Minut on siunattu vauvana Helluntaiseurakuntaan ja olen siinä seurakunnassa edelleen mukana. (Helluntaikirkkoa ei silloin tunnettu) En aio erota ja muuttaa toiseen seurakuntaan, koska tunnen sen omaksi kotiseurakunnaksi. Olen syntynyt helluntaisuuntauksen sukuun ja en ole yhdeltäkään sukulaiseltani kokenut painostusta uskon asioita kohtaan. Mieheni on taustaltaan Evankelis-luterilainen. Tutustuimme Suomen Vapaakirkon deitin kautta. Olen ollut mukana muidenkin vapaiden suuntauksien tilaisuuksissa. Sukulaisiamme on myös ortodoksisen kirkon puolelta.
Olin pienenä Ev.lut.kirkon lastenkerhoissa ja kouluissa opiskellessa tavallisilla uskonnontunneilla. Olin myös Helluntaiseurakunnan lastentilaisuuksissa ja leireillä. Opettajani (ev.lut) syytteli perhettämme koko luokan kuullen, kun me emme maksa kirkollisveroa. Niistä hän ei maininnut mitään, jotka eivät kuuluneet mihinkään kristilliseen suuntaukseen, vaan olivat elämänkatsomustiedon tunneilla.
Minulla on myös seksuaalinen hyväksikäyttötausta. Tekijä ei kuulunut samaan seurakuntaan, eikä perheeseeni. Olen saanut tutustua vuosien varrella moniin ihmisiin opiskellessa sekä hoidossa ollessa anorexian, määrittelemättömän syömishäiriön ja vakavan masennuksen takia.
Uskoni avulla olen jaksanut vuosikaudet. Enemmän luotan siihen, mitä Raamattu sanoo asioista kuin ihmiset. Ja sekin kannattaa muistaa, että uusin Raamatun käännös ilmestyi 1992. Kuka on muistanut lukea Raamattua uuden käännöksen mukaan?
Vuotta 1992 ennen saarnoja kuulleilla/lukeneilla on erilainen käsitys asioista. Kannattaa varmasti muistaa niitäkin dementoituvia vanhuksia, joiden muisti on lapsuudessa. Joku aikuisiällä helluntailaiseksi siirtynyt voikin kertoa asioita sillä kielellä, minkä oppi lapsena evankelisluterilaisessa kirkossa ja toisinpäin. Perinteitä on hyvä kunnioittaa, mutta jokin mättää ja pahasti, kun monet siirtyvät jatkuvasti seurakunnasta toiseen. Mistä johtuu jatkuva syyttely ja katkeroituminen? Mitä kaikkien yhteiseksi parhaaksi pitäisi tehdä?
Olen tutustunut moniin eri seurakuntien katkeroituneisiin ihmisiin. Seurakuntakohtaiset erot on varmasti vaihtelevia. Opetus on muuttunut paljon siitä, mitä se on ollut vuosia sitten. Lakihenkisyydestä pyritään pois. Ja mikä täällä on yhtä selvää kuin elämä ja kuolema. Kaiken A ja O. Omassa seurakunnassani ainakin on eri ikäisille tarkoitettuja toimintoja ja koska kyseenalaistan asioita paljon niin tarpeen mukaan käyn tutustumassa toimintaan ennen kuin menen mukaan lasteni kanssa. Lisäksi osaan poistua tilaisuudesta, jos se ei ole sopivaa lasten kuulemiselle, näkemiselle tai en osaa selittää asioita lapsen ikätasoon ja kehitykseen sopivalla tavalla.
Paranemistakin voi pitää todellisena, kullekin aikakaudelle ajateltuna. Tiede on kehittynyt paljon siitä, mitä se oli esim. 20 tai 30 vuotta sitten. Esim. astma ja allergiatietous on kehittynyt paljon siitä, mitä se oli kauan sitten. Mummoille ja ukeille on hyvä kertoa tämän päivän tietoa tai antaa lehtisiä luettavaksi, jos ei ole netti mahdollisuutta.
Pedofilit hoitoon ja pysyvästi!!! Ilmoittakaa suoraan seurakunnalle ja lisäksi johonkin muuhun viranomaiseen, joka on velvollinen ottamaan vastaan lastensuojeluilmoituksia. En luota itse yhden tahon toimintaan, koska kyseessä on vakava rikos. Lasten seksuaaliseen hyväksikäyttöön on puututtava heti ja nekin tapaukset on saatava kuuluville, joista on vaiettu vuosikausia. En voi itse olla samassa seurakunnassa, jos joku lastenkiusaaja sieltä löytyy. Eroan silloin itse, jos muut ei puutu asioihin. Pelkoni on voimakas. Muistettavaa toki on, että hekin ovat ihmisiä, joita on pahasti satutettu. Anteeksianto kuuluu heillekin, mutta heille omat osaavat hoitotahot. Olen itse ollut terapiassa syyttömänä jo 14 vuotta. Sitä ennen vaikenin lähes kymmenen vuotta. Pelko ja tietämättömyys saa vaikenemaan.
Vien itse asioita eteenpäin niin paljon kuin kykenen. Suomen laissa vaan on edelleen muutettavaa, että heikoimpienkin äänet saadaan kuuluviin.
K/O