Miksi joku tekee 2 vauvaa heti peräjälkeen?

  • Viestiketjun aloittaja aina ihmetellyt
  • Ensimmäinen viesti
aina ihmetellyt
tai jopa useampia, siis putkeen, ettei ikäeroa kerry kun joku vuosi lapsien välille. Tietysti vahinkoja sattuu, mutta että vartavasten ja tahalleen??
Mun mielenterveys ei kyllä kestäisi, ja oon huomannut ettei kestä oikein tutunkaan, joka niin on tehnyt.
Paljon helpompaa on itselle ja ympäristöllekin, kun lapsilla on muutama vuosi välissä. Isompi sisarus on vauvanhoidossa jopa avuksi.=)
Säästäkää siis omia hermojanne ja muiden, ja ajatelkaa asioita pidemmälle. On kaikilla mukavempi elää.
 
Höpähöpö
Kateellisten panettelua. Kyllä niistä lapsista on paljon seuraa toisilleenkin, kun on pienet ikäerot. Sittenpä on lapset tehty ja voi keskittyä muuhunkin elämään mm töihin.
 
Peesi
Mä olen miettinyt ihan samaa. Kaikki valittaa, että vauva-aika on raskasta ja aina ollaan NIIIN väsyneitä. Sitten tehdään toinen putkeen. Mullakin tuttu, jolla on parhaillaan ollut neljä vaippa-ikäistä talossa. (ekaluokkalaisella öisin.) Sitten kauhea valitus siitä, että ollaan väsyneitä, vaikka oltiin niin väsyneitä jo kahden jälkeen. :O

Ja valitetaan kun ei kukaan auta lastenhoidossa, eikä ole omaa aikaa. En ymmärrä..

Onhan vauvat toki ihania, mutta silti..
 
Gluteus maximus
Meillä ikäeroa 1v5kk ja kun vauva-aika meni ohi niin nyt on mukavaa kun leikkivät yhdessä ja ovat kuin paita ja peppu =) Ovat todella läheisiä toisillee eikä koskaan mitään mustasukkaisuutta jne. ole ollut. Joskus tappelevat, mutta hyvin harvoin. Vauva-aika oli kyllä melkoista härdelliä, mutta ei sitäkään enää muista =)
 
aina ihmetellyt
Alkuperäinen kirjoittaja emari:
Kyllä niitä voi kuule tulla yhtäaikaakin kaksi..
No se on sitten sen ajan murhe, mut että ihan perätysten synnyttelee lapsia, sitä en tajuu. Mulla on lasten välillä neljä vuotta ja kuus vuotta, ja ne on jo tosi hyvät välit ja elämä ei ole muutunut missään vaiheessa painajaiseksi.. kuten esim tutullani jolla on 3pientä lasta samaan syssyyn. 2v,1v ja 3kk..noin pyöreesti sanottuna.
 
kavereita löytyy isompana muualtakin
Eiköhän nuo lie vahinkoja suurinosa, ei vain tunnnusteta. Miks ihmeessä pitäs tehdä lapset äkkiä. Sitekö ne voi jättää omilleen ostarille pyörii kun jaloilleen pääsevät. Kumpikin/kaikki jäävät ilman vanhempien jakamatonta aikaa.
 
huppapuppa
Mä en ymmärrä sellasta. Tekee pahaa lapsillekin kun eivät saa olla vauvoja tarpeeksi pitkään, heti pitää ruveta isosiskoksi/veljeksi. Ja äitiä väsyttää..

Moni sitten hoitaa koko katraan samalla tahdilla. Esikoinen vieroitetaan tutista, pullosta ja vaipoista samaan aikaan ku kuopuskin. Jotenkin outoa.

Mun mielestä vähintään 2 v ikäeroa, mieluiten 3-4v.
 
aargh
Alkuperäinen kirjoittaja Peesi:
Mä olen miettinyt ihan samaa. Kaikki valittaa, että vauva-aika on raskasta ja aina ollaan NIIIN väsyneitä. Sitten tehdään toinen putkeen. Mullakin tuttu, jolla on parhaillaan ollut neljä vaippa-ikäistä talossa. (ekaluokkalaisella öisin.) Sitten kauhea valitus siitä, että ollaan väsyneitä, vaikka oltiin niin väsyneitä jo kahden jälkeen. :O

Ja valitetaan kun ei kukaan auta lastenhoidossa, eikä ole omaa aikaa. En ymmärrä..

Onhan vauvat toki ihania, mutta silti..
Niinpä. Onhan se ihan selväkin ettei omaa aikaa enää tule olemaankaan, kukaan ei ota monta pikkulasta hoitoon. Ihan eri asia kun lasten välillä on ikäeroa, kaikki on helpompaa. Kuka haluaa vapaaehtosesti kokea sellasen helvetin, mitä ei ole mikään pakko kokea!!! vajaata touhua. Sitten ollaan ihan kuin perseeseen ammuttuja karhuja monta vuotta ja katkeria kaikille muille joilla ei ole samaa paskaa elämä.
 
No
Alkuperäinen kirjoittaja aina ihmetellyt:
Alkuperäinen kirjoittaja emari:
Kyllä niitä voi kuule tulla yhtäaikaakin kaksi..
No se on sitten sen ajan murhe, mut että ihan perätysten synnyttelee lapsia, sitä en tajuu. Mulla on lasten välillä neljä vuotta ja kuus vuotta, ja ne on jo tosi hyvät välit ja elämä ei ole muutunut missään vaiheessa painajaiseksi.. kuten esim tutullani jolla on 3pientä lasta samaan syssyyn. 2v,1v ja 3kk..noin pyöreesti sanottuna.
Meillä syntyi neljä lasta 4½ v aikana. Helpolla pääsin, kun lapsista oli seuraa toisilleen. Opiskelin siinä sivussa ja sitä rataa...
 
asiaa
Alkuperäinen kirjoittaja huppapuppa:
Mä en ymmärrä sellasta. Tekee pahaa lapsillekin kun eivät saa olla vauvoja tarpeeksi pitkään, heti pitää ruveta isosiskoksi/veljeksi. Ja äitiä väsyttää..

Moni sitten hoitaa koko katraan samalla tahdilla. Esikoinen vieroitetaan tutista, pullosta ja vaipoista samaan aikaan ku kuopuskin. Jotenkin outoa.

Mun mielestä vähintään 2 v ikäeroa, mieluiten 3-4v.
Peesi.
 
selia
Meillä lapsilla ikäeroa 1v4kk ja olen todella tyytyväinen ikäeroon. Vauva aika ei ollu mitenkään rankkaa vaikka pienemällä olikin kolikki.Niin ja nuorempi ei ollut vahinko vaan ihan suunniteltu. Itse katson paremmaksi tehdä lapset nyt ja sitten voin keskittyä itseeni,työhön jne kun lapset on tehty jo.
 
Kyl
Alkuperäinen kirjoittaja äää:
vaikka siksi, että pääsee itse aikanaan helpommalla, kun lapset leikkivät keskenään, eikä tarvi olla itse lapselle leikkikaverina kokoajan???
Tämä voi olla yksi hyvä syy :) Leikkivät (ainakin meillä) tosi paljon keskenään, eikä mun tarvitse olla koko ajan viihdyttämässä. Menevät suunnilleen samaan aikaan kouluun jne..
 
:LOL: Eli jos ap:n hermot ei kestäis niin ei sitten kenenkään muunkaan vai??

Mulla on kohta kolme lasta ja esikoinen ehtii täyttää 2kk ennen 3v kun on kolmannen laskettu. Ja mä en kyllä nää siinä mitään ongelmaa, päin vastoin..
 
ap
Alkuperäinen kirjoittaja selia:
Meillä lapsilla ikäeroa 1v4kk ja olen todella tyytyväinen ikäeroon. Vauva aika ei ollu mitenkään rankkaa vaikka pienemällä olikin kolikki.Niin ja nuorempi ei ollut vahinko vaan ihan suunniteltu. Itse katson paremmaksi tehdä lapset nyt ja sitten voin keskittyä itseeni,työhön jne kun lapset on tehty jo.
Tämä on juuri tätä ajattelua mitä en ymmärrä. Kärsitään nyt että voisi alkaa elää myöhemmin.
Miksi kärsiä ollenkaan?
 

Yhteistyössä