Miksi et saavuttanut jotain, mitä kenties olisi halunnut?

[Marischa]

Onko joitakin asioita elämässäsi, jotka olisit halunnut saavuttaa (kenties jopa jälkikäteen vasta tajunnut), mutta saavuttamatta jäi? Miksi et hankkinut ylempää korkeakoulututkintoa? Miksi et lukenut edes ylioppilaaksi? Miksi et mennyt duuniin jo 20v ja paahtanut siellä? Miksi et hankkinut ammattikoulutusta?

Kenties muutakin, itseäni kiinnostaa lähinnä opintoihin ja työelämään liittyvät jutut. Lapsiasioista täällä jauhetaan, joten kenties tässä ketjussa voitaisiin keskittyä tämänkaltaisiin juttuihin. Toki lapset saattavat olla osasyy siihen, että tietyt suunnitelmat kariutuu...

 

["vieras"]

Toistaiseksi ylempi korkeakoulututkinto on saavuttamatta, koska sairastuin kahdeksi vuodeksi. Nyt on tosi vaikea saada siitä gradun juonesta enää kiinni... Mutta koulutushan on aina mahdollinen, ei sen suhteen kannata luovuttaa missään iässä! Serkkuni kirjoitti 45-vuotiaana ylioppilaaksi! Yhden työharjoittelupaikan valinta olisi saanut mennä toisin, toisella valinnalla olisin päässyt luultavasti helpommalla eteenpäin. Lukio olisi saanut jäädä väliin, olisin päässyt nopeammin samaan ilman lukiota. Muuten olen suht tyytyväinen näihin liittyviin valintoihin koska aina on uusia ovia ja mahdollisuuksia avautunut vaikka välillä on menty rankemman kautta!

 

[Lilii lisänimetön]

Eläminen ulkomailla (pidempään kuin 3kk) on jäänyt vain haaveeksi. Koska muu elämä tuli väliin?

 

[geg]

Ulkomaille muutto jäi väliin läheisen sairastuttua ja sitten sen jälkeen oli jo muut kuviot.

 

[kaalimaan vartija]

Eläminen ulkomailla (pidempään kuin 3kk) on jäänyt vain haaveeksi. Koska muu elämä tuli väliin?

Vähän samanlaisia ajatuksia mullakin. Toisaalta sinne ulkomaille voisi toki nytkin muutta JOS haluaisi vielä...
Mun haaveammatti jäi vain haaveeksi. Suurimmaksi osaksi koska "muu elämä tuli väliin". Mutta en kadu valintoja tai asioita jotka johtivat tähän. Mieluummin kuitenkin näin.

 

["Heluna"]

En menny lukioon, koska mua otti koulussa päähän se, että itteäni tyhmemmät ihmiset opettaa asioita jokka joko tiedän tai sitten semmosia asioita joista ei oo mitään hyötyy. Mua ei periaatteessa ees kaduta se, mutta toisaalta koska mulla olis ollu päätä kyllä jos ois vaan kiinnostanut ja jos ois vaan viittiny. Oikeestaan vituttaa se, että kun jokku yo:t luulee olevansa jotain.

Toinen mikä on on se, että en ruvennu pomoks yhdellä duunipaikalla. Olisin varmaan päässy, mutta aattelin jotenki että vastuu vaan lisääntyy ja kun on lapsiikin niin ei viittiny. Ku ei se palkkakaa olis ollu paljoo parempi. Mut sit oon aatellu, että olsihan se rahakin tuntunu ku sitä olis vuosikausia tullut tuhansia euroja enempi. Lisäksi olisin ollu parempi pomo kuin kukaan mun pomo on koskaan ollu.

 

["Äiskä"]

Näyttää siltä että oman elämän suunnitelmat ja toiveet on mennyt kerta heitolla uusiksi/viemäriin. Edessä taitaa olla ura omaishoitajana.

 

["aaa"]

Mulla jäi ammattitutkinto saamatta koska olin koulukiusattu ja koulunkäynti kärsi siitä. Koska jäi ammattitutkinto saamatta on myös työpaikka saamatta.

 

[aamuntorkku]

Vaihto-opiskelu ulkomailla olisi näin jälkikäteen ajateltuna voinut olla hyvin mielenkiintoista ja avartavaa, mutta elämäntilanteeni menivät aikanaan niin, etten sitä oikeastaan silloin edes harkinnut.

 

["vieras"]

Olin haluamallani uralla etenemässä hyvää vauhtia kun sairastuin vakavasti ja jouduin työkyvyttömyyseläkkeelle. Nyt pikkuhiljaa tietynlainen katkeruus elämälle alkaa helpottamaan.

 

["kaunotar"]

Mallin ura jäi haaveeksi vaan, kun takapuoli (lantio) ja hartiat levisi liian leveäksi. Pituus olisi riittänyt...

Lapsia olisin halunnut enemmän, mutta mieheltä katosi hedelmöityskyky. Meillä on 2 lasta, olisin halunnut tuplasti enemmän.

 

[Kaiutin]

[QUOTE="vieras";26926015]Toistaiseksi ylempi korkeakoulututkinto on saavuttamatta, koska sairastuin kahdeksi vuodeksi. Nyt on tosi vaikea saada siitä gradun juonesta enää kiinni...[/QUOTE]

hei, älä luovuta. Ei se niin vaikeaa ole. Ota vaikka uusi aihe. Voi olla jopa helpompaa kuin jatkaa vanhasta, etenkin jos teit sitä ollessasi sairastumassa, se aihepiiriin syventyminen saattaa muistuttaa vain negatiivisista asioista. Yksi tuttavani sai apua Chydenius-instituutista Kokkolasta, siellä toimii ns. graduhautomo opiskelijoille, jotka ovat viitta vaille maistereita, mutta gradua ei vaan millään synny. Sieltä saa tukea etänä ja vaikka mitä palveluita. Tuttuni kehui sitä joustavaksi ja yhteishenkeä mahtavaksi, ja sai gradunsa puolessa vuodessa alusta loppuun. (vaihtoi myös aihetta). Olet aloittanut varmaankin vanhan tutkintojärjestelmän aikaan, joten opintoaikaasi ei ole rajattu?

Itse vaihdoin musiikin akateemiseen uraan, tai oikeastaan musiikki jäi jalkoihin. en ole ehtinyt soittaa mitään varmaan neljään vuoteen. Eipä silti, että katuisin opintojani, mutta... se musatouhu ja kaikki siihen liittyvä joskus aiheuttaa nostalgisia värinöitä. No, huonomminkin voisi olla. Onhan mulla muistot=)

 

[nooh]

Noloa myöntää, mutta kyllä ne syyt on laiskuus ja mies. Molemmat on siis täysin omia virheitä, mies ei ole koskaan kieltänyt mitään. Olen käynyt amk:n, mutta valinnut alan sen mukaan mikä oli lähin miestä. En uskaltanut lähteä opiskelemaan kauemmas, koska pelkäsin että suhteemme kariutuu pitkän välimatkan takia. Oikeasti olisin halunnut hakea yliopistoon ja täysin eri alalle missä olen nyt. Mies kannusti hakemaan sellaiselle alalle mitä halusin, minä taas olin se läheisriippuvainen joka pelkäsi miehen pettävän jos ei nähdä tarpeeksi usein (asuin lopulta eri paikkakunnalla kolme vuotta, olisin ihan hyvin voinut asua kauempanakin!).

Laiskuutta on sitten kirjoitushaaveiden saavuttaminen. Haaveissa on, mutta ei kai mitään tapahdu jos ei edes yritä?

 

[Samamies]

Ylempi korkeakoulututkinto jäi väliin. En vieläkään tarkkaan osaa sanoa miksi. Mutta kaipa se tie alkoi jo ala-astelaisena. Nimenomaan se tie, että menen yliopistoon ja epäonnistun siellä. Vääränlainen miksaus epätasapainossa olevia lahjoja, lapsuus jossa oli synkkiäkin juttuja, AD/HD, esimerkin ja avun puuttuminen (ei oo monilla muillakaan mutta olisin tarvinnut sitä).

No tuli sentään (35v) aloitettua opinnot AMK:ssa ja sieltä tutkinto nyt tulossa. Tuskin se mun työuraa enää mihinkään suunnattomaan nosteeseen saa, sen verran repaleista ollut elämä. Mut ehkä sitä jossain vaiheessa saisi edes hiukan erilaista duunia kuin kuukauden varastopätkää...

Toki moni muukin asia jäi saavuttamatta kun elämä lähti raiteiltaan, mutta ihan nollana en itteäni kumminkaan pidä. En ole koskaan ketään ihmistä erityisesti vahingoittanut, enkä kauheasti ole saanut pahaa aikaan kuin itselleni. Oma elämäni on nykyisin verraten järjestyksessä, joten pitää nauttia siitäkin.

 

[Keittiönoita]

Olen 50 v enkä ajatellut, että elämäni olisi vielä ohi. Ulkomaille asumaan juu, mutta ehdinhän mä vielä. Mun haaveeni - siis ammatilliset - ovat liittyneet sellaisiin aloihin, että realistina en usko niillä elätettävän perhettä. Mikään ei kuitenkaan estä mua (vieläkään) lähtemästä opiskelemaan niitä ihan vaan huvin vuoksi. Lapsia halusin kaksi ja ne kaksi on. En oikein keksi mitään sellaista, minkä saavuttaminen olisi nyt jollain tavalla myöhäistä.

 

[Lex]

Harmittaa, ettei minulla ole ollut riittävästi rohkautta ja sinnikkyyttä panostaa musiikkiharrastukseeni.

Ammatillisia toteutumattomia haaveita vielä toki on, mutta mielestäni olen kohtuullisen hyvässä matkassa niitä kohti.

 

[Kaiutin]

[QUOTE="Heluna";26926098]En menny lukioon, koska mua otti koulussa päähän se, että itteäni tyhmemmät ihmiset opettaa asioita jokka joko tiedän tai sitten semmosia asioita joista ei oo mitään hyötyy. Mua ei periaatteessa ees kaduta se, mutta toisaalta koska mulla olis ollu päätä kyllä jos ois vaan kiinnostanut ja jos ois vaan viittiny. Oikeestaan vituttaa se, että kun jokku yo:t luulee olevansa jotain.

Toinen mikä on on se, että en ruvennu pomoks yhdellä duunipaikalla. Olisin varmaan päässy, mutta aattelin jotenki että vastuu vaan lisääntyy ja kun on lapsiikin niin ei viittiny. Ku ei se palkkakaa olis ollu paljoo parempi. Mut sit oon aatellu, että olsihan se rahakin tuntunu ku sitä olis vuosikausia tullut tuhansia euroja enempi. Lisäksi olisin ollu parempi pomo kuin kukaan mun pomo on koskaan ollu.[/QUOTE]

Sun suurin esteesi uralla etenemisessä on tuo, että pidät muita tyhminä. Ei ne lukio- tai korkeakouluopinnot kenenkään mielestä aina mitään lottovoittoja ole, mutta ne on suoritettava, jos tutkinnon haluaa. Aika surullinen asenne, jos nyt sitten olet edelleen peruskoulupohjalla ja kiukuttelet, että kaikissa kouluissa oli vain tyhmiä ihmisiä, ja uskottelet, että "olisin voinut edetä" tai "olisin voinut mennä". Mikset mennyt? tai jos olet varma tehneesi oikean atkaisun, miksi puhut siitä niin katkeraan sävyyn vuosien jälkeen?

Mulla on lukiosta, AMK:sta ja yiopistolta jäänyt mieleen yhteensä 2 todella hyvää opettajaa/proffaa. Voit vähän laskea siitä, kuinka monella luennolla on ollut vähemmän mukavaa. Mutta kun ne pahvit saa koulusta pihalle, on ihan helvetin sama siinä vaiheessa.

 

["vieras"]

hei, älä luovuta. Ei se niin vaikeaa ole. Ota vaikka uusi aihe. Voi olla jopa helpompaa kuin jatkaa vanhasta, etenkin jos teit sitä ollessasi sairastumassa, se aihepiiriin syventyminen saattaa muistuttaa vain negatiivisista asioista. Yksi tuttavani sai apua Chydenius-instituutista Kokkolasta, siellä toimii ns. graduhautomo opiskelijoille, jotka ovat viitta vaille maistereita, mutta gradua ei vaan millään synny. Sieltä saa tukea etänä ja vaikka mitä palveluita. Tuttuni kehui sitä joustavaksi ja yhteishenkeä mahtavaksi, ja sai gradunsa puolessa vuodessa alusta loppuun. (vaihtoi myös aihetta). Olet aloittanut varmaankin vanhan tutkintojärjestelmän aikaan, joten opintoaikaasi ei ole rajattu?

Joo vanhan järjestelmän aikaan aloitin! Ei mulla negatiivisia muistoja siitä gradusta ole, en usko asian siitä johtuvan. Pikemminkin koko ala ei enää kiinnosta sillä tavalla kuin aikaisemmin, silti haluaisin saada sen valmiiksi kun aika pitkällä jo olen. Tuota maisterihautomoa ei taida siellä enää olla, en ainakaan löytänyt sitä mistään Chydeniuksen sivuilta.

 

[astrolabe]

Mulle kävi kuten John Lennon aikoinaan sutkaisi, että sillä välin kun minulla oli muita suunnitelmia, elämä vaan tapahtui.

Lukiossa motivaatio katosi kokonaan ja koko homma meni ihan rimaa hipoen (tarkoittaen vähän alle kasin keskiarvoa ja vain yhtä laudaturia - kirjoituksetkin sillai että 1,5 vuotta viime kerrasta tunnilla oppilaana ja ilman lukematta marssin vaan sisään). Se siitä lääkiksestä sitten. Tuli lapset ja sitten alkoi hidas paluu opintojen pariin. Ensi vuonna pitäs valmistua maisteriksi; alalta joka taas nykyhetken valossa ei koskaan tule minulta toteutumaan käytännössä.

Aina tapahtuu jotain ja suunnitelmat menee uusiksi. Uusia kuitenkin osaan koko ajan kehittää. En ole lääkäri, mutta osasin viimeksi viikko sitten tehdä kaukodiagnoosin oikein kuolinsyystä pelkästään parin rivin perusteella. Jotain sekin.

 

[hmm..]

Armeijaan olisin halunnut, mutta sainkin perheenlisäystä niin nuorena.

 

[lucifer]

armeijan olisin tahtonut käydä, mutta olin liian vanha jo siinä vaiheessa kun oli mahdollista.

ja kenties (varma en ole)olisin voinut käydä ihan mestariksi alallani, mutta sitten mielenkiinto koko työhön lopahti ja muut alat alkoivat kiinostaa enemmän. eli olen vain mestari yhdessä ammatissa.

 

[fortunate]

Sain lapsen, joten osa jutuista nyt jäi tekemättä, osa siirtyi eteenpäin ja samalla tuli tietenkin lisää aivan uusia juttuja.

 

[Yliopisto-opettaja]

Olen aika kunnianhimoinen työasioissa ja saavuttanut suurimman osan siitä, mitä haluan, mutta silti on vielä yksi juttu, mikä vähän kaihertaa. Yliopistolla työ on sillä tavalla kahtia jakautunutta, että on tutkimus ja sitten opetus. Itse olen pistänyt liikaa aikaa ja energiaa opetuspuolelle. Se on ollut siinä mielessä kannattavaa, että olen nyt vakituisessa opetusvirassa ja on helppo ollut olla äitiysvapailla, kun ei ole tarvinut stressata työpaikasta yms. mutta kuitenkin olen alkanut miettiä, mitä kaikkea olisinkaan voinut saavuttaa tutkimuspuolella, jos olisin hoitanut opetustehtäviäni ihan vähän vähemmällä kunnianhimolla ja edistänyt tutkimustani ihan tosissani...

Noh, toisaalta ehkä vielä ehtii... Ja kun kuitenkin väitöskirjan olen saanut kokoon, niin kai siitä jotain on sen verran jäänyt mieleen, että ehkä saan vielä palattua tieteelliselle urallekin joskus.

 

[Kaiutin]

[QUOTE="vieras";26926350] Tuota maisterihautomoa ei taida siellä enää olla, en ainakaan löytänyt sitä mistään Chydeniuksen sivuilta.[/QUOTE]

Eikö?? :| Pahoitteluni, jos annoin väärää infoa. Mutta ei siitä nyt kovin montaa vuotta ole, kun tämä tuttava sieltä sai graduunsa apua. Eli ihan 2000-luvulla, ettei 60-luvulla

Täsä ote sen Hakalan (hautomon pomo) tekstistä instituutin sivuilta: (tosin vuodelta 1999)

”Yliopistoissa ja korkeakouluissa on kirjoilla 8 000 opiskelijaa, joilta puuttui merkintä ainoastaan opinnäytetyöstä. Se on paljon porukkaa, pikkukaupungin verran.”
Hakalan graduhautomo Jyväskylän yliopiston Chydenius-instituutissa on etäohjausyksikkö, josta saa tukea ison G:n tekoon. Tapaamisissa ja sähköpostiviesteissä raportoidaan ja keskustellaan työvaiheista, menetelmistä ja fiiliksistä. Kirjoilla on ollut 350, graduja on syntynyt 80. Mukaan pääsyn edellytyksenä on vain tekemätön gradu.
”Ja ne ihmiset ovat todellakin olleet siinä käsityksessä, että he eivät tule koskaan valmistumaan.”

 

["minä"]

Minä olen nuori, 19-vuotias. Haluan lääkikseen, mutta en tee asian eteen mitään. Tulen sitten 30 vuoden kuluttua kertomaan, että miksi en mitään tehnyt unelmani eteen