee, se ei tarkoita, että teen jotain väärin
-en kuuntelisi muiden neuvoja tai ohjeita, vaan luottaisin siihen, että itse tunnen lapseni parhaiten (hyvät vinkit on asia erikseen)
-alottaisin kiinteät silloin, kun se tuntuu sopivalta, en kauhealla taistelulla silloin, kun neuvola määrää
-antaisin rauhassa syödä yöllä niin kauan, kuin haluaa, tai ainakin sinne 1v asti
-en yrittäisi potattaa 6kk iäistä vauvaa, koska niin "kuuluu" tehdä, muuten ei ikinä opi

Listaa voisin jataa varmaan loputtomiin. Koska, vaikka esikoinen oli todella helppo vauva, sain itse tehtyä monesta asiasta paljon hankalampaa, kuin mitä se olisikaan ollut. Nyt sen vasta huomaa, kun on toinen lapsi syntynyt ja miettii, millaista se elämä olisikaan, jos lapsia olisi vain yksi. Kuinka helppoa, kuinka paljon omaa aikaa jäisi, kuinka helppoa olisi vain lähteä vauvan kanssa johonkin... Tuntuu, että vauva vain menee siinä sivussa, ilman, että aiheuttaa mitään toimenpiteitä. Tottakai vauvakin pitää ruokkia ja pestä ja vaihtaa vaipat ym., mutta käytännössä noi asiat menee ihan huomaamatta. Tämä toinen on vielä esikoistakin kiltempi, onkohan syynä se, että osaan itse ottaa nyt rennosti, enkä hätkähdä jokaista parkaisua... Mun vauva on jo 6kk ja yhtään "huonoa" tai hankalaa päivää ei ole hänen kanssaan tullut vastaan...

Ja mikä tyhmintä. Edelleen mä jatkan sitä samaa stressaamista esikoisen kohdalla!! Stressaan uhmaikää, vaipoista luopumista, sitä, miksei suostu syömään itse... Stressaan, stressaa, stressaa... Mikä mua vaivaa? Onko se niin, että esikoinen on vaan se harjoituskappale ja mä pakosta teen kaikki asiat hankalimman kautta, jotta osaan sitten toisella kertaa ottaa rennommin?

 

["vieras"]

oma esikoinen nyt 15-v ja kun on noita muitakin lapsia, tuo "hankaluus" esikoisen kohdalla on jokseenkin tasoittunut. On tapahtunut monenmoista sellaista muiden kohdalla, jota ei esikoisen kohdalla ole lainkaan tullut eteen.
Minunkin esikoinen on aina ollut superkiltti ja kaikin puolin suloinen ja ihana

 

["jooh"]

Joo, minäkin luulin, että yhden kanssa elämä on jo sinällään ohjelmoitua ja hankalaa, kun tuli toinen, huomasin että olihan se aika helppoa yhden kanssa...
Kun syntyi kolmas, huomasin että kahden kanssa oli aika iisiä...kun syntyi neljäs huomasin, että olihan se helppoa kolmen kanssa...

 

[äitiväsyy]

No mä olen kyllä ihan vakuuttunut omasta rentoudesta: nukutaan perhepedissä, pottaa ei oo aloitettu, tissille on saanut nukahtaa ja edelleen saa tissiä millon haluaa (ei öisin enää), aloitin kiinteät 4 kk:n iässä enkä säiky pieniä itkuja.

Mutta sen sijaan olen hyvin vakuuttunut että meillä vaan on oikeasti haastava esikoinen, alussa oli koliikki ja muutenkin tuntuu olevan niin kovin temperamenttinen tapaus että oksat pois.

 

[ok]

Mä taas, jos saisin toisen:
Totuttaisin ajoissa nukkumaan omassa sängyssä
Lopettaisin yösyötöt ajoissa (ekalta 1-vuotiaana, paljon aiemmin olis voinut)
Potattaisin aikaisin, mutta leikkimielellä
mutta monta samaa juttua, ottaisin rennommin, imettäisin rennosti, en pelästyisi jokaista itkua.

 

["vieras ap"]

No mä olen kyllä ihan vakuuttunut omasta rentoudesta: nukutaan perhepedissä, pottaa ei oo aloitettu, tissille on saanut nukahtaa ja edelleen saa tissiä millon haluaa (ei öisin enää), aloitin kiinteät 4 kk:n iässä enkä säiky pieniä itkuja.

Mutta sen sijaan olen hyvin vakuuttunut että meillä vaan on oikeasti haastava esikoinen, alussa oli koliikki ja muutenkin tuntuu olevan niin kovin temperamenttinen tapaus että oksat pois.

Tarkoitus ei ollut nyt taas mollata ketään ja kirjoitinkin, että mulla on ollu onnea, koska vauvat on ollu tosi helppoja, ite oon vaan tehny asioista hankalampia. Mun helppokin vauva, esikoinen, tuntui joskus hankalalta, koska stressasin niin paljon. Nyt kun stressiä ei oo, ni ei oo kakkonen tuntunut koskaan hankalalta. on siis ns. esikoistakin kiltimpi.

 

[äitiväsyy]

[QUOTE="vieras ap";28668493]Tarkoitus ei ollut nyt taas mollata ketään ja kirjoitinkin, että mulla on ollu onnea, koska vauvat on ollu tosi helppoja, ite oon vaan tehny asioista hankalampia. Mun helppokin vauva, esikoinen, tuntui joskus hankalalta, koska stressasin niin paljon. Nyt kun stressiä ei oo, ni ei oo kakkonen tuntunut koskaan hankalalta. on siis ns. esikoistakin kiltimpi.[/QUOTE]

Joo en minä sillä, siis tarkoitin lähinnä vaan että välillä olen törmännyt ajatukseen että _kenelläkään_ ei voi esikoisen kanssa olla AIDOSTI raskasta, että raskasta se on vasta sitten kun saa toisen tai kolmannen tai neljännen jne. Itse olen vakuuttunut että se esikoinen ainokainen voi olla paljonkin raskaampi, kuin 2 helppoa ja tervettä lasta.

Toki esikoisen kohdalla se elämä muuttuu ensimmäistä kertaa niin suuresti, ettei sitä muutosta voi kukaan etukäteen täysin ymmärtää, ja siksi siihen totutteluun menee aikaa ensialkuun(ellei sitten tuu sit superhelppoa vauvaa ). Toisen kohdalla taas jo vähän tietää mitä odottaa eikä oo niin paljon totuttelua uuteen.

 

["Entinen Ksantippa S."]

Muistatko, miltä tuntui autokoulussa, kun kääntyi ensimmäisiä kertoja isommasta risteyksestä? Peili, vilkku, vaihde, kaasu, kytkin, kylmä hiki, pitäisikö tässä muka vielä pystyä vilkaisemaan risteävän suojatien jalankulkijatkin?

Sama juttu se on vauvanhoidonkin kanssa.

 

["vieras ap"]

Joo en minä sillä, siis tarkoitin lähinnä vaan että välillä olen törmännyt ajatukseen että _kenelläkään_ ei voi esikoisen kanssa olla AIDOSTI raskasta, että raskasta se on vasta sitten kun saa toisen tai kolmannen tai neljännen jne. Itse olen vakuuttunut että se esikoinen ainokainen voi olla paljonkin raskaampi, kuin 2 helppoa ja tervettä lasta.

Toki esikoisen kohdalla se elämä muuttuu ensimmäistä kertaa niin suuresti, ettei sitä muutosta voi kukaan etukäteen täysin ymmärtää, ja siksi siihen totutteluun menee aikaa ensialkuun(ellei sitten tuu sit superhelppoa vauvaa ). Toisen kohdalla taas jo vähän tietää mitä odottaa eikä oo niin paljon totuttelua uuteen.

Mä oon ehdottomasti sitä mieltä, et mun elämä oli raskaampaa esikoisen vauva-aikana, kuin nyt! Ja kyseessä tosiaan oli helppo vauva. Mun kohdalla, mä vaan tein ite siitä raskaampaa. En tiedä, mihin oisinkaan joutunut, jos vauva olisikin ollut hankalammasta päästä. Stressannut varmaan aivoni pellolle... Uskon todella, että yhdenkin lapsen kanssa voi olla todella raskasta. Olen nähnyt niitäkin vauvoja, jotka eivät ole yhtä tyytyväisiä, kuin omani. Useita sellaisia. Niitäkin, jotka eivät ole tyytyväisiä mihinkään.

 

["nipsu"]

[QUOTE="Entinen Ksantippa S.";28668516]Muistatko, miltä tuntui autokoulussa, kun kääntyi ensimmäisiä kertoja isommasta risteyksestä? Peili, vilkku, vaihde, kaasu, kytkin, kylmä hiki, pitäisikö tässä muka vielä pystyä vilkaisemaan risteävän suojatien jalankulkijatkin?

Sama juttu se on vauvanhoidonkin kanssa.[/QUOTE]

 

[äitiväsyy]

[QUOTE="vieras ap";28668538]Mä oon ehdottomasti sitä mieltä, et mun elämä oli raskaampaa esikoisen vauva-aikana, kuin nyt! Ja kyseessä tosiaan oli helppo vauva. Mun kohdalla, mä vaan tein ite siitä raskaampaa. En tiedä, mihin oisinkaan joutunut, jos vauva olisikin ollut hankalammasta päästä. Stressannut varmaan aivoni pellolle... Uskon todella, että yhdenkin lapsen kanssa voi olla todella raskasta. Olen nähnyt niitäkin vauvoja, jotka eivät ole yhtä tyytyväisiä, kuin omani. Useita sellaisia. Niitäkin, jotka eivät ole tyytyväisiä mihinkään.[/QUOTE]

Niinpä, ihan hyvin voi olla raskaampaa vaikka ois helppo vauva. Se on iso muutos edelliseen, kyllähän siinä vähän kestää oppia ja sopeutua Mullakin, vaikka hoidan muidenkin vauvoja ja lapsia työkseni ja oli kyllä jo sitä kokemusta ja varmuuttakin hoito- ja kasvatusasioissa hieman tullut.

Autovertaus oli ihan osuva.

 

[Madicken04]

Sitä harjoituksen ja kokemuksen puutetta, epävarmuutta ja kyvyttömyyttä luovenpiin ratkaisuihin. Ottaa asiat vielä liian kirjaimellisesti ja huolestuu jos homma ei mene niin kuin piti. Luulisin. Itselläni esikoisen vauva-aika oli sitä kaikista rennointa aikaa enkä stressannut juuri mitään, tai siis en mitään turhia. Olosuhteet olivat vain suotuisat jättämään turhan stressin pois ja vauva tyytyväinen ja iloinen joten kivasti meni.

Kakkonen oli taas vaativampi vauva ja silloin oli jo stressiäkin ja väsymystä. Sitten tuli pidempi (4,5v) tauko ennen kolmosta jonka kanssa oli jälkeenpäin ajatellen paljon rennompaa kuin esikoisen kohdalla, siis sitä omaa luovuutta ja näkemystä siitä millainen äiti haluan olla oli enemmän, vauva myös tyytyväinen ja helppo. Nelonen on pitkälti kuin kolmonen, erona lähinnä se että nyt olen joustanut jonkin verran niistäkin tavoitteista mitä äitiydelleni asetin kolmosen vauva-aikana. Toki kokemustakin on taas sen yhden lapsen verran enemmän mikä auttaa.

Se miten haluan asiat on muuttunut jonkin verran lapsesta seuraavaan. Se arjen helpotus mikä toimii yhden kanssa ei välttämättä toimikaan seuraavalla jne.

 

[Madicken04]

Esikoisen kanssa voi olla hankalaa jo ihan laskeutua siihen lapsiperhearkeen. Siis jotenkin sitä helposti yrittää hoitaa asiat niin kuin teki ennen lapsia, pitää saman vaatimustason ja samat odotukset asioiden sujumisessa ja sitten voikin tulla pettymyksiä. Seuraavien lasten kohdalla on jo helpompi laskea vaatimustasoa ja miettiä mitkä ovat niitä oikeasti tärkeitä juttuja.

 

["vieras"]

Muistan vaivanneeni päätäni esikoisen painonnousulla aivan turhaan. Muuten otin aika rennosti, kunnes lapsi täytti 6 kk ja neuvola ja muut alkoivat painostaa yösyöttöjen lopettamiseen, ja samalla koin syyllistämistä siitä, että lapselle ei kiinteät maistuneet (syy siis kaikkien mielestä se, että imetin vielä öisin). Pikkuvauva-aikaa muistan hyvällä.

 

[kahvikirahvi]

Mulla on vaan yksi lapsi, mutta vauva-aika oli meillä superhelppoa. Vauva oli tyytyväisempi ja rauhallisempi kuin osasin uneksiakaan. Pikkuvauvojen hoidosta oli kertynyt jonkin verran kavereiden kautta, joten olin ehtinyt saada paljon hyviä vinkkejä ja neuvoja omaa ipanaa varten, enkä osannut ottaa ollenkaan stressiä vauva-ajasta.

Enemmän mietityttää jos tulevaisuudessa saan lisää lapsia, jotka olisivat vauvana haastavampia eikä samat kikkakolmoset toimisi mitkä toimivat ensimmäisen kanssa.

 

["ilona"]

Mulla ihan samat fiilikset kuin ap:llä, esikoisen kans sitä vaan stressas ihan kaikesta kun kaikki oli uutta. Nyt toisen kans kaikki menee jotenkin omalla painollaan kun se oppirahat on jo maksanu esikoisen kans. Välillä melee edelleen esikoisen kans stressaamisen puolelle mutta ei enää siinä määrin kuin alussa. Elämä opettaa

 

["vieras"]

Olen akateeminen ja hyvin järkeväkin ihminen, haen aina perusteluita ja tutkin asioita. Vauvan/lapsenhoidon suhteen en ole kuitenkaan lukaissut kuin neuvolan lehtiset. Ehkä sen takia rakastankin vauva-aikaa kun asiat menee ja sujuu niin luonnollisesti, omalla painollaan ja vauvaa kuunnellen.

 

["Tintta"]

[QUOTE="vieras";28668629]Muistan vaivanneeni päätäni esikoisen painonnousulla aivan turhaan. Muuten otin aika rennosti, kunnes lapsi täytti 6 kk ja neuvola ja muut alkoivat painostaa yösyöttöjen lopettamiseen, ja samalla koin syyllistämistä siitä, että lapselle ei kiinteät maistuneet (syy siis kaikkien mielestä se, että imetin vielä öisin). Pikkuvauva-aikaa muistan hyvällä.[/QUOTE]

Täällä lähes samalla kaavalla. 5-6kk ikään asti kaikki meni kivasti, mutta sitten alkoi painostus. Ei saisi syöttää yöllä, ei saa nukkua vieressä, pitäisi jo osata syödä 5 ateriaa päivässä, kyllä täytyisi harkita omaa huonetta, ei saa nukuttaa tissille... Ja siitä se stressi sitten alkoi, kun kaikki meille sopivat tavat kiellettiin ja tuomittiin. Väkipakolla yritin toimia niin, kuin neuvola opasti ja siitä se sotku sitten alkoi. Entinen kiltti ja ihana vauva muuttuikin hankalaksi, itkuisaksi ja haastavaksi. Nyt yritän tehdä kaiken juuri niin, kuin itse haluan, enkä aio kuunnella yhtään turhaa käskyä. Loistavasti on mennyt tähän asti. Vauva pian 8 kuukautta.