Miksi joku haluaa lapsestaan (lapsi)mallin?

"sipsi"
Jokainen tekee, kuten tykkää, mutta minä en asialle ole lämmennyt... Tytärtä pyydettiin pienempänä ollessa, mutta mietittiin asiaa miehen kanssa ja ei sitten suostuttu kuitenkaan. Ei haluttu. Minua hirvittää, että asia toisi mukanaan lieveilmiöitä (mm. painon tarkkailun), joten en koe meidän tarvitsevan.

Ehkä nyt olisi eri tilanne, kun tytär iso jo, ja osaisi sanoa, haluaako... Epäilen, ettei tahtoisi. Minusta noissa pitäisi nimenomaan erottaa, kuka sitä malli"uraa" haluaa. Vanhemmat, vaiko lapsi itse.
 
Niin. ehkä joku lapsi sitten tosiaan voi itse haluta. Jotenkin vaan tuntuisi, että useimmissa tapauksissa kyse on kuitenkin äidin halusta, joka on syötetty lapsellekin.

Ja varmasti moni lapsi nauttii kameran edessä olemisesta, mutta voihan sitä kuvata muuten vaan. Mun mielestäni lapsen valjastaminen kaupallisiin tarkoituksiin on jotenkin vastenmielinen ajatus.
 
"siili"
Omani haluaisi malliksi. Just tänään mellakoin että lapsi voi olla lehdissä mallina mutta ei vielä oikeana mallina. 8v kun jo on niin ymmärsi kun yritin selittää että aikuiset mallit liittyy usein hyvin vahvasti esim. erotiikkaan tai seksuaalisuuten tietyllä tavalla ja lapsi ei siihen voi osallistua.

Ehdotin esiintymiskaipuuseen paikallisia teatterinuoria, ihan toimiva idea kuulemma sekin :D
 
  • Tykkää
Reactions: Rieputarallaa
Miksi joku haluaa lapsensa partioon, jalkapalloharrastuksen pariin, kuvataidekerhoon...?

Meillä tyttö rakasti pienempänä kameran edessä olemista. Ja mekkoja. Halusi että hiukset laitetaan nätiksi. Selaili lehtiä ja halusi itsekin lehteen. Sitten hän oli mallina, pääsi kuvastoon ja julisteisiin, ja lehteen :). Mallina olo oli hänen mielestään hirmuisen hauskaa.

Siinäpä se.

Joskus vieläkin puhuu, että voisi ehkä mennä. Pitää esiintymisestä kovasti, haluaisi mm. cheerleading-harrastukseen siksi että saisi esiintyä.
 
Hmmmm..
Miten kuvastoissa lastenvaatteet sitten esiteltäisiin? Mallinuken päällä? Kyllähän elävä malli antaa paremman kuva siitä, millainen vaate on päällä. Luulisin Suomessa kuvauksien olevan lasten osalta vielä aika terveellä mallilla. Ja ei, ei ole omia lapsia mallina :D
 
"sipsi"
Meillä on tavallaan "esillä" harrasteensa kautta, kun kisaa, ja sitä kautta sitten kuviinkin joitain kertoja on päässyt. Tosin ei pidä siitäkään oikein. Ja mie olen neuroottinen omalla tavallani, jotta lapsen kuvia en nettiin laita. Itse FB-sivuilleen on laittanut jotain.
 
vierasvain
Laittaisin lapseni mallikouluun todella vastahakoisesti, jos hän sitä joskus toivoisi. En tiedä, onko sekään sitten oikein lasta kohtaan.

No, onneksi harvempi poika taitaa tahtoa malliksi.
 
Miksi jotkut raahaa lapsiaan urheilukilpailusta toiseen ja kannustaa voittoon? Miksi jotkut raahaa lapsiaan soittotunneille ja esiintymään jokaiseen kissanristiäisiin? Ehkä samasta syystä, jos esim lapsi tykkää olla esillä tai omaa kilpailuviettiä.
Onko alle kouluikäisillä kovin vahvaa viettiä mihinkään - sen enempää urheiluun, soittamiseen kuin mallinhommiinkaan? Tai no, voi ollakin. Omani on intohimoinen piirtäjä.

Mutta taas tullaan siihen, että ihan yhtä lailla se jalkapallo tai viulunsoitto voi olla vanhemman unelma, joka syötetään lapselle. Sama mallinhommissa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja yksinkertaisesti siksi:
No, ei kait lapsesta voi aikuismallia haluta!(toivottavasti ei!)
Varmasti joidenkin lapsimallien äidit unelmoi jo etukäteen siitä, kuinka lapsista tulee kansainvälisesti menestyneitä huippumalleja jne.

Että siinä mielessä joku voi ajatella jo tuota aikuismalliasiaakin.
 
Rane the r
Katsoin kerran jotain jenkkidokkaria näistä lapsimalleista ja päälimmäisenä jäi mieleen, että äidit olivat hulluja, mielisairaita, jotain heissä oli pahasti pielessä.
 
Mun mielestä toi kyllä pätee kaikkiin harrastuksiin, ja harrastus se lapsimallius on muiden joukossa, että lapsen pitää itse sitä haluta.
Näkeehän sitä usein niitä isiä jotka kantaa lätkäkassia hallille ja poika laahustaa perässä... Voi vaan arvailla kenen unelmia siinä toteutetaan.
 
Onko alle kouluikäisillä kovin vahvaa viettiä mihinkään - sen enempää urheiluun, soittamiseen kuin mallinhommiinkaan? Tai no, voi ollakin. Omani on intohimoinen piirtäjä.

Mutta taas tullaan siihen, että ihan yhtä lailla se jalkapallo tai viulunsoitto voi olla vanhemman unelma, joka syötetään lapselle. Sama mallinhommissa.
Yhtä lailla poikasi piirtämisen halu voi olla vanhemman unelma, joka on syötetty lapselle.

Lapsi vaan ei useinkaan tee yhtikäs mitään sellaista, mikä on hänelle vastenmielistä...veikkaan, että vastahakoisesta lapsimallista ei saataisi hyvää kuvaa millään, ja vastahakoinen pieni jalkapalloilija istuisi kentän laidalla eikä todellakaan pallon perässä juoksisi.

Jotain Amerikan lapsimissimeininkiä ei kannata miettiä, kun kyse on suomalaisesta lastenvaatteiden esittelystä tai mainoksissa olemisesta. Ihan kaksi eri maailmaa.
 
  • Tykkää
Reactions: Mummeliisa
Onko alle kouluikäisillä kovin vahvaa viettiä mihinkään - sen enempää urheiluun, soittamiseen kuin mallinhommiinkaan? Tai no, voi ollakin. Omani on intohimoinen piirtäjä.

Mutta taas tullaan siihen, että ihan yhtä lailla se jalkapallo tai viulunsoitto voi olla vanhemman unelma, joka syötetään lapselle. Sama mallinhommissa.
Niin, mutta toisaalta myös mallinhomma voi olla myös lapsen oma unelma. Mitä pahaa siinä on jos lapsi itse haluaa sitä eikä siitä kärsi? Harmiton harrastus.
 
"sipsi"
Onko alle kouluikäisillä kovin vahvaa viettiä mihinkään - sen enempää urheiluun, soittamiseen kuin mallinhommiinkaan? Tai no, voi ollakin. Omani on intohimoinen piirtäjä.

Mutta taas tullaan siihen, että ihan yhtä lailla se jalkapallo tai viulunsoitto voi olla vanhemman unelma, joka syötetään lapselle. Sama mallinhommissa.
Samaa mieltä. Mielestäni lasta ei pidä "raahata" mihinkään harrasteeseen, vaan harrasteen (jos pienillä sen kummempia harrasteita edes on oltava, arkisten yhdessä tekemisten ja mahdollisen päiväkoteilun lisäksi) on aina lähdettävä lapsen halusta. Samoin mallinaolon.

Mutta, kuten jo ekassa viestissä sanoin, tämä on vain ja ainoastaan minun ajattelutapani. Joka ei millään muotoa ole oikeampi kuin kenenkään muun. Jokainen tekee tavallaan.
 
  • Tykkää
Reactions: Rieputarallaa
"äiti"
Onko alle kouluikäisillä kovin vahvaa viettiä mihinkään - sen enempää urheiluun, soittamiseen kuin mallinhommiinkaan? Tai no, voi ollakin. Omani on intohimoinen piirtäjä.

Mutta taas tullaan siihen, että ihan yhtä lailla se jalkapallo tai viulunsoitto voi olla vanhemman unelma, joka syötetään lapselle. Sama mallinhommissa.
tai piirtämisessä.
 
Varmasti joidenkin lapsimallien äidit unelmoi jo etukäteen siitä, kuinka lapsista tulee kansainvälisesti menestyneitä huippumalleja jne.

Että siinä mielessä joku voi ajatella jo tuota aikuismalliasiaakin.
Niin. Samalla lailla pienen baletinharrastajan vanhempi voi unelmoida etukäteen primadonnan urasta, pienen partiolaisen äiti pitkästä partiourasta, viulunsoittajan vanhempi soittajan urasta jne jne.
 
säpäle harmaana
Mun mielestä toi kyllä pätee kaikkiin harrastuksiin, ja harrastus se lapsimallius on muiden joukossa, että lapsen pitää itse sitä haluta.
Näkeehän sitä usein niitä isiä jotka kantaa lätkäkassia hallille ja poika laahustaa perässä... Voi vaan arvailla kenen unelmia siinä toteutetaan.
Niinpä. Jotenkin se jääkiekko vain mielletään tervehenkisemmäksi, koska sehän on liikuntaharrastus ja Suomen kansan intohimo.
 
Niin. Samalla lailla pienen baletinharrastajan vanhempi voi unelmoida etukäteen primadonnan urasta, pienen partiolaisen äiti pitkästä partiourasta, viulunsoittajan vanhempi soittajan urasta jne jne.
Juu, ja ystäväni haaveilee siitä että hänen pojastaan tulisi ammattilaisjalkapalloilija.

Ja voi tullakin, kun rakastaa jalkapalloa (se on pojalle henki ja elämä), on siinä erittäin taitava, ja vanhemmat panostavat asiaan (vievät mm. hintaville leireille, ja poika pääsi nyt parhaaseen mahdolliseen valmennukseen).

Ihan lapsesta itsestään lähti. Isä on ihan perusmies joka potkii palloa aika ajoin ja katsoo tärkeimmät matsit telkkarista jos jaksaa, äiti ei ole ennen lapsen futisharrastusta tiennyt lajista mitään, ja isoveli ei ole koskaan jalkapallon ystävä ollut.

Mitä pahaa? Ei mitään.

Mitä pahaa, jos futiksen tilalle vaihdetaan mallinhommat? Ei mitään.
 

Yhteistyössä