Miksi et halua että lapsesi oppii sosiaalista kanssakäyttäytymistä? Päiväkodissahan se parhaiten opitaan, ne sosiaaliset

taidot...
Ei se oo mitään ryhmässä oppimista jos istutaan mamman kanssa hiekkalaatikolla tai käydään mamman kanssa perhekerhossa ja mamma huohottaa niskaan. "4h se mamma roikkuu lapsessaan. Tai missään kolmen tunnin seurakunnan jeesuskerhossa. Päiväkodissa ne lapset kehittyy toimimaan ryhmässä ja oppivat sosiaalisia taitoja, ja ne o tärkeitä myöhemmässä elämässä.

 

No joo, vois sanoa, että päiväkodissa opitaan miten selviytyä isossa porukassa jäämättä jalkoihin. Ryhmät on niin valtavan isoja, ettei mun mielestä sosiaaliselle kanssakäymiselle (normaalille) jää kunnolla aikaa. Pienemmissä ryhmissä kyllä sitä tapahtuu, mutta ei aina päiväkodilla ole resursseja järjestää pienryhmätoimintaa. Joten ei ne kerhot mikään huono juttu ole.

 

Itse haluan että lapsi oppii sosiaalisiataitoja. Niiden pohja rakennetaan kotona vuorovaikutuksessa vanhempiin ja sisaruksiin. Alle kolme vuotias ei opi päiväkodissa mitään sellaista mitä ei paremmin oppisi rakastavassa kodissa.

 

Varhainen vuorovaikutus kasvattaa lasta myös oppimaan sosiaalisia taitoja myöhemmin. 1-vuotias ei vielä tarvitse ryhmää oppiakseen sosiaalisia taitoja vaan siis turvallisen suhteen oman perheenjäseniin ja erityisesti siis vanhempiinsa. Minkä ikäisestä lapsesta provoaloituksessasi edes kirjoitat?

 

Mun lapsi ainakin taitaa ihan erinomaisesti sosiaalista kanssakäymistä, vaikka ei oo päiväkodissa "harjoitellutkaan" niitä taitoja.

 

Itse koin että neljän kotiäitivuoden aikana sain opetettua lapsille erittäin hyvät sosiaaliset taidot ja valmiudet aloittaa päiväkoti.
Päiväkotivuodet eivät oman kokemuksen mukaan tuoneet mitään järisyttävän uutta ja mullistavaa lasten elämään vaikka ei mitään negatiivistäkään..
Mutta olimme paljon aktiivisempia ja ihmiskontaktit monipuolisempia kotona ollessa. Tarha on kuitenkin aika suljettu ja laitosmainen ympäristö.

 

No joo, vois sanoa, että päiväkodissa opitaan miten selviytyä isossa porukassa jäämättä jalkoihin. .

Näin minäkin uskon.

olen paljon miettinyt erästä telkkarista tullutta brittidokumenttia, jonka mukaan kotikoulussa olleet olivat sosiaalisesti taitavampia kuin tavallista koulua käyneet. Näitä kotikoulua käyneitä on siis briteissä kymmeniä tuhansia eli vertailupohjaa riittää. Ilmeisesti on selkeästi siis niin, että se ihmissuhteiden ja sosiaalisen kanssakäymisen laatu korvaa kyllä määrän.

 

Näin minäkin uskon.

olen paljon miettinyt erästä telkkarista tullutta brittidokumenttia, jonka mukaan kotikoulussa olleet olivat sosiaalisesti taitavampia kuin tavallista koulua käyneet. Näitä kotikoulua käyneitä on siis briteissä kymmeniä tuhansia eli vertailupohjaa riittää. Ilmeisesti on selkeästi siis niin, että se ihmissuhteiden ja sosiaalisen kanssakäymisen laatu korvaa kyllä määrän.

Ja olet saanut vertailupohjaa tälle PÄÄTELMÄLLESI jostain vastakkaisesta asetelmasta?

 

täällä kolmen nuoren/nuoren aikuisen äiti, joka EI laittanut lapsiaan päiväkotiin. Mutta kummasti lapset on oppineet sosiaaliset taidot, kukaan ei ole joutunut kiusatuksi eikä ole ollut kiusattuna. Päin vastoin; ovat olleet puolustamassa kiusattua.
Kaksi lapsistani haraastaa joukkueurheilua; ovat sitoutuneita joukkueisiinsa ja se myös huomioidaan.
Olen myös kuullut mutkan kautta, että yhtä lapsistani on kehuttu harvinaisen järkeväksi nuoreksi.
Kaikki lapseni ovat olleet kesätöissä ja vanhin on jo valmistunut ammattiin ja on pidetty työntekijä työyhteisössään...
Näin meillä ja tiedän että äidin vaaleanpunaisten lasien läpi katselen asiaa, mutta toisaalta jos heistä on vain positiivista palautetta saanut joko suoraan tai epäsuorasti, ei voi olla kuin onnellinen. Itse olen ihan tavallinen tallaaja , välillä töissä nyt työttömänä ja välillä tunnen itse olevani epäonnistunut ihminen, mutta kun katson jälkikasvuani, tiedän onnistuneeni ainakin jossakin asiassa.
Poikkeuksia toki aina löytyy; eikä tarkoitus ole kirjoituksellani moittia heitä jotka laittavat lapsensa päiväkotiin. Jokainen tekee tässäkin asiassa juuri niin kuin OMASSA tilanteessa on parasta. Ei ole minun eikä kenenkään muun asia arvostella kun emme tiedä kaikkia päätökseen vaikuttavia asianhaaroja.

 

Mun lapsi ainakin taitaa ihan erinomaisesti sosiaalista kanssakäymistä, vaikka ei oo päiväkodissa "harjoitellutkaan" niitä taitoja.

Samat sanat. Osaavat äidit pystyvät kyllä harjoittamaan lapsen sosiaalisia taitoja kotioloissakin, aika karulta kuulostaa, jos lapsi pitää SEN takia päiväkotiin laittaa, että vanhemmat eivät osaa sosiaalisesta kasvatuksesta huolehtia. :/

 

Minusta päiväkoti ei ole paras mahdollinen paikka sosiaalisten taitojen oppimiseen. Lasten ikähaarukka päiväkodissa on pieni ja lapset on jaoteltu ikänsä mukaan eri ryhmiin. Omassa lapsuudessani sosiaaliset taidot opittiin taloyhtiön pihalla, jossa oli lapsia ikähaarukalla 4-14 ja lisäksi pienempiä äitiensä kanssa. Nuoremmat lapset oppivat vanhemmilta lapsilta, miten leikkejä leikitään (kirkonrotta, tervapata, kuka pelkää mustaa miestä, peili jne ) , miten riitatilanteita ratkaistaan, miten päästään leikkiin mukaan, miten käytetään luovaa mielikuvitusta , jotta hyvin eri-ikäisille löytyy leikissä oma roolinsa jne.

Taloyhtiömalli ei tietenkään enää toimi, koska lapset viedään päiväkotiin ja taloyhtiöiden pihalla ei ole enää ketään. Korkeintaan ne alle 3-vuotiaat äitiensä kanssa. Iltaisin pihoilla ei ole edes heitä. Omat lapseni ehtivät vielä elää lapsuutensa aikana, jolloin kotona olevien vanhempien lapsia ei viety päiväkotiin ja muutenkaan lapsilla ei ollut joka ilta jotain harrastusta vaan meidän pihassa oli lapsia niin päiväsaikaan kuin vielä klo 19:kin.

 

Tietenkin laatu korvaa määrän ainakin siinä mielessä että päiväkodissa on yleensä vuodesta toiseen aikalailla samat lapset, samat hoitotädit. Johto, valta, kiusaus ym. asetelmat vaikuttaa siellä samoin kuin aikuistenkin keskuudessa. Tällaisessa muuttumattomassa asetelmassa ei voida puhua sosiaalisen kanssakäymisen oppimisesta, samoin kuin ei siinäkään että käy ainoastaan koulua. Jos tällaista muuttumatonta asetelmaa pitää sosiaalisuuden rikkautena niin silloin se tarkoittaa että ison perheen lapsetkin on sosiaalisesti tosi rikkaita vaikka kävisivät kotikoulua 18 vuotiaaksi neljän seinän sisällä koska niillähän on toisensa.

Paljon sosiaalisesti kasvattavampaa on elää esim. kotihoidossa menevänä perheenä eli on harrastuksia joissa käy eri ihmisiä jne.. On äidistä ja isästäkin kiinni kuinka paljon lapsi vanhempiinsa tukeutuu. Jos ei anna tukeutua liialti niin sosiaaliset tilanteet on ihan aitoja. Lapsi tarvitseekin sitä tukea niissä opettelutilanteissa, turva se on päiväkodissakin kun lapsi tietää että hoitajat on lähellä.

Toisaalta haukutaan äitejä jotka istuskelee puistossa eikä leiki lasten kanssa, itse kuulun näihin. Meidän puistossa käy joka ikinen päivä samaan aikaan 8 pph:ta ja lisäksi paljon vaihtuvia vierailijoita ja itse käyn kahden lapseni kanssa myös lähes joka päivä. Pari tuntia leikkiä näiden yli kahdenkymmenen pphlla hoidossa olevan kanssa on kyllä minusta ihan paljon päivittäistä kanssakäymistä, yhdenlaista sellaista. Oma tapani ei ole olla koko ajan vieressä sanomassa että kädestä ei oteta, sitä ei tehdä, näin tehdään ja näin, vaan lapset opettelevat itsekin. Isompi lapsi käy myös 2krt viikossa kerhossa ja pienempi jumpassa kerran viikossa. Lisäksi vierailemme kodeissa joissa pienempiä ja isompia lapsia tai ei lapsia ollenkaan.

En voi ymmärtää miten se että käy päiväkodissa (ilman äitiä) ja oleilee loput ajat äidin ja isän kanssa kotona olis jotenkin sosiaalisesti rikkaampaa ja opettavampaa.

 

Se on paljon äidinkin aktiivisuudesta kiinni millasta kotihoito on. Itse olen kyllä melko passiivinen äiti, mutta mielestäni tyttäreni sosiaalisissa taidoissa ei ole moittimista. Tosin on hän ollut vajaa vuoden päiväkodissakin.

Nyt hoidan kotona vauvaa, kohta taaperoa, joiden paikka ei minun mielestäni missään nimessä ole päiväkodissa. Ja esikoinen on kotona myös, koska olisin joutunut vaihtaa päiväkotia jos olisin halunnut hänen jäävän sinne osa-aikaisesti. Ja olisin menettänyt Espoo-lisän.
Nyt esikoinen käy seurakunnan kerhossa, jossa on ihanan aktiiviset vetäjät verrattuna päiväkotitäteihin tytön viimeisimmässä päiväkodissa. Lisäksi esikoinen käy liikuntaleikkikoulussa. Me myös tehdään reissuja jonkin verran ja vietetään aikaa paljon esim. mun tätini luona, jolla on 7- ja 5-vuotiaat lapset.

 

Kotona lapsiaan kasvattava varmasti ajattelee tekevänsä "oikein" ja lapsensa saavan samat taidot kuin muut. Monessa kohtaa näin onkin, riippuen paljon vanhempien omasta sosiaalisesta ympäristöstä ja elämän aktiivisuudesta. Toisin päin huomioita on monen vuoden työkokemuksella kouluun tulijoista, kotona kasvaneet poikkeavat sanoisinko jopa usein. Tietysti voidaan kritisoida sitä, että eskari- ja koulumaailma on se, jonka pitäisi muuttua sopivammaksi. Mutta kun reaalinen tilanne kuitenkin on se mikä on, niin kannattaisin yli 3-vuotiaiden kohdalla jonkinsortin päivähoitoakin, edes puolipäiväistä.

 

Oletko ap päiväkodissa töissä?

 

[QUOTE="sheddon";22092409]Ja olet saanut vertailupohjaa tälle PÄÄTELMÄLLESI jostain vastakkaisesta asetelmasta?[/QUOTE]

Halusin vain tuoda toisen näkökulman tälle Suomessa niin yleiselle mielipiteelle/uskomukselle, että päiväkoti (tai koulu) on paras tai joillekin jopa ainoa paikka oppia sosiaaliseksi. Joskus uskoin itsekin näin. En yhtään mollaa päiväkoteja tai kouluja, myös päiväkotilapset ovat sosiaalisesti taitavia. Tätä kotikouluopetuksen ja peruskouluopetuksen vaikutusta sosiaalisuuteen lienee mahdotonta tutkia Suomessa, koska kotiopetus on niin vähäistä. Tämä vastakkainasettelu on sinänsä turhaa, mutta ainahan näitä pitää miettiä monelta kannalta.

Eli jos mietitään missä oppii sosiaaliseksi, niin voisi myös miettiä missä sitten oppii epäsosiaaliseksi?
Eikä tähänkään tietenkään ole yksiselitteistä vastausta.

 

Joo, oppii käyttämään kyynärpäätaktiikkaa...

Tottakai lapselle on tärkeä leikkiä (vapaasti) toisten lasten kans, mutta ei siihe päiväkotia tarvi. Isommalle lapselle kaverit vielä tärkeämpiä, mutta koulussahan niitä on.
Lapselle on myös tärkeä tulla huomatuksi, tärkeää viettää aikaa vanhempien kans, rauhallista kotielämää.

Sosiaalisuus on synnynnäistäkin. Samasta perheestä yks on sosiaalinen, toinen vähemmän sosiaalinen...

 

ei niihin sosiaalisiin taitoihin tarvitse kerhjoja eikä päiväkoteja. mutta ryhmätoimimisen oppimiseen kyllä.
kerho riittää oikein hyvin ja mun mielestä ois suotavaa se lapsi sinne viedä siinä 3 vuotiaana.
päiväkoti ei ole mitenkään ehdoton,mutta kyllä täytyy sanoa,että mun lapset on nyt oppinu tosipaljon kaikkea kun on muutamia viikkoja siellä nyt ollut. eivät ole jokapäivä,joten vähäkin on riittäny.

 

Parhaiten aidon sosiaalisen kanssakäymisen mistä on jatkossa eniten hyötyä, oppii olemalla vauvasta saakka osana normaalia yhteiskuntaa, eikä eristettynä kotiin tai sinne lastenmaailmaan (=päiväkotiin).

Kumpikaan ap:n esittämistä vaihtoehdoista ei siis ole hyvä, mutta harva kerhoissa näkemäni lapsi on vanhempansa jatkuvan paapomisen kohteena, pääsääntöisesti muksut juoksevat keskenään leikkien ja vanhemmat juttelevat keskenään, pitäen tietenkin silmällä ettei ongelmia tai konflikteja synny.

 

Halusin vain tuoda toisen näkökulman tälle Suomessa niin yleiselle mielipiteelle/uskomukselle, että päiväkoti (tai koulu) on paras tai joillekin jopa ainoa paikka oppia sosiaaliseksi. Joskus uskoin itsekin näin. En yhtään mollaa päiväkoteja tai kouluja, myös päiväkotilapset ovat sosiaalisesti taitavia. Tätä kotikouluopetuksen ja peruskouluopetuksen vaikutusta sosiaalisuuteen lienee mahdotonta tutkia Suomessa, koska kotiopetus on niin vähäistä. Tämä vastakkainasettelu on sinänsä turhaa, mutta ainahan näitä pitää miettiä monelta kannalta.

Eli jos mietitään missä oppii sosiaaliseksi, niin voisi myös miettiä missä sitten oppii epäsosiaaliseksi?
Eikä tähänkään tietenkään ole yksiselitteistä vastausta.

Mun mielestä se kysymys pitäisi olla ennemminkin niin, että MITEN lapsi oppii epäsosiaaliseksi / sosiaaliseksi. Ei se taida olla niinkään paikasta kiinni, vaan ihan muista asioista.

 

Parhaiten aidon sosiaalisen kanssakäymisen mistä on jatkossa eniten hyötyä, oppii olemalla vauvasta saakka osana normaalia yhteiskuntaa, eikä eristettynä kotiin tai sinne lastenmaailmaan (=päiväkotiin).

Mitenhän tuo onnistuisi? Lapset mukaan työpaikoille? Jossain päin maailmaa kyllä, mutta suomalaiseen yhteiskuntaan ei sekään oikein luonnistu...

 

Mitenhän tuo onnistuisi? Lapset mukaan työpaikoille? Jossain päin maailmaa kyllä, mutta suomalaiseen yhteiskuntaan ei sekään oikein luonnistu...

Mä en käsittänyt edellistä siten, että vanhempien pitäisi ottaa lapsensa työpäivän ajaksi töihin mukaan vaan siten, että lapset ovat muuallakin kuin kotona ja päiväkodissa.

 

Mä en käsittänyt edellistä siten, että vanhempien pitäisi ottaa lapsensa työpäivän ajaksi töihin mukaan vaan siten, että lapset ovat muuallakin kuin kotona ja päiväkodissa.

Ok, näin se varmaan oli ajateltu. Mutta kai ihmiset silti sen päiväkotipäivänkin lisäksi käyvät jossain, eli ei ole olemassa eristämistä vain "lasten maailmaan".
Olisikin mahdollista lapsen saada elää lapsen maailmassa, joka lävestä iskee naamalla aikuisten paineet, odotukset ja kauheudet.

 

Tärkeää olis oppia olemaan kaikenikäisten kanssa tekrmisissä, myös vanhusten...

 

No millaisia aikuisia meistä kaikista äideistä on kasvanut?!? Meinaan 60, 70 ja 80-luvuilla ei ollut tällaista päiväkotitoimintaan lähimainkaan, kuin mitä tänä päivänä. Kyllä kuule suurin osa meistä on kasvatettu kotona. Yleensä ulkopuoliset hoitajat tuli kotiin, kun äiti joutu palaa töihin jo silloin kun vauva oli 3 kk ikäinen. Mä menin 80-luvulla ekan kerran kodin ulkopuoliseen hoitoon, esikouluun. Siihen asti meidät sisarukset kasvatettiin kotona, joka oli yleisin tapa. Eli sun mielestä me kaikki nykyaikuiset ollaan todella epäsosiaalisia sitten varmaan.